Ei ehkä ihan oikea paikka tähän valitteluun, mutta jos tällä vähän saisi näkyvyyttä lisää. Jos joku edes tajuaisi varoa kyseistä firmaa.
Kyseessä on yritys joka mainostaa toimittavansa koekäytettyjä ja tarkistettuja kolariautoista purettuja moottoreita ulkomailta. Saksa usein mainittuna. Minun tapauksessani tilasin sieltä moottorin ja moottorin jo ollessa minulla, juttelin henkilökunnan kanssa joka paljasti ettei moottoreiden todellisia kilometrejä pysty tarkistamaan mistään, eikä edes alkuperä maata. ostamani moottorin arveltiin tulleen Belgiasta tai Latviasta. Kilometreistä ei ollut mitään todistusta.
Moottori asennettiin ammattilaisen toimesta autoon ja saatiin toimimaan ihan ok. Mutta moottori kävi kehnosti ja täristi hieman. Lopulta paljastui, että moottorista oli Nokka-akseli ja nostimet sökönä, sekä kansi halki neljästä kohtaa. Se siitä moottorin tarkistuksesta ja koekäytöstä. olisivat viat varmasti siinä tulleet esille. Lisäksi moottoriin jouduttiin vaihtamaan ihan kaikki tiivisteet, sillä moottori oli selkeästi pesty painepesurilla hyvin läheltä moottoria ja tuhoten kaikki mahdolliset tiivisteet.
Takuuseen lupasivat uuden ehjän käytetyn kannen. Tälle toimitus aikaa viikon verran. Kannen vaadin tarkastettavaksi ulkopuoliseen yritykseen, ennen minulle tuloa sen kunnon selvittämiseksi. Yli kolmeviikkoa myöhemmin kannesta ei ollut kuulunut mitään,
-> laitoin mailia heille, ei vastausta,
-> soitin, ei vastata
-> usean soittokerran jälkeen sain kiinni ja sanottiin, että kansi oli heille tullut mutta ovat lähettäneet sen jonkun muun moottorin mukana johonkin eikä heillä sitä ole. -> lupasivat etsiä ja lähettää sen minulle.
-> viikkoa myöhemmin kyselin siitä taas soitellen, yllätys ei vastata ollenkaan.
Tutkittuani netistä enemmän firman mainetta, löysin tietoa enemmänkin asiakkaita jotka ovat kokeneensa tulleen huijatuksi kyseisen firman toimesta tilattuaan moottorin yms. maksaneensa sen ja jääneensä tyhjin käsin.
Varaosia.com Lupaa, Lupaa ja Lupaa...
11
417
Vastaukset
- Ehkä ei niin huijattu?
Kansi löytyi. Oli heille tullut ajallaan ja lähtenyt oikeaan firmaan mutta väärän kaupungin toimipisteeseen. Siitä ei tietoa onko virhe tapahtunut varaosia.com:n päässä vai ulkopuolisessa firmassa. Kaikki kuitenkin toistaiseksi näyttää olevan kunnossa, sillä kansi on koeponnistettu ehjäksi. Tarkistan sen kuitenkin päällisin puolin itse ennen kuin vastaanotan sitä. Aikaisempi vuodatus suurimmalta osin vitutuksen purkamista. Mutta kyseenalaistan kuitenkin moottoreiden koekäytön ja asianmukaisen tarkistuksen tällaisen viallisen moottorin tullessa näistä hyväksytysti läpi asiakkaalle.
- Varaosia.com
Palautteesi on erittäin hyvä ja antaa luotettavan kuvan toimittajasta. Tässä vielä kiitoksena tarkennusta ja selvennystä jotta ei jää epäselvyyttä ja kolariautojen purkuprosessi on läpinäkyvämpää.
Koekäyttö kolarimoottoreilla on noin 5 sekunttia, tieto löytyy esimerkiksi Suomen Autovahinkokeskuksen sivuilta sekä Varaosia.com:n sivuilta ihan asiallisesti. Tähän tietoon me Varaosia.com:ssa luotamme kun ostamme tuotteita AVK:lta. Täydet moottorit voidaan koekäyttää yleensä tuon ajan jotta voidaan varmistaa että ne pyörivät läpi. Kolarimoottoreissa ei ole nesteitä sisällä joten niitä ei tuon ajan pidempään voi käyttää. Kolariautojen moottorit ovat voineet pyöriä tyhjäkäyntiä onnettomuuspaikalla ilman nesteitä ja aina on riski että vahinkoa on syntynyt ja nämä voidaan todentaa vasta kun moottori uudelleen asennettu, tämä tieto löytyy myls Varaosia.com:n sivuilta. Varaosia.com ei koekäytä moottoreita, tämä tieto löytyy myös Varaosia.com sivuilla, koekäytön tekee esim. Autovahinkokeskus Suomessa ja Englannissa Copart.co.uk josta tulee 90% Varaosia.com:n toimittamista moottoreista ja vaihdelaatikoista. Kolariautojen ajomäärä on mittarilukema jota kukaan ei pysty todentamaan onko sitä ruuvattu tai onko kolaroituun ajoneuvoon jo kertaalleen vaihdettu moottori tai vaihdelaatikko, tämäkin tieto löytyy Varaosia.com:n sivuilta sekä toimitusehdoissa jotka toimitetaan aina tarjouksen mukana.
Varaosia.com maahantuo tilauksesta Teille moottorin tai vaihdelaatikon ja myöntää tuotteelle vain vaihto-oikeuden ehjään jos se on viallinen tai korjaa tuotteen. Kun tilaaja saa tuotteen se tulee tarkastaa ja siitä tulee ilmoittaa heti Varaosia.com:n tekniseen tukeen verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella ja jokainen ilmoittaja saa vastauksen 2-3 arkipäivän sisällä kuinka tulee toimia, tämä tieto löytyy verkkosivuilta ja toimitusehdoista. Kun tuote tulee palauttaa pitää se pakata takaisin samaan pakkaukseen jossa tullut, Kaukokiito noutaa pakkauksen joko tuote vaihtoa tai korjausta varten. Kaikki tuote vaihdot sekä korjaukset tehdään kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeiden mukaisesti kohtuullisessa ajassa joka 2-4 viikkoa siitä kun tilaaja on palauttanut tuotteen. Tämä tieto löytyy Varaosia.com verkkosivuilta ja on kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeiden mukainen. Kolariautoista irroitetuista ajoneuvoista yksi kymmenestä tuotteesta on virheellinen joiltain osin, tämä tieto löytyy myös Varaosia.com:n sivuilta. Tilaajan vastuulla on tarkastaa osa kun se saapuu ja ilmoittaa siitä toimittajalle. Varaosia.com:n palveluun sisältyy tilaajalle tuotteen takuuvaihto sekä ensisijaisesti korjaus joka lähes aina suoritetaan asennusliikkeessä jossa moottori tai vaihdelaatikko asennetaan kun siihen on asiallisesti tehty tekniseen tukeen ilmoitus, tekninen tuki Käsittelee ilmoituksen 2-3 arkipäivän aikana, joskus menee pidempää jos korjaamolta tarvitaan kuvia tai muuta tietoa tuotteesta jonka jälkeen antaa asennusliikkeelle laskutusluvan. Varaosia.com:lta tilaaja ostaa tuontipalvelun johon kuuluu asiakkaan ajoneuvoon sopivan moottorin tai vaihdelaatikon etsintä, vaihtoehtojen esittäminen tarjouspyynnön tekijälle, tuotteen rahdin tilaaminen Suomeen sekä Suomen sisällä toimitusosoitteeseen jonka antaa tilaaja. Varaosia.com:n palveluun sisältyy tämän lisäksi täysin normaalisti kilpailu- ja kuluttajaviraston mukainen tuotevastuu joka rajoittuu vaihto-oikeuteen sekä viallisen tuotteen korjaamiseen kohtuullisessa ajassa 2-4 viikkoa siitä kun tuote on palautunut Varaosia.com:lle.
Varaosia.com ei käsittele puhelimitse tehtyjä ilmoituksia, tämä tieto löytyy verkkosivuita, tilausvahvistuksessa, toimitusehdoissa sekä asennusohjeissa.
Varaosia.com:n rahdin asiakaspalvelun toimitustiedusteluihin vastataan saapumisjärjestyksessä kesäloma kaudella 1.6-14.9.2015 1-3 arkipäivän sisällä. Jokaisen toimitustiedustelun kohdalla Varaosia.com tekee toimitustiedustelun huolitsijalle ja antaa tietoa tämän pohjalta tilaajalle. Normaali toimitusaika siitä kun asiakas on maksanut tuotteen on 6-8 arkipäivää (ei pyhäpäivät / viikonloput) lähtöpäästä Helsinkiin josta jatkorahti tilaajan antamaan toimitusosoitteeseen. Jatkorahti siitä kun tuote siirtyy Kaukokiidolle on yleensä 2-3 arkipäivää. Kun tilaaja on saanut tuotteen se tulee ensimmäisenä tarkastaa. Jos tuotteessa havaitaan vikoja tai puutteita niistä tulee heti ilmoittaa sähköisellä kaavakkeella, ei puhelimitse. Yhdeksän moottoria / vaihteistoa kymmenestä on tarkastuksissa OK, yksi kymmenestä tarvitsee palauttaa tai korjausta. Kun tarkastuksessa on tuote todettu sellaiseksi kuin sovittu voi asennuksen aloittaa. Jos asennusta ei suorita itse voi tarkastuksen jälkeen varata asennukselle ajan. Jos tarkastuksen tekee asennusliike niin tarkastuksen jälkeen tulee varata asennukselle aika sekä tilata tarvittavat varaosat / tarvikkeet. Aina on riski että tuote tulee palauttaa tai sitä pitää korjata. Kaikki tämä tieto löytyy Varaosia.com:n sivuilta sekä toimitusehdoista.
Autoilu terveisin
Varaosia.com - varaosia.com
Varaosia.com kirjoitti:

Varaosia.comqwdwqdqwdwqd
- HuhHuh11111
Kiitos mainiosta vinkistä että kannattaa mennä itse autovahinkokeskukseen, katsoa ettei ole pahaa kolaria keulassa (nesteet pihalla) ja pyytää siitä autosta sitten moottori purettavaksi, niin aika varmaan saa toimivan moottorin. Vaikeutena on sitten vain odotella sellaista autoa jossa sopiva moottori ja on myynnissä purettavaksi.
Luin varaosa.commin hienoa kuvausta toiminnasta. Kieltämättä etusivun perusteella jää helposti käsitys että moottori tulee ulkomailta ja se on myös tarkastettu (jonkun toimesta).
Jos aikuisten oikeasti moottoreita availlaan, tutkitaan HUOLELLISESTI, kasataan (vaihdetaan myös jonkin verran UUSIA tiivisteitä jotka pitää myös etukäteen tilata), koekäytetään kasattuna (että kasaus on myös onnistunut) ja kirjoitetaan kenties joku raportti niin varmaan yhdeltä mieheltä hukkuu yksi työpäivä siihen. Tulee nimittäin sen verran paljon lisähintaa että tuskin sitä ainakaan yleisempien halvempien moottorien osalta viitsitään tehdä.... vaan uskotellaan vain että on tarkastettu. Muuten menee liiketoiminnasta katteet.
"Tilaamalla meiltä moottorin tai vaihdelaatikon saatte asennuksen ajaksi veloituksetta käyttöönne teknisen tukipalvelun. Meillä on asiakkaitamme varten arkisin 9.00 - 17.00 tiimimme moottorispesialisti käytössä joka antaa tietoa moottori- tai vaihteistoasennuksen jokaisessa työvaiheessa."
Tämä mainos jo lupaa liikaa. Moottoreita ja vaihteistoja kun on joka lähtöön, joten miten ihmeessä joku pystyisi kaikenlaisiin nippelitietoihin saada tietoa esim. kiristysmomentit, erikoistyökalun sarjanumero, stefan tarkka sisä/ulko halkaisija (väärä varaosa?), erikoisruuvin kierre jne. Kaikki autonvalmistajat eivät välttämättä edes yleisesti jaa kaikkea tietoa vaan on suunnattu enemmänkin omalle merkkikorjaamolle. Pitäisi siis ostaa valtavat määrät kirjallisuutta ihan joka vuosi, sillä joka vuosi myös julkistetaan markkinoille uusia moottoreita ja vaihdelaatikoita joidenkin merkkien toimesta. Loputon kujanjuoksu! Noin 20 automerkkiä, useita eri moottorikokoja, muutamia vaihteistoja per merkki (korimalli) jne. Aivan valtava määrä tietoa mitä pitäisi opiskella.... joten ei ihmekkään ettei siihen puhelimeen sitten vastata, koska kysymykset ovat myös todennäköisesti todella hankalia selvittää... koska kaikkea tietoa ei kenties moottorispecialisti pysty saamaan. - Varokaatätäfirmaa
Täysveristä huijausta heidän toiminta. Toimitetaan paskaa ja väitetään kullaksi. Jos olet eri mieltä, siihen loppuu asiallinen toiminta. Varokaa tätä puljua!!
- Kovapäisiä
Lukekaa alla olevasta linkistä avautuva teksti:
http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/markkinaoikeudellisetasiat/markkinaoikeudellisetasiat/62703.html
Markkinaoikeus on jo todennut toiminan epärehelliseksi, mutta sama meno jatkuu. - Huijattutäälläkin
Ei ehkä ihan oikea paikka tähän valitteluun, mutta jos tällä vähän saisi näkyvyyttä lisää. Jos joku edes tajuaisi varoa kyseistä firmaa. Kävin Tukkatalossa ja nyt on kaikki pilalla. Tekivät ihan eri lailla kun pyysin.
- Rino25
Hyvä et infootte tänne! Mulla moottorin vaiho. Kerron sit miten kävi.
- Rino25
Oli todella hyvä moottori! vaihto meni kun rasvattu ja nyt ajettu jo yli 20000 kilsaa ilman ongelmia. Suosittelen! Se joka kirjottee huijareista puhuu paskoo! Ammattilaisii on ja apuu saa ku pyytää!
- Rino25
Rino25 kirjoitti:
Oli todella hyvä moottori! vaihto meni kun rasvattu ja nyt ajettu jo yli 20000 kilsaa ilman ongelmia. Suosittelen! Se joka kirjottee huijareista puhuu paskoo! Ammattilaisii on ja apuu saa ku pyytää!
Ja vielä siis kiitos Varaosia.com:lle - Mukavaa ja menestyksekästä uutta vuotta vielä!
- Jss
Mulle kävi melkeimpä samalla tavalla.... moottori piti olla AXR moottori mut lohko oli erillainen ja siitä aloitin soittelu rumban tuloksetta. En suosittele kellekkään....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181006Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk298893- 72875