Kehari aviopuolisona normaaliälyiselle

Mikset sä voi pariutua ns. terveiden kanssa? Mä oon itse mt-kuntoutuja kans ja oon perheellinen. Sairauden alussa sairaus esti orastavat ja hyvät seurustelut, kun kuntoutuminen lähti käytiin niin luottamus omiin kykyihin kasvoi. Sairaus jäi taakse mutta edelleen se on läsnä kokoajan.

Teet huonon valinnan jos otat Down-syndroomaisen. Tässä ei ole mitään rasismia, vaan se, että sulla itsellä pitää olla halu ja oikeus pariutua sen kanssa kenet haluat. Silkkaa 1800-luvun konservatismia on tuo, että vanhemmat valitsee sulle puolison. Naurettavaa jopa.

Vaikka olet yksinäinen niin älä hemmetti yksinäisyyden pelossa aloita onnetonta suhdetta. Katso netistä sun oman paikkakunnan mielenterveystyö ja -kuntoutujat ja hankkiudu niiden pariin. Sekin lievittää yksinäisyyttä. Sitten on erinäiset chatit missä voit tehdä tapaamisia jonne tulee muita mt-kuntoutujia niin saat vertaistukeja. Saattaahan niistä mieskin löytyä...

Voit myös vaihtoehtoisesti olla pariutumatta.

Olen toki yrittänyt pariutua "terveiden" kanssa. Mielenterveyskuntoutujien ryhmät sekä muu potilastoiminta ovat jo vuosien ajan olleet mulle hyvinkin tuttuja. En ole kuitenkaan löytänyt ketään, vaikka jo yli kymmenen vuotta olen välillä enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti katsellut puolisoa. Nyt olisi mies saatavilla. Sellainen, joka sosiaalisesti mulle voitaisiin hyväksyä - aiempia ihastuksiani kun eivät muut olisi pitäneet mulle mahdollisina - ja joka mun puolisokseni kovasti haluaisi. En halua jäädä yksin loppuelämäkseni. Siksi kyselen näkökulmia avioitumiseen Down-miehen kanssa.

Ei ole reilua mennä Down-miehen kanssa naimisiin järkisyistä ts. hoitosuhde. Yritä selittää järkeä hänen vanhemmille ja yritä hankkia oma elämä ja tehdä omat päätökset itse.

Jo tuo, että nimität miestä kehariksi kertoo sen, ettei sulla ole kaikki muumit oikeasti laaksossa. Selkeästi on mielenterveysongelma sinulla. Et muuten miettisi edes mennäkö naimisiin kun toiset käskee. Kasva aikuiseksi.

Älä nyt oikeesti noin kahjoon suhteeseen lähde. Jotain rajaa.

puhut naimisiinmenosta, mutta eilö ensin pitäisi miettiä seurustelun kannalta. Ilmeisesti olet tutustunut jo tähän kehariin ja tiedät hänet, toki voit halutessasi kokeilla suhdetta ilman että tarvitsisi yhteen muuttaa tai lyödä lukkoon naimisiinmenopäivä?

Itse en tuollaiseen järjestelyyn suostuisi, ihmettelen miksi edes harkitset muuten kuin jos olet kiinnostunut ko. ihmisestä oikeasti... mutta miksi pitää puhua häistä heti kättelyssä....

Kuulostaisi siltä, että ihastuksesi vanhemmat ovat todennet että heidän terve poikansa saisi/tarvitsisi paremmankin kun sinä (anteeksi nyt vaan) ja olisit puolestasi oiva hoitaja ja huolehtija heidän toiselle pojalleen joka myös saattaa olla tyttöystävän tarpeessa. Hoitovastuu pojasta jäisi sinulle jos pääsisitte omaan asuntoon ja muutenkin olisit pojan ensisijainen huoltaja. Älä suostu moiseen ehdotukseen, mieluummin yksin kun jonkun henk.koht. avustajana, jos tätä ei ole itse alusta asti halunnut tai tilanne johtanut siihen, esim. onnettomuuden tai sairauden kautta. Aika törkeää myös vanhemmilta usuttaa down-pojalle tyttöystävää terveiden parista.

Kyllä sinäkin jonkun vielä löydät ja parempi yksin kun huonon kaverin kans, sanoo jo vanhakansakin. Älä uhriudu tuossa asiassa, se vasta noloa on että otat keharin vaan että olisi joku! Olisitko onnellinen hänen kanssaan jos jo älylliset tasot olisi kaukana toisistaan? Voisitko tehdä hänen kanssaan mitään "normaaleja" asioita? Entä seksielämä ja perheasiat? Aika äkkiä palaisi käämit sellaiseen elämään, luulisin... Vaikka oletkin mielenterveyskuntoutuja niin tuskin älyssäsi mitään vikaa on jo yliopistossakin olet opiskellut?

Olisi kiva kuulla mitä olet päättänyt tehdä?

Et avannut kauheasti millaisesta mielenterveysjutusta kärsit. SIitä huolimatta aloitustekstistäsi voisi päätellä että kykenet hyvinkin loogiseen ja järkevään ajatteluun. Aliarvioisitkohan nyt itseäsi? Eihän elämässä muutenkaan kumppanin löytäminen ole helppoa, jotkut löytävät sen oikean vasta 40-50 vuotiaana tai myöhemminkin.. Sinä tiedät mitä kaipaat, ja selkeästikään tämä mies ei ole sellainen mies. Jos nyt lähdet tähän suhteeseen, voi olla että se oikea käveleekin ohitsesi, mutta et häntä edes huomaa kun olet jo suhteessa...

Taas tätä...

Kiitos vastauksista. Todellakin on niin, että minusta myöhemmin tulisi tämän pojan hoitaja/huoltaja. Se tuntuu raskaalta ajatukselta, mutten toisaalta ole onnistunut löytämään ketään muutakaan. Kerran olin eräässä tilaisuudessa, jossa vieressäni istui mukava nuorimies. Hän oli kertonut haluavansa ehkä myöhemmin avioliittoon (jonkun kanssa). Nojasin hetken hänen olkapäätään vasten, miten hyvältä se tuntuikaan. Hän vetäytyi äkkiä pois. "Niin sitä mä olin sanomassa että seurustelen jo erään naisen kanssa", hän kertoi.

Olen jo yli kymmenen vuoden ajan ollut hyvin raskautettu yksinäisyyteni takia. Sisäiset kipuni tähän asiaan liittyen ovat olleet valtavia. Tuntuu pahalta ja epäreilulta ajatella, että olen niin heikkotasoinen nainen, ettei mulle ollutkaan muita vaihtoehtoja kuin kehitysvammainen, mutta yksinäisyyskin tuntuu joka päivä niin raskaalta että usein vain itkettää ja elämänhaluni on täysin kadoksissa. En tosin tiedä, kuten mietivielä jo totesi, miten älykkyysero tulee suhdetta rasittamaan, ja haluaisinko ehkä myöhemmin seksiä normaaliälyisen kanssa. Haluaisin seksiä ns. normaalitasoisen ihmisen kanssa, mutta multa aina kysytään vastauksena tähän, haluavatko normaaliälyiset miehet mua. Eivät halua, siitä mulla on yli kymmenen vuoden kokemus. Selibaatti on kovin raskasta. Haluaisin niin kovasti parisuhteen ja naimisiin - mutten haluaisi sitä piloille hemmotellun ja älyllisesti heikkotasoisen kanssa. Toki saan avioliitossa huomattavia taloudellisia etuja, onhan poika suunnattoman rikas, mutta silti välillä tuntuu siltä, että haluaisin jonkun ihan tavallisen, kivan miehen, jota kuitenkaan en voi saada. :( En tiedä mitä teen. Pojan vanhemmat olettavat että ensi kesänä ovat häät ja menemme naimisiin, ovathan he auttaneet mua viime aikoina rahallisesti, ja ostaneet todella hienoja ja kalliita lahjoja. Mun omassa pärjäämisessä ongelmana kun on lähinnä köyhyys ja tyytyminen niukkuuteen.

Haluaisin todella tietää, miten tämä satu päättyi!

"Selibaatti on kovin raskasta. Haluaisin niin kovasti parisuhteen ja naimisiin - mutten haluaisi sitä piloille hemmotellun ja älyllisesti heikkotasoisen kanssa. Toki saan avioliitossa huomattavia taloudellisia etuja, onhan poika suunnattoman rikas, mutta silti välillä tuntuu siltä, että haluaisin jonkun ihan tavallisen, kivan miehen, jota kuitenkaan en voi saada. :( En tiedä mitä teen. Pojan vanhemmat olettavat että ensi kesänä ovat häät ja menemme naimisiin, ovathan he auttaneet mua viime aikoina rahallisesti, ja ostaneet todella hienoja ja kalliita lahjoja. Mun omassa pärjäämisessä ongelmana kun on lähinnä köyhyys ja tyytyminen niukkuuteen."

Kyllä kaikkea sitä on elämässä tullut nähtyä ja kuultua ja sitten tämäkin vielä.
Että sillälailla.
"Suunnattoman rikkaan" keharin vaimoksi kun ei normijärkistä saa isketyksi.
Joopa joo ja ilman muuta!!!
Naimisiin keharimiljonäärin kanssa ja sitten tietty niillä "suunnattomilla rikkauksilla " palkkaa henkilökohtaisen avustajan "piloille hemmotellun" keharin oikkuja varten vaikka frisbeetä heittelemään ja itte vaikka sitten rentoutuu samalla takapatiolla ja rietastelee normijärkisen maksetun gigolon kanssa kylpytynnyrissä . Happy end?

Ensimmäisenä ihmetyksenä tässä se, että miksei suunnattoman rikkaan keharin vanhemmat palkkaa henk.koht avustajaa sun muita elämänsisällön rikastuttajia pojalleen sen sijaan että ovat lykkäämässä tätä pakkoavioliittoon jonku epävarman mielarin kanssa?

Ja toisena , ihan tärkeimpänä asiana tämä : ihan ilmoitusluontoisena faktana: kehareillakin on tunteet eikä mikään anna olettaa että esim tarinan kehari välttämättä myöskään rakastu ja kelpuuta aloittajaa vaimokseen kun ei normijärkisillekkään ole muijaksi kelvannut.
Kehareillekko sitten kelpaa kuka vaan hömelö? Älkää kuvitelkokaan!

Alkuperäiselle terkut : hommaa vaikka lemmikkieläin mutta älä avioidu --kenenkään kanssa-- väärin perustein. Kyllä se vastentahtoisuus näkyy parisuhteessa ennen pitkää ja sitten se on aivan varmasti raskasta molemmille osapuolille oli sitten kehari tai normihiihtäjä.
Menee 2 elämää pilalle ja haaskuuseen, sillä kyse ei nyt ole vain siitä mitä SINÄ tekisit ja tahtoisit.

Jo vastanneiden lisäksi huomautan, että omaishoitajan rooli on terveellekin ihmiselle erittäin raskas rooli. Sinä olet mielenterveyskuntoutuja. En tiedä mitä sairastat mutta monissa mielenterveysongelmissa jo itsestään huolta pitäminen on varsin raskasta - saati että pitäisi huolehtia toisesesta aikuisesta ihmisestä. Ei lainkaan hyvä yhtälö.Eivät monet muutkaan kolmekymppiset ole löytäneet kumppaniaan. Älä luovuta. Löydät kumppanisi aikanaan ilman toisten järjestelyjä.

Minun elämänkokemukseni mukaan naimisiin kannattaa mennä vain rakkaudesta.

Olen skitsofreenikko. Olen myös opiskellut yliopistossa. Omat seksikokemuksiini ovat hyvin vähäiset. Tällä hetkellä olen naimisissa - ja harkitsen avioeroa. Nykyään näen painajaisia siitä, että ympäristö yrittää pakottaa minua yhteen erään sinänsä mukavan, mutta siinä mielessä vastenmielisen, heikkolahjaisen läskimooseksen kanssa. Ei. Minua ei raiskata enää koskaan!!

Mutta hurraa!!! Sinä olet vapaa. Lähde vaikka tanssimaan tai ilmoittaudu kaikille netin senssipalstoille. Käy vaikka ulkomailla etelässä. Etelässä moni asia on toisin, kuin täällä Suomessa. Äläkä huoli ketään, josta et todella pidä. Minullekin eräs mies soitteli noin viisi vuotta ja kun lopulta suostuin lähempään tuttavuuteen, olen saanut kokea jopa fyysistä väkivaltaa hänen taholtaan. Ei siis kannata vastata kyllä ilman sitä rakastumista. Kyllä sinulle joku mies löytyy, mutta löytyykö sopiva tai hyvä...sitä ei voi tietää!

Yritän neuvoa, mutta olen vain skitsofreenikko. Jokainen tuntee itsensä ja oman tiensä parhaiten!

Kyllä. Kuten jo niin moni on sinulle sen sanonu. Unohda koko mies ja hänen perheensä. Ei ole mitään syytä sitoutua häneen. Jatka elämää ja tartu elämän pieniin asioihin kahdella kädellä. Nauti elämästä ja pidä itsestäsi huolta.

"Ihastukseni vanhemmat yrittävät parittaa minua toiselle pojalleen"

Ei voi olla totta! Kylläpä täällä on tänään outoja kirjoituksia. Ei yhtään terveestä elämästä.

Se on kuule niin, että jokaisella on oikeus ihan itse valita puolisonsa. Eikä puoliso suinkaan ole pakollinen. Hyvää elämää voi viettää yksinkin. Kirjoituksestasi päättelen olet aivan liikaa toisten vietävissä, etkä osaa ajatella omaa etuasi. Mutta voit opetella siihen, pitää puolesi, olla paras ystävä itsellesi. Pojan vanhemmat ajattelevat itsekkäästi, ja haluavat sinusta hoitajan pojalleen. Siinä sivussa voit auttaa vanhempiakin, kun asuisitte pojan vanhempien luona. Vanhemmat siis haluavat käyttää sinua hyväkseen. Siksi sanovat pitävänsä teitä fantastisena parina.

Vanhemmat ostavat pojalleen vaimon?!!!!!!
Kuule AP, sinun kirjoituksesi on joko aivan keksitty satu tai sitten jotain n hyvin pahasti vinossa sinun ajatusmaailmassa.
Jo ihmisoikeuksien laki kieltää ihmisen myynnin. Sitä kutsutaan orjuudeksi.
Lueppa "Ihmisoikeusjulistus" Googeloi ellet muista mistä sen saa.

Miks puhutaan mielenterveys ongelmista jos suomeksi sanottuna vituttaa tää yhjteiskunta monelta osin. Mun isäni kun kuoli olin aika maissa, masennuin ja oli virta poissa ja päädyin hakee sairaslomaa, lekuri kirjoitti diaknoosin jossa luki, potilas sairastunut mielenterveydellisiin ongelmiin. Ei mulla mitään ongelmaa ollut pääsä vaan isä kuolluit, siinä aika moni varmaan masentuu surusta jos ei muuta.

Itselläni on Aspergerin oireyhtymä lievänä, mutten mistään hinnasta pystyisi ottamaan lievästi kehitysvammaista miestä. En ainakaan ottaisi aloittajan asenteella, vaikka kuinka kurjalta tuntuisi elää yksinäisenä. Sitä menoa tilanne koituisi vain pahemmaksi, kun ei ole tasavertaista kumppania, jonka kanssa keskustella syvällisiä.

Mitä enemmän olen lukenut tätä keskustelua, sitä enemmän pojan vanhempien ajatus kuulostaa siltä, että löytyypä tulevasta vaimosta samalla paasaava äitihahmo. Pojan parhaaksi olisi auttaa häntä löytämään nainen kehitysvammaisten parista, ei normaaliälyisten.

Aika itsekästä ajattelua ryhtyä suhteeseen vain siksi, ettet itse joudu olemaan yksin. Ja eipä down-pojan vanhemmatkaan taida mitään ruudinkeksijöitä olla, kun yrittävät parittaa poikaansa tuolla tavalla. Down-ihmisillä on ihan normaalit tunteet, joten jospa hänelläkin olisi oikeus saada sellainen kumppani, kun hän ITSE haluaa.

Hoitosuhdehan siinä olisi kyseessä, tosin ilman palkkaa sitä työtä tekisit.

Kuvittele viettäväsi aikaa hänen kanssaan; millaista teidän seksi ja hellyys olisi, kävisittekö yhdessä ulkona syömässä/elokuvissa/kävelyllä, mikä yhteisiä keskustelunaiheita teillä olisi, miten appivanhempien jatkuva läsnäolo vaikuttaisi suhteeseenne/sinuun?

Mielestäni olisi parempi olla yksin, kun noin oudossa järjestelyssä. Mt-kuntoutujana myös sinulla on oikeus kunnolliseen ihmissuhteeseen, kun olet siihen oikeasti valmis ja sinulla on jotain annettavaa siihen ihmissuhteeseen.

minä se vain haaveilen unelmista noista. =)