Venäläiset saavat kaiken tietonsa TV:stä

"Moskovassa jopa 93 prosenttia saa tietonsa televisiosta, kuten käy ilmi Levadan selvityksestä.



Kulttuuriin painottuva verkkolehti Colta.ru julkaisi Andrei Arhangelskin artikkelin, jossa käydään läpi nyky-Venäjän median erityispiirteitä.

Esimerkistä käy valtakunnallisesti menestyvä Komsomolskaja Pravda, jonka lehti ja radio ovat tyyliltään viihdyttäviä tiedotusvälineitä, kirjoittajan mukaan nimenomaan 1990-luvun tyyliin.

Arhangelski kirjoittaa siitä, kuinka radio-ohjelmissa parapsykologian, nekrofilian ja neuvostonostalgisoinnin sekoitus muodostaa Komsomolskaja Pravdan jäljittelemättömän tyylin, johon sota sekoittuu täydellisesti:

”Nuoremman polven propagandistit ovat tulosta putinilaisesta propagandasta, mutta ei se suinkaan synnyttänyt putinilaisia, vaan Putinia paljon radikaalimpia revansisteja. Heille Putin ei ole jumala, vaan kompromissi.”

Toimittajanuorukaisten Jumala on Igor Strelkov. Monessa liemessä keitetty ammattisotilas, eversti evp., joka siirtyi Itä-Ukrainaan Krimiltä.

Kun nuoret moittivat Putinia ”päättämättömyydestä”, he palvelevat Arhangelskin mukaan korkeampaa ideaa, mihin heidät on lapsuudessa opetettu.

”Heidän ainoa todellinen uskontonsa on ollutkin sota. Loputtomat vertaukset Suureen isänmaalliseen sotaan (’kuin Stalingradin hornankattila’) ovat nekin ennalta-arvaamatonta tulosta propagandasta, joka ikään kuin antoi kunniaa kansan urotöille, mutta todellisuudessa synnyttikin militarismin”, Arhangelski muotoilee.



Nykyään Venäjällä etsitään kuumeisesti omaa identiteettiä.

Moskovski Komsomoletsin artikkelissa muistutetaan, että maassa on kaivettu esiin etninen komponentti, ”venäläinen maailma”, ja ideologinen, ”konservatismi” ja periaatteellinen lännenvastaisuus – ”Venäjä ei ole Eurooppaa”.

Epäilemättä venäläiset eivät koe länsikritiikkiä Putiniin kohdistuvaksi, vaan Venäjään. Putin koetaan kilveksi, joka ei ole voinut toimia millään muulla tavalla.

Televisiokanavien johtajat eivät taivu.

Onnistuneella tyylillään televisio vaikuttaa entisen varapääministeri Boris Nemtsovin mielestä otolliseen yleisöön: Tšetšeniassa palvelleisiin miehiin, jotka vain katsovat laatikkoa päivät pitkät ja uskovat aidosti, että Itä-Ukrainan Donbassissa tapetaan viattomia ihmisiä ja että Ukrainassa taistellaan fasisteja ja toisen maailmansodan aikaisia Neuvostoliiton pettureita, banderovtseja, vastaan.

Puolalaisen tutkimuslaitoksen mukaan Venäjän tiedotussota on valmiina jatkumaan, kun Putinin uusi doktriini on kristallisoitunut.

”Se on geopoliittinen, euraasialainen, antiliberaali ja suunnattu kilpailuun länsimaiden kanssa sekä Venäjän dominoivaan asemaan Euraasiassa.”
"
463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hieno maa! Tai no...

Äänestä

Ihan samaa toimintaa Venäjällä kuin neukkulassa, DDRssä, Pohjois-Koreassa. Köyhää kansaa viedään kuin paalia narussa ja pullamössöpomot sen kun rikastuu.

Äänestä

Konservatiivista uhoa ja uskotaan kaikki mitä valtion telkkari kertoo. Ei helvetti mitä JUNTTEJA!!!!!

Äänestä

Onko aloituksessa joku pointti ? Otsikko sanoo että kaikki tiedot saadaan televisiosta, tekstissä puhutaan radiosta ja lehdestä jotka ovat viihdyttäviä uutisoinniltaan. Siinä viitataan nimeomaan verkkolehteen, eli todetaan siis että tietoa saadaankin internetin välityksellä.

Trendi on sinällään yleiseurooppalainen, mikäli näin on. Vain suomalaiset ovat lukeneet lehtiä ja niiden uutisia Euroopassa. Suomalaisten suuri lehdenluku prosentti on johtunut osittain hyvästi jakelusta, jossa lehti saadaan kotiin kello 6 aamulla, kun Eurooppalaiset joutuvat ostamaan lehtensä kioskeilta. Suomessa lehden lukeminen on kuitenkin vähentynyt, ja lähdetiedottoman internet uutisoinnin määrä on kasvussa tiedonhankinnassa.

Mutta onko lehti sen parempi tiedonlähde, kuin esim. televisio tai naapurin kanssa keskustelu ? Myös uutisoinnin viihdyttävyys mediassa on yleiseurooppalainen, vähemmän faktaa ja enemmän draamaa ja tunnetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


93%MoskovVainTVstä kirjoitti:

"Moskovassa jopa 93 prosenttia saa tietonsa televisiosta, kuten käy ilmi Levadan selvityksestä.



Kulttuuriin painottuva verkkolehti Colta.ru julkaisi Andrei Arhangelskin artikkelin, jossa käydään läpi nyky-Venäjän median erityispiirteitä.

Esimerkistä käy valtakunnallisesti menestyvä Komsomolskaja Pravda, jonka lehti ja radio ovat tyyliltään viihdyttäviä tiedotusvälineitä, kirjoittajan mukaan nimenomaan 1990-luvun tyyliin.

Arhangelski kirjoittaa siitä, kuinka radio-ohjelmissa parapsykologian, nekrofilian ja neuvostonostalgisoinnin sekoitus muodostaa Komsomolskaja Pravdan jäljittelemättömän tyylin, johon sota sekoittuu täydellisesti:

”Nuoremman polven propagandistit ovat tulosta putinilaisesta propagandasta, mutta ei se suinkaan synnyttänyt putinilaisia, vaan Putinia paljon radikaalimpia revansisteja. Heille Putin ei ole jumala, vaan kompromissi.”

Toimittajanuorukaisten Jumala on Igor Strelkov. Monessa liemessä keitetty ammattisotilas, eversti evp., joka siirtyi Itä-Ukrainaan Krimiltä.

Kun nuoret moittivat Putinia ”päättämättömyydestä”, he palvelevat Arhangelskin mukaan korkeampaa ideaa, mihin heidät on lapsuudessa opetettu.

”Heidän ainoa todellinen uskontonsa on ollutkin sota. Loputtomat vertaukset Suureen isänmaalliseen sotaan (’kuin Stalingradin hornankattila’) ovat nekin ennalta-arvaamatonta tulosta propagandasta, joka ikään kuin antoi kunniaa kansan urotöille, mutta todellisuudessa synnyttikin militarismin”, Arhangelski muotoilee.



Nykyään Venäjällä etsitään kuumeisesti omaa identiteettiä.

Moskovski Komsomoletsin artikkelissa muistutetaan, että maassa on kaivettu esiin etninen komponentti, ”venäläinen maailma”, ja ideologinen, ”konservatismi” ja periaatteellinen lännenvastaisuus – ”Venäjä ei ole Eurooppaa”.

Epäilemättä venäläiset eivät koe länsikritiikkiä Putiniin kohdistuvaksi, vaan Venäjään. Putin koetaan kilveksi, joka ei ole voinut toimia millään muulla tavalla.

Televisiokanavien johtajat eivät taivu.

Onnistuneella tyylillään televisio vaikuttaa entisen varapääministeri Boris Nemtsovin mielestä otolliseen yleisöön: Tšetšeniassa palvelleisiin miehiin, jotka vain katsovat laatikkoa päivät pitkät ja uskovat aidosti, että Itä-Ukrainan Donbassissa tapetaan viattomia ihmisiä ja että Ukrainassa taistellaan fasisteja ja toisen maailmansodan aikaisia Neuvostoliiton pettureita, banderovtseja, vastaan.

Puolalaisen tutkimuslaitoksen mukaan Venäjän tiedotussota on valmiina jatkumaan, kun Putinin uusi doktriini on kristallisoitunut.

”Se on geopoliittinen, euraasialainen, antiliberaali ja suunnattu kilpailuun länsimaiden kanssa sekä Venäjän dominoivaan asemaan Euraasiassa.”
"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu