Olen 29v kahden tytön yh, tyttöjen isä ei ole kuvioissa alko-ongelmiensa vuoksi.vanhempani ovat kuolleet, siskojeni kanssa en ole läheinen ja minulla ei ole kuin yksi ystävä joka ms-tautinsa vuoksi nykyään asuu parin sadan kilometrin päässä.ei ole kuin "hyvänpäivän tutttuja" . Luonteeltani olen äkkipikainen ja tempperamenttinen, en kuitenkaan agressiivinen.menen vain ihan lukkoon ihmisten keskellä. Siis juttelen kyllä niitä näitä, mutta en jotenkin vain osaa aloittaa keskusteluja ja vaikka tietäisin aiheesta en saa sanotuksi sanoja.töissä käyn kuitenkinihan normisti, mutta siellä minua pidetään hissukkana tosikkona vaikka en sellainen mielestäni todellisuudessa ole.onko keitään muita joilla samantapaista ongelmaa. En siis ole nitenkään ylipainoinen, ruma tms "erilainen".mistä tämä voisi johtua.
yksin
meonly
5106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikä voisi johtua? Taitaa olla väärä palsta tälle. Pakene kun ehdit
No onhan sinulla ne kaksi tyttöä, eli enemmän mitä meillä on.
ehkä lievää sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai jotain aiempia traumoja? jotkut henkilöt vaan syntyy hiljaisemmiksi, itse olen kanssa tuollainen.
Muuten kelpais mutta olet äkkipikainen ja temperamenttinen. Itse haluan rauhallisen vakaan persoonan. En tykkää huutamisesta tai riitelystä vaan asiat voi sopia puhumalla rauhallisesti.
"mistä tämä voisi johtua. " - Oliko tuo se kysymys mihin haluat vastausta? Ja haluatko siis vastausta siihen miksi olet yksin vai miksi sinua pidetään hissukkana tosikkona?
Itse osaan sanoa ainakin pari asiaa mitkä varmasti vaikuttaisivat... Se että olet YH... Se nyt ei ainakaan yleensä nosta osakkeita parisuhdemarkkinoilla.
Mutta, jos nyt vaikka itse mietin mitä se naiselta vaatisi että että olisin valmis päätymään YH:n kanssa yhteen, jos nyt joskus sellainen tilanne tulisi ... "Äkkipikainen ja tempperamenttinen." - Sitä se ei todellakaan vaatisi - Vaan pikemminkin juuri päinvastaista. Edes sinkkunaiselta en tuollaista sietäisi, jollei olisi todella kaunis ja olisi muuten luonteeltaan aivan ihana.
Mutta äkkipikainen YH... Kuulostaa sellaiselta että en ikimaailmassa harkitsisi. Ainoa syy tuollaisessa suhteessa pysymiseen olisi se, että jos erehtyisi tapailemaan riittävän kauan ennen kuin se äkkipikaisuus tulisi ilmi, niin sen jälkeen voisi käydä sääliksi niitä lapsia niin paljon ettei haluaisi jättää niitä oman onnensa nojaan (jos se sama naisen äkkipikaisuus suuntautuisi niihinkin). Olisi kyllä todella huono lähtökohta suhteelle.