Kaipaan eksääni

Haile87

Hei! En tiedä, voiko kyseistä naista edes kutsua eksäksi. Meillä oli kahden kuukauden mittainen värikäs ja intohimoinen juttu, joka lopulta kaatui siihen, että nainen halusi olla vain kaveri. Olen itse 27v. nuori mies, itsevarma ja sosiaalinen jätkä. En pelkää jääväni yksin tähän maailmaan. Tiedän että löydän jonkun. MUTTA miksi tänne kirjoitan, kaipaan tätä naista ihan suunnattomasti. Seksi ja yhteiselo oli parhaimmillaan makeaa mahan töydeltä ns. Hän on punatukkainen ja joka kerta kun kävelen kaupungilla nähdessäki punatukkaisen, tämä muija tulee mieleen. Rakastuin häneen, mutta se ei riittänyt. Erosta on nyt kolme kuukautta. Tämän jälkeen minulla on ollut satunnaisia naisia, tänään menossa treffeille taas. Taas - olen käynyt ulkona siis paljon. Kukaan ei kuitenkaan kolahda.

En tiedä - pitääskö mun vielä yrittää tämän eksän kanssa vai antaa asian vain olla. En uskonut siihen että hän haluaa olla vain kaveria. Kyse oli ennemminkin siitä että hän ei ollut valmis minkäänlaiseen suhteeseen. Mitä teen? Neuvoja - kysymyksiä?

1

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surullinenjätetty

      Ota häneen yhteyttä uudestaan! kumpa itsekkin olisin joskus sillon tehnyt noin, mutta nyt taitaa olla jo liian myöhäistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1319
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      889
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      633
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      590
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      568
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      541
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      533
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      513
    Aihe