oikeassa olin

Eli tuon Atkinssin ja muidenkin lowcarb dieettien teho perustuu vain yksinkertaisesti pieneen saatavan energian määrään.
Se on sama vaikka sillä atkinsilla ollessaan saakin luvan syödä niin paljon kuin haluaa,liharuoka/rasvaa ei kukaan pysty liiaksi syömään(yök).
Mielenkiintoista on kuitenki se että samoilla energiamäärillä näyttäis alakarpilla laihtuvan nopeammin,proteiinien pilkkominen elimistössä kun kuluttaa aikalailla energiaa.Sitä vois hyvinkin kokeilla lyhyenä dieettinä.
Myös se että alakarppi dieeteillä ei vaivaa samallatavalla kova näläntunne kuin ruokapyramidin mukaisella dieetillä on hyvä juttu.
4756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

7. viikko vähähiilareilla ja menossa eikä näläntunne vaivaa. Tuntuu, että koko ajan syön vaan vähemmän ja vähemmän. Olo on mahtava ja vaatteet väljenevät. Ei voi olla huono juttu.

Äänestä
  • Kaikkeen tottuu. Ja se on totta.
    " vähähiilareilla ja menossa eikä näläntunne vaivaa."

    Itse olen ollut totaalipaastolla kaksi kertaa - kolmantena päivänä ei ole enää nälkä.

    Olen myös opiskeluaikana ollut 'kaurapuuroa kahdesti päivässä eikä mitään muuta' -paastolla. Eipä silloinkaan nälkä haitannut kolamannen päivän jälkeen.

    Eli ihan turha nostaa jalustalle mitään vähähiilarista diettiä. Eilisessä Atkins-ohjelmasakin homma jo selitettiin.

    Äänestä

"proteiinien pilkkominen elimistössä kun kuluttaa aikalailla energiaa"

Siinä Prisma-ohjelmassahan kerrottiin myös tutkimuksesta, jossa tuo väite testattiin paritestissä ja tuloksena oli, ettei noin olekaan. Jos syödään sama kalorimäärä minkä tahansa dieetin mukaan, oli ero vain parikymmentä kaloria, kun esim. 1 g hiilaria tai proteiinia sisältää 4 kilokaloria eli 4000 kaloria - siis todella mitätön ero!

Lopputulemaksi kaikista useista kokeista jäi, että Atkinsin laihdutusteho perustuu vain ja ainoastaan siihen, että vähemmällä syömisellä tulee kylläiseksi, jolloin tulee ahmittua vähemmän kaloreita kuin muuta ruokaa syödessä.

Ja se, minkä ohjelmassakin kerrottiin jäävän avoimeksi, oli Atkins-dieetin pitkäaikaiset vaikutukset (esim. mununaiset ja muut elimet). Niiden selvittäminenhän vaatii 20 - 30 vuoden tutkimuksen, joten tuloksia voimme varmaankin odotella joskus ensi vuosikymmenellä - jos tutkimukset ovat jo menossa.

Äänestä

ja olusmaksu häirikköimästä elinikäinen karkoitus SUOMESTA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ollikolli kirjoitti:

Eli tuon Atkinssin ja muidenkin lowcarb dieettien teho perustuu vain yksinkertaisesti pieneen saatavan energian määrään.
Se on sama vaikka sillä atkinsilla ollessaan saakin luvan syödä niin paljon kuin haluaa,liharuoka/rasvaa ei kukaan pysty liiaksi syömään(yök).
Mielenkiintoista on kuitenki se että samoilla energiamäärillä näyttäis alakarpilla laihtuvan nopeammin,proteiinien pilkkominen elimistössä kun kuluttaa aikalailla energiaa.Sitä vois hyvinkin kokeilla lyhyenä dieettinä.
Myös se että alakarppi dieeteillä ei vaivaa samallatavalla kova näläntunne kuin ruokapyramidin mukaisella dieetillä on hyvä juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu