Venäjälle lisää sisäpoliittisia ongelmia;

"Venäjää uhkaa syvenevä taantuma"

Tiistai 05.08.2014 klo 10:46 (päivitetty ti 10:52)

Danske odottaa Venäjälle jo taantumaa.

Danske Bank ennustaa Venäjän bkt:n supistuvan tänä vuonna.

Danske Bank on päivittänyt näkemyksensä Ukrainan kriisin vaikutuksista Venäjän talouteen. Dansken pääekonomisti Pasi Kuoppamäen mukaan EU:n asettamat talouspakotteet Venäjälle uhkaavat pitkään jatkuessaan myös Suomen taloutta.

Suomalaisyritykset ovat toistaiseksi ottaneet tilanteen rauhallisesti. Mutta nyt näyttää siltä, että Venäjän talous kehittyy heikosti seuraavat kaksi vuotta. Tämä lisää Kuoppamäen mukaan sijoittajalle hajauttamisen tärkeyttä.

Suomen vienti ja venäläisten matkailu Suomeen on jo saanut kolauksen Ukrainan kriisin aiheuttaman epävarmuuden ja ruplan heikkenemisen seurauksena.

Viennin vahvistuminen länsimaihin tuo pientä helpotusta Suomen taloudelle. Mutta kriisin jatkuessa pitkään riskit taloudelle kasvavat.

”Pitkäkestoiset kauppapakotteet voisivat jarruttaa euroalueen talouskasvua, mikä pitäisi Suomen taantuman pihtiotteessa sekä viennin että kulutuksen supistuessa”, Kuoppamäki arvioi.

”Danske Bankin ekonomistit odottavat Suomen bkt:n supistuvan 0,2 prosenttia tänä vuonna ja riskit painottuvat heikompaan kehitykseen.”

Toistaiseksi sijoittajat markkinoilla eivät ole tilanteesta hätkähtäneet ja Suomen valtiolainojen korkoero Saksaan verrattuna on pysynyt maltillisena. Riski kuitenkin on talouden taantuma, jonka jatkuminen on todellinen uhka taloudelle.

Sen sijaan Venäjällä näyttää kurjalta. Dansken arvion mukaan Venäjän bkt supistuu 0,3 prosenttia tänä vuonna ja 1,8 prosenttia ensi vuonna. Venäjän talousministeriö ja useimmat kansainväliset arvioijat ennustavat yhä tälle vuodelle pienen pientä, vajaan prosentin kasvua. Nekin tosin saattavat joutua päåivittämään arvioitaan, jos pakotekierre ja Ukrainan kriisi jatkuvat pitkään.

”Euroopan Unionin uudet talouspakotteet heikentävät luottamusta erityisesti Venäjän öljy- ja rahoitussektoreihin sekä nostavat venäläisten yritysten ja kotitalouksien rahoituksen hintaa.”

Tiia Kyynäräinen
[email protected]
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ei kai se haittaa... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu