miksi ex

Pitää minua facebook kavereissa vaikka ei näköjään ole intoa olla edes kaveri? Tietää kyllä että minulla on tunteita häntä kohtaan edelleen. Hän on uudessa suhteessa jossa ei mene hänen kertoman mukaan kovinkaan hyvin.

Hänen kämpillään on vielä minun vaatteita mutta ei ota edes puheeksi että toisi ne minulle sieltä. Itse olen pari kertaa niistä kysellyt mutta en kykene häntä vieläkään kohtaamaan kun tunteita on paljon (erosta jo n. 6kk). Hänellä tuskin sellaista ongelmaa on kun on uudessa suhteessa jne. Tietää kyllä että pääsisi minusta lopullisesti eroon kun tavarat toisi takaisin mutta mitään ei hänen suunnaltaan tapahdu. No eipä mun pitäny kuulla hänestä enää ikinä mitään kun alkoi uuden naisen kanssa olemaan. Laittoi poikki välit kokonaan peräti 2 vk ajaksi kunnes pyysi fb kaveriksi. Tätäkään en tajunnut että miksi niin teki
668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tunteeton ja välinpitämätön. Hae ne tavarat itse, sillä päset eteenpäin elämässäsi ja jos niillä tavaroilla ei ole merkitystä eikä suurta arvoa, unohda ne

Äänestä

Pitää Facebookfrendinä voidakseen tarkkailla sinua..
Usein tulee ainakin minulle pyyntöjä ystävälistalle juur siksi, että voi vakoilla toimiani
ja muita ystäviäni

Äänestä
  • Eipä mun elämässä ole mitään tarkkailtavaa. En ole itse vielä uudessa suhteessa ja harvemmin tulee laitettua mitään tilapäivityksiä sinne

    Äänestä

  • yksi vaan kirjoitti:

    Eipä mun elämässä ole mitään tarkkailtavaa. En ole itse vielä uudessa suhteessa ja harvemmin tulee laitettua mitään tilapäivityksiä sinne

    Mikset poista listalta joutilaana pois varmuuden vuoksi?

    Äänestä

Oudolta kuulostaa. Eihän siinä ole mitään järkeä pitää idioottia fb-kaverina.

Äänestä
  • Mikä tekee minusta tai miehestä idiootin? Luultavasti poistaa itse itsensä mun kavereista kun avauduin yhdestä asiasta aivan liikaa ihan uhallani :-D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksi vaan kirjoitti:

Pitää minua facebook kavereissa vaikka ei näköjään ole intoa olla edes kaveri? Tietää kyllä että minulla on tunteita häntä kohtaan edelleen. Hän on uudessa suhteessa jossa ei mene hänen kertoman mukaan kovinkaan hyvin.

Hänen kämpillään on vielä minun vaatteita mutta ei ota edes puheeksi että toisi ne minulle sieltä. Itse olen pari kertaa niistä kysellyt mutta en kykene häntä vieläkään kohtaamaan kun tunteita on paljon (erosta jo n. 6kk). Hänellä tuskin sellaista ongelmaa on kun on uudessa suhteessa jne. Tietää kyllä että pääsisi minusta lopullisesti eroon kun tavarat toisi takaisin mutta mitään ei hänen suunnaltaan tapahdu. No eipä mun pitäny kuulla hänestä enää ikinä mitään kun alkoi uuden naisen kanssa olemaan. Laittoi poikki välit kokonaan peräti 2 vk ajaksi kunnes pyysi fb kaveriksi. Tätäkään en tajunnut että miksi niin teki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu