Heat

Kaupungissa on se huono puoli, että kaikki psykoosin ja dehydraation partaalla laahustavat pönden jantterit eivät ole tottuneet kuumuuteen. Heille se menee päähän.

Afrikassa kävellään hiljaa ja hitaasti, ettei paita kastuisi ja ettei kallisarvoista vettä kuluisi niin suurissa määrin, että sitä pitäisi kantaa mukana kuin keskisuurta anniskeluravintolaa.

Jessus mitä menoa.

(reps)
19174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kun ensi viikko on ohi, niin on kiva tulla katsomaan, mitä pönden jantterit ovat täällä itselle keksineet.

Kaupunki on kuin pieni sulatusuuni. Ehkä se jäähtyy joskus.

(reps)

Äänestä
  • Meillä oli vettä mukana viistoista litraa joka hepulla. 15 litraa on sama kuin 15 kiloa. Sillä mentiin viikko. Se on aika paljon, jos ajattelee, että koko paketti painoi yhteensä viisikymmentä kiloa.

    Täällä saa päänsä tyhjäksi ihan muilla keinoilla.

    Cuul

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Meillä oli vettä mukana viistoista litraa joka hepulla. 15 litraa on sama kuin 15 kiloa. Sillä mentiin viikko. Se on aika paljon, jos ajattelee, että koko paketti painoi yhteensä viisikymmentä kiloa.

    Täällä saa päänsä tyhjäksi ihan muilla keinoilla.

    Cuul

    Ja se uuni jäätyi yöllä. Revi siitä.

    (reps)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Ja se uuni jäätyi yöllä. Revi siitä.

    (reps)

    Kaikki turha oli kiellettyä. Ihmisen perusoikeus, puhuminen, oli niistä ensimmäinen. Puhuminen on äärimmäisen vaarallista ääriolosuhteissa.

    Muuten puhua voi kuinka lystää.

    (reps)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Kaikki turha oli kiellettyä. Ihmisen perusoikeus, puhuminen, oli niistä ensimmäinen. Puhuminen on äärimmäisen vaarallista ääriolosuhteissa.

    Muuten puhua voi kuinka lystää.

    (reps)

    Ihmiset muuten puhuvat aika paljon. Ehkä puhe on jonkinlaista viestintää emoyhtiön kanssa.

    (reps)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Ihmiset muuten puhuvat aika paljon. Ehkä puhe on jonkinlaista viestintää emoyhtiön kanssa.

    (reps)

    Itse en tiennyt mikä mantra on, ennen kuin jouduin sen kanssa tekemisiin. Se on jossain ihmisen sisällä valmiina. Se on kuin tila, joka on valmiina aktivoimaan tylsyyteen jämähtäneet aivot ja ohjaamaan niille suunnan pinnalliseen unohdukseen.

    Kävely ei aina ole hauskaa. Kipu on pieni asia sen rinnalla, että joku laskee sinusta läpi.

    Kun asiaa tarkemmin tutkiskelee, niin jokaisen sotilaan veressä kuolemanpelko on vähäisin asia, josta valittaa. Valitus on pieniä asioita. Valitus on mykkää. Ja kaiken tämän valituksen pelastajaksi tulee tuo mantra.

    Matra on kullakin yksilöllä henkilökohtainen, individualisoiva. Se on enemmän kuin minuus tai jäsenyys johonkin.

    Mantra ei ole sinä, mutta se on sinua.

    Kaikilla on mantransa. Se johtaa ja valistaa, ohjaa ja pelastaa. Ole onnellinen.

    (reps)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Kaikilla on mantransa. Se johtaa ja valistaa, ohjaa ja pelastaa. Ole onnellinen.

    (reps)

    Muistan armeijassa vastanneeni monivalintakysymyksiin varsin poikkitieteellisesti. Esim. kysymykseen haluanko olla kukkakauppias, vastasin totuudenmukaisesti.

    Sen jälkeen olin tutustumassa mantraan Negevin dyyneillä. Näen yhä kukkia kaikkialla. Kukat tulvivat mieleeni, kun niiden aika on. Ehkä olen sielultani kukkakauppias. Ehkä en.

    Etenkin rakastamani hullu auringonkukkamaalari herra Van Gogh ja hänen auringonkukkamerensä on kuin hullulle puuroa.

    Hollantilainen maaseutu on kuvaamattoman kaunis kaikessa väriloistossaan.

    Sukututkimuksen mukaan olen telminyt samalla pellolla. Alasti.

    Vain seinähullu voi nähdä sen valon.

    Sen läpitunkevan valon.

    (hirn)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Vain seinähullu voi nähdä sen valon.

    Sen läpitunkevan valon.

    (hirn)

    Herra VG oli sitä mieltä, että ei yhtäkään hyvää kukkamerta ilman räpiköiviä, sinne tänne säntäileviä mustia korppeja.

    Hän ymmärsi jotain suurempaa, kuin itse oli.

    (reps)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Herra VG oli sitä mieltä, että ei yhtäkään hyvää kukkamerta ilman räpiköiviä, sinne tänne säntäileviä mustia korppeja.

    Hän ymmärsi jotain suurempaa, kuin itse oli.

    (reps)

    Eli kuinka voidaan vastata kysymykseen, haluaisitko olla kukkakauppias?

    (reps x reps)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Eli kuinka voidaan vastata kysymykseen, haluaisitko olla kukkakauppias?

    (reps x reps)

    X-Deep on nyt markkinaykkönen. Eli kerrankin jenkit saatiin kyykkyyn Halkkarireleissään ja DIR höpinöissään.

    Maailma on ja kalat pysyvät. Apinat kärsivät lamaa.

    (reps)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    X-Deep on nyt markkinaykkönen. Eli kerrankin jenkit saatiin kyykkyyn Halkkarireleissään ja DIR höpinöissään.

    Maailma on ja kalat pysyvät. Apinat kärsivät lamaa.

    (reps)

    DIR (Do it right).

    (sivistävä osuus)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    DIR (Do it right).

    (sivistävä osuus)

    Nasukin on näköjään nähnyt Afrikkaa
    kun tietää senkin, ettei mustakaan mies hosu likaa auringonpaahteessa ja näyttää kalkkilaivan kapteenilta
    valkoista talkkia kainaloissa ja munaskuissa kuivaamassa hiertävää hikeä, jota sarvikuonojen Suomessa koetaan vain saunassa

    Äänestä

  • hikiatrian dosentti kirjoitti:

    Nasukin on näköjään nähnyt Afrikkaa
    kun tietää senkin, ettei mustakaan mies hosu likaa auringonpaahteessa ja näyttää kalkkilaivan kapteenilta
    valkoista talkkia kainaloissa ja munaskuissa kuivaamassa hiertävää hikeä, jota sarvikuonojen Suomessa koetaan vain saunassa

    Nasu?

    Onko minusta tullut jossain vaiheessa klassikko?

    (reps)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Nasu?

    Onko minusta tullut jossain vaiheessa klassikko?

    (reps)

    Siis onko tämä jokin uusi lemppari loputtomaan lemppariketjuuni?

    Fantastista.

    (reps)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Siis onko tämä jokin uusi lemppari loputtomaan lemppariketjuuni?

    Fantastista.

    (reps)

    Tietääkö mösjöö Nasu paljonko makeaa vettä juotavaxi

    huoltopuoli joutuu toimittamaan noille hombreille per yx
    takarivin Taavi/vrk..........?

    Tarvitaan 12 litraa päivässä!!!111!!!

    Vedenpuutteen vuoksi Saddamin sotilaat antauivat

    liitoutuneille Gulf War hiekka-aavikoilla

    Janoinen taitaa olla nyt mösjöö Nasukin läppärinsä äärellä;)

    https://www.youtube.com/watch?v=YYN8zEbhsko

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nasdaq kirjoitti:

Kaupungissa on se huono puoli, että kaikki psykoosin ja dehydraation partaalla laahustavat pönden jantterit eivät ole tottuneet kuumuuteen. Heille se menee päähän.

Afrikassa kävellään hiljaa ja hitaasti, ettei paita kastuisi ja ettei kallisarvoista vettä kuluisi niin suurissa määrin, että sitä pitäisi kantaa mukana kuin keskisuurta anniskeluravintolaa.

Jessus mitä menoa.

(reps)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu