Mitä naisena tekisin?

epätoivoiskee

Olen juuri eronnut parikymppinen ja pitkään olen ollut kiinnostunut eräästä miehestä meidän kaveriporukassa. Sain käsityksen että hän pitää minusta ja pientä viatonta sutinaa on aina ollut mutta hän viihtyy sinkkuna ja on aika hulivili ja spontaani.

Koska tunnetaan jo niin hänelle on helppo puhua/kirjoittaa. Olen jo muutaman kerran tämän vuoden aikana heittänyt rennon viesti että tulis ulos kaljalle/terassille/jokumuupaikka. Hän aina vastaa takaisin asiallisesti ja kivasti. Minusta tuntuu siltä että hän ei ihan ole ymmärtänyt että minusta olisi kiva mennä ulos hänen kanssa, ei treffit mutta kuitenkin kahdestaan.

Olen miettinyt pääni puhki että pitäisikö kysyä tai ei? Pelkään että hän ahdistuu. En halua että hän näkee minua kaikkihetitänne tyttönä ja että kiirehdin. Hän ehkä edelleenkin näkee että kuulun eksälle.

Joskus kun nähdään kaveriporukassa hän vaikuttaa tosi ahdistuneelta, joskus kun ilmestyn hän saattaa poistua paikalta. Kertokaa te miehet onko mahdollista että hän pelkää minua??

Miksi jotkut vaikenevat ja tekevät asioista näin hankalia? Puhumattakaan siitä että eräs ilta hän soitti kännipuhelun ja halusi minun luokse. Tuli ihan nurkan takaa. Tiedän kyllä mitä hän olisi halunnut.

Olen vain siinä tilanteessa että en tiedä mitä tekisin, pitäisikö naisena tarttua härkää sarvista ja jutella hänelle suoraan vai olla tekemättä mitään? En halua että kaverisuhde menee pilalle.


Ollaan kuitenkin 24-32 vuotiaita aikuisia, en jaksa päiväkoti leikkejä.

8

524

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfasasfasss

      Ymmärrän. Muistan miten mullakin oli päiväkodissa rankkaa saada pidettyä panosuhteet panosuhteina ilman takertumisia.

      • ykkösmolo

        Kuulostaa vähän pelimieheltä. Ollut yön jossain muualla vonkaamassa reikää, mutta kun ei tärpännyt, niin soittaa varareiälle eli sinulle.


    • näin se

      sinä olet 24 ja ukko 32?

      joo, ei mitään leikkejä ja pelleilyä. ilmaiset asiasi ja jos siitä ahdistuu, ei voi mitään. sellaista elämä on.

      jos ei mitään yritäkään, ei voi mitään saadakaan.

    • Bellatrixter

      No ei se kovin hyvälle vaikuta että kelpaisit hännelle seuraksi silloin kun hän on tuhannen jurrissa lähdössä baarista. Muuten nähtävästi et seuraksi kelpaa kun ihan pakoonkin tarvii kipittää.

    • selväpeli

      Next.

      Ellet halua satunnaiseksi panoksi.

      • selväpeli

        Pientä viatonta sutinaa (=rankkaa flirttiä), spontaani ja hulivili kaveri. Jos on vielä hyvännäköinen, niin paneskelee pitkin kyliä ja sinä odottelet sitä kahville. Herääs nyt tyttö.

        Ja on siis tasan kiinnostuksesi ymmärtänyt. Hän ei halua olla kanssasi, ainakaan julkisesti. Siksi pötkii pakoon. Joskus oli pahasti naisen puutteessa ja soitti sinulle. Veikkaan, että oli aika etäinen sen jälkeen, sitä kaduttaa.

        Kukaan mies ei katso sinun kuuluvan exällesi, ellei exä ole hänen hyvä kaverinsa, joka pistäisi kenties pahaksensa.

        Joko noin, tai sitten olet hirvittävän seksikäs tyttö itse ja se kundi täysin munaton urpo, joka ei uskalla tarttua edes heittämääsi koukkuun. Silloin hän voi pelätä.


    • unohda tyyppi

      Minusta näytät kiinnostuksesi liiankin selvästi. Pelimieheltä tuo kyllä kuulostaa, eikä heitäkään kaikki hoidot kiinnosta.
      Ota etäisyyttä, se tulee perässäsi jos on tullakseen, muussa tapauksessa siirry seuraavaan. Älä ainakaan odota vakavaa seurustelua.

    • epätoivoiskee

      Juttu on nyt siinä että minä pelkään että hän luulee että haluan jotain vakavaa. Otin yhteyttä häneen ja soitin. Ilmaisin asiani aika selvästi, toisesta päästä tuli vain vastaus että joo kyllä voidaan nähdä. Piste.

      Miksi hankaloittaa asioita? Onko se vaa niin kamalaa? Mitä hänet mahdollisesti ahdistaa? me molemmat ollaan sinkkuja ja nautitaan siitä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1555
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      961
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      164
      913
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      762
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe