Missä mennään?

Jan

Naiseni on mennyt sekaisin. Yritän nopeasti kertoa taustat. Olemme olleet kolme vuotta yhdessä. Ensimmäinen lapsi syntyi puolitoista vuotta sitten.Ongelmat alkoivat raskausaikana tai heti sen jälkeen. Raskausaika oli vaikea, jouduimme olemaan lopusta kaksi kuukautta erossa toisistamme työni takia. Ammatiltani olen yrittäjä joten sairasloma ei tullut kysymykseen vaikka molemmat koimme tilanteen raskaaksi. Toimeentulosta piti kuitenkin huolehtia. Lapsi meinasi syntyä keskosena ja vaimoni joutui makaamaan viimeiset kuusi viikkoa sängyssä...
Itse en pystynyt osallistumaan tilanteeseen muuta kuin soittelemalla useita kertoja päivässä.

Niin, ne ongelmat alkoivat raskauden jälkeen kun palasin kotiin. Olin kuulemma vastuuton koska olin vain tehnyt töitä. Lisäksi olin kuulemma ollut juovuksissa koko
kahden kuukauden ajan ja pettänytkin vielä. Enkä kuulemma välittänyt lapsestakaan. Siis hänen mielestään. Todellisuus oli yksi edustus ilta mihin oli pakko mennä vaikka ei olisi huvittanutkaan ja kerran kaverille kuskina. Eikä käynyt mielessäkään pettää.

Kun nämä edes vähän unohtuivat niin sitten alkoi valitus työnteosta. Olen viisi päivää viikosta kotona jossa teen töitä kolmesta viiteen tuntiin päivässä. Näistä ainakin yksi on todellinen vapaa päivä. Tosin työ levittyy tulevien puheluiden takia koko päivälle. Yhden tai kaksi päivää olen muualla ja teen todella pitkää päivää.

Jos vaimoni kysyi esimerkiksi aamulla voinko olla tytön kanssa hetken jotta hän saa rauhassa hoitaa aamutoimet. Olin tytön kanssa tietenkin. Joskus kuitenkin puhelin soi ja jouduin antamaan lapsen takaisin äidilleen koska puheluun oli vastattava. Lopputulos oli jatkuva syytös kuinka työ hallitsee meidän arkielämää. Yritin selittää että harva isä pystyy pitkin päivää olemaan lapsensa kanssa ja antamaan hoitovapaalla olevalle vaimolleen pikku taukoja lapsen hoitamisesta. Ei ymmärtänyt. Työni on ollut kuitenkin jatkuva kiistan aihe siitä lähtien kun vaimoni jäi äitiyslomalle ja edelleen hoitovapaalle kotiin.

Vuoden verran olemme nyt kitkutelleet eteenpäin. Mielialat heittelevät miten sattuu. On ottamassa eroa vähintään kuukauden välein koska olen niin itsekäs ja kuulemma aina töissä. Viimeisin käänös tapahtui kolme viikkoa sitten. Vaimo lähti Itä-Suomeen äidilleen. Aluksi soiteltiin joka päivä ja häneltä tuli jotenkin jälkikäteen vähän liiankin positiivisia viestejä tyyliin. "Haluan elää kanssasi yhdessä lapsiemme kanssa elämämme loppuun asti".

Sitten hän ei yhtäkkiä vastaa kolmeen päivään minulle puhelimeen. Mikä kylläkin on tuttua jos olen ollut poissa kotoa ja hän on ollut "sillä päällä" ettei puhuminen huvita. Lopulta kun saan hänet kiinni hän ilmoittaa meidän suhteemme olevan loppu. Epäilin mielessäni hetken toista miestä mutta siihen en oikeastaan usko. Ei tietenkään mahdotonta.

Sitten hän palaa takaisin kiukuttelee kolme päivää. Seksiä muutaman kerran saman päivän aikana jonka jälkeen puhuu kaksi päivää vain erilleen muuttamisesta ja suhteen jatkamisesta niin. Muutaman päivän päästä taas täyskäännös. Ilmoittaa minulle laittaneensa asiat vireille lopullista eroa varten. Tästä eroamisestakin pitää tehdä todella vaikeaa. Olen luvannut auttaa rahallisesti alussa ja muutenkin käsitellyt tätä asiaa aikuismaisesti, mutta silti pitää vittuilla ja vaikeuttaa minun elämääni koko ajan. En ymmärrä, ja itse halusi erota.

Tällaista meillä viimeinen puolitoista vuotta. Välillä vähän useammin ja välillä vähän harvemmin.

Ei vaan jaksa enää yrittää. Olen yrittänyt pitää perheemme koossa ja selittänyt itselleni ongelmien johtuvan vaikeasta loppuraskaudesta ja milloin mistäkin. Enää ei jaksa.

13

1881

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      kyseessä raskauden jälkeinen masennus? Silloin ei voi rationaalisesti käsitellä normaalin elämän kuvioita..Vaimosi tarvitsisi nyt kipeästi ammattiapua ongelmaansa,jos ei itse ota yhteyttä mihinkään niin ota ota sinä ja selitä että koti on hajoamassa...keskusteluapua kyllä löytyy...

      • Jan

        Ollaan yritetty ja käyty perheneuvonnassakin. Auttaa aina vähäksi aikaa. Tästä on kyllä rationaalisuus kaukana.

        Jos edes alan mainitsemaan masennuksen mahdollisuutta niin silloin alkaa syyttely.

        Niin, ja onhan hän "diagnisoinut" minulle masennuksen, burn-outin ja ADHD:n. Kaikki nämä siis minulla! Hänen mielestään. Itse pidän itseäni varsin tasapainoisena ja eläämään järkevästi ja hötkyilemättä suhtautuvana persoonana.

        Jotain järkevää syytä tähän haluaisin tietysti löytää. Luulen että yksi syy tähän kärjistymiseen on varmasti lapsen myötä muuttunut tilanne. Vaimoni on ollut hyvin itsenäinen ja on nyt taloudellisestikin jonkin verran minun rahojeni varassa.

        En vain aio yrittää enää yhtään. Tästä eteenpäin saa olla omillaan ja nauttia omasta erinomaisesta yksinäisyydestään kaksin lapsen kanssa. Lasta toki haluan nähdä paljon ja otankin asunnon jostain läheltä jotta se olisi mahdollisimman helppoa.

        Saattaahan olla et tilanne rauhoittuukin eron jälkeen mutta nyt olen jotenkin niin kyllästynyt etten halua edes ajatella uutta suhdetta tai vanhan lämpeämistä.


    • äiti,vaimo

      kertomastasi tilanteesta. kaksi lasta vuoden välein. Mies, joka opiskeli aamuseitsemästä iltakymmeneen...ja maailma kaatui päälleni. Ei hetken rauhaa omille ajatuksilleni tai mahdollisuutta mennä mihinkään. Yritin pyytää apua anopilta ja vanhemmiltani, mutta ei! Vanhempani olivat vielä töissä ja anoppi natkutti kuinka olen VAIN kotona lapsen kanssa ja mies sentään tekee töitä ja opiskelee. Niinpä! Mies teki asioita itsensä eteen ja minä kodin ja lapsen eteen... Olin aivat puhki ja keskustelu erosta ja jatkamisesta kuului lähes jokapäiväiseen arkeen. Näin jälkikäteen ajatellen halusin vain ravistella miestä ... odotin hänen sanovat että olen parasta mitä hänellä on eikä haluaisi erota ... halusin hänen ottavan minut syliin ja halaavan. Saada jonkinlaista empatiaa.... jotta en olisi ollut vain minä jonka täytyy jaksaa kotona ja hänben jonka täytyy jaksaaa töissä. Vaan olisimme ME joiden molemopien pitää jaksaa yhteisen hyvän saavuttamiseksi!

      Tilanteemme jatkui vuosia kunnes kärjistyi siihen eropaperin kirjoittamiseen. Enkä silloinkaan halunnut erota vaan että topinenkin osallistuisi tuskaani jotenkin! Ja nyt toimi! Mies soitti meille pariterapian joka ei ollut helppo prosessi sekään. Mutta vihdoinkin minusta tuntui että hän omistautui edes sen tunnin viikossa MEILLE eikä vain itselleen työlleen ja kavereilleen.

      Tilanne kärjistyi edelleen ja muutimme terapiasta huolimatta erillemme. Tällöin tapahtui toinen herääminen ja nousukausi meillä alkoi. (8kk:n asumuseron ja 1½-vuoden terapian jälkeen palasimme yhteen.

      Nyt lapset ovat isoja koululaisia ja elämä sujuu.... onneksi loppu hyvin :)

      • Rocco the Blue

        Mukava joskus lukea ONNELLISIA loppuja. Itselläni todella vaikea tilanne rakkaani kanssa ja menemme pikku hiljaa eteenpäin, hänen ehdoilla. Lupasin itselleni ja hänelle että teen kaikkeni että onnistumme ja haluan tehdä asiat oikein oikealla tavalla.


      • Väsynyt

        Tuo voisi olla myös minun elämääni.
        Kolme lasta lyhyessä ajassa, mies opiskeli ja jouduin yksin hoitamaan kaiken kotiin ja lapsiin liittyvän. En nukkunut moneen vuoteen riittävästi. Omat opinnot kesken.
        Anoppi haukkui koko ajan ja arvosteli minua rumasti. Mies ei suostunut lähtemään viikonloppuisin muualle kuin vanhemmileen. Oli todella ahdistavaa. Muutettiin ja remontti alkoi. Oikeastaan painajainen alkoi.

        Hoida yksin koti, kuuntele kiukuttelu siitä, että en ole valmis ja hoida oma osuutesi remontista. Toisaalta, kyllä täytyy olla itseläkin pahasti korvien välissä vikaa kun suostuu kaikkeen. Nykyisin olen niin väsynyt, että en jaksa edes ajatella huomista. Tein mitä tahansa tai sanon mitä tahansa, olen aina huutanut ja äyskinyt. Ainakin miehen mielestä ja hyvin ovat lapset oppineet. Jos sanon kauniisti, minua ei kuulla. Haaveilen, että edes kesälomalla saisin nukkua tarpeeksi ja ei tarvitsisi lähteä mihinkään, tekemättömät kotityöt kun ahdistaa lomallakin.
        Välillä aina ajattelen, että vähemmällä työmäärällä selviäisin, jos olisin yksinhuoltaja. Ei ainakaan toinen kokoajan juoksuttaisi ylimääräisillä hommilla. Kotiin hankittavat asiat päättää mies, minulla ei ole enää voimia riidellä niistä. Kaikesta tästä "katkeruudesta" huolimatta arvostan ja rakastan miestäni suuresti, mutta jotenkin tuntuu, että hän ei kyllä minua arvosta.
        Rumasti sanottuna virolainen h...a ajaisi saman asian, eikä valittaisi koko ajan.
        No, lapset kasvavat koko ajan ja muuttavat aikanaan kotoa pois, valmistun ja tuloni nousevat. Ehkä silloin pystyn palkkamaan jonkun avukseni tai ostamaan oman asunnon, jossa olisi minun kotini (siistiä, tavarat paikoillaan ja piha siisti). Ja saisin edes hetken olla jonkun puhumatta minulle, hullu toive sinänsä.

        Aloittajalle en osaa muuta sanoa, kuin että mieti, haluatko todella avioeron vai oletteko nyt tilanteessa, joka ehkä ratkeaisi muuten?
        Ymmärrän tekstisi perusteella vaimosi ja sinun näkökulmaa, ja on sääli että avioero on tapetilla. Vaimosi on todennäköisesti siinä tyypillisessä kotiäidin henkisessä loukussa, jossa minäkin olen ollut, tuntuu, että kaikki kaatuu päälle ja elämä menee ohi. Nyt kun ajattelee taaksepäin, se olikin aika helppoa tähän verrattuna. On totta mitä kirjoitit itsestäsi, sinulla on todella paljon aikaa olla perheesi kanssa, mutta uskotko, että noita asioita arvostaa vasta jälkeenpäin, tajuamatta kuinka hyvin asiat olivatkaan. Harva saa olla noin paljon kotona. Nyt osaisin arvostaa tuollaista tilannetta, mutta luulisin, että aikanaan en väsymykseltäni olisi osannut.
        Ja sitten... tämä oli minun näkemykseni meidän tilanteesta, miehellä on varmasti oma, eikä aina niin mairitteleva. Joku tuolla ketjussa totesi, että välillä kaipaa huomiota itselleen, se on aivan totta ja meilläkin olen kokenut jääväni vaille sitä, välillä pahastikin. Ja se taas vaikutta seksielämään.


    • mie vain

      Että puolisosi rakastaa sinua ja hänellä on ollut hyvin ruusuinen kuva arjestanne lapsen kanssa. Todellisuus on ollut yllätys ja hän on hieman hukassa, yksin lapsen kanssa... Hän voi kokea olevansa yksin vaikka sinä et kokisikaan jättäneesi häntä yksin! Minusta tilanne kuulosti siltä että saattaisin itsekin hermostua, jos ei hampaitakaan saa pestä rauhassa ja puhelin soi =) Toisaalta eihän sitä vastaamattakaan voi jättää, ymmärrän sen.

      Anyway, pikainen kyökkipsykologin diagnoosi on se että vaimosi haluaa sinun pitävän hänestä ja lapsesta enemmän kiinni. Se että suhtaudut hänen kiukkuiluunsa ja tempauksiinsa "rauhallisesti" voi tuntua hänestä siltä että tyydyt tilanteeseen, ihan kuin hän olisi sinulle yhdentekevä. Ja siitäkös neito kimmastuu jos prinssi ei taistelekaan hänen puolestaan!

      Jos hän vähän väliä vehtaa edes takaisin päätöksensa kanssa, minusta se kuulostaa siltä että hän ei halua tehdä sitä päätöstä vaan tekee kaikkensa järkyttääkseen sinua, saadakseen sinut heräämään ja tajuamaan että et voi olla ilman häntä ja lastanne. Eli siis joku voisi sanoa että huomionkipeyttä, joskin äärimmäistä sellaista.

      Taktiikka on ehkä huono, tarkoitus varmaan hyvä. Ongelma on se että naisten ja miesten aivot toimii niin pirun eri tavalla. Tässä nyt vain esitin yhden mahdollisen selityksen, mieti itse sopisiko se teidän muottiin...

      Hyvät jatkot! Toivottavasti saatte asiat kuntoon.

      • Jan

        Mutta, se ei vain oidä paikkaansa että suhtautuisin välinpitämättömästi asiaan. Näytän tunteeni ja sanon mitä ajattelen. Lyhyellä tähtäimellä olen varmaan tempperamenttisempi kuin keskiverto italialainen mutta rauhoituttuani yritän ajattelen asiat laajasti ja pitkälle.

        Jotenkin tuntuu aivan kuin hän yrittäisi kostaa minulle jotakin. Nytkin kun erosta on päätetty ja olen luvannut auttaa alussa taloudellisesti muutenkin kuin elatusavulla, hän vittuilee ja kiukuttelee ja yrittää tehdä elämäni mahdollisimman hankalaksi. Hiljenee hetkeksi jos muistutan kuka tämän kaiken takana oikein on.

        Toisaalta toivon ettei asia ei ole kuten kirjoitit koska se on kaikkein pahin vaihtoehto. Yritin puolitoista vuotta saada suhteen toimimaan ja yhdistettyä työnni kanssa, mutta nyt olen alkanut irrottautua henkisesti tästä suhteesta, enkä ainakaan tällä hetkellä osaa ajatella "nöyryyttäväni" itseäni myöhemmin lisää aloittamalla uudestaan saman suhteen.

        Toisaalta ystäväni kertoi heillä tilanteen parantuneen kun molemmilla oli oma asunto. Hänen on turha mennä "exälleen" kylään jos on kiukkuinen tai ei ole muuten sillä päällä ja hän taas lähtee kotiin heti jos aletaan huomautella. Menee kuulemma paremmin kuin ikinä.


      • mie vain
        Jan kirjoitti:

        Mutta, se ei vain oidä paikkaansa että suhtautuisin välinpitämättömästi asiaan. Näytän tunteeni ja sanon mitä ajattelen. Lyhyellä tähtäimellä olen varmaan tempperamenttisempi kuin keskiverto italialainen mutta rauhoituttuani yritän ajattelen asiat laajasti ja pitkälle.

        Jotenkin tuntuu aivan kuin hän yrittäisi kostaa minulle jotakin. Nytkin kun erosta on päätetty ja olen luvannut auttaa alussa taloudellisesti muutenkin kuin elatusavulla, hän vittuilee ja kiukuttelee ja yrittää tehdä elämäni mahdollisimman hankalaksi. Hiljenee hetkeksi jos muistutan kuka tämän kaiken takana oikein on.

        Toisaalta toivon ettei asia ei ole kuten kirjoitit koska se on kaikkein pahin vaihtoehto. Yritin puolitoista vuotta saada suhteen toimimaan ja yhdistettyä työnni kanssa, mutta nyt olen alkanut irrottautua henkisesti tästä suhteesta, enkä ainakaan tällä hetkellä osaa ajatella "nöyryyttäväni" itseäni myöhemmin lisää aloittamalla uudestaan saman suhteen.

        Toisaalta ystäväni kertoi heillä tilanteen parantuneen kun molemmilla oli oma asunto. Hänen on turha mennä "exälleen" kylään jos on kiukkuinen tai ei ole muuten sillä päällä ja hän taas lähtee kotiin heti jos aletaan huomautella. Menee kuulemma paremmin kuin ikinä.

        Tässähän se ongelma onkin. En todellakaan väitä että teidän tilanteenne olis tällainen, mistäpä minä sen tietäisin, MUTTA useimmiten tällaisessa tilanteessa mies (tai miksei nainenkin) uskoo olevansa omistautunut, hellä ja huomiotaan osoittava. Mutta jos huomionosoitukset ovat esimerkiksi aina samanlaisia tai arkisia, toinen osapuoli voi kuvitella että ne tulevat aivan rutiinilla. Ja vaikka toinen olisikin hyvin välittävä ja hellä, joskus ihmisen mieli osaa kaivaa ongelman vaikka mistä... en tiedä miksi. Eikä se välttämättä ole tarkoituksenmukaista tai tiedostettua!

        Lisäksi jos tähän toiseen osapuoleen, usein naiseen, on itänyt se epäilyksen siemen, että rakastaako tämä mies häntä vai ei, tilanne on siitä hankala että hänen itsetuntonsa on laskenut, ja sitä on vaikea korjata. Ehkä hän tuntee itsensä rumemmaksi, tyhmemmäksi ja turhemmaksi? Ei olisi ensimmäinen tuore kotiäiti noiden fiilisten kanssa. Ja se että noita fiiliksiä on, ei tarkoita ollenkaan että tekisit jotain väärin tai liian vähän. Ne voi tulla ihan ihmisestä itsestään... miten sen sitten korjaisi, se onkin hankalampi juttu.

        Pitäsikö viedä tämä henkilökohtaiselle tasolle? Itse kärsin jonkun aikaa suhteemme arjen alkamisen jälkeen tunteesta, että olen esine. Vaikka mieheni sanoi että rakastaa minua, en jotenkin osannut uskoa häntä. Katsoin peiliin ja mietin että no joo, miksipä kukaan nyt minusta innostuisi. Aloitin tuon samaisen "erotaanko?" -kiukuttelun, koska toivoin että mieheni olisi osoittanut minulle ettei voi elää ilman minua (kärjistetysti). Noh, kyllähän hän aikansa vaimeasti vakuutteli, mutta minä kaipasin jotain todella repäisevää.

        Lopulta kun olin jo paiskaamassa ovea viimeisen kerran perässäni kiinni (no ei oikeesti, olisin kuitenkin palannut), keskustelimme vielä hetken ja minulle selvisi että mies oli tullut siihen tulokseen, ettei halua väkisin pitää minua onnettomassa parisuhteessa, koska rakasti minua, ja halusi minun olevan onnellinen. Tuossa tilanteessa hän ei keksinyt muuta ratkaisua kuin päästää minun menemään... Onneksi tämä selvisi, mie kun luulin että hän olisi noin vain voinut täyttää minun paikkani elämässään.

        Silloin mie opin että ainakin meillä ajatuksenjuoksu on joskus täysin erilaista!

        Nainen, joka odottaa vakuutteluja ikuisesta rakkaudesta, voi kokea välinpitämättömyydeksi sen että kävelet YHDEN KERRAN hänen ohitseen antamatta suukkoa. Hän saattaa vahdata joka ikistä askeltasi, ja tulkita joka ikisen sekuntin hänen itsesäälissä keikkuvan mielensä mukaisesti. Tiedostamatta...

        Korjausohjeita minulle ei tuohon oikein ole, ainakaan mitään selkeitä. Ja ehkä tilanteenne ei edes ole mitään tuonne päinkään... =) Kunhan tässä lämpimikseni naputtelen.


      • Väsynyt
        mie vain kirjoitti:

        Tässähän se ongelma onkin. En todellakaan väitä että teidän tilanteenne olis tällainen, mistäpä minä sen tietäisin, MUTTA useimmiten tällaisessa tilanteessa mies (tai miksei nainenkin) uskoo olevansa omistautunut, hellä ja huomiotaan osoittava. Mutta jos huomionosoitukset ovat esimerkiksi aina samanlaisia tai arkisia, toinen osapuoli voi kuvitella että ne tulevat aivan rutiinilla. Ja vaikka toinen olisikin hyvin välittävä ja hellä, joskus ihmisen mieli osaa kaivaa ongelman vaikka mistä... en tiedä miksi. Eikä se välttämättä ole tarkoituksenmukaista tai tiedostettua!

        Lisäksi jos tähän toiseen osapuoleen, usein naiseen, on itänyt se epäilyksen siemen, että rakastaako tämä mies häntä vai ei, tilanne on siitä hankala että hänen itsetuntonsa on laskenut, ja sitä on vaikea korjata. Ehkä hän tuntee itsensä rumemmaksi, tyhmemmäksi ja turhemmaksi? Ei olisi ensimmäinen tuore kotiäiti noiden fiilisten kanssa. Ja se että noita fiiliksiä on, ei tarkoita ollenkaan että tekisit jotain väärin tai liian vähän. Ne voi tulla ihan ihmisestä itsestään... miten sen sitten korjaisi, se onkin hankalampi juttu.

        Pitäsikö viedä tämä henkilökohtaiselle tasolle? Itse kärsin jonkun aikaa suhteemme arjen alkamisen jälkeen tunteesta, että olen esine. Vaikka mieheni sanoi että rakastaa minua, en jotenkin osannut uskoa häntä. Katsoin peiliin ja mietin että no joo, miksipä kukaan nyt minusta innostuisi. Aloitin tuon samaisen "erotaanko?" -kiukuttelun, koska toivoin että mieheni olisi osoittanut minulle ettei voi elää ilman minua (kärjistetysti). Noh, kyllähän hän aikansa vaimeasti vakuutteli, mutta minä kaipasin jotain todella repäisevää.

        Lopulta kun olin jo paiskaamassa ovea viimeisen kerran perässäni kiinni (no ei oikeesti, olisin kuitenkin palannut), keskustelimme vielä hetken ja minulle selvisi että mies oli tullut siihen tulokseen, ettei halua väkisin pitää minua onnettomassa parisuhteessa, koska rakasti minua, ja halusi minun olevan onnellinen. Tuossa tilanteessa hän ei keksinyt muuta ratkaisua kuin päästää minun menemään... Onneksi tämä selvisi, mie kun luulin että hän olisi noin vain voinut täyttää minun paikkani elämässään.

        Silloin mie opin että ainakin meillä ajatuksenjuoksu on joskus täysin erilaista!

        Nainen, joka odottaa vakuutteluja ikuisesta rakkaudesta, voi kokea välinpitämättömyydeksi sen että kävelet YHDEN KERRAN hänen ohitseen antamatta suukkoa. Hän saattaa vahdata joka ikistä askeltasi, ja tulkita joka ikisen sekuntin hänen itsesäälissä keikkuvan mielensä mukaisesti. Tiedostamatta...

        Korjausohjeita minulle ei tuohon oikein ole, ainakaan mitään selkeitä. Ja ehkä tilanteenne ei edes ole mitään tuonne päinkään... =) Kunhan tässä lämpimikseni naputtelen.

        ..kyllä tuosta ainakin itseni tunnistan, voi miesparkaa!
        Ja kyllä nuo samat tunteet jatkuvat siinäkin vaiheessa kun menee työelämään. Ainakin itselläni.
        Hmm... pitäisikö tässä mennä terapiaan?
        Mutta voisi se mies välillä ajatella mikä minulle on tärkeää?


    • PERHE!!!!

      hyvä mies.
      sinulla on perhe.
      ja nainset eivät ole enää 50-luvulta.
      me tarvitsemme tukea mieheltä.
      tiedän että tämä asia on rqaskas miehelle, pitäisi hankkia elanto ja olla hyvä isä ja mies.

      mutta kaikkea ei voi saada tai tavoittaa hyvin..

      eli joko teille tulee ero, tai jatkatte onnettomina.
      kumpaakaan en suosittele.

      suosittelen että lopetat työnteon, tai vähennät sitä radikaalisti otamalla töihin jonkun muun sinun avuksesi.

      perhe pitää tulla ykkösenä.

      kun kuolet, sinulle ei jää töistä käteen mitään, etkä rahaa voi mukanasi viedä.

      mutta perhe on silloin sinun kanssa ja lapsesi arvostaa sitä hyvää isää mikä olet ollut.

      hyvä isyys on oman ajan antamista lapselleen,
      ei hyvä työntekijä.

      ja näytät samalla tytöllesi miehen mallin.
      ko´ska hän muuten ottaa tapaisesi miehen isona itselleen ,joka ei anna aikaa ja arvoa hänelle, vaan käyttää kaiken ajan työntekoon, ja oma tyttäresi on silloin yksin.

      ota järki käteen ja mieti mkä tässä elämässä sinulle eniten merkitse.

      sillä asemalla ei pitkälle pötkitä.

      • Jan

        Työ on tavallaan meillä se ongelma mutta huomautan vain että minä tein yleensä meillä ruuat,kävin kaupassa ja tiskasin. Toki välillä oli niin kiirettä että ne väkisinkin kaatuivat vaimon päälle. Mutta, näin oli suhteellisen harvoin.


    • 30 v:n kokemuksella

      ... kunnollinen mies. Vaimosi kärsii huonosta itsetunnosta ja haluaisi kaiken huomiosi itselleen. Hänelle ei riitä, että teet ruuat, autat kotitöissä, käyt kaupassa. Niin minunkin mieheni on tehnyt kaikki nämä vuodet. Mutta kaikesta huolimatta vasta nyt tajuan, että minähän se olen vaikeuttanut elämäämme. Olen ollut mustasukkainen, ja sekin on yksi huonon itsetunnon merkki. Olen syyttänyt häntä vaikka sisimmässäni tiedän, että ei hän ole vieraissa käynyt. Olen ollut mustasukkainen hänen työlleen, hänen ystävilleen kaikelle mahdolliselle ja siksi oikutellut hänelle. Olisin vaan tarvinnut enemmän ja enemmän huomiota itselleni. Mutta aika tekee tehtävänsä. Olemme keskustelleet - käyneet perheterapeutillakin - mutta emme ole eroamassa olleet koskaan (varmaan vanhanaikaisia siinä suhteessa).
      Tällä hetkellä olemme onnellisia avioliitossamme. Minä itse olen muuttunut, olen halunnut muuttua, halunnut ymmärtää häntä. Siis minäkin olen onnellinen.

      Toivon kaikkea hyvää teille ja etenkin Sinulle jaksamista elämässäsi ihanan tyttäresi vuoksi.

    • Tri Tuuli

      Joskus toista ei voi miellyttää teki sitten mitä tahansa. Voi olla että vaikka vähentäisit töitä sekään ei kelpaisi hänelle.
      Ja itse aviero lapsena voin sanoa että älkää loputtomiin vetäkö sitä "korjaus" aikaa. jos ei toimi niin ei toimi. Ja pienikin lapsi vaistoaa kireän ilmapiirin. MIelummin kaksi iloista vanhempaa erikseen kun kaksi kiukuttelevaa yhdessä. Ehkä sinä voisit miettiä että teetkö liikaa töitä? Toisaalta jos vähennät töitä voi seuraava taistelun aihe olla raha.. ja sen puute. Voit olla loistava isä lapsillesi ilman että olet yhdessa Äidin kanssa. Voipi olla että vaimosi kärsii raskauden jälkeisestä masennuksesta joka kai voi ilmetä vaikka miten.. mutta loppujen lopuksi kannattaisi ajatella lapsen hyvinvoitia..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7847
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2127
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      2020
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1611
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1174
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1039
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      701
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      672
    Aihe