Hävettää, että ikäihmiset vievät työmahdollisuudet nuorilta.

Mukavaa, hauskaa ja kivaa. Palkka juoksee ja töissä on kiva käydä myös eläkkeellä. Tämä takaperoinen ajattelutapa pitäisi pysäyttää ja nuoret päästää töihin. Vanhojen työntekijöiden pitäisi todellakin mennä eläkkeelle ja pysyä siellä.
4186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mukavaahan se on jos työ on tuota julkisen sektorin näppiksen hakkaamista ja muuta helppoa ns tuottamatonta työtä. Pannaanpa oikeisiin töihin niin eläke alkaa maistua heti. Kääntöpuolella muhiin nuorisotyöttömyydestä aiheutuva aikapommi. Mutta on halvempaa valtiolle pitää nuori työttömänä tai ns orjatöissä kun maksaa eläkettä eläkeläisille.

Ja toisaalta moniko on aloittanut työnteon parikymppisenä? Jos vakityö ja ura alkaa ikiopiskelijalla 35v niin pidempäähän sitä on töissäkin oltava että saa sen 40 v täyteen. Juuri tuon takia mielestäni eläkeikä ei voi olla juuri tietty ikä vaan enneminkin niin monta vuotta sitä työtä on tehnyt.

Äänestä
  • Huomaa, että tiedät hyvin vähän henkisesti kuormittavista töistä. Meepä vuodeksi hakkaamaan sitä näppistä ja tule sitten sokeltamaan tänne. Voi olla, että lapiohommat alkaa maistumaan taas. Ai niin! Siellähän vaan istutaan koneessa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Huomaa, että tiedät hyvin vähän henkisesti kuormittavista töistä. Meepä vuodeksi hakkaamaan sitä näppistä ja tule sitten sokeltamaan tänne. Voi olla, että lapiohommat alkaa maistumaan taas. Ai niin! Siellähän vaan istutaan koneessa.

    Satunpa tietämään aiheesta aika paljon koska olin hommassa jossa hakattiin näppistä että myös tehtiin kentällä hikipäässä hommia ja vastuu oli hirmuinen. Ei ollut yksinkertaisesti varaa virheisiin. Joten turha vetää hernettä nenään.

    En väitä ettei tuollainen pelkkä "näppistyö" voisi olla myös kuormittavaa mutta jos niin on, tällöin ihminen kai jää oikeaan aikaan eläkkeelle eikä jää kuormittamaan itseänsä jos ei ole masokisti?

    Äänestä

Niin, olen jos tienannut kaikkeen elämiseni tarpeisiin hyvin riittävän eläkkeen ja pääsisikin sille eläkkeelle vaikka heti.

Asunto on maksettu samoin auto ja kesämökki, lapset on aikuisia ja pärjäävät omillaan.

Mutta silti minä olen yhä töissä. Olen töissä jotta joku joka tätä työpaikkaa paljon kipeämmin tarvitsisi ei tähän pääse niin kauan kuin minä olen tässä töissä.

Ennekaikkea olen tässä työpaikassa töissä koska omalta pikkuiselta osaltani haluan että yli 400 000 hengen suurtyöttömyys pysyisi ja pahenisi.

Minusta on kiivaa että monilla muilla menee tänään ja vielä huomeennakin huonommin kuin minulla.

Terv Vidumainen ja itsekäs vanha kääkkä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hyvääpuutariippuukuk kirjoitti:

Mukavaa, hauskaa ja kivaa. Palkka juoksee ja töissä on kiva käydä myös eläkkeellä. Tämä takaperoinen ajattelutapa pitäisi pysäyttää ja nuoret päästää töihin. Vanhojen työntekijöiden pitäisi todellakin mennä eläkkeelle ja pysyä siellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu