Julkisuudessa on paljon ollut juttua, kuinka työpaikkakiusaaminen on viime vuosina lisääntynyt. Mielestäni syy on siihen ilmiselvä. Rekrytoinnissa suositaan lipeväkielisiä, vahvoja ihmisiä, työttömäksi tahtovat nykyään jäädä ne hiljaiset hissukat, jotka ovat mieluiten omissa oloissaan ahkeria. Eli toisin sanoen, sellaiset henkilöt, joilla on enemmän taipumusta itsensä esille tuomiseen, vahvan egon tyypit, saavat työpaikat=kilpailua=kiusaamista. Myös ylikorostettu tiimityö tuo kiusaamista, tiimeihin tuodaan sellaista työtä, minkä hyvin voisi tehdä itsekin. Tiimeissä kilpailua ja tappelua siitä, kuka tekee mitäkin.
Takaisin kunniaan hiljaiset ahkerat ja itsenäinen työskentely, niin kiusaaminen vähentyy. Milloin työnantajat huomaavat tämän? Tiimityöskentely on vain trendioikku, lisäksi tulee vielä tiimien väliset kilpailut.
Takaisin kunniaan hiljaiset ahkerat ja itsenäinen työskentely, niin kiusaaminen vähentyy. Milloin työnantajat huomaavat tämän? Tiimityöskentely on vain trendioikku, lisäksi tulee vielä tiimien väliset kilpailut.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikka kiusaat jonkun työkyvyttömäksi tai hengiltä, et joudu mitenkään vastuuseen teostasi. Eikö tuollainen maan tapa kannusta kiusaamaan aina vain enemmän?
Markkinoi itseäsi, ole aktiivinen, sosiaalinen, "hyvä tyyppi", kaikkien kaveri...tämäkö ei ole persoonallisuussyrjintää?!? Kaikkien luontainen temperamentti ei vain kertakaikkiaan ole tuollainen. Osa ihmisistä on rauhallisia, hiljaisia, kilttejä ja ahkeria työntekijöitä. Mutta nämäpä työnantaja jättää kokonaan huomiotta.
Tiimityötä ei tarvitse joka tuuttiin tunkea- se EI TODELLAKAAN sovi kaikille. Esim. useat luovat ja herkät ihmiset ovat oman polkunsa kulkijoita, ja saavat huomattavasti parempaa tulosta yksintyöskennellessään. Eikö heitäkin voisi ajatella ja jättää edes osa töistä itsenäisiksi??? Tiimityö voi olla herkälle ihmiselle yhtä helvettiä. Paradoksaalisintahan tässä on se, että kaikista kilteimmät ja ahkerimmat saavat kärsiä- siipeilijät loistaa.
Asia on juuri kuten kirjoitit.Olen ollut monessakin paikassa, jossa vahvat persoonat taistelevat paikoistaan ja käyttävät kaikkia mahdollisia alhaisimpiakin keinoja edetäkseen.Kerran yksi vastapalkattu tuli yrityksen juhlissa kertomaan, että hänellä on tapana sitten käyttää teräviä kyynärpäitään joka työpaikassa. Kiva että varoitti,sillä niin myös teki ja onnistui saamaan mitä halusi ja kehujen kera. Kyllä siinä menossa tavalliset vähän hiljaisemmat ihmiset kärsivät ja lopuksi (jos tarpeeks pahaksi äityy)lähtevät pois.
Ja tiimityöstä ei ikävä kyllä myöskään ole kuin ikäviä kokemuksia näissä paikoissa. Näen jo punaista, kun kuulenkin sanan tiimi. Siis useimmissa töissähän pitää tehdä normaalisti yhteistyötä pystyäkseen hoitamaan homman, mutta keinotekoiset tiimit ja tiimityökoulutukset...hoh hoijjaa.
Uskokaa nyt työnanantajat , että tiimityö ei ole teidänkään etu , vaan nimenomaan lusmujen ja luuserien etu. Heidän etu, jotka pomojen ja luottamusmiesten kanssa ovat yhtä kaulaa. Ahkerat siitä ja siinä eniten kärsivät. Se on suoraan sanottuna perseestä.
olen samaa mieltä, vaikka en ilmaisisi asiaa ihan noilla sanoilla. Toisaalta aidot kannanotot ovat aina parempia kuin simasuiset sanonnat silloin kun haluaa purkaa ja on kysymys asiasta, jonka ao. kokee ihan oikeesti tärkeäksi.
Itse en ole johtoasemassa, mutta olen istunut kolmisenkymmentä vuotta erilaisissa tiimeissä ,joissa käsitellään ihmisten sairauksia ja tiimeissä, joissa työstetään yhteisiä asioita, työn rakenteita, muutoksia, jne. Ne ovat tietysti tärkeitä, jotta tietää missä mennään ja missä ominaisuuudessa sitä itsekin eteenpäin taapraa. Mutta vaikka pidän ryhmistä ja ryhmätilanteista, ainakin puolet tänä aikana istumistani tiimeistä ovat olleet sekä turhia ja turhauttavia.
En voi sanoa, että olisi ollut tiimejä tiimien vuoksi, mutta niissä on usein isetarkoituksellinen paikallaan polkemisen sävy, kuin ajettaisiin rikkinäisellä kuntopyörällä. Ja sitten joistain tiimitilanteesta on tullut niin totisia ja juhlavatunnelmaisia kuin oltaisiin jonkun Pyhän palveluksessa.(tämä ei tarkoita etteikö niissä joskus loppupuolella myös naurettaisi ja jopa hurviteltaisi, liekö sitten helpotuksesta)
Itse tiimien kulkua, mitä niissä työtilanteena tapahtuu on tarkasteltu aivan liian vähän. Yksi tiivistetty havainto näin vanhalta konkarilta on, että se ns. hiljainen tieto ei taida vielä vuosikymmeniin päästä tarpeeksi esiin.
Tiimit ovat näytön paikka suulaille ja nokkelille, enkä yhtään kiellä etteikö tämä havainto olisi itseäni aikoinaan myös vähän kadehdittanut. Nyt on jo mukava katsella tätäkin asiaa vähän kauempaa, sitä kun on pakostakin tullut vuosien aikana vähän paksunahkaisemmaksi. Ja onhan se niin, että jokaisen sukupolven on keksittävä pyörä aina uudelleen.
Kyllä ne tiimien ryhmäilmiöt ovat tosiaan veikeitä. Niiden selittämiseen eivät ainakaan yksilöpsykologiat riitä. Tiettyjä rooleja ja asetelmia tiimissä ei muuteta hetkessä. Eikä myöskään noista asetelmista aiheutavaa turhautumista. Eri asia ovat ne tiimit, jotka ovat hyvin johdettuja. Niitäkin on ollut ja on. Niissä kysytäänkin, mitä sinä ja sinä ajattelet jostain asiasta. Ja kun johtaja on oikein pätevä, hän ei salli sitä, että jonkun mielipiteet äkkityrmätään, vaan hän luo sen, että niitä mietitään, pohdiskellaan. Toivonpa hartaasti, että työelämän tiimit kehittyisivät tulevaisuudessa voimakkaammin tähän suuntaan.
Mutta eihän tämä maailma työelämä mukaanlukien vielä läheskään valmis ole. Senpä takia pitää vain mennä tiimeihin, pyrkiä osallistumaan ja olemaan oma itsensä, sekä jättää itselleen myös pieni oikeus olla ottamatta kaikkia tiimi-ilmiöitä liian vakavasti, varsinkin jos perustyö sujuu. Ja jos vielä muistaa, että työpäivän jälkeenkin elämää.