Miten ennen pärjättiin?

Ennen oli ennen. Silloin vielä suuret ikäpolvet olivat nuoria, nyt jo yli 50- vuotiaita.
Tilanteisiin reagointi hidastunut, vaimo ei anna pesää, näkö heikentynyt jne.
Suurin osa oli silloin parempia kuljettajia, nyt, 20 vuotta myöhemmin on jo taidot heikentyneet.
Ei auta kuin odottaa, että lääkärit heräisivät ja eväisivät ajolupia pois rohkeammin. Parinkymmenen vuoden päästä tosin alkaa varmaan molemma "suurten ikäluokkien" ihmiseltä olemaan jo toinen jalka haudassa, jolloin lähtee taas nämä onnettomuustilastot laskuun.

"kuskit olivat silloin taitavampia kuin nykyään. Silloin ei ollut kaikkia ajoa helpottavia varusteita vaan piti itsekin osata ajaa. Nykyään pitää olla kaikki hienoudet kun niitä ilman ei kuulemma tulla enää toimeen..."

Oliskohan se tosiaan tuossa. Voipi olla myös asenteissa, eli luullaan turvavarusteiden tekevän autuaaksi.

Pari mielipidettä asiasta

1. Autot hienoine alustoineen ja tehostimineen ovat niin tunnottomia, että niillä on vaikeampi ajaa ilman varusteita kuin ennen vanhaan.

2. Jos varusteiden tuomaa etua ei käytettäisi mm. suurempia ajonopeuksia käyttäen, autot todella olisivat turvallisia.

Ennen autoja ajoi etupäässä miehet, nykyään useimmiten ratin takana on korvakoruilla varustettu sukupuoleton trendipelle.
Nykyään naiset ajaa paljon fiksummin kuin valtaosa miehistä.

Ennen autot olivat pienempiä. Niissä tuntuma tiehen oli paljon läheisempi kuin uusissa tunnottomiksi tehostetuilla ohjauksilla varustetuissa autoissa.

Eivätkä ne ajo-ominaisuudet nyt niin paljoa ainakaan aina ole parantuneet. Esimerkiksi ensimmäinen autoni, Peugeot 205 gti, oli erittäin tunnokas ja hyvä ajettava. Itseasiassa hieman on tullut ikävä tuota autoa ajettavuuden takia. Hyvä (kova) alusta ja noin 850kg painoa. Ei tällainen 1400 kiloinen pehmeäalustainen auto yhtä hyvin käyttäydy esim. mutkissa. Samaa vauhtia ei voi mutkaan ajaa, metsikköön mentäisi tällä uudemmalla. Kolarin sattuessa tämä toki olisi turvallisempi.

aloittelin ajamista -70 luvun alkupuolella ja aika hyvin tuntuu niillä opeilla pärjäävän nykyliikenteessäkin. Kaikki muuhan on mennyt helpompaan suuntaan (tosin liikennemäärät täällä etelässä on lsääntyneet kovasti) paitsi se, että silloin kun osti kunnon Hakkapeliitat alle (olisiko ollut 06) niin niissä oli ihan oikeat nastatkin, vähintään 1,5 mm ulkonemalla ja kunnon pistovoimalla.

Nyt kun ostin viime syksynä HKPL 4 joka piti taas olla maailman paras, niin ei sitä paljon nastarenkaaksi olisi pidon puolesta arvannut, mitä nyt viheltävästä ajoäänestä saattoi päätellä...

Itse ajelen joka päivä 80-luvun alun Opelilla ja hyvin pysyy nykyrytmissä edelleenkin mukana. Kaiken lisäksi ne ongelmat, mitä autoon saattaa tulla ovat kaikki omassa tallissa korjattavissa. Pikkuisen alle 400000km on jo menty konetta avaamatta vain kuluvia käyttöosia kuten, jarrupaloja ja pakoputkia uusimalla. Vaimolla on 2000-luvun auto hankittuna hyvillä varusteilla ja jos verrataan sitä Opeliini, niin neljät AIR-bagit ja sadetunnistin ovat ne joita Opelista ei löydy! Moottoritehoa on vaimon autossa enemmän mutta raskaampana jää niin kiihtyvyydessä, kuin nopeudessakin. Ja ne pakolliset huollot esim. ovat jo sitä hintaluokkaa, mitä Opelin koko ns. listahinta! Jos puhutaan halvasta autoilusta, niin 80-luvun autot ovat siinä ylivoimaisia. Vakuutusmaksutkin ovat jo erittäin edullisia näihin uudempiin nähden. Vaikka Opelini on takavetoinen niin mitään käsittelyongelmia ei ole minulla ainakaan sen takiakaan koskaan ollut. Sen sijaan esim. vaimon edellisellä etuvetoisella en olisi yhdellekään Lapin hiihtolomareissuille lähtenyt. Tuleva talvi näyttää, onko tämä nykyinen etuvetotekniikka jo kehittynyt 90-luvun etuvetoisista.

1980 - luvulla liikennekuolemia sattui liikennemäärään nähden PALJON ENEMMÄN kuin nykyään. Se siitä.

Pelkää harhaa. Jo 80-luvullakin oli autoja joilla ei viitsinyt liikenteessä kokeilla millä nopeudella sivuluisu alkaisi. Tiellä pysymisessä ei ollut ongelmia. Mutta jos nopeusrajoitus oli 80 km/h, tuli usein ajettua sen mukaisesti, koska melu autossa vaikutti jyrkemmin matkustusmukavuuteen. Moottoritielläkin tuli usein ajettua korvakuulolta noin satasen vauhtia, kun suuremmassa nopeudessa radion kuuntelu vaikeutui. Kun sitten pääsi ajamaan jotain hiljaisempaa autoa, tuntui kuin olisi ollut pakko ajaa lujempaa, kunnes meteli olisi totuttua tasoa.

Nykyiset autot on hiljaisempia, moottori ei pauhaa, jolloin pää ei rasitu pitkälläkään matkalla. Parantunut ohjaus ja perstuntuma suoraan ajossa voi harhauttaa luulemaan autolla selviävän mutkasta aina kuin kiskoilla, kevein ranneliikkein, poppi soiden ja millä nopeudella tahansa.

80-luvulla oli myös autoja, joilla suoraan ajettaessa ohjaus tuntui niin epämääräiseltä, ettei niillä mutkaankaan kaahattu, vaikka pelkkä tunne ei vaikuta siihen millä nopeudella auto olisi mutkan selvittänyt. Joidenkin kavereiden säästöhuolletuilla ja -korjatuilla autoilla ei edes tehnyt mieli ajaa.

Jos autot olisi täysin äänettömiä, porukkaa olisi pöpelikössä paljon enemmän.

Siksipä ajan 80-luvun alkupuolen autolla.

Käytän rahani mieluummin lomamatkailuun !