ajokortista luopuminen

Juu, näinhän sen tottakai näkisin minäkin jos olisin ulkopuolinen. Miehelle se minun kortin suorittaminen oli jostain syystä todella tärkeää, itse olisin vielä odotellut, vaikka olenkin jo 27-vuotias. Kuulemma saan ajaa niin paljon kuin haluan, en vain ole kuulemma pyytänyt tarpeeksi usein, mutta minusta ei ole kiva joka kerta erikseen pyytää ja rukoilla, varsinkaan kun viimeiset 27 kertaa vastaus on ollut, että "jos minä kuitenkin tällä kertaa, kun on näin kiire" tai "saat ajaa sitten kun ei ole näin paljon liikennettä" jne jne. Veljeni kohdalla sama laulu: "jos mä jatkan tästä, kun siellä Anttilassa on sellainen ramppi parkkihalliin".

Kotona en jaksaisi enää asiaa ottaa esille, kun toinen hermostuu ja sanoo minun olevan turhan dramaattinen. Haluaisin vain tämän hemmetin asian pois päiväjärjestyksestä, en halua enää yhtään kertaa pyytää ja tulla torjutuksi. Mies mieluummin kuskaa minua kuin antaa auton. Kaipa sitten olen niin surkea kuski..?
Ja sitten kun toinen ehdottaa, että "mitenkäs jos sä ajaisit tästä?" niin siitä ei kertakaikkiaan voi sitten kieltäytyä, muuten tulee niskaan ryöppy, että "etkö sä halua muka harjoitella, kun tässä olisi hyvä tilaisuus!".

Kaverini antaisi minulle auton ilmaiseksi käyttöön määrittelemättömäksi ajaksi, mutta olemme - kuulemma - tulleet siihen tulokseen että taloudessamme pärjäämme yhdellä autolla.

En siis aio laittaa parisuhdetta remonttiin nyt kun on asuntolainat ja kaikki, ja muutenkin moni asia hyvinkin kohdallaan.

Kyselin tästä luopumisasiasta siis ihan tosissani, kun en jaksa riidellä enkä stressata siitä että kakkosvaihe häämöttää.
Jos menisin ja ostaisin sen auton (rahoitus on kunnossa ja ihan hyvä kaarakin katsottuna) niin siitä tuskin seuraisi parisuhderintamalla mitään hyvää. Saisin henkisellä tasolla maksaa siitä enkä siksi viitsi lähteä tekemään omapäisiä hankintoja noin vain. En vain uskalla, vaikka muuten voimakastahtoinen ja itsepäinenkin osaan olla.
Ja vielä: veljeni on 24 ja mies (pian) 33, että mistään juuri kortin saaneinsta teinipojista ei todellakaan ole kyse.

kyllästynyt kirjoitti:

Juu, näinhän sen tottakai näkisin minäkin jos olisin ulkopuolinen. Miehelle se minun kortin suorittaminen oli jostain syystä todella tärkeää, itse olisin vielä odotellut, vaikka olenkin jo 27-vuotias. Kuulemma saan ajaa niin paljon kuin haluan, en vain ole kuulemma pyytänyt tarpeeksi usein, mutta minusta ei ole kiva joka kerta erikseen pyytää ja rukoilla, varsinkaan kun viimeiset 27 kertaa vastaus on ollut, että "jos minä kuitenkin tällä kertaa, kun on näin kiire" tai "saat ajaa sitten kun ei ole näin paljon liikennettä" jne jne. Veljeni kohdalla sama laulu: "jos mä jatkan tästä, kun siellä Anttilassa on sellainen ramppi parkkihalliin".

Kotona en jaksaisi enää asiaa ottaa esille, kun toinen hermostuu ja sanoo minun olevan turhan dramaattinen. Haluaisin vain tämän hemmetin asian pois päiväjärjestyksestä, en halua enää yhtään kertaa pyytää ja tulla torjutuksi. Mies mieluummin kuskaa minua kuin antaa auton. Kaipa sitten olen niin surkea kuski..?
Ja sitten kun toinen ehdottaa, että "mitenkäs jos sä ajaisit tästä?" niin siitä ei kertakaikkiaan voi sitten kieltäytyä, muuten tulee niskaan ryöppy, että "etkö sä halua muka harjoitella, kun tässä olisi hyvä tilaisuus!".

Kaverini antaisi minulle auton ilmaiseksi käyttöön määrittelemättömäksi ajaksi, mutta olemme - kuulemma - tulleet siihen tulokseen että taloudessamme pärjäämme yhdellä autolla.

En siis aio laittaa parisuhdetta remonttiin nyt kun on asuntolainat ja kaikki, ja muutenkin moni asia hyvinkin kohdallaan.

Kyselin tästä luopumisasiasta siis ihan tosissani, kun en jaksa riidellä enkä stressata siitä että kakkosvaihe häämöttää.
Jos menisin ja ostaisin sen auton (rahoitus on kunnossa ja ihan hyvä kaarakin katsottuna) niin siitä tuskin seuraisi parisuhderintamalla mitään hyvää. Saisin henkisellä tasolla maksaa siitä enkä siksi viitsi lähteä tekemään omapäisiä hankintoja noin vain. En vain uskalla, vaikka muuten voimakastahtoinen ja itsepäinenkin osaan olla.
Ja vielä: veljeni on 24 ja mies (pian) 33, että mistään juuri kortin saaneinsta teinipojista ei todellakaan ole kyse.

Lue lisää

Jos sää nyt vielä kerran oikeen tomerasti yrittäsit jutella asiasta äijäs kans? Kyllä sen luulis tajuavan, kun tarpeeks vakavana alat avautuu..

Tai no enhän minä teidän tilannetta tiedä, mutta aattelin vaan.

Jos et suorita toista vaihetta 18kk kuluessa ajokortin saamisesta, niin sun ajokortti ei oo enää voimassa.
En tiedä mitä pitää tehdä jos sen sit joskus haluat.

kyllästynyt kirjoitti:

Juu, näinhän sen tottakai näkisin minäkin jos olisin ulkopuolinen. Miehelle se minun kortin suorittaminen oli jostain syystä todella tärkeää, itse olisin vielä odotellut, vaikka olenkin jo 27-vuotias. Kuulemma saan ajaa niin paljon kuin haluan, en vain ole kuulemma pyytänyt tarpeeksi usein, mutta minusta ei ole kiva joka kerta erikseen pyytää ja rukoilla, varsinkaan kun viimeiset 27 kertaa vastaus on ollut, että "jos minä kuitenkin tällä kertaa, kun on näin kiire" tai "saat ajaa sitten kun ei ole näin paljon liikennettä" jne jne. Veljeni kohdalla sama laulu: "jos mä jatkan tästä, kun siellä Anttilassa on sellainen ramppi parkkihalliin".

Kotona en jaksaisi enää asiaa ottaa esille, kun toinen hermostuu ja sanoo minun olevan turhan dramaattinen. Haluaisin vain tämän hemmetin asian pois päiväjärjestyksestä, en halua enää yhtään kertaa pyytää ja tulla torjutuksi. Mies mieluummin kuskaa minua kuin antaa auton. Kaipa sitten olen niin surkea kuski..?
Ja sitten kun toinen ehdottaa, että "mitenkäs jos sä ajaisit tästä?" niin siitä ei kertakaikkiaan voi sitten kieltäytyä, muuten tulee niskaan ryöppy, että "etkö sä halua muka harjoitella, kun tässä olisi hyvä tilaisuus!".

Kaverini antaisi minulle auton ilmaiseksi käyttöön määrittelemättömäksi ajaksi, mutta olemme - kuulemma - tulleet siihen tulokseen että taloudessamme pärjäämme yhdellä autolla.

En siis aio laittaa parisuhdetta remonttiin nyt kun on asuntolainat ja kaikki, ja muutenkin moni asia hyvinkin kohdallaan.

Kyselin tästä luopumisasiasta siis ihan tosissani, kun en jaksa riidellä enkä stressata siitä että kakkosvaihe häämöttää.
Jos menisin ja ostaisin sen auton (rahoitus on kunnossa ja ihan hyvä kaarakin katsottuna) niin siitä tuskin seuraisi parisuhderintamalla mitään hyvää. Saisin henkisellä tasolla maksaa siitä enkä siksi viitsi lähteä tekemään omapäisiä hankintoja noin vain. En vain uskalla, vaikka muuten voimakastahtoinen ja itsepäinenkin osaan olla.
Ja vielä: veljeni on 24 ja mies (pian) 33, että mistään juuri kortin saaneinsta teinipojista ei todellakaan ole kyse.

Lue lisää

Radalle mars. Siellä saa mokata ja kokeilla. Joko ajoharjoittelurata tai kilparata.

Ja useamman kerran kunnes auto on tuttu.

Sitten kun se auto on tuttu kannattaa kerrata säännöt ja siirtyä normaalin liikenteen sekaan.

Ehdota tällaista miehelles. Tehkää susta kerralla osaava kuski. Tienpäällä siihen menee ainakin vuosi, ehkä enemmänkin ja saat loppuikäs väistellä anttilan ramppeja.

Voipi olla niinkin, että miehes ei tykkää siitäkään että luovut ajokortista. Asiahan näyttää olevan hänelle tärkeä.
Tää on näitä parisuhteen vaikeita tilanteita. Ei auta kuin olla terveellä tavalla jämäkkä ja nostaa "kissa pöydälle". Jos molempia tyydyttävää ratkaisua ei synny, pidä oma pääsi. Jos asian antaa olla "parisuhteen nimissä", voi olla että asia patoutuu vuosien varrelle -tulee katkeruutta ja sillai. Tuollainen pomottaminen saattaa vain lisääntyä, jos asiaan ei suhtaudu tomerasti riittävän ajoissa.

Kiitos teille kaikille vastanneille. Tämä on niin naurettava tilanne, että ihan itkettää. Tosi on, että säästin ajokorttia varten aika pitkän ajan, ja ilmaiseksi se ei todellakaan tullut, pari tonnia meni helposti (tuntui itse asiassa tosi isolta rahalta opiskelijan kukkarossa).

Mä tein nyt sellaisen periaatteellisen päätöksen (kun taas eilen ja tänä aamunakin minulta evättiin pääsy rattiin), että otan kaveriltani sen ilmaisen Escortin ja ajelen sillä kevääseen, jolloin ostan oman auton omilla rahoillani, mikäli tahti ei muutu.
Jos äijä ei ala kulkea yhtä paljon julkisilla kuin minä (ei silti, minusta siinä ei ole mitään onglemaa ja kuljen niillä mielelläni) niin autohankinta on varma.
Onpahan tässä nyt sitten ainakin aikaa säästää vähän parempaan kärryyn.

Mä jo luulin olevani kohtuuton...

kyllästynyt kirjoitti:

Kiitos teille kaikille vastanneille. Tämä on niin naurettava tilanne, että ihan itkettää. Tosi on, että säästin ajokorttia varten aika pitkän ajan, ja ilmaiseksi se ei todellakaan tullut, pari tonnia meni helposti (tuntui itse asiassa tosi isolta rahalta opiskelijan kukkarossa).

Mä tein nyt sellaisen periaatteellisen päätöksen (kun taas eilen ja tänä aamunakin minulta evättiin pääsy rattiin), että otan kaveriltani sen ilmaisen Escortin ja ajelen sillä kevääseen, jolloin ostan oman auton omilla rahoillani, mikäli tahti ei muutu.
Jos äijä ei ala kulkea yhtä paljon julkisilla kuin minä (ei silti, minusta siinä ei ole mitään onglemaa ja kuljen niillä mielelläni) niin autohankinta on varma.
Onpahan tässä nyt sitten ainakin aikaa säästää vähän parempaan kärryyn.

Mä jo luulin olevani kohtuuton...

Lue lisää

tämä ketju, varsinkin kun päätöksesi oli lopulta noin järkevä. ONNITTELUT!
ÄLÄ ihmeessä ennää jätä kortinsaantia kesken. Se kakkosvaihe ei todellakaan ole vaikea, kunhan hiukankin saat harjoitella. Ota vaikka vuokraamosta auyto, jollei miehesi luovu "rakkaastaan".
Kesällä omistat jo OMAN ajokortin! :)

Vielä sen verran, että minä kyllä OSAAN ajaa autoa. Sain ajokortin helposti ja kerralla. Ajoin kaikki ajotuntini Helsingin keskustassa. Osaan vaihtaa vaihteita, mutta siltikin elämäni miehillä on tarve kertoa aina kun pitää vaihtaa vaihdetta tai ohittaa tai vaihtaa kaistaa. Ja jo etukäteen sanotaan kymmenen metrin päästä, että "et sä tuohon ruutuun pääse kuitenkaan".

En kuitenkaan halua mennä 2-vaiheeseen niin, etten ole ajanut metriäkään 4 kuukauteen. Ja millä minä sinne edes menisin? Noh, onneksi kohta on se melkein oma Escort alla.

On muuten ihana huomata, että on olemassa sellaisikin miehiä, joita ei häiritse päästää kauniimpaa osapuolta ratin taakse! Olen todella ilahtunut, että jaksatte kannustaa ja tukea ja "antaa" naistenne ajaa.

Parisuhdeasiat ovat ongelmallisia, ja mä ilmeisesti pidän haasteista kun tällaiseen mieheen olen langennut. Kyllä sitä saa hampaita kiristellä harva se päivä, mutta tämä tilanne on saanut mut todella surulliseksi ja väsyneeksi. Tässä jo pari yötä olen valvonut ja laskenut kalenterista päiviä joulukuuhun, jolloin viimeistään tämä kakkonen pitää suorittaa. Käy se myös ylpeyden päälle, kun pitää kerjäämällä kerjätä ja lupaa kysyä.
Tulee sellainen olo kuin olisi teinityttö ja pitäisi kysyä isältä lupaa johonkin isoon hankintaan ja mies vieläpä käyttäytyy kuin olisin joku holhottava. En mä tiedä miksi en voi ostaa omilla rahoillani jotakin niin isoa kuin auto, ehkä se on se, että kun ollaan yhteisessä taloudessa niin sitä kokee "tuhlaavansa" yhteisiä rahoja tai jotain...

Kiitti kumminkin, on tehnyt tosi hyvää tämä keskustelu!

on se pointti, että monelle varsinkin "vanhanaikaiselle maalaiselle" (en tarkoita tätä siis mitenkään maalaisten mollauksena, vaan lähinnä siis sitä kummallista pula-ajan säästömentaliteettiä) ihmiselle vakuutuksia pidetään autossa ainoastaan sen vuoksi, että saataisiin mahdollisimman korkeat bonukset!?! Normaalisti niitä vakuutuksia kuitenkin pidetään autossa sen vuoksi, että jos vahinko sattuu, niin vakuutksen ansiosta peltiä saa aina uutta! Ihmishenkiähän sillä vakuutksella ei tietenkään takaisin saada, mutta kyllä noilla em. ihmisillä se auto on tosiaankin semmoinen pyhä lehmä, että "vaimon aiheuttama naarmu kauhistuttaa jo ajatuksenakin"...