Olen seurustellut miesystäväni kanssa pari vuotta. Koko suhde on ollut melkoista ylä- ja alamäkeä. Suurimman osan näistä vuosista olen kuitenkin ollut onnellisempi kuin koskaan.
Ongelma on siinä, että miesystäväni on jahkalija ja liian kiintynyt kavereihinsa. Hän juttelee kanssani mielellään tulevaisuudensuunnitelmista ja -reissuista. Puhumisen tasolle kaikki asiat sitten jäävätkin, ellen minä tee asialle käytännössä jotain tai käskemällä käske häntä esim. varaamaan hotellia.
Mies on luonteeltaan rauhallinen ja tasainen, viihtyy paikallaan- eli ei pysy vauhdissani mukana. Milloin on raha esteenä ja milloin ei huvita. On se sohvalla makoilukin välillä mukavaa, mutta ei sitä ikuisuuksiin jaksa.
Toinen ongelma on hänen kiintyminen kavereihin. Tuntuu, että kaveriporukka menee edelleni esim. viikonloppua viettäessä. Jos kaverit tekevät porukalla jotain, menee hän mukaan lähes poikkeuksetta (vittumaisesti ilman minua, vaikka muiden muijat saavat kyllä mukana olla). Häpeeääkö hän minua, on sitoutumiskammoinen vai mitä? Ymmärrän että suhteessa tarvitaan omaakin aikaa, enkä ole ripustautuja mutta olisi kiva suunnitella vaikka ulkomaanreissua ensi kesälle. Ei kuitenkaan onnistu, kun on poikain kanssa suunnattava talvella jenkkilään änäriä katsomaan. Onko kohdalleni osunut ikuinen poikamies vai onko vika minussa? Luottamus on kunnossa eikä hän usein juhlimassa käy, kavereiden kanssa vain hengataan rannalla tai käydään naapurikaupungeissa jne, mutta rupee tympimään kun en pääse ikinä mukaan.
Ovatko kaikki miehet yhtä hankalia..--
3
429
Vastaukset 3
Hei,
Mitä kumppanisi itse tuumaa tästä? Oletko ottanut asiaa puheeksi hänen kanssaan?
Oma aika on toki tärkeää, ja kaverit myös. Miten nämä saisi järkevästi balanssiin? Mitä luulet? Tuleeko teillä riitaa tästä asiasta, vai kuunteleeko hän sinua jos kerrot miltä sinusta tuntuu?
terv.Kaisa-pappi- Jeesus kysyy
Kaisa, olet hyvä ottamaan suihin?
Meinaan että onko teillä avaajan kanssa yhteinen ongelma, ok ukonäkö ja vaaleat hiukset muutaa lahnan asenne?
- Itsenäisty
Olet miehellesi itsestäänselvyys ja palvelija. Lähde omien kavereidesi kanssa reissuun ja jätä mies kotiin ihan vaan kiusallaankin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47808
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561