Näin oikean reptiliaanin (Sale)

Näin ihan omin silmin kuinka Sauli Niinistö muuttui reptiliaaniksi ollessaan siinä luulossa, ettei kukaan näe. Suomut vain alkoivat pikkuhiljaa ilmestymään ja Salen silmät muuttuivat liskomaisen keltaisiksi. Nyt näen asiasta painajaisia joka yö. Ahdistaa, että kukaan ei usko minua vain siksi, ettei minulla ole kuva/videomateriaalia. Enhän minä siinä ajassa ehtinyt mitään. Pian muuttumisensa jälkeen Sale livahti johonkin piiloon, liskomaisen liukkaasti...
Antakaa vinkkejä miten voisin paljastaa koko maailmalle Salen salaisen identiteetin!
3133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

AUTTAKAAAAAAAAAAAA

Äänestä

mitä hitaammin tippuu sen parempaa tulee

Äänestä

Et tarvitse erillistä ja kömpelöä kuvauskalustoa, sinulla on 2 biologista älykästä kameraa rakennettuna kehoosi (älykkyys tietysti riippuu ihan itsestäsi). Silmämuniesi verkkokalvoille on tallentunut hienon hienoina pilarimaisina kerroksina kaikki elämäsi tapahtumat. Esim. Samsung on uusimmissa SSD-muisteissaan päässyt jyvälle tästä biologisesta huipputekniikasta ja hyödyntänyt sitä tallennustekniikkansa kehitystyössä. Muistisolut ovat tornimaisia 3D-kerroksia, jolloin pienemmälle pinta-alalle mahtuu enemmän muistisoluja.

Silmämuniesi tallentamat kuvat on ehkä mahdollista purkaa näkyväksi dia-esitykseksi mutta se vaatisi todennäköisesti munien poisleikkuuta. Ehkä tiedemiehet kehittävät tulevaisuudessa jonkinlaisen projektorin jolla verkkokalvoille tallentuneet Las Palmasin lomakuvat on kätevä katsoa vaikka koko perheen voimin.

Huono puoli tässä on tietysti se ettet voi oikein ottaa yhteyttä mihinkään johtavan teollisuusmaan huippututkijoihinkaan, hehän mitä todennäköisimmin ovat nwo,reptiliaani ja vapaamuurarilaisten uskollisia kätyreitä.

Kuu on juustoa eikä siellä ole käyty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sale_The_reptiliaani kirjoitti:

Näin ihan omin silmin kuinka Sauli Niinistö muuttui reptiliaaniksi ollessaan siinä luulossa, ettei kukaan näe. Suomut vain alkoivat pikkuhiljaa ilmestymään ja Salen silmät muuttuivat liskomaisen keltaisiksi. Nyt näen asiasta painajaisia joka yö. Ahdistaa, että kukaan ei usko minua vain siksi, ettei minulla ole kuva/videomateriaalia. Enhän minä siinä ajassa ehtinyt mitään. Pian muuttumisensa jälkeen Sale livahti johonkin piiloon, liskomaisen liukkaasti...
Antakaa vinkkejä miten voisin paljastaa koko maailmalle Salen salaisen identiteetin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu