..meni kuukausia, ennen kuin tajusin, että olette totaalisen aivokuolleita idiootteja. Korkealla lentävät lentokoneet ovat jättäneet jo 1900-luvun alkupuolelta asti vanan, koska kylmyys sillä korkeudella.
Kemikaaleilla mitään tekemistä asian kanssa.
Kemikaaleilla mitään tekemistä asian kanssa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En aluksi vain tullut edes ajatelleeksi, kuinka typeriä ihmiset voivat olla.
OK, se vana on pelkkää vesihöyryä, mutta oletko tullut ajatelleeksi, että sen VERUKKEELLA voidaan levittää meihin mitä tahansa myrkkyjä, siinä ohessa?
ilmakehän manipuloiminen lentokoneista levitettävillä aineilla on virallisesti ja julkisesti tietoon annettu asia.
täällä on spreijattu taivasta viimeiset kymmenen vuotta. siinähän spreijaavat, ei haittaa minua, mutta vain idiootti ei erota lentokoneen normaalia jättövanaa näistä taivaan useaksi vuorokaudeksi leviämällä täyttävistä vanoista.
et ole selvää päivää nähnyt sitten lapsuusvuosiesi,.joten todellisuudentajun korruptoituminen on ymmärrettävää.
Ilmatieteenlaitoksella ei ole mitään tietoa näistä vuorokausiksi jäävistä "jättövanoista".
Ne muuttaa ja myrkyttää ihmiset ja monet ei huomaa asiaa että mitä kaikkee kivaa elimistöön kertyy ja sitten jos jotain ihmeellistä ilmenee niin lekurit vaan sanoo että ei löydy mitään ihmeellistä ja pillereitä antavat. Ne voi nauttia kun ihmiskunta kärsii ja niillä ylimmillä eliitin ihmisil on keinot välttyä myrkyiltä ja nanoboteilta ja nanohiukkaislta sun muulta. Mutta näkeehän se jo että ne nauttii kun toiset on köyhiä ja ei omista oikein mitään ja kituu pois. Tätäkään asiaa jotkut ei ota oikein huomioon. Ne pitää illuusion yllä että noin sanotut tavalliset ihmiset muka omistaa jotain ja että muka oltaisiin vapaita. Ne on ovelia ja sitä ei monet tajua myöskään.
Jep ne testailee kaikenlaista ihmisiin ja luontoon ja ilmaston muuttamiseen ja haluavat hallita ympäristöään.
OK, oletetaan, että te super-imbesillit olette oikeassa. Silloinhan me kiitollisina voidaan ylistää niitä vítun "kemikaalivanoja", sillä ne ovat synnyttäneet tämän nykyisen, korkeakulttuurin.
Niitä on niin kauan "levitetty".,
Jos mää oisin niin idiootti, kuin te, niin menisin kadulle huutamaan halle lujah ja antaa tulla täydeltä lastilta.
Aha trollit iski taas.
Onks tää sellainen mielenterveyskuntoutujien rinkirunnakus-palsta?