40 TIKKIÄ 2V. TYTÖN KASVOIHIN KOIRA RAATELI

– Yhtäkkiä koira vain kääntyi, ryntäsi päälle ja repi tyttäreni kasvot, äiti muistelee kauhunhetkiä.

Äidin mukaan omistajat kieltäytyivät lopettamasta tyttöä purrutta koiraa.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/661573/Koira puri pikkutyton kasvoihin 40 tikkia

Turkulaisperheen tyttölapsella arvet kasvoissa loppu elämän. Ihanat koiraihmiset eivät edes lopeta hirviö koiraansa. Toki nämä ihanat koiraihmiset etsivät kaksivuotiaan tytön käytöksestä syitä raateluun. (puolusti reviriään ei ole ennen tehnyt vastaavaa)
17185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Pitäisi olla omistajilla sen verran kunnioitusta toisten terveyttä ja turvallisuutta kohtaan, että lopettaisivat epäkelvoksi osoittautuneen koiran. Terveesti sosiaalistettu koira tajuaisi kyseessä olevan lapsen, korkeintaan tokaisisi, mutta ei ehdottomasti raatelisi tikkien edestä.

Itse en edes empisi, vaikka koirat hyvin rakkaita ovatkin.

Äänestä

Lakikin suojelee tälläisiä tappajakoiria sekä omistajia. Käsittämätöntä nykysuomalainen elämänmeno.

Äänestä

Ihmekkös tuo, kun suuri osa koirien omistajista pitää näitä piskejään lapsien kanssa samanarvoisina.

Äänestä

perhe oli hoitamassa tuttavien koiraa tuttavien kotona. äidin mukaan hoitokoiraa ei provosoitu, mutta tosiasiassa hän oli koirasta vastuussa ja koiraa provosoitiin menemällä koiran kotiin ja viemällä sinne ipana palloa pelaamaan.

näin ei missään tapauksessa voi tehdä!

yksiselitteisesti hoitajan syy. tämän perusteella ei voida sanoa koirassa olevan lopettamista vaativaa vikaa.

Äänestä

Jos joku syrjäkylän aikamiespoika on nähnyt suden tassun jäljen metsässä, niin heti nousee mediassa hirveä meteli ja varoituksia on televisio-ohjelmien seassakin. Lapsia pelotellaan pahoilla susilla ja kuskataan autoilla kouluun.
Koirat raatelevat jopa omistajaperheenkin lapset melkein päivittäin ja hyysääminen vaan jatkuu entisellään.

Äänestä

Harvaan vieraaseen koiraan voi luottaa niin että antaa lapsen ja koiran olla tekemisessä keskenään, oma koira on asia erikseen, luulen tietäväni jotain

Äänestä

Itse en ottaisi riskiä pitää noin tasapainotonta koiraa. Koira ei saa käydä kenenkään kimppuun missään tilanteessa, ellei se ole koulutettu virkansa takia käymään kimppuun käskystä. Tavallista perhekoiraa ei ole tarve niin kouluttaa.

Äänestä
  • Itse en ottaisi riskiä ja veisi lastani vieraan koiran reviirille sen omistajien poissa ollessa..

    Jokainen koirista mitään tietävä tietää ettei koiran reviirille mennä kun sen omistaja on poissa. Missään tapauksessa sinne ei viedä lapsia. Oli koira miten tervepäinen ja turvalliseksi koulutettu tahansa niin se ei itsestäänselvästi hyväksy vieraita ihmisiä omistajiensa poissa ollessa. Vieraista lapsista puhumattakaan.

    Oli tuhoon tuomittu idea viedä lapsi koiran kotiin ja kaiken huipuksi pelata pallopelejä. Älkää tehkä samaa virhettä koiran omistajina tai hoitajina.

    Äänestä

  • kldskldfsk kirjoitti:

    Itse en ottaisi riskiä ja veisi lastani vieraan koiran reviirille sen omistajien poissa ollessa..

    Jokainen koirista mitään tietävä tietää ettei koiran reviirille mennä kun sen omistaja on poissa. Missään tapauksessa sinne ei viedä lapsia. Oli koira miten tervepäinen ja turvalliseksi koulutettu tahansa niin se ei itsestäänselvästi hyväksy vieraita ihmisiä omistajiensa poissa ollessa. Vieraista lapsista puhumattakaan.

    Oli tuhoon tuomittu idea viedä lapsi koiran kotiin ja kaiken huipuksi pelata pallopelejä. Älkää tehkä samaa virhettä koiran omistajina tai hoitajina.

    Mielestäsi koira saa siis käyttäytyä noin mikäli sen reviirille tulee vieraita?
    Meillä tärkein kriteeri koirissa on ollut kiltteys. Lapsiperheen pihassa kun tuppaa yleensä olemaan lapsia. Koira EI saa missään tapauksessa käydä kehenkään kiinni oli siellä pihassa sitten vieraita palloineen tai vaikkapa etelän maasta aidattuun pihaan kadulta pelmahtanut kerjäläinen.

    Äänestä

  • edfgbhn kirjoitti:

    Elät vaarallisessa harhassa. Kilteimmänkin koiran vaistonvaraiset toiminnot ovat tallella. Koulutetuinkin koira tekee virhearviointeja.

    Teillä annetaan koirien olla vieraiden lasten kanssa ilman omistajien valvontaa?

    Suomessa on vallalla hyvin vaarallinen harha että jos sanotaan ettei koira saa purra niin se ei pure tai kun sanotaan että koira on kiltti niin se ei pure.

    Kumpi on vastuullisempaa? Välttää nämä uutisen tyyppiset puremiset pitämällä vieraat lapset ja omistajasta erotetut koirat erossa vai ottaa riski ja viedä vieras lapsi omistajastaan erotetun koiran kotiin palloilemaan? Riski toteutuu aina jossakin tapauksessa ja sitten on vaarassa niin lapsen kuin koiran henki.

    Äänestä

  • edfgbhn kirjoitti:

    Mielestäsi koira saa siis käyttäytyä noin mikäli sen reviirille tulee vieraita?
    Meillä tärkein kriteeri koirissa on ollut kiltteys. Lapsiperheen pihassa kun tuppaa yleensä olemaan lapsia. Koira EI saa missään tapauksessa käydä kehenkään kiinni oli siellä pihassa sitten vieraita palloineen tai vaikkapa etelän maasta aidattuun pihaan kadulta pelmahtanut kerjäläinen.

    Kyllä minun koira saa aivan vapaasti purra omalle reviirilleen tulevia, kun on talovahdiksi hankittukin. Varoituskyltit on, ei kannata rosmojen tulla tyrkyttämään itseään. Ei se koira voi ymmärtää millä asioilla vieras ihminen pihaan tulee!

    Äänestä

  • jjfjfkfkfcjfkkfjfkfk kirjoitti:

    Kyllä minun koira saa aivan vapaasti purra omalle reviirilleen tulevia, kun on talovahdiksi hankittukin. Varoituskyltit on, ei kannata rosmojen tulla tyrkyttämään itseään. Ei se koira voi ymmärtää millä asioilla vieras ihminen pihaan tulee!

    Tiedätkö, että saatat olla korvausvelvollinen mikäli koirasi puree jotakuta aidatulla tontillasi? Sinulla on velvollisuus vartioida sitä vartiokoiraasi ettei se pääse vahingoittamaan pihaasi mahdollisesti tulevaa henkilöä.

    Suomen rikoslaki, 44 luku, 15§

    Äänestä

On se nyt lapsilta törkeää koiran provosointia tuommoinen, leikkiä ja pelata palloa ja vieläpä tuttavan pihassa. Kas kun eivät vielä menneet silittämään sitä.

Koirat ovat viisaita ja eivät voi sietää tuollaista provosointia.

Äänestä

Ei tietenkään ilman valvontaa. 30 vuoden kokemuksella siitä mitä on olla koiran omistaja tiedän kyllä että koira on vain eläin.
Pääpointti oli asiassa se, että KOIRA EI SAA KÄYDÄ KIINNI MISSÄÄN TILANTEESSA!
Jos sinulla on koira/koiria tietänet ja tuntenet niiden luonteen? Ne joko ovat agressiivisia, pelkopurijoita yms. tai eivät ja sinä osannet elää sen mukaan.
Jos näkisin pienenkin vilahduksen siitä että koirani käyttäytyy jotakuta kohtaan agressiivisesti, koira olisi entistäkin tarkemman valvonnan alla (ja kuonokoppakin on keksitty) tai sisällä lukkojen takana silloin kun on vieraita.

Äänestä

Mukula on kuitenkin repinyt turkista, hännästä, korvista ja nyt piltin äiti yrittää muuta väittää. Harmittava tapahtuma, mutta koiraa ei tarvi tuon takia lopettaa.

Äänestä
  • Kerrankin asiallinen kommentti :)

    Äänestä

Olis koiranomistaja tainnut päästä helpommalla ja helvemmalla kun olis vienyt koiransa koirahoitolaan sen sijaan että antoi koiransa jonkun koirista tietämättömän puolitutun hoiviin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ei koiraihminen ei kirjoitti:

– Yhtäkkiä koira vain kääntyi, ryntäsi päälle ja repi tyttäreni kasvot, äiti muistelee kauhunhetkiä.

Äidin mukaan omistajat kieltäytyivät lopettamasta tyttöä purrutta koiraa.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/661573/Koira puri pikkutyton kasvoihin 40 tikkia

Turkulaisperheen tyttölapsella arvet kasvoissa loppu elämän. Ihanat koiraihmiset eivät edes lopeta hirviö koiraansa. Toki nämä ihanat koiraihmiset etsivät kaksivuotiaan tytön käytöksestä syitä raateluun. (puolusti reviriään ei ole ennen tehnyt vastaavaa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu