Mietin tässä, että onko oikeasti uskottomuutta jos hakee seksiä ja ehkä parisuhteenkin muualta jos oma aviopuoliso ei halua/kykene seksiin, mutta asia olisi hoidettavissa. Kyse on lähinnä tahdosta.
Mielestäni avioliitossa sitoudutaan myös seksuaalisuuteen ja puolison tarpeiden huomioimiseen. Toistuvasti ja jatkuvasti ei voi kieltäytyä seksistä haavoittamatta suhdetta. Nimenomaan seksi erottaa parisuhteen muista ihmisuhteista. Entä ellei seksiä ole? Onko se enää parisuhde?
Mielestäni seksuaalisuus parisuhteessa on paljon muutakin kuin yhdyntä. Se voi olla katse, sana, kosketus. Puolison voi tyydyttää seksuaalisesti ilman yhdyntää, joten esim. erektio- ongelma on pelkkä tekosyy.
Itselleni uskollisuus on aina ollut itsestään selvää ilman vaihtoehtoja. Olen pitkässä aviosuhteessa, jossa vuosikausia on haaskattu seksuaalisuuden lahjaa tekemällä vääriä valintoja. Valituksi ovat tulleet televisio, alkoholi, urheilu, työ, työttömyys ja pakeneminen yhteisestä kodista.
Asiasta puhuminen ja aloitteiden teko on jo mahdotonta. 100 prosenttinen torjunta on tehnyt tehtävänsä. Ainoana vaihtoehtona näen tunnesiteen katkaisemisen. En enää jaksa itkeä ja toivoa ja odottaa. Vie aikansa tottua ajatukseen, että irrottautuu toisesta myös henkisesti, kun on koko elämänsä halunnut olla ja ollut toisen oma. En myöskään halua ketään toista. Asia kerrallaan. Ensin irti menneestä, jotta voi tilalle tulla muuta. Tavoitteenani on edelleen rakastava parisuhde. Ehkäpä se tarkoittaa ensin avioeroa.
Jos hakeutuisin avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen, en kokisi pettäväni puolisoani. Minut on petetty hylkäämällä avioliiton sisällä. Suhteeni loukkaisi tässä vaiheessa itseäni ja ehkä suhteen toista osapuolta.
Olisi mielenkiintoista tietää muiden ajatuksia asiasta.
Mielestäni avioliitossa sitoudutaan myös seksuaalisuuteen ja puolison tarpeiden huomioimiseen. Toistuvasti ja jatkuvasti ei voi kieltäytyä seksistä haavoittamatta suhdetta. Nimenomaan seksi erottaa parisuhteen muista ihmisuhteista. Entä ellei seksiä ole? Onko se enää parisuhde?
Mielestäni seksuaalisuus parisuhteessa on paljon muutakin kuin yhdyntä. Se voi olla katse, sana, kosketus. Puolison voi tyydyttää seksuaalisesti ilman yhdyntää, joten esim. erektio- ongelma on pelkkä tekosyy.
Itselleni uskollisuus on aina ollut itsestään selvää ilman vaihtoehtoja. Olen pitkässä aviosuhteessa, jossa vuosikausia on haaskattu seksuaalisuuden lahjaa tekemällä vääriä valintoja. Valituksi ovat tulleet televisio, alkoholi, urheilu, työ, työttömyys ja pakeneminen yhteisestä kodista.
Asiasta puhuminen ja aloitteiden teko on jo mahdotonta. 100 prosenttinen torjunta on tehnyt tehtävänsä. Ainoana vaihtoehtona näen tunnesiteen katkaisemisen. En enää jaksa itkeä ja toivoa ja odottaa. Vie aikansa tottua ajatukseen, että irrottautuu toisesta myös henkisesti, kun on koko elämänsä halunnut olla ja ollut toisen oma. En myöskään halua ketään toista. Asia kerrallaan. Ensin irti menneestä, jotta voi tilalle tulla muuta. Tavoitteenani on edelleen rakastava parisuhde. Ehkäpä se tarkoittaa ensin avioeroa.
Jos hakeutuisin avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen, en kokisi pettäväni puolisoani. Minut on petetty hylkäämällä avioliiton sisällä. Suhteeni loukkaisi tässä vaiheessa itseäni ja ehkä suhteen toista osapuolta.
Olisi mielenkiintoista tietää muiden ajatuksia asiasta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihan samanlainen tilanne on minulla. Tosin koen olevani uskoton, jos lähtisin sivusuhteeseen.
Mutta ei elämä voksi näin mennä.
Se, että toinen toimii väärin, ei oikeuta minua tekemään väärin. Kannattaa elää sen mukaan, mikä on oikein, riippumatta siitä, mitä toinen tekee. Ei vertailua.
Seksi kuuluu mielestäni avioliittoon, mutta sen toteutus on molemmista osapuolista kiinni ja usein vaatii kompromisseja. Halu on avainsana: haluaa tehdä toisella hyvää ja tulla rakastetuksi, vaikkei esim. yhdyntään kykenisi.
Omalle kohdalleni en hyväksy pettämistä. Olen luvannut puolisolleni osoittaa uskollisuutta, ja jos siihen en kykenisi, purkaisin tuon sitoumuksen ensin. Sillä, että puolisoni rikkoisi sopimuksen ensin, ei olisi mitään väliä. Minun pitää pystyä elämään itseni kanssa.
Saisiko sivusuhteelta sitä, mitä hakee? Ehkä, jos kyse on "vain" seksistä. Entä, jos tyydyttävä seksi edellyttää läheisyyttä ja luottamusta?
Tämä on minulta nyt käsitteillä kikkailua. Onko sivusuhde aina se avioliiton ulkopuolinen? Entä jos asia olisikin päinvastoin. Puoliso olisi sivusuhde ja ulkopuolinen se varsinainen. Entä jos puoliso on puoliso vain paperilla. Voiko edes olla uskoton ellei ole todellista puolisokaan muuten kuin muodollisesti?
Omalla kohdallani koen, että puolisoni on sitoumuksen purkanut, vaikka aviossa ollaan. En ole hakemassa uutta suhdetta. Pyrin ensin henkisesti eroon miehestäni ja ehkä sen jälkeen haen avioeroa. Haluan olla varma asiastani. Suurin ongelma on, että rakastan puolisoani. Minulla tyydyttävä seksi edellyttää rakkautta, joten seksiä ei ole luvassa kotona tai missään muuallakaan. En alennu " kostamaan", sillä vahingoittaisin eniten itseäni. Parisuhde on parisuhde ja avioliittoni on nyt vain ihmissuhde ja juridiikkaa.
Oletko itse luvannut avioliitossa puolisollesi jotain? Jos et halua pitää siitä enää kiinni, ota ero. Virallisesti tai kertomalla puolisollesi, miten asian näet. Miksi pitää suhdetta paperillakaan, jos sillä ei ole sisältöä?
Mikä pakko avioliitossa on olla sisältöä? Kuka sen määrää? Millainen sisällön pitäisi olla?
Itse lupasin vihkimistilaisuudessa osoittaa rakkautta, uskollisuutta ja luottamusta sekä toimia perheen hyväksi. Siinä minulle sisältöä. Jos en enää sitä haluaisi tai pystyisi, ottaisin eron. Joku toinen saattaa pysyä liitossa muista syistä.
Korinttolainen, en ole vakuuttunut, että tunteista ikinä pääsisi kokonaan eroon. Onko se tarpeellista? Voisiko silti tehdä päätöksen, jos näkee, että nykytilanne ei ole hyvä, ja ottaisi tunteet vastaan, kävisi ne läpi?
Jos ei ole tyytyväinen liittoonsa ja siihen ei tule muutosta keskustelulla ja terapialla. Ehkä pitäisi erota. Pettäminen on väärin.
Olen luvannut ja pitänyt lupaukseni. Olen kertonut hänelle miten asian näen. Ja saanut tyhjiä lupauksia. Suhde jatkuu paperilla, sillä hän on edelleen elämäni rakkaus. Irrottautuminen vasta alkamassa. Valitettavasti.
Tuttuja tunteita samassa tilanteessa. Aika ajoin turhaudun ja irrottautuminen on jo pitkällä. Sitten jokin ennakoimaton pieni arkinen asia taas vetää takaisin suhteeseen kuin kuminauha. Ilo, toivo ja epätoivo vaihtelevat. Minäkin toivon suhdetta, jossa on myös seksiä. Ero on mahdollinen kuitenkin vasta silloin, kun siihen on oikeasti valmis eikä tunteita enää ole. Mutta..... Vaikka olen tyytymätön, niin jostain kumman syystä ne tunteet ei aan katoa. Joten sinnittely jatkuu ja aika näyttää.
Niin tutulta kuulostaa. En soisi tätä kenellekään, mutta jotenkin lohdullista, että joku kokee samoja tunteita ja ymmärtää.
Oletteko te puhuneet asiasta avoimesti. Joillakin se kuulemma auttaa...
Mä en tajua sitä kun kotona saa seksiä niin paljon kuin huvittaa, on rakastava puoliso joka tekee sun eteesi kaiken. Saat hellyyttä ja arvostusta ja sitten meet ja petät. Tää ei aukene mulle ehkä koskaan.
No syytä sun pitää kysyä siltä pettävältä puolisoltasi, mutta ootko sellainen että sulle voi kertoa totuuden? Onko tullut mieleen, että se olet sinä joka kokee seksin hyväksi ja paljoksi, mutta puolisosi ei olekaan samaa mieltä... Oletko kenties jollain tapaa "itsekäs" sängyssä? Hän tyydyttää sinut, mutta sinä et häntä. Oletko koskaan miettinyt muulta kuin omalta kannaltasi?