Palkaton työ

Paljon haukutuaan näitä tukityöllistettyjä. Mutta näissä on paljon positiivisia asioita ja ainakin minä menen mieluummin tekemään työtä tuin, kuin vakkariksi mihinkään.

Olen ollut yhdessä paikassa tekemässä työtä "palkatta", ensin olin kk sopimuksella, sitten myöhemmin menin 3kk sopimuksen tekemään. 3kk sopimus loppui reilu kk sitten. Pidin työstäni ja paikasta. Suunnitelmissa on ensikuussa mennä yhteen uuteen paikkaan "ilmaistöihin". Olen lisäksi kuullut että joku saanut töistä myös ilmaisen ruuan, jos kauempana ollut töissä, niin työnantaja on tarjonnut lisäksi nukkumapaikan, ei edes matkoihin mene rahaa. Itse yritän ensikuussa tämmöseen paikkaan töihin viikoksi, teen töitä, asun ja syön siellä ja saan tuet sekä päivärahat.

Edellisessä paikassa laskin palkkani kaikkine avustuksineen ja päivärahat, niin tuntipalkaksi jäi melkein 14e. Talvella enemmän koska sähkölaskuni oli yli 100e ja kela ja sossu maksaa kaikki asumiskuluni. Työtunteja ei tietysti ole niin paljon kun vakinaisilla, mutta raha riittää mulle ja elän hyvin.

Lisäksi tämmönen ilmainen työpaikka on erittäin helppoa saada, ei tarvitse lähettää hakemuksia eikä cv:tä, vain soitto riittää ja asiallinen käytös puhelimessa ja työpaikassa, niin kaikki on tyytyväisiä.

Näihin voi ihan itse hakea ja sopia tuntimäärä, niin työkkärin ei tarvitse patistaa. Voi löytää mielekkäisen paikan, niin ei harmita että joku pakottaa.

Itse haluaisin että näitä tukityöllistettyjä arvostettais ja annettais enemmän vastuuta, voisi kehittää vielä niin että tuet nousee tai päiväraha sitä mukaan mitä enemmän menee tekemään näitä tuettuja töitä.
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus. Usein tukityöllistettyjä pidetään jotenkin vähälahjaisina, syrjäytyneinä ja muutenkin ala-arvoisina. Jopa vuokratyöntekijää saatetaan pitää ala-arvoisena. Aikoinaan olin Nokian alahankkijalla vuokratöissä niin sai joka viikko kuulla naljailua "mikäs soppari sulla on" jne. Ikävimmät työt annettiin minulle, vakkarit vaikka vain istuskeli tekemättä mitään. No ei se minua haitannut kun palkka hyvä ja pidin itseäni täysin tasa-arvoisena työntekijöinä.

Tukityöpaikat, 9e/pv työt voi olla hyväkin juttu kun siihen sisältyy valinnan vapaus eli itse voit määrittää mihin paikkaan menet vaikka työkokeiluun tai korottamaan ammattitaitoa jne. Mutta hommaa ei saisi käyttää niin päin että hommiin määrätään jonkun tahon toimesta, silloin luodaan "orjamarkkinat" eli ihmiset pakotetaan tekemään töitä ilman kunnon korvausta.

Äänestä
  • Näin on ja ne jotka aliarvioi tukityöllistettyjä ovat nimenomaan työläiset itse. Työläiset voivat tuntea ylemmyydentunnetta, vaikka kaikki nämä ovat ruohonjuuritasoa. Minä pidän tukityöllistettyjä työläisinä siinä missä muutkin ja jos monessa paikassa ovat olleet, niin ovat saaneet monenlaista kokemusta. Muistan 2000 luvun alussa kun firmassa jossa olin töissä oli vuokratyöntekijöitä myös. He paiskivat töitä paljon ja tienasivat enemmän vuokrafirmasta kuin mitä me vakkarit, mutta heiltä saattoi myös työt loppua heti huomenna, jos tilauskanta pieneni. Kauan vuokratyöläisenä oleva on monessa liemessä paistettu ja monenlaista kokemusta omaava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


positiivariiivari kirjoitti:

Paljon haukutuaan näitä tukityöllistettyjä. Mutta näissä on paljon positiivisia asioita ja ainakin minä menen mieluummin tekemään työtä tuin, kuin vakkariksi mihinkään.

Olen ollut yhdessä paikassa tekemässä työtä "palkatta", ensin olin kk sopimuksella, sitten myöhemmin menin 3kk sopimuksen tekemään. 3kk sopimus loppui reilu kk sitten. Pidin työstäni ja paikasta. Suunnitelmissa on ensikuussa mennä yhteen uuteen paikkaan "ilmaistöihin". Olen lisäksi kuullut että joku saanut töistä myös ilmaisen ruuan, jos kauempana ollut töissä, niin työnantaja on tarjonnut lisäksi nukkumapaikan, ei edes matkoihin mene rahaa. Itse yritän ensikuussa tämmöseen paikkaan töihin viikoksi, teen töitä, asun ja syön siellä ja saan tuet sekä päivärahat.

Edellisessä paikassa laskin palkkani kaikkine avustuksineen ja päivärahat, niin tuntipalkaksi jäi melkein 14e. Talvella enemmän koska sähkölaskuni oli yli 100e ja kela ja sossu maksaa kaikki asumiskuluni. Työtunteja ei tietysti ole niin paljon kun vakinaisilla, mutta raha riittää mulle ja elän hyvin.

Lisäksi tämmönen ilmainen työpaikka on erittäin helppoa saada, ei tarvitse lähettää hakemuksia eikä cv:tä, vain soitto riittää ja asiallinen käytös puhelimessa ja työpaikassa, niin kaikki on tyytyväisiä.

Näihin voi ihan itse hakea ja sopia tuntimäärä, niin työkkärin ei tarvitse patistaa. Voi löytää mielekkäisen paikan, niin ei harmita että joku pakottaa.

Itse haluaisin että näitä tukityöllistettyjä arvostettais ja annettais enemmän vastuuta, voisi kehittää vielä niin että tuet nousee tai päiväraha sitä mukaan mitä enemmän menee tekemään näitä tuettuja töitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu