En jaksa enää... opiskelin monta vuotta korkeakoulussa ja mitä teenkään työkseni nyt - olen sihteeri ja puhelinvaihde!! Olen aivan loppu, työni on hirvittävän puuduttavaa ja stressaavaa. Puhelin soi tauotta (todella!!) ja työrutiinit ovat todellisia rutiineja - laskutan, laskutan, laskutan.
En jaksa enää tätä työtä, mutta opintolaina painaa päälle, pakko tehdä töitä, olen lähettänyt kymmeniä, ellen satoja hakemuksia, mihinkään en ole päässyt edes haastatteluun. Kaikkialle on satoja hakijoita. Olen aivan lopussa... Nytkin puhelin soi tauotta ja vastaan siihen satoja kertoja päivässä samalla tavalla. Laskujärjestelmässä on satoja laskuja, jotka joudun käsittelemään samalla tavalla.. Ajatuskin kuvottaa. Tänäänkin olen käsitellyt varmasti viisikymmentä kappaletta.
En tiedä mitä tehdä.. ehkä vain haluan empatiaa ja ymmärrystä tämän kaiken helvetin keskellä. Täältä sitä ei saa - olen alinta kastia tässä firmassa.
En jaksa enää tätä työtä, mutta opintolaina painaa päälle, pakko tehdä töitä, olen lähettänyt kymmeniä, ellen satoja hakemuksia, mihinkään en ole päässyt edes haastatteluun. Kaikkialle on satoja hakijoita. Olen aivan lopussa... Nytkin puhelin soi tauotta ja vastaan siihen satoja kertoja päivässä samalla tavalla. Laskujärjestelmässä on satoja laskuja, jotka joudun käsittelemään samalla tavalla.. Ajatuskin kuvottaa. Tänäänkin olen käsitellyt varmasti viisikymmentä kappaletta.
En tiedä mitä tehdä.. ehkä vain haluan empatiaa ja ymmärrystä tämän kaiken helvetin keskellä. Täältä sitä ei saa - olen alinta kastia tässä firmassa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tuntuu tutulta. koulutus menee hukaan kun joutuu pelkkiä rutiineja tekemään. Minulla kuuluu työnkuvaan myös työni kehittäminen, mutta siihen ei riitä aikaa. Väsyin työhön, olin sairaslomalla ja päätin lopettaa olevani superihminen joka ehtii tekemään kaikki työt ajallaan. Päätin että en enää ressaa tekemättömistä rutiini töistä ja jos muutosta ei työnkuvaan tule työnantajan puolesta lähden koska en yksinkertaisesti jaksa tätä.
Joten lopeta tekemästä hullun tavalla hommia, tee ne mitkä pystyt omien voimavarojesi mukaan tekemään.
Sama juttu täällä. Monen vuoden korkeakouluopinnot valuvat viemäristä alas aivotoiminnan jatkuvasti rappeutuessa rutiinihommissa. Toisaalta vaivaa syyllisyys, sillä moni opiskelutoverini ei ole saanut edes vastaavaa työtä mitä minä teen (tilausten käsittely ja puhelinvaihteen hoito).
Turhautuminen ja jokapäiväinen alisuoriutuminen omiin kykyihin nähden on todella puuduttavaa. Olen myös hakenut jo vuoden aktiivisesti töitä, mutta tässäpä edelleen jumitan. Muutama viikko sitten huomasin että jatkuva hylätyksituleminen alkoi masentaa liikaa, joten lopetin toistaiseksi töiden etsimisen. Nyt suunnittelen lähteväni suorittamaan toista korkeakoulututkintoa. Onnellisempi olen opiskellessani kuin tässä tilanteessa.
Lohduttaa hieman :) Siis se, että kohtalotovereita löytyy.
Yllättävän moni on tänä päivänä duunissa, joka ei vastaa koulutusta. Tunnen itseni toisinaan suorastaan petetyksi, koska opiskeluaikana meille toitotettiin miten hienot työmarkkinat meitä odottaakaan ja miten valmistuttuamme meidät suorastaan kiskotaan "hyviin hommiin". Nyt kuitenkin minä olen yksi niistä harvoista joka on päässyt edes näin "hyviin hommiin". Osa omasta "vuosikurssistani" on edelleen opiskeluaikaisissa töissään mm. kaupan kassalla. He eivät ole löytäneet muuta etsinnöistä huolimatta ja kuten sinäkin totesit - ihan hävettää valittaa, kun toisilla on tilanne tämä ja itsellä sentään jotain töitä edes vähän sinne päin..
Mistä tämä sitten oikein johtuu ja mitä avuksi, en tiedä?! Isäni on johtavassa asemassa eräässä suuressa konsernissa ja esimerkiksi heillä on ollut jo vuosia päällä ns. rekrytointikielto. Eli kun eläkeikäiset jäävät pois ei uusia otetakaan tilalle vaan näiden eläköityneiden työt siirretään jäljelle jääville... että semmiosta. Ole siinä sitten optimistinen ja urasuuntautunut. Minulla esimerkiksi korkeasti koulutettuna johtajan tyttärenä ei ole ollut mitään saumaa saada työpaikkaa isäni alaisena. Ei niin, että sitä edes haluaisin, mutta usein kuvitellaan sen olevan yksi mahdollisuus; suhteilla etenemisen. Mutta näin ei todellakaan enää ole...
Tuskin liittyy millään tavalla firmojen rekrytointikäytäntöihin se, että mitä itse työ pitää sisällään. Kaikki työ ei vain ole hirveän luovaa ja itsensätoteuttamismahdollisuuksia tarjoavaa - edes oman isän alaisuudessa. Tällaisessa tilanteessa kävisi jo mielessä, että koko homma on sinulle räätälöity.
Aivan eri juttu on se, että jos hyvin itsenäisessä ammatissa, jossa on menetelmällinen vapaus (kuten vaikkapa opettajan ammatissa), puututaan työn tekemiseen muilta osin kuin mitä lainsäädännön ja välttämättömimpien käytäntöjen kannalta on suotavaa. Näissä hommissa pystyy lisäksi itse hyvin pitkälti vaikuttamaan työmääräänsä ja säätelemään sitä ilman, että siitä päätetään yhteisesti koko ammattikunnan tai edes työyhteisön kesken. Ammatissa toimisen edellytyksenä on lisäksi oman työnsä jatkuva kehittäminen.
Jos joku tekee olosuhteiden pakosta rutiininomaista ja näivettävää työtä, johon ei yhtään pysty vaikuttamaan (vaikea sitäkään on uskoa) ei se tarkoita taantumista ja aivotoiminnan lakkaamista. Voivat silti esim. harrastukset olla "kehittäviä" ja luovuutta vaativia. Ei myöskään pidä unohtaa pienimuotoista opiskelua, joka voi olla muutakin kuin tutkintotavoitteista ja formaalin opetuksen muodossa järjestettyä. Mikään lisäkoulutus tai alan vaihtaminen ei sinänsä takaa sen luovempia hommia.
Humanisti?
Sanoit että olet opiskellut korkeakoulussa,hyvä niin mutta mihin ammattiin tähtäsit sieltä? Mitä opiskelit, liittyikö se esim.HR tehtäviin,jota nykyinen työsi kuulostaa olevan aika paljon esim.laskutus ym? minkälaista työtä haet nyt?Kaikki nämä asiat vaikuttavat siihen mitä työtä voit saada tulevaisuudessa.Esimerkkinä voin kertoa että ystäväni opiskeli taidekorkeakoulussa ja jossain vaiheessa keksi että haluaa työskennellä HR tehtävissä, vaikeaa oli työnhaku vaikka oli korkeakoulu tausta, kun alat ei oikeen kohdanneet.Toivottavasti jaksat ilman loppuunpalamista ja löydät työn joka on mielekästä.
Olen ollut samassa tilanteessa yli kolme vuotta. Akateeminen loppututkinto, oman alan työkokemusta (mutta vain pätkätyönä). Vakituisen työn saadakseni otin assistentin työn, joka paljastui sitten puuduttavaksi rutiiniksi ahdistavassa työpaikassa, jossa halveksitaan meitä "alempiarvoista" rutiinia tekeviä ihmisiä. Ei toivoakaan paremmasta, olen hakenut ja hakenut muuta työtä, mutta ei ole onnistunut.
Yhtenä päivänä tajusin olevani täysin lopussa, menin lääkäriin, lopputulos vaikea masennustila, sairaslomaa, lääkkeitä.
Ei mitään käsitystä siitä, millä ihmeellä tulen selviämään työelämässä nykyisissä tehtävissä eläkeikään asti, vuosia jäljellä 35, taitaa suljetun osaston ovi sulkeutua sitä ennen.
jostain toisesta keskustelufoorumista miten joku oli käyttänyt kaikki lomansa ym. uuden työn hakuun. Onhan se tietysti hankalaa hakea töitä samalla kun on töissä, koska työnhaku on tavallaan jo itsessään työtä - jos oikein tosissaan hakee!
Oletko vielä sairaslomalla? Jos olet niin olisiko sinun mahdollista käyttää tämä aika uuden työn hakuun? Soittelisit firmoihin, lähettäisit hakemuksia, menisit ehkä jopa käymään ym?
Ymmärrän kyllä, että masentuneena kaikki tuntuu ylivoimaiselta ja sitä on kovin heikkona ja työnhaku voi tuntua liian suurelta urakalta, mutta jospa kuntoutuisit sairaslomasi aikana sen verran, että jaksaisit panostaa työnhakuun?
Voimia sinulle, uskon että tilanne on kauhea! Mutta toivotaan parasta.