Eli olen ollut nykyisen mieheni kanssa yhdessä 10 vuotta ka meillä on 1 lapsi.
Suhteen alussa yritimme lasta ja ennen kuin tärppäsi niin sain 2 keskenmenoa.
Ne olivat minulle todella rankkoja asioita eikä mieheni oikein ikinä kunnolla ole ymmärtänyt kuinka rankkoja,
No kuitenkin kun sain tämän toisen keskenmenon niin "pimahdin", olin shokissa.
Vedin kännit ja lähdimme baariin, olimme jo riidelleet valmiiksi koko illan kun mieheni mielestä keskenmeno ei ole mikään "iso juttu" vaikka itselle se oli musertavaa kokea se uudestaan. No baarissa sitten eräs 16 vuotias nuori likka tuli minulle kertomaan kuinka hänellä oli ollut jotain säpinää mieheni kanssa.raivostuin kun olin muutenkin sekaisin myöhemmin riita meni niin pahaksi, että löin miestäni kerran.
Kadun sitä, enkä koskaan puolustele lyöntiäni. Olen oikeasti pahoillani ja pyytänyt paljon anteeksi.
No nykyään aina sillin tällöin kun Riidat menee yli niin mieheni aina uhkailee "kohta lyön sinua" ( ei ole koskaan lyönyt) , mutta silti mielestäni ei saa uhkailla lyömisellä ja loukkaannun tästä. Mies taas aina ilmoittaa "sinä löin minua joten minulla on oikeus uhkailla".
Mielestäni taas ei ole. Siitä kun löin on kulunut jo 8 vuotta, eikä se mielestäni oikeuta miestä uhkailemaan......
Harmittaa kun asiaa ei voi jo unohtaa! Samalla tulee mieleen muutkin negatiiviset tunteet mitä silloin aikanaan koin..
Suhteen alussa yritimme lasta ja ennen kuin tärppäsi niin sain 2 keskenmenoa.
Ne olivat minulle todella rankkoja asioita eikä mieheni oikein ikinä kunnolla ole ymmärtänyt kuinka rankkoja,
No kuitenkin kun sain tämän toisen keskenmenon niin "pimahdin", olin shokissa.
Vedin kännit ja lähdimme baariin, olimme jo riidelleet valmiiksi koko illan kun mieheni mielestä keskenmeno ei ole mikään "iso juttu" vaikka itselle se oli musertavaa kokea se uudestaan. No baarissa sitten eräs 16 vuotias nuori likka tuli minulle kertomaan kuinka hänellä oli ollut jotain säpinää mieheni kanssa.raivostuin kun olin muutenkin sekaisin myöhemmin riita meni niin pahaksi, että löin miestäni kerran.
Kadun sitä, enkä koskaan puolustele lyöntiäni. Olen oikeasti pahoillani ja pyytänyt paljon anteeksi.
No nykyään aina sillin tällöin kun Riidat menee yli niin mieheni aina uhkailee "kohta lyön sinua" ( ei ole koskaan lyönyt) , mutta silti mielestäni ei saa uhkailla lyömisellä ja loukkaannun tästä. Mies taas aina ilmoittaa "sinä löin minua joten minulla on oikeus uhkailla".
Mielestäni taas ei ole. Siitä kun löin on kulunut jo 8 vuotta, eikä se mielestäni oikeuta miestä uhkailemaan......
Harmittaa kun asiaa ei voi jo unohtaa! Samalla tulee mieleen muutkin negatiiviset tunteet mitä silloin aikanaan koin..
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olette molemmat ylittäneet rajan jonka yli ei koskaan pitäisi mennä. Miehesi uhkailee väkivallalla ja sinä olet jo lyönytkin. Mitäs nyt sit? Takaisinkaan ei enää pääse.
Pariterapiaan mars. Jos te alatte yrittämään kaksin keskustelemaan niin siitä saattaa tulla vain verinen riita. Teillä pitää olla kolmas osapuoli joka näkee puolueettomasti tilanteen joka opastaa ja antaa teille neuvoja.
Miten riitelet? Esimerkiksi syyllistätkö ja ajatko miehesi nurkkaan? Miehesi ei todennäköisesti uhkaile vakavissaan, mutta käyttää uhkailua keinona jos kokee sinun menneen liian pitkälle ja olonsa ahdistetuksi.
Väkivallalla uhkailu kannattaa aina ottaa vakavasti. Moni menettänyt henkensä kun eivät ole ottaneet vakavasti. Minusta ei kanntaa leikkiä vaan erota ja mennä lähimmäisten suojaan.
Sinä sietäisit saada pataan!
Unohtaisitko itse? Paljon voi antaa anteeksi mutta ei ehkä kaikkea. Mies tietää varsin hyvin sinulle arat asiat,kun sinä loukkaat miestä niin niihin on sitten helppo palata.
Aika harva todennäköisesti pystyy unohtamaan sitä että oma kumppani on lyönyt.
Normaalia ihmistä se epäilemättä muuttaa pysyvästi.
Minä olen kerran lyönyt miestäni. Läpsäisin ohimennen takaraivoon. Mies nousi samantien ylös tarttui minua käsivarsiin ja pusersi niin että käteni särkivät 4 päivää tauotta. Sormien liikuttelu oli myös vaikeaa. Käsissäni olevat kämmenen ja sormien jäljet lähti kuudessa viikossa. Rukoilin mieheltäni anteeksi ja lupasin etten koskaan lyö. Siitä on nyt 4 vuotta. Tapaus on miehestäni vieläkin järkyttävä. Häntä ei ollut koskaan ennen nainen lyönyt.
Teidätkin lähettäisin ehdottomasti terapiaan. Ei kuulosta normaalilta parisuhteelta.
Ei ole sen jälkeen ollut kummempaa väkivaltaa. Vuosi tapauksen jälkeen mies tuuppi, puristi kämmeniäni ja oli kuristaa minut. Nyt ollut pari vuotta rauhallista. Viimeksi kun mies suuttui niin paiskasi pyykkitelineen seinään, mutta meni ulos rauhoittumaan. Minä sitten taas miehen elostelujen vuoksi olen vastavuoroisesti ruvennut kutsumaan tiettyjä hänen naisystäviään lumpuiksi, huoriksi, kanttura jne.. miten nyt lauseyhteyteen sopii. Kyllä terapian tarpeessa oltaisiin.
"Ei ole sen jälkeen ollut kummempaa väkivaltaa. Vuosi tapauksen jälkeen mies tuuppi, puristi kämmeniäni ja oli kuristaa minut."
Eli olihan väkivaltaa tapauksen jälkeen.
Ette taida rakastaa toisianne? Mustasukkaisuuden vuoksi yhdessä?
Meillä on selkeä Matti&Mervi syndrooma. Jos parisuhde on kyseessä niin meillä räiskyy tosissaan. Riidellään raivoissamme ja sitten ollaan kiinni toisissamme kuin vastarakastuneet. Ollaan itsekin ihan poikki ja vannotaan että nyt rauhoitutaan, mutta hetken päästä tulee aina jotain ja kaaos on valmis. Eroamaan meitä on pyytäneet, terapeuttini, lapsemme,ystävämme jopa vieraat ihmiset, mutta elämä ilman toisiamme. Me ei nähdä siinä mitään mieltä. En yhtään ihmettelisi jos saamme vielä jossain vaiheessa toisemme hengiltä.
Mutta kai tiedät, että tuo ei ole rakastamista vaan läheisriippuvuutta? Etkö haluaisi tietää, miltä aito rakkaus tuntuu?
Tiedättekö, että jos lapsenne kärsivät suhteestanne, annatte heille samanlaisen käyttäytymismallin tulevaisuuteen heidän parisuhteisiin? Halutteko lapsillenne samanlaiset parisuhteet? Ette voi haluta, jos välitätte lapsistanne.
Matti ja Mervi ovat eronneet eikä takaisinpaluuta näytä olevan. Aikuistuessaan ovat ymmärtäneet pysytellä kaukana toisistaan. Parempi näin.
Kai mekin tapellaan se 14 vuotta kuin M&M. Minulla on persoonallisuushäiriö jonka takia ihmissuhteet on minulle haasteellisia koska en ikinä pysty olemaan onnellinen. Tulen aina olemaan ärsyyntyvä, ahdistunut jopa väkivaltainen. En voi saada normaalia ihmissuhdetta koska jokainen normaali mies osaa ottaa jalat alle ekojen treffien jälkeen. En ole koskaan seurustellut ihmisen kanssa jolla ei olisi jotakin vahvistettua mielenterveyteen liittyvää diagnoosia. Alistan sellaisen ihmisen hetkessä ja laitan elämään minulle. Sitten kohtasin lopulta nykyisen mieheni. Hänellä ei ole diagnoosia, mutta selkeästi on jotenkin häiriintynyt. Kaksi ihmistä täynnä vihaa, epätoivoa ja pelkoa rakastaa. Meitä ei kestä kukaan muu kuin me.
Jostain kai se viha kumpuaa. Ja persoonallisuushäiriönkin käsittääkseni laukaisee jokin asia? Ehkä teidän pitäisi käydä yksilöterapiassa. Vaikka jäisittekin loppuiäksi yhteen, kannattaa hoitaa itsensä ainakin kuntoon. Harmi, jos jäätte paitsi ihanasta elämästä, jossa ei ole turvattomuuden ja vuoristoradan kaltaisia tunteita. Tasainen rakastaminen on aivan uskomaton kokemus. Kaikkea hyvää teille.
Meillä on kummallakin takana fyysisen ja henkisen väkivallan täyttämä lapsuus ja nuoruus. Sieltä se vinksahtanut persoona tulee.
surullista viettää loppuelämä löytämättä omaa, parempaa minäänsä..
Teidän ei tosiaan kannata olla yhdessä. Lyönti on lyönti, anteeksi annetaan mutta te ette sovi yhteen. Riitelette koko ajan ja se ei ole mitään hääviä elämää. Uhkeilu lyömisellä on kans väkivaltaa ja mielestäni teidän ei tule olla yhdessä enää hetkeäkään.
riidassa nujakointia anna anteeksi,miehes pitäis myös olihan siihen paaaaljon syytä kun lapsen kanssa säpinöiyä vaikka yrititte yhteistä,teillä taitaa olla kriisi,tai miehesi kriisiyttänyt suhteenne,taitaa olla taas säpinöitä...
Miehen tuossa pitäisi ymmärtää lähteä suhteesta.
Aloittajanaisella on vähintäänkin vihanhallintaongelmia ja narsistista raivoa.
Nainen on se näistä kahdesta joka on lyönyt. Kun hän kirjoittaa riidat menee yli, se tarkoittaa että hän vaahtoaa ja syyttää miestä siihen pisteeseen asti, että miehen pitää uhata väkivallalla.
Nyt hän kirjoittaa tänne marttyyrina kerätäkseen säälipisteitä kuviosta jota hän pitää yllä.
Vanhempien hyvä suhde on lasten paras koti..vaikka niitä olisi kaksi. Onko riitelystänne tullut suhteenne ainut sisältö. Kylmä sota ei rakenna mitään. On tutkittu, että pitkän liiton salaisuutena on myönteisyys. Mikäli negaatio täyttää parisuhteen, ei kummallakaan ole rakkaustankit täynnä. Välillä voi kokeilla, miten toinen muuttuu kun muuttaa omaa asennettaan ja toimiaan. Sano joku päivä, että 'kuule, rakas..olen miettinyt, että voitais lähteä kahden lomalle rentoutumaan' tai 'hieroisinko niskaasi' tai vain ottaisit syliin lennosta ja pitäisit toista lähelläsi. Ensimmäisen askeleen ottaminen on vaikeinta, mutta yllätyt kuinka toinen muuttuu. Pikkuhiljaa voitte turvallisesti läheisyydessä kertoa omista tunteistanne ja toiveistanne ilman toisen ihmisen syyllistämistä tai yleistämistä (miksi sinä aina sitä ja tätä). Muistele, missä rakkaaseesi alunperin ihastuit. Näet, että löydät hänestä samat piirteet edelleenkin. Vaali tätä ajatusta ja usko, että puolisosi yksin ei voi tehdä kaikkea parisuhteessa. Myös sinun osuuttasi tarvitaan.
Kun mies uhkailee, on se merkki siitä että kaikki muut keinot on käytetty. Hän puolustautuu, kun joutuu tilanteeseen jossa hänen arvokkuuttaan loukataan. Nimittely, vähättely, haukkuminen ovat asioita, jotka jättävät syviä arpia ihmisen sydämeen. Tarvitaan paljon ystävällisyyttä, huomioon ottamista, näyttöjä siitä, että haluaa muutosta parempaan...vahvistusta siitä, että toinen on tärkeintä elämässä.
Mikäli riitanne ovat teemariitelyä seksistä, rahasta, työnjaosta yms. on asiat otettava rakentavasti käsittelyyn, tehtävä sopimuksia joissa molempien rooli tulee selkeäksi. Myös sanktioista on hyvä sopia. Seksistä kieltäytyminen ei ole sanktio. siitä kärsivät molemmat ja etenkin parisuhde.
Hyvää jatkoa.
tv. Kolmen avioliiton kautta oppinut
Olisi aika erota. Miehellä ei ole oikeutta uhata, vaikka olisit lyönyt aiemmin. Myös jos miehellä on ollut ulkopuolista sutinaa NOIN nuoren kanssa, voi olla jatkossakin? Vai luuletko että pariterapia saa miehen järkiinsä missään asiassa? "Kännien vetäminen" altistaa väkivallalle, koska miehet voivat olla sekaisin ollessaan arvaamattomia. Vältä humalaisen miehen seuraa missä tahansa. Ja jos mies on selvänä sellainen, erittäin huolestuttavaa. Suhteella ei taida olla tulevaisuutta, voi pahentua vaan? Lopeta anteeksipyytely, se ei ole hyväksi. Tilanne on suhteessanne vakava ja uhkaava, puhu siitä vaikka yksin kriisipuhelimeen, kriisikeskukseen tai muualle, jos et voi erota. Tai jos mies ei mene pariterapiaan (voi olla hyödytöntä). Sinuna eroaisin jos toinen jatkuvasti uhkaa lyömisellä, ilmanmuuta pois sieltä.