parantuminen

Oletko minkä pituinen ja painoinen? Onko laihdutus historiaa?

ikää on 23 vuotta, pituutta 160 cm, paino ahmimisten seurauksena 53 kg tai niillä main. Laihdutushistoriaa sen verran, että olen sairastanut anoreksiaa ja keväällä painoin vielä 36 kg...

Et ole päässyt vielä anoreksiastasi eroon. Olet vielä lihastenrakennusvaiheessa.
Lopetat nyt kaikki mahdolliset dietit ym.hömpän ja alat syödä rohkeasti.
Itsekkin olen sairastanut anoreksian ja käynyt läpi tuon binge-vaiheen.
Sinun pitää vain olla rohkea, bingeäminen tarkoittaa että olet syönyt liian vähän. Sinä saat syödä ja sinun pitääkin syödä ja paljon. Tuo binge-vaiheen läpi käyminen on ohi sitä nopeammin mitä enemmän syöt. Ja anna kehollesi aikaa, älä yli rasita sitä. Yritä rentoutua.
Tässä vaiheet: Ensin tulee läski, sitten lihas. Kun on lihas valmis lähtee läski.
Ja tulee myös järki. Luota kehoosi, se ei tee sinusta läskiä pysyvästi vaan siksi aikaa kunnes on saanut lihastosi ja elimet kuntoon. Mutta vaarana on että sinusta voi tulla sellainen vajaa ja sairas laihaläski, jos jatkat nälän vastustamista dieteillä tai bulikoimalla.
Tässä oma esimerkki:lähtö 187cm 55kg, ahmin itseni 92kg:n ja arvaa mitä?
Kroppa heräsi! Kaikki alkoi toimia normaalisti. Ja löysin normaalit nälän ja kylläisyyden tunteet. Ja arvaa vielä mitä? Nyt olen saanut lisää lihasta ja rasvaa on sulanut pois, ilman mitään diettejä tai poppakonsteja.
En seuraa painoani enää millään vaaoilla vaan mitä näen peilistä.
Lopputulos lääkärin tarkastuksessa 187cm ja 82kg. Ja terve mies.

Tässä vielä artikkeli, joka sinun kannattaa käydä läpi oikein huolella ja ajan kanssa:

http://curezone.com/forums/am.asp?i=1430817

Kuulostaako tutulta?

Onkohan noin, että ahmimishäiriösta parantuisi ahmimalla? Eikö se vain käytöstapa vain jää päälle?

Moni joka tuskailee ahmimisen kanssa, on yrittänyt taistella kehoaan vastaan jollakin tavalla. On yritetty liian tiukkoja laihdutuskuureja, laihdutettu liikaa ja tehdessä niin, keho huutaa ruokaa ja pyrkii palaamaan korkeampaan painoon.
Jos tajuaa sen, että taistelu on lopetettava ja ideana on oman kehon kuuntelu, ja rakastaminen, on jo aika pitkällä pois ahmimishäiriöstä. Itse asiassa ahmimishäiriöksi ei voi sanoa anorektikon paljon syömistä välillä, se on vain kehon tapa säilyä hengissä ja saada ravintoa, kun keho huutaa "ruokaa ruokaa".

Itse olin nuorena hoikka (enpä sitä käsittänyt). Päätin sitten aloittaa kitudieetin, jossa varmaan puolet ravintoaineista jäi saamatta. Tätä vaihetta seurasi syöpöttelyputket, jolloin saatoin ahmia koko illan. Ruokaan alkoi kehittyä tunnepitoinen side ja saatoin koulupäivän jälkeen tulla ruokakasan kanssa kotiin.

Jonkun ajan päästä olinkin ahmimishäiriöinen. Koko elämä pyöri ruoan ja laihdutusyritysten ympärillä. Painoni olikin yhtäkkiä kolminumeroinen.

Vuosien varrella laihdutin yhteensä 60 kg (jojoilua). Ensimmäisellä kerralla sain painon pois,mutta korvien välissä oli kaikki vialla. Osasin kyllä olla hetken aikaa periaatteellinen, mutta sitten laihdutuskuurin jälkeen en ollutkaan oppinut uusia elämäntapoja. Olin luonut päässäni itselleni listan terveellisistä ruoista ja sitten herkuista, joihin en saanut koskea. Jos koskin, repsahdin.

Tämän jälkeen,kun uudestaan tiputin painon, joka oli tullut takaisin, kesti kolme vuotta oppia tasapaino. Oikeastaan vasta nyt, kun kolme vuotta on mennyt ilman pakonomaista syömistä, voin sanoa, että en ole enää ahmimishäiriöinen.
Ensinnäkin aineenvaihduntani oli ihan viturallaan jojoiluputkessa,paino nousi nopeasti. Nykyään paino pysyy helposti samoissa lukemissa, varmaan pitkälti sen takia, että olen reenaillut salilla vuosia ja saanut laihdutuksessa menetettyä lihasmassaa takaisin. Liikunta on palannut syömishäiriövuosien jälkeen iloksi elämään, ei pakoksi. Toisekseen en tiedä enää, mitä on, kun keho HUUTAA ruokaa. Muistan kyllä sen tunteen dieetillä. En muista enää, miksi joskus ahmin keksipaketin ja lopulta vielä makarooneja ja kaikkea mitä vain kaapista löytyi. Kun ei ole tarvetta enää. Tiedän, että siitä tulee huono oli, niin en vain tee niin, Ei ole myöskään tarvetta laihduttaa, sillä olen tällaisena ihan hyvä. En skippaa aamiaisia, syön kolmen tunnin välein, syön jopa joka päivä vähän suklaata, joskus saatan syödä kebabin ja jälkkäriksi karkkia, mutta en ole silti repsahtanut, eikä minun tarvitse kompensoida sitä.

Uskon, että ihminen tarvitsee itsekuria elääkseen onnellista elämää, mutta kehoaan vastaan on turha taistella. Taistelun monesti häviää.