Mahdoton yhtälö...

MissionMan

Ihan alkuun, ennenkuin olen kirjoittanut itse asiasta, toivon, että ette sorru selittelyyn "tsemppiä, kyllä se siitä..." tai "voimia sinule..." etc. sillä niiden merkitys on tässä yhtä vähäinen kuin pisara valtameressä.

Olen vakavien seurustelujen mies. Rakastun ja haluan ikuista suhdetta naisen kanssa. Pyrin tämän eteen tekemään töitäkin. Ajattelen pitkäjänteisesti, enkä vain huomiseen. Olen tällä periaatteella seurustellut elämässäni kolme (3) kertaa (vain noin vähän kun suhteeni ovat kestäneet yleensä vuosia)ja kaikki ovat lopulta kaatuneet naisne puolelta johonkin selittämättömään - yleensä vasta useamman yhdessäolovuoden jälkeen.
Toki minulla on meneisyydessä joku yhdenillan juttukin, joten en ole eilisen teeren poikia. Silti sielultani olen ajatellut aina pitkälle tulevaisuuteen. Kantavan parisuhteen ollessa johtolankana.

Miksi sitten aina käy näin, että tulen jätetyksi, selityksin; "...en ehkä ole valmis tähän" tai "...olet aivan liian hyvä ihminen minulle" etc. etc. Siis mitä turhampäiväisimpiä selityksiä ja sanoisinko, jopa loukkaavia. Tottakai haluan olla naiselleni "liian hyvä".

Aikoinaan kävin muutamaan otteesen juttelemassa psykologin kanssa, koska epäilin, että vika todellakin on minussa. Halusin saada itsetuntoni takaisin. Tosin keskustelut osoittivat sen, että itsetuntoni ei koskaan ollutkan hävinnyt mihinkään. Samoin selvisi se, että olen tavallista tasapainoisempi ihminen. Keskustelut olivat kivoja tilaisuuksia ja jälkeenpäin mietin, että hyvä näin.

Olen elämässäni pyrkinyt eteenpäin. Ajatukseni myös parisuhdetta ajatellen ovat olleet sellaiset, että haluan luoda turvallisen tulevaisuuden, johon kuuluu vakaa työ ja vakaat tulot. Minusta tämä on eräs tärkeimmistä arvoista kun miettii, miten moni parisuhde kaatuu tänäpäivänä rahahuoliin.

Lukemattomien mietintäkertojen jälkeen, olen tullut ajatelleeksi, että olenko sittenkin kenties liian kiltti... Haluan ottaa huomioon mutta haluan myös tulla huomioiduksi. Haluan joustaa mutta en kuitenkaan tulla ylikävellyksi. Julistan tässä mielessä tasapainoisuuden ja tasa-arvoisuuden nimeen.

Miksi kuitenkin törmään naisten osalta ennenpitkää tasapainottomuuteen, elämän kaksijakoisuuteen, huonoon itsetuntoon tai vastaavasti jyrämäiseen käytökseen? Miksi törmään kykenemättömyyteen kommunikoida tai hahmottaa tapojen merkitystä suhteessa? Miki nykyaikaiseksi itsensä luokitteleva nainen ei tunnista noita arvoja, vai onko nykyaika juuri sitä, että toisille ihmisille ollaan yliolkaisia, ilkeitä ja monessa suhteessa hyvin kohtuuttomia?

Näistä pienistä nyansseista ilmeisesti eroni johtuvat. Pyrin pieniin mutta kantaviin tekoihin ja oletan sitä edes osin tulevan myös muualta. Oletan, että omien tekojeni tueksi saisin tukea myös kumppaniltani parisuhteen rakentamiseen mutta valitettavasti näin ei käy.

Lopputulema:
Mietin, että ehkä parisuhde ei ole minua varten. Tähän päivään mennessä ei ole selvinnyt syytä siihen, että onko vika minussa, molemmissa vai toisessa. Kukaan ei osaa vastata tähän ja oma pääni alkaa pakahtua kun mietin sitä.
Olen tullut siihen tulokseen, että JOS ja (kun) käynnissä oleva suhteeni (jossa muuten on juuri noita edellämainitsemiani merkkejä ilmassa...) joskus saattaisi kaatua, en ryhdy enää uuteen. Uskon nimittäin, että kyse ei voi olla jatkuvasta epäonnistumisesta, vaan nykyisen parisuhdeideologian syövereistä.
Jatkan elämän tutkimista itseni sisältä ja ulkoapäin. Pyrin elämään samanaikaisesti harmoniassa ja tunistaen rakkauden. Elleivät nämä tekijät kaikkien muiden itsestäänselvyyksien kanssa riitä, jätän parisuhteet niitä paremmin ymmärtävien harteille.

Kiitokset lukijoille.

10

1389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jalkasieni

      Kerroit loppujen lopuksi aika vähän itsestäsi ja aiemmista suhteistasi. Yksi olennainen tekijä voi olla tapaamiesi naisten ikä. Loppujen lopuksi hyvin harva nainen on valmis todella vakavaan parisuhteeseen parikymppisenä - tuskin moni mieskään on! - ja he, jotka ovat ovat todennäköisesti alkaneet seurustella jo alta parikymppisinä. Omaa tuttavapiiriä kun katselee, voin todeta, että lähes kaikilla on ollut hyvin vakava suhde alle 25 - vuotiaana ja tämä on useimmiten kaatunut kokeilunhaluun, sitoutumiskyvyn puutteeseen ja "itsen etsintään". Eli siis toisin sanoen henkisen kypsyyden puutteeseen.

      Mikäli todella tahdot vakavaan parisuhteeseen, sinun kannattaa oikeasti etsiä henkisesti aikuista naista eikä mitään pikkutyttöä. Nainen, jonka ajatukset parisuhteesta ovat prinsessaunelman tasolla, ei missään tapauksessa kykene vielä sitoutumaan. Rehelliset keskustelut arvoista, ajatuksista ja ennen kaikkea odotuksista parisuhteelta jo suhteen alussa saattaisivat auttaa sinua löytämään itsellesi sopivan puoliskon. Mikäli näissä keskusteluissa tulee esiin esim. mustasukkaisuutta entistä elämää kohtaan, sitoutumiskammoa, kokemattomuutta pitkästä suhteesta tai epärealistisia odotuksia parisuhteen arjesta, peli kannattaa puhaltaa heti poikki. Tuollainen nainen ei ole ajan tuhlaamisen arvoinen. Toista ei kannata yrittää muuttaa tai kasvattaa. Odota, että tapaat jonkun joka on jo kasvanut valmiiksi.

      • MissionMan

        Niin tosiaan, ikä jäi mainitsematta. Itse olen hieman yli kolmekymppinen ja naiset ovat olleet samassa ikähaarukassa. Parin kolmen ikävuoden heitoin.
        Olen kyllä aina elänyt siinä uskossa, että valintani on ollut oikea. Olen myös aina kuvitellut että naisen aikuisuus olisi enemmänkin ympäristötekijä kuin pelkkiä numeroita. Tämä harha on osoittautunut vääräksi ja siksi olen pyrkinyt jättämään sen huomiotta. Tietty alaikäisyys vaivaa meitä varmaan elämämme loppuun saakka.


    • jaana

      Et halua voimia, et halua tsemppiä! Sitä et sitten minulta saa, mutta sanonpa kuitenkin: Vielä joskus sä oot naimisissa, sulla on lapsia ja se omakotitalo, koira ja perhevolvo;). Sä oot juuri sellanen mies, joka kyllä vielä joskus onnistuu.

      JA sä onnistut juuri sillon ku sitä vähiten odotat tai edes yrität!

    • hämmästynyt..

      Sinun kirjoitus oli kuin minun tekemä. Ajattelen, koen ja tunnen ihan samoin.

      Voisimmeko kenties alkaa ajatusten vaihtoon? :)

      Ällistyttävää....

      Olen 24 vuotias.

      • MissionMan

        Ainahan sitä tilaa ajatustenvaihdolle on. Ihmisten pitäisi muutenkin pysähtyä pohdiskelemaan kaiken hötkyilyn keskellä. Itse olen siihen pyrkinyt enkä koe menettäneeni silti kaikesta kiireestäkään mitään :)


      • minä
        MissionMan kirjoitti:

        Ainahan sitä tilaa ajatustenvaihdolle on. Ihmisten pitäisi muutenkin pysähtyä pohdiskelemaan kaiken hötkyilyn keskellä. Itse olen siihen pyrkinyt enkä koe menettäneeni silti kaikesta kiireestäkään mitään :)

        Kiva!
        Laita mulle s-postia osoitteeseen [email protected]
        Kiitos!


      • minä
        MissionMan kirjoitti:

        Ainahan sitä tilaa ajatustenvaihdolle on. Ihmisten pitäisi muutenkin pysähtyä pohdiskelemaan kaiken hötkyilyn keskellä. Itse olen siihen pyrkinyt enkä koe menettäneeni silti kaikesta kiireestäkään mitään :)

        Kiva!
        Laita s-postia osoitteeseen [email protected]
        Kiitos!


    • luulen

      olet, anteeksi vaan...hieman tylsä.
      Naiset rakastuu kuitenkin renttuihin tai parempaan versioon eli hulivileihin, huomattavasti helpommin kun täysin kunnollisiin.

      Elämässä tulee olla menoa ja meininkiä, tai sitten etsit ns. harmaan hiirulaisen itsellesi.

      En halua pahoittaa mieltäsi, yritin vain sanoa suoraan asian

    • nainen yksin omasta tahdosta

      Itse päätin "toivottoman" suhteeni, koska haluttiin ratkaisevissa asioissa kuitenkin eri asioita.

      Omalla kohdallani olen alkanut ajatella, että ehkä minulle luonteenomainen analysointi kuolettaa suhteet ennen pitkää... verbalisoin ongelmat ja yritän estää niiden pahenemisen. Kuinka ollakaan kumppani ei pysty samaan ja ahdistuu, vaikka periaatteessa hänenkään mielestä asioita ei voi lakaista maton alle. Käytäntö onkin sitten eri juttu.

      Joten olen minäkin pitkien suhteideni jälkeen tullut siihen tulokseen, että parisuhde ei ole minua varten. En pysty olemaan passiivinen suhteen tilan suhteen ja lukemattomia vuoria olisi siirretty parisuhteisiin kulutetulla energialla. Ei välttämättä hukkaan heitettyä energiaa, kaikestahan oppii, mutta kuitenkin...

      Joten kaikista kiinnostavista ehdokkaista huolimatta ei vaan tee enää mieli ottaa sitä ratkaisevaa askelta ja antaa miehelle tilaa tulla lähelle niin henkisesti/fyysisesti... Aika mielenkiintoinen ja mahdoton yhtälö ihmiselle, joka pitää seksistä. Arvot eivät anna periksi harrastaa yhden illan baarimetsästystä.

      Jotenkin kyyninen minusta on tainnut tulla :-)

      • MissionMan

        Niin, ehkä kyynisyys on se pahin peikko mikä ainakin yön pimeinä tunteina itsekseen peitonalla ollessa saattaa kavuta viereen mutta itse en ainakaan ole sallinut sen siihen tulla ja hyvä niin. Kyllä sitä silti jaksaa luottaa ja uskoa ihmisiin. Onhan tässä nähty niin paljon hyvääkin, niin miksi heittää vimeisetkin inhimillisyyskuvitelmien rippeet.
        Elämä on oikeastaan aika helppoa. Pitää vain uskaltaa elää ja olla harkitsevainen tasapuolisesti. Suurimmat ongelmat syntyy juuri ihmisten tavasta muokata ajatukset niin, että ne alkavat muistuttaa jotain vaikeaa tilannetta. Ehkä meidän pitäisi oppia sellainen elämän helppous niin itseksemme kuin parisuhteessakin, koska ympäröivä maailma kuitenkin reagoi tekemisiimme.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      106
      6782
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      88
      5072
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      111
      3329
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3212
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      27
      2368
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1726
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1371
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1312
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1226
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      994
    Aihe