... miehiltä, etten tiedä enää mitä tehdä tai ajatella. Olen vasta parikymppinen, kaunis, hauska ja mukava, itsenäinen nuori nainen. Minulla on raha-asiat hyvin, asun arvostetulla asuinalueella, olen fiksu ja miehiä riittää toisinaan lähestulkoon jonoksi asti. Saanen silti avautua siitä, kuinka paljon halveksun miehiä. On luvassa ehkä jonkun mielestä turha, mutta minulle tärkeä avautuminen.
Miehen elämässä tärkeintä on omien etujensa ajaminen ja tarpeidensa tyydyttäminen keinolla millä hyvänsä, usein toisen ihmisen kustannuksella. Jo 20-vuotiaana musta on tullut katkera ja kyyninen, kiitos kaikkien niiden miesten joiden osalta oon saanut kokea ihan suunnattomasti kipua ja hyväkskäyttöä. Vaikean lapsuuden jälkeen ajauduin teininä suhteeseen, jossa poikaystäväni oli väkivaltainen ja narsistinen. Eron jälkeen 16-vuotiaana päädyin harrastamaan tolkuttomasti yhden illan juttuja, koska tahdoin kerrankin kokea olevani haluttu ja pidetty sekä tarvitsin läheisyyttä, jollaista en saanut nuorempana kotoa tai seurustelusuhteestani, joka laittoi maailmani pirstaleiksi vuosien ajaksi.
Yhä edelleen minulla on jatkuva tarve kokea itseni hyödylliseksi. Tapailin (ts. olin seksisuhteessa "tietämättä sitä itse", koska mies valheellisesti väitti haluavansa tapailla minua minun itseni vuoksi) erästä miestä kuukausia; tiskasin tiskit, miellytin parhaani mukaan, koitin saada suhdetta etenemään ottamalla silti iisisti toisen ehdoilla. Olin todella, todella syvästi ihastunut. Mies näki minussa vain hyväuskoisen hölmön, tapaili samaan aikaan muita ja naureskeli kustannuksellani ystäviensä kanssa. Hän halusi vain nöyryyttää minua. Minun oli paikattava kokemaani nöyryytystä ja hylkäämisen tunnetta käymällä ulkona uusien miesten kanssa ja toisinaan seksillä - sen tietenkin myönnän olevani omaa vikaani. Kehähän siitä tietysti syntyi.
Olen tavannut paljon erilaisia miehiä näiden vuosien varrella. Oli mies sitten 20- tai 30-vuotias, komea tai vähemmän komea, köyhä tai varakas, karismaattinen tai ujo tai millaisesta perheestä tahansa, heitä kaikkia on yhdistänyt tapa ajatella vain itseään ja omia tarpeitaan. Miehet ovat luoneet seksistä vallankäytön välineen ja tavan kostaa, eivät naiset. Nainen on miehelle objekti. Naisen hyväuskoiselle tyhmyydelle saa nauraa, naista saa ja pitää nöyryyttää. Nainen ei ole mitään. Vaikka nainen sanoisi ensitapaamisella etsivänsä seurustelusuhdetta ja välttävänsä seksiä tutustumisen alkutaipaleilla, mies ottaa tämän haasteena ja keinoja kaihtamatta ottaa "sitä hyvää" vaikka puoliksi väkisin.
Tiedän, että palasina olevan ihmisen pitäisi yleisen käsityksen mukaan korjata itse itsensä: sitä olen yrittänyt viimeiset 10 vuotta. Ei silti olisi pahitteeksi, jos vastaani jonain kauniina päivänä kävelisi mies, joka saisi minutkin ehjäksi rakkaudella. Siihen asti joutunen tukahduttamaan tunteeni samalla vanhalla kaavalla, halusin sitä tai en, koska muutakaan en osaa. Kenellekään en voi puhua.
Nämä ajatukset oli pakko purkaa johonkin. Jos jollain on samankaltaisia tuntemuksia, niistä olisi mukava kuulla. Jos ei, en oikeastaan ole kiinnostunut.
Miehen elämässä tärkeintä on omien etujensa ajaminen ja tarpeidensa tyydyttäminen keinolla millä hyvänsä, usein toisen ihmisen kustannuksella. Jo 20-vuotiaana musta on tullut katkera ja kyyninen, kiitos kaikkien niiden miesten joiden osalta oon saanut kokea ihan suunnattomasti kipua ja hyväkskäyttöä. Vaikean lapsuuden jälkeen ajauduin teininä suhteeseen, jossa poikaystäväni oli väkivaltainen ja narsistinen. Eron jälkeen 16-vuotiaana päädyin harrastamaan tolkuttomasti yhden illan juttuja, koska tahdoin kerrankin kokea olevani haluttu ja pidetty sekä tarvitsin läheisyyttä, jollaista en saanut nuorempana kotoa tai seurustelusuhteestani, joka laittoi maailmani pirstaleiksi vuosien ajaksi.
Yhä edelleen minulla on jatkuva tarve kokea itseni hyödylliseksi. Tapailin (ts. olin seksisuhteessa "tietämättä sitä itse", koska mies valheellisesti väitti haluavansa tapailla minua minun itseni vuoksi) erästä miestä kuukausia; tiskasin tiskit, miellytin parhaani mukaan, koitin saada suhdetta etenemään ottamalla silti iisisti toisen ehdoilla. Olin todella, todella syvästi ihastunut. Mies näki minussa vain hyväuskoisen hölmön, tapaili samaan aikaan muita ja naureskeli kustannuksellani ystäviensä kanssa. Hän halusi vain nöyryyttää minua. Minun oli paikattava kokemaani nöyryytystä ja hylkäämisen tunnetta käymällä ulkona uusien miesten kanssa ja toisinaan seksillä - sen tietenkin myönnän olevani omaa vikaani. Kehähän siitä tietysti syntyi.
Olen tavannut paljon erilaisia miehiä näiden vuosien varrella. Oli mies sitten 20- tai 30-vuotias, komea tai vähemmän komea, köyhä tai varakas, karismaattinen tai ujo tai millaisesta perheestä tahansa, heitä kaikkia on yhdistänyt tapa ajatella vain itseään ja omia tarpeitaan. Miehet ovat luoneet seksistä vallankäytön välineen ja tavan kostaa, eivät naiset. Nainen on miehelle objekti. Naisen hyväuskoiselle tyhmyydelle saa nauraa, naista saa ja pitää nöyryyttää. Nainen ei ole mitään. Vaikka nainen sanoisi ensitapaamisella etsivänsä seurustelusuhdetta ja välttävänsä seksiä tutustumisen alkutaipaleilla, mies ottaa tämän haasteena ja keinoja kaihtamatta ottaa "sitä hyvää" vaikka puoliksi väkisin.
Tiedän, että palasina olevan ihmisen pitäisi yleisen käsityksen mukaan korjata itse itsensä: sitä olen yrittänyt viimeiset 10 vuotta. Ei silti olisi pahitteeksi, jos vastaani jonain kauniina päivänä kävelisi mies, joka saisi minutkin ehjäksi rakkaudella. Siihen asti joutunen tukahduttamaan tunteeni samalla vanhalla kaavalla, halusin sitä tai en, koska muutakaan en osaa. Kenellekään en voi puhua.
Nämä ajatukset oli pakko purkaa johonkin. Jos jollain on samankaltaisia tuntemuksia, niistä olisi mukava kuulla. Jos ei, en oikeastaan ole kiinnostunut.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Selvä, et ole kiinnostunut minun kokemuksistani, koska ne ovat about päinvastaisia kuin omasi - mutta lähtökohdat meillä ovat samat: lapsuudenkoti, jossa ei saanut hyväksyntää ja rakkautta.
Minä valitsin toisin. En lähtenyt 15-kesäisenä seukkailemaan ja hakemaan hyväksyntää miehiltä, vaan vietin teini-iän ystävien ja rakkaiden harrastuksten parissa. Halusin hyvän elämän ja hyvän ammatin ja tein tietoiset valinnat sen suhteen 16-vuotiaana yläasteella: lukioon ja selkeät suunnitelmat jatkon suhteen. Olen ihan ok ulkomuodoltani, joten sain/saan huomiota pojilta/miehiltä, kuitenkin vasta nyt, 22-vuotiaana seurustelen elämäni ensimmäisen kerran.
Arvaan, ettet ole vastaanottavainen tekstilleni - mutta kyllä ihmisen onnellisuus lähtee hänestä itsestään, itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta. Ei hyväksynnän ja rakkauden kerjäämisestä muilta, vierailta ihmisiltä. Olisin voinut lähteä samalle tielle kuin sinä, mutta kuten kirjoitin, valitsin tietoisesti toisin. En ole rakentanut enkä aio rakentaa elämääni kenenkään toisen ihmisen varaan. En seurustele, koska tarvitsen toista - vaan koska tämä toinen ihminen tekee hyvästä elämästäni vielä parempaa ja toki toivon, että suhde jatkuu ja kehittyy vakavaksi kumppanuudeksi. Sanot, ettet "osaa" - no niinpä niin... On helppoa luovuttaa ja sanoa, ettei "osaa muuta" ja pyöriä samassa liejussa odottaen sitä pelastavaa enkeliä tai tapauksessasi "prinssiä". Jossei osaa jotain, niin sitten on opeteltava ja otettava vastuu omasta elämästään. Jokainen meistä joutuu tekemään niin.
Kukaan ei sinua kuiville vedä, jollet itse tee sitä. Voit tietenkin luulla, että joku prinssi sinut mukaansa poimii - mutta hei, mietihän: onko oikein kaataa vastuu omasta onnellisuudestaan toisen niskaan ja odottaa, että joku tekee sinut onnelliseksi? Ja mitä sinä vastaavasti voit antaa tälle "prinssille"? Kaikki eivät halua takertuvaista ja miellyttämisen halussaan äärimmäisyyksiin menevää kumppania.
Kirjoitat, että miehet ovat tehneet seksistä vallan käytön välineen... No haloo! Sinun pitäisi nyt kiireesti opetella arvostamaan itseäsi sen verran, ettet kuvittelisi enää yhtään kauempaa, että se, että mies haluaa seksiä kanssasi on merkki siitä, että hän haluaa sinut kumppanikseen. Jos vaistoat, ettet tule olemaan toiselle kuin satunnainen pano, kävele pois paikalta ja that's it.
Olen monessa asiassa samaa mieltä, ap on itsekin tuhonnut itseään ja syyttää miehiä hyväksikäytöstä, vaikka itsehän hän on niitä yhden illan juttuja kasannut. Se on totta, että hän ei ota vastuuta omasta käytöksestään tai kestä pettymystä.
Lisäksi on hyvä että valitsit toisin. Olet täysin oikeassa siinä, että olisi parempi valita toisin, mutta sinulla ja aloittajalla on jotain yhteistä: 20-vuotiaan kaikkitietävä asenne. Sinä se nyt tiedät miten kaikki voi ratkaista ongelmansa, koska sinä olet tehnyt näin. Hän luulee, että kaikki ovat hänet pettäneet, koska maailma on mennyt noin. Kumpikin teistä on osaltaan oikeassa ja osaltaan väärässä, mutta kumpikin teistä ymmärtää vain ja ainoastaan itseään.
Ensinnäkään asia ei ole lainkaan noin yksinkertainen, jos pelkästään se, miten me jäämme rakkaudettomiksi saattaa vaikuttaa, kuten luonne, persoona jne. esimerkiksi pahan narsistin lapsen identiteetti särkyy, hänelle saattaa jäädä näennäisesti väkivallattomasta elämästä hirveä tyhjiö, joka johtaa vaikka ap:n kaltaiseen toisen narsistin valitsemiseen, joka pahentaa tilannetta jne.
Esimerkiksi jollain toisella saattaa olla epävakaa koti ja silti häntä ei manipuloida samalla tavalla, tuhota sisältä. Hän saattaa selvitä näennäisesti rajummasta elämästä pienemmin kuhmuin. Koskaan ei voi tietää. Muut asiat vaikuttaa... Kiusatuksi tuleminen? Väkivalta? Onko niitä ystäviä? Millaista on koulussa? Onko muita haasteita? Millainen luonne ja persoona on? Saako muilta apua, jos perheeltä ei? Vai lisääkö se tuskaa? Mitä muita tapahtumia elämässä on.
Et voi siis sinäkään tietää mitään miksi juuri joku valitsee toisin, tai saako hän valita.
Olen täysin samaa mieltä siitä, ettei ap:tä voi pelastaa muut kun hän itse pohjimmiltaan. Hänen pitää oppia katsomaan asioita kipeänkin rehellisesti, hän ei mielestäni vihaa miehiä vaan itseään (tai ainakin kohtelee itseään kuin vihaisi ja olisi arvoton jonka pitää ostaa rakkaus), sinä sen sijaan et vaikuta lainkaan itseäsi vihaamaan opetetulta ihmiseltä. Teillä ei vaikuta olevan ollenkaan samanlaiset taustat.
Kuitenkin lapsi on sieni ja nuorella ei ole muuta elämän kokemusta kuin lapsuus. Se siis todella vaikuttaa.
Jos sinut siis olisi todella opetettu vihaamaan itseäsi, olemaan arvoton jne. sinä et olisi arvostanut itseäsi. Lapsella ei ole mahdollisuuksia valita sinänsä hienoja tekstejäsi: hän on kuitenkin kuin avoin kirja ja nuorikin hyvin, hyvin vaikutuksille altis. Totta kai on vähän sattumaa, miten kovan oman luonteen saa. Toisaalta, voi hyvin olla että olit onnekas, kun sinulla oli ystäviä (he ehkä pelastivat sinut), sait hyvän luonteen...
Mutta ehkä... Pitkä aikuisikään saakka kestänyt seurustelemattomuutesi olikin vain läheisyyden pelkoa eikä viisautta, ja ammattisi olet valinnut vain niin miten on järkevintä. Se saattaa muuttua kun ihmettelet "tässäkö tämä oli" noin 10 vuoden päästä.
Saattaa aivan hyvin olla, että sinua odottaa pitkä ja helvetillinen "3kympin kriisi".
En sano, että näin käy, vaan että se on täysin mahdollista. Siksi kehottaisin kuitenkin miettimään: ehkäpä sinä et olekaan niin viisas kuin luulet ja tulet itsekin tarvitsemaan jonain päivänä kysymyksiisi vastauksia.
Olet kyllä oikeassa noin periaatteessa, mutta et osaa nähdä värejä etkä sävyjä, etkä ymmärrä oikeastaan kuin omien linssiesi läpi. Ikävä kyllä nykymaailman helppoudessa, aikuiset saattavat jopa jäädä semmoisiksi. Huomaa näistäkin nettiteksteistä usein, miten mustavalkoista asiat on.
Sanon tämän vain varmuuden vuoksi. Ehkä keskustelun vuoksi. Ehkä ajatusten vuoksi.
Olen sama mieltä, jokaisen on kasvettava itsenäiseksi, eikä seksi ole merkki rakkaudesta. Toisen kanssa pitäisi jakaa elämä ja rakkaus, eikä rakentaa elämää hänen harteilleen. Eikä rakkautta pitäisi joutua ostamaan orjatyöllä, eikä ylimenevällä mielistelyllä - minkä terveet ihmiset kokee ahdistavana roikkumisena pahimmillaan. Alemmuuden tunteet on selvitettävä, koska sillä pääsee eteenpäin, kun tietää, selvittää, rakentaa, rakastaa ja antaa anteeksi. Itselleenkin.
Tarinassasi sinänsä ei siis ole mitään vikaa.
Osaat puhua, mutta et ymmärtää. Sinulla on teoria hallussa, mutta empatia puuttuu ja tutkintamateriaali pohjautuu yhden ihmisen haastatteluun.
Aloittaja, sinulla on paha prinsessasyndrooma. Et elä todellisessa maailmassa, vaan odotat, että ihmisten pitäisi elää sen mukaan miten sinä näet oikeaksi ja vaadit, että miesten tulisi huomioida sinut joka tilanteessa. Et kestä juuri mitään ja kaikki mitä miehet tekevät sattuu sinuun. Ja sitten sanot miehiä itsekkääksi. Syyllistät miehet siitä, että he toimivat samoin kuin sinä. Olet vain vihamielinen marttyyri.
Et vielä tajua tätä, mutta olet henkisesti vielä lapsen tasolla. ja sinulla on todella paljon kasvamista ja oppimista edessä.
En tiedä prinsessasyndroomalta, kuuulostaa hieman keksityltä. Mutta totta kai 20-vuotias ei ole kovin pitkällä vielä. Hänen elämänsä pohjautuu teini-ikään ja lapsuuteen, totta kai hänellä on paljon kasvamista ja oppimista. On todella surullista, jos sinä olet vaikka 35-vuotias etkä kasvanut aivan huikeasti viimeisen 15 vuoden aikana kun olet saanut kehittyä aikuisena.
20-vuotias on vasta tullut aikuiseksi. En tunne YHTÄÄN enkä ole koskaan tuntenut yhtään noin 20-vuotiasta, josta ei olisi voinut sanoa aivan samaa, ehkä eri syistä, ja riippuu asioista, mutta kyllä, kasvamista ja oppimista on edessä. Kaikilla, aivan huikeasti.
Hän onkin lapsellinen ja vihainen marttyyri, mitä sinä olet ollut 20-vuotiaana? Ja varmaan jokainen joskus hetkittäin vanhempanakin. Tunnusta pois, ei se tuosta tekstistä päätellen mitään kovin hehkuvaa viisautta ole pitänyt sisällään? ;)
No joo, siinä olen kyllä eri mieltä, että hän tai sinä olisi lapsen tasolla. Lapsi on alle 15-vuotias, ja tietenkin ihminen pettyneenä ja suuttuneena regressoituukin, mutta ei tuo mitenkään jälkeen jäänyttä puhetta ole. Lähinnä suuttunutta ja uhmakasta.
Oli kyllä aika typerästikin sanottu: "Et vielä tajua tätä, mutta olet henkisesti vielä lapsen tasolla. " Miksi edes sanot sitten? Mitä se muka sitten hyödyttää, jos toinen ei edes sitä pysty ymmärtämään? Pitäisikö tuon muka auttaa?
Niin, sanot sen vain asettuaksesi hänen yläpuolelleen, kuten koko tekstillä ja päteäksesi. Ei millään pahalla, mutta mille tasolle se sinun henkisyytesi laittaa?
No, ap on väärässä syyttäessään miehiä omistakin valinnoistaan, mutta aikaa myöten hän joko oppii, kunhan on hakannut päätään seinään riittävän kauan, tai jää yksin, tai onnettomaan kulissiliittoon. Mahdollisuuksia on monia. Eikä hän nytkään miehiä sitäpaitsi vihaa, hän väittää vihaavansa, ja silti toivoo rakkautta. Hän vihaa itseään. Se käy ilmi käytöstä myöten ihan kaikesta, mutta hänen täytyy itsensä se muuttaa. Nyt hän ratkaisee asioita väärin.
siinä jälleen joku suomalainen valioyksilö...haloo naine ja mies ON erilaisia.Totuus on että jos ei lödä hyvää miestä saa olla kaikenlaisten kukkakaalikyrpien poljettavana ja ottaa sitten hätäisesti joku joka "ei ainakaan tapa" tai joka huolii.Niin
.miehet..usein sanovat kaikenlaista mutta vain "pillun tähden".tämän vuoksi moni nainen kärsii jo nuorena,tärkeintä seksi,viis toisesta.
En ole aloittajan yläpuolella, mutta olen kyllä kokemuspohjaisesti edellä. Lapsi on lapsi vielä 18-vuotiaaksi ja lapsuus jatkuu tätä nykyä myös yhteiskunnallisten ikärajojen yli. Ei mulla ole mikään muu, kuin en ole mikään selkääntaputtelija, enkä pyri miellyttämään silloin kun joku heittäytyy marttyyriksi, syyttää muita ja vielä vinkuu säälipisteitä päälle. Minä menin 20-vuotiaana armeijaan, enkä odottanut erikoiskohtelua, enkä sysännyt omia virheitäni tai älyttömyyksiäni esimerkiksi naissukupuolen syyksi.
Prinsessasyndrooma on toki keksitty, mutta ei minun keksimäni. Yleistyvä ilmiö.
http://www.psychologytoday.com/blog/princess-recovery/201204/combating-princess-syndrome
http://www.urbandictionary.com/define.php?term=princess syndrome
http://intelligentnest.com/2014/01/17/princess-syndrome-5-ways-to-rescue-your-daughter-from-the-kingdom-of-me/
https://en.wikipedia.org/wiki/Princess_sickness
Montako kertaa sitä tarvii hakata päätään seinään ennen kuin ymmärtää katsoa peiliin?
"Eron jälkeen 16-vuotiaana päädyin harrastamaan tolkuttomasti yhden illan juttuja, koska tahdoin kerrankin kokea olevani haluttu"
Öööh harastat omasta tahdostasi seksisuhteita ja sitten valitat että miehet haluaa vain seksiä?
Kannattaisiko sun kuitenkin käyttää niitä aivoja (jotka fiksulla naisella kai on?) ja valita mies joka tahtoo muutakin kuin seksiä. Ei kai se nyt kovin fiksua ole palvoa miestä, jos se on jopa omasta mielestäsi tyhmää?
En väitä, että kaikki miehet olisi hyviä. Idiootteja/hyväksikäyttäjiä on varmasti joukossa. Mutta kyllä tilanteessasi on syytä myös hieman katsoa peiliin. Kukaan ei kuitenkaan pakota sinua palvomaan jotain narsistia.
"valitat että miehet haluaa vain seksiä?"
Miehet haluavat moniakin asioita, mutta naiselta he haluavat vain seksiä. Nainen haluaa mieheltä paljon muutakin ja joutuu pettymään.
Miehen tehtävä ei ole tyydyttää naisen tarpeita, eikä naisen tehtävä ole tyydyttää miehen tarpeita. Jos mies ei täytä naisen vaatimuksia, se ei tee miehestä pahaa tai huonoa.
Samaa mieltä, monet miehet ovat röyhkeitä, lihavia sikoja. Ja tuon epä"realistin" teksti on vain pikkuteinin ulinaa.
Juu, ei kannata koskaan ottaa itsestään vastuuta, vaan syyttää ja vihata katkerana muita. Sehän on aikuista se.
Jos kerran pätäkkää löytyy niin mene terapiaan. Ei tarvine selittää, että miksi.
Olen myös katkera koska naiset seurustelee tuollaisten kuvailemiesi väkivaltaisten pas.kojen miesten kanssa.