"Haluan sellaisen naisen, joka haluaa minut omana itsenäni. [...] vaihtoehtona on periaatteideni myyminen, jonka seurauksena vihaisin sekä itseäni että sitä mahdollista naista, jonka onnistuisin huijaamaan kumppanikseni. Haukkukaa romantikoksi, mutta muuksi en tule muuttumaan."
Vanhan pelimiesviisauden mukaan nainen ei koskaan torju miestä sinänsä (siis tuntematonta lähestyvää miestä), vaan miehen lähestymisen. Jos mies lähestyy niin että hän antaa naiselle vaikutelman creepystä raiskarista, vaikka oikeasti olisi miten hieno mies hyvänsä, niin ei nainen silloin torju varsinaisesti sitä miestä itseään, johon nainen ei ole ehtinyt tutustua, vaan torjuu ennakkoluuloisesti vain miehen, jonka lähestyminen on epäilyttävää hiipparointia. Tästä voi tietysti alkaa syyttelemään naisia ennakkoluuloisuudesta, mutta toisaalta, eikö maailma ole täynnä niitä ihan oikeitakin creepyjä raiskareita, ettei ne epäilyt aina ihan perättömiä ole, joten toinen vaihtoehto on muokata omaa lähestymistään sen verran, ettei raiskarivaikutelmaa (näin kärjistäen) pääse syntymään.
Iso osa noista pelimiesten "tempuista" on keinoja miehelle päästä tuon vaikean alkuvaiheen yli. Okei, on siellä sitten neuvoja siitäkin miten pääsee vieläkin pidemmälle, mutta romantikoille saattaa ehkä riittää jotkut muutamat avut siihen, että joskus edes uskaltaa lähestyä naista ja tekee sen niin ettei vaikuta täysin hämyltä (pun intended).
Omasta kokemuksesta voin kertoa kun ensi kertaa kokeilin pelimiesten temppuja baarissa naiseen, jota en siis tietenkään tuntenut ennestään, mutta joka ulkonäön perusteella vaikutti kiinnostavalta. Mikä oli ehkä yllättävääkin että miten vähän teeskentelyä siihen kuitenkaan kuului, koska ne temput oli vain keinoja minulle osoittaa, että a) en ole creepy takertuja ja b) olen leikkisä. Ja enhän minä silloin teeskennellyt muuta, koska en ole oikeasti creepy takertuja ja olen leikkisä, mutta ujona saatan antaa väärän vaikutelman jos vain töksähdän paikalle ja sössötän jotain kömpelöä. Juteltiin siinä sitten paljon mm. musiikista ja elokuvista ja sain puhelinnumeron. Omasta mielestäni en esittänyt mitään "toisenlaista persoonaa kuin oikeasti olen", sillä nuo käymämme keskustelut oli aitoja.
Aika rajua olisi ollut vihata tuota naista, koska hän oli valmis tutustumaan minuun, kun tein erään pelimiesoppaasta lukemani tempun, johon liittyi naisen käden leikkimielistä koskettelua ja vältin muutamia ruuminkielen viestejä, jotka olisi osoittanut minulta liikaa takertumista ja innostusta ennen kuin kunnolla tunsin häntä. Aika tökeröä ja ehkä creepyäkin tavallaan, että pitää tuollaisia juttuja kirjoista opiskella, mutta jos ei yksinkertaisesti edes uskalla lähestyä naista baarissa, mutta jonkun tuollaisen tempun avulla pystyy sen tekemään, niin en viitsi vihata itseäni sen vuoksi, enkä sitä naistakaan, jota temppuiluni hymyilytti.
Jokainen voi siis itse päättää miten elämäänsä elää, mutta minusta on turhaa tahallaan vaikeuttaa omaa elämäänsä joidenkin periaatteiden vuoksi, jotka perustuu pitkälti pelkoon taikka väärinymmärrykseen.
Onhan noissa pelimiehissä monenlaista mulkkua, mutta fiksuna ihmisenä sitä ehkä osaa ottaa ne parhaat, itselleen sopivimmat neuvot sieltä ja jättää ne douchebag-tekniikat muille.
Ja ajatelkaa naiset miten hienoja ja herkkiä miehiä menetätte, jos suositte vain niitä luonnostaan röyhkeitä ja ulkomaalaisia, ettekä meitä herkkiä suomalaisia miehiä, jotka näemme näin paljon vaivaa naisen lähestymiseen ja hyvän vaikutelman antamiseen ja naisen hurmaamiseen, vaikka kuinka kämmenet vapisten ja sisäistä rohkeuttaan keräten. Miettikääpä sitä, kun tänä yönä käytte nukkumaan ja tuntekaa katumuksen, mutta samalla ehkä eroottisen kaipauksen polte, rinnassanne!
Pelimiesten temput
32
266
Vastaukset
- Ätmisanomat
Jymyskuuppi: Mies sai naiselta puhelinnumeron, kirjoitti nettiin pitkän viestin!
- ----
Tuo olisi muuten oikeasti jymyskuuppi monen ätmin elämässä, niin hölmöltä kuin kuulostaakin.
Ps. Kirjoituksen pitää mahtua siihen kirjoitusruutuun tai sitten sen harva lukee.
- Mies31v.
Ja urpoin on spotattu. Onneksi olkoon. Olet niin vastenmielinen surkeudessasi että älä enää ikinä kirjoita mitään. Juntti palikka joka ajaa ratikkaa. Sun kyydistä en maksaisi penniäkään.
- Mies31v.
No minä olen koko vuoden ollut "työtön" ja työtön. Jos ei kelpaa minä ihmisenä, niin juoskoot mereen.
Vuoden tähän asti vastenmielisin viesti on seuraava tekstiviestinä: Hei mies31v. Oletko vielä töissä siellä [hyväpalkkaisessa työssä missä kaikki naiset voivat ihastua minuun] paikassa?
Minä kysyin että haluaisiko hän nähdä pitkästä aikaa.
Tavallaan pidän häntä priimuksena paskasta ämmästä. En voi poistaa häntä. Mutta voinko nussia häntä, saanko kyrpäni seisomaan kun ...taas kerran vuosien jälkeen nain häntä.
Juuri tällaiset paskakasat, nussivat myös ulkkareita, pääsevät sitten lehtiin ja lehdet nauttivat syntyneestä polemiikista. Nauttivat omaa kansaa kohtaan kohdistuneesta rasismista. Koska se saa someilevat sopulit kommentoimaan ja klikkaamaan. Anarkia on aina oikein ja valtamedia AINA väärässä. Aina. Kuuluu kapitalismiin se.
Kun nainen(lehmä) ei täytä niitä sinun henkilökohtaisesti annettuja sydänääniesi tuloksia. Niin anna heidän mennä. Se on niin helppoa. Voit ainoastaan enää tyydyttää kyrpäsi, nyt oikealla lihalla, vaikka runkkaat paremmin kuin hän ottaa poskeen. Vain halusi päästä kertomaan siitä muille, omille aivoillesi, sydämesi ei vastaa, on se syy miksi se on niiin jännää. Ei se oikeasti ole. En minäkään muista kuin ne muutamat kymmenet kaikista yli 200naisesta joissa olen pippeliäni uittanut.
Jos kaikki alkaa paskasta, se kestää kaiken kultaisen
Jos kaikki alkaa kultaisena, se ei kestä paskaakaan -Mies31v.
Ja ikinä enää ette nosta pillua jalustalle.
Do not put the pussy on the pedestal.
Ne vääryydet mitä hän sinulle tekee, niin silloin juokset ja lujaa. Ei ole sen vakkaripillun arvoista. Usko mua. - Ex PUA
Olin eilen festareilla, ja siellä sain naisen yhteystiedot, mikä olisi ollut eräänlainen "close" pelimieslingossa.
Miten sain ne?
Noh, nainen oli todella hyvännäköinen blondi, joka tuli lähes viereeni keikan aikana, ja hänen kehonkielensä sekä ilmeensä kasvoilla oli "do not enter".
Itse taas ajattelin pikku höpöissäni, että miksikös ei.
Lähestyin tätä tällä "tylsällä afc"-tyylisellä lähestymistavalla, eli vain kysyin, että mitä piti keikasta.
Ja se oli siinä.
Nainen oli kaiken lisäksi selvinpäin, ja minä päissäni (laskuhumalassa).- PUA-Master
Käytit siis friendly and cool -metodia. Se onkin yksi parhaista tekniikoista. Onnittelut clousauksesta.
- Ex PUA
PUA-Master kirjoitti:
Käytit siis friendly and cool -metodia. Se onkin yksi parhaista tekniikoista. Onnittelut clousauksesta.
Tuo on klassinen esimerkki PUA-rationalisoimisesta, jossa normaali kanssakäyminen reframetetaan joksikin pelin käytöksi. Mutta sitähän se ei ole, eikä ole ollut.
Kas kun et myös käyttänyt termiä "opinion opener", näin olisi saatu MM ja RSD samaan settiin oitis! ;)
Itse pyrin pyrkimään eroon näistä pua-vammailuista, ja toistaiseksi se on toiminut paremmin kuin pelimiespelleily. - PUA-Master
Ex PUA kirjoitti:
Tuo on klassinen esimerkki PUA-rationalisoimisesta, jossa normaali kanssakäyminen reframetetaan joksikin pelin käytöksi. Mutta sitähän se ei ole, eikä ole ollut.
Kas kun et myös käyttänyt termiä "opinion opener", näin olisi saatu MM ja RSD samaan settiin oitis! ;)
Itse pyrin pyrkimään eroon näistä pua-vammailuista, ja toistaiseksi se on toiminut paremmin kuin pelimiespelleily.Olet siirtynyt siis seuraavalle levelille ja käytät natural methodia. Siistii!
- Ex PUA
PUA-Master kirjoitti:
Olet siirtynyt siis seuraavalle levelille ja käytät natural methodia. Siistii!
Juuri tuota minä tarkoitin.
Luopumalla pelistä, olen tullut "naturaaliksi", mutta ymmärräthän ettei siinä oikeastaan ole mitään logiikkaa? - Tosgana
Ex PUA kirjoitti:
Juuri tuota minä tarkoitin.
Luopumalla pelistä, olen tullut "naturaaliksi", mutta ymmärräthän ettei siinä oikeastaan ole mitään logiikkaa?Joku jazzmuusikko sanoi että improvisointia opetellaan siten että ensin jankataan asteikkoja kyllästymiseen asti ja opetellaan yleiset kuviot soolojen taustalla. Ja sitten - forget all that shit and just play!
Pätee hyvin tähänkin.
Sitaatti varmaan löytyy googlaamalla kun en muista nimeä. - Ex PUA
Tosgana kirjoitti:
Joku jazzmuusikko sanoi että improvisointia opetellaan siten että ensin jankataan asteikkoja kyllästymiseen asti ja opetellaan yleiset kuviot soolojen taustalla. Ja sitten - forget all that shit and just play!
Pätee hyvin tähänkin.
Sitaatti varmaan löytyy googlaamalla kun en muista nimeä.Väärä analogia, tai ainakin melko hatara. On melkoinen loukkas jazzia kohtaan verrata sitä peliin.
Pelissä on tietyt perusteet, jotka jokainen PUA tietää, mutta kun onnistutaan vaikka niitä rikotaan, onkin kyse siitä että "the Game" on epäonnistunut.
Syy miksi esim. RSD:n kultti asettaa pelin viitekehykseen normaalin kanssakäymisen, on siinä että 1. ne antaa ristiriitaista tietoa - jotta porukka pysyisi etsimässä vastauksia ja loputa ostamassa tuotteita joissa on ihan sama sisältöä 2. koska he ovat huomanneet että pitää antaa jokin selitys sille, että normaalina toimiminen toimii ja että miksi AFC:t saavat yhtä paljon elleivät enemmänkin naista kuin PUA:t .
http://youtu.be/7rYb2HfjrP0 - Tosgana
Pelimies on vain ja ainoastaan mies, jolla on peliä.
Sillä mitä mieltä mies on itsestä ei ole merkitystä.
Se että miehellä on sosiaalista taitoa näissä asioissa, ei tee pariutumisesta yhtään vähemmän maagista.. Mies meni festareille.. Nainen meni sattumalta samoille festareille :-)
Ottakaa miehet tästä opiksi se että kun näette viehättävän naisen, MENKÄÄ JUTTELEMAAN. Näinhän ne pelimihet opettaa mutta näin opettaa kaikki muutkin! - Tosgana
Ex PUA kirjoitti:
Väärä analogia, tai ainakin melko hatara. On melkoinen loukkas jazzia kohtaan verrata sitä peliin.
Pelissä on tietyt perusteet, jotka jokainen PUA tietää, mutta kun onnistutaan vaikka niitä rikotaan, onkin kyse siitä että "the Game" on epäonnistunut.
Syy miksi esim. RSD:n kultti asettaa pelin viitekehykseen normaalin kanssakäymisen, on siinä että 1. ne antaa ristiriitaista tietoa - jotta porukka pysyisi etsimässä vastauksia ja loputa ostamassa tuotteita joissa on ihan sama sisältöä 2. koska he ovat huomanneet että pitää antaa jokin selitys sille, että normaalina toimiminen toimii ja että miksi AFC:t saavat yhtä paljon elleivät enemmänkin naista kuin PUA:t .
http://youtu.be/7rYb2HfjrP0Ihan samat perusteet ne jazz-improvisaatiossa on, joita voi rikkoa. Jos perusteista ei tiedä mitään ja koittaa soittaa, tuloksena on vaan melua. Perusteet voi oppia harjoittelemalla eli vaan altistamalla itsensä sosiaalisiin tilanteisiin ja kokeilemalla eri toimintatapoja kuten puheenaiheita. Voi oppia kasvamalla sisarusten kanssa. Voi saada vinkkejä sosiaalisesti taitavimmilta.
Ne sosiaalisesti taitavammat, joilla on itsekin ollut vaikeaa, osaavat monesti antaa parhaat vinkit. Ne joilla ei ole ollut vaikeuksia sanovat usein "en mä tiedä. Mä vaan teen" eivätkä osaa analysoida tekemisiään. - Pätee myös jazz-muusikoihin.
En kannusta liittymään mihinkään kulttiin. Kannustan etsimään vinkkejä eri lähteistä ja kokeilemaan niitä.
- Hämärän rajoilta
Kun pelimiehet astuvat esiin markkinoimaan tuotettaan epätoivoisille miehille, sävy on suorastaan misogynistinen: naiset esitetään mekanistisina, helposti manipuloitavina olentoina, joita täytyy vain vedellä oikeista naruista, jotta pimppendaalia irtoaisi. Pick up autist ei myöskään pidä tällaista manipulointia millään lailla vääränä (siinä epätodennäköisessä skenaariossa, että se toimisi).
Tästä luonnollisesti seuraa voimakasta kritiikkiä vähän joka suunnalta.
Vastauksena kritiikkiin Peli määritellään oikopäätä uudelleen, ja siitä tuleekin synonyymi normaaleille käytöstavoille ja sosiaaliselle kanssakäymiselle. ("Sinun on osattava Peli, ettet vaikuta hyypiömäiseltä raiskaajalta!")
Kukaan ei käsittääkseni ole vastustanut tätä uudelleen määriteltyä ollaan ihmisiksi -Peliä.- PUA-Master
Kun ei voi olla meisselittäjä, pitää olla miesselittäjä.
- Ex PUA
TÄMÄ!
- PUA-Master
Voin 500 eurolla (nyt alennettuun hintaan! ovh. 1500€ - älä missaa tätä tarjousta!) pitää sulle yksityisen bootcampin, jossa pääset tuosta romanttisesta narratiivista, että ihmiset vain törmäilee toisiinsa ilman tietoisuutta ja rakastuu jonkun alkuliman saatossa muodostuneen syvemmän itsen johdosta, joiden ameebamaiset muodostelmat korreloi tähtikartan kuvioiden kanssa. Kaupan päälle (ovh. 250€! ALE!) opetan sinua tulkitsemaan kasvojen ilmeitä ja neuvon miten vältetään raiskaajamainen lähestymistapa (Secret No-Rape Method™ tai SNRM™). Tarjous on voimassa 24h tämän viestin julkaisuhetkestä lähtien. Älä missaa tarjousta!
- Ninni.
Tosin hyvin sanottu. Pelimies epäinhimillistää naista ja tekee kaikkensa, jotta muutkin näkisivät naisen robottina, jota pitää vain opetella ohjailemaan.
- Au Naturel
Ninni. kirjoitti:
Tosin hyvin sanottu. Pelimies epäinhimillistää naista ja tekee kaikkensa, jotta muutkin näkisivät naisen robottina, jota pitää vain opetella ohjailemaan.
Siitä huolimatta naisena haluat miehen, joka osaa "käsitellä naista". Sellaisen, jota ei tarvitse "opettaa kädestä pitäen". Tietenkään mies ei saa olla oppinut naisen käsittelyä mistään kirjoista, vaan se pitää tulla luonnollisen karismaattisuuden ja synnynnäisen sosiaalisuuden kautta.
Pitkälle vietynä Peli juuri tekee sinusta nk. creepy sexpredatorin.
- wrong phonenumber?
Paras tapa vältellä pelimiehiä. Ei yhden illan juttuja. Toimii aina. Siinä ei auta edellisenkaltaiset sössötykset, jotka eivät olleet edes mitään juttuja.
- Tosgana
Hyvää tekstiä aloittajalta.
Itsekin kuulun niihin, jotka ovat halveksineet pelimiehiä tietämättä heistä mitään. Totuus on se, että parinmuodostuksessa tarvitaan taitoja, pelimiehet sanovat nämä ääneen sen sijaan että sanoisivat "ole vaan kato oma itsesi".
Esim olisi tärkeää että aralle miehelle sanottaisiin että on aivan normaalia tuntea pelkoa ehdottaa suudelmaa. Se pitää vaan kestää ja ehdottaa joka tapauksessa. Tästä käynnistyy positiivinen kierre joka tuo onnistumisia aralle miehelle ja hänen itseluottamuksensa nousee - mikä saa taas miehen käyttäytymään aina vaan automaattisemmin "oikein" naisten kanssa.- Skahsk
Pelimiesten tärkein viesti mielestäni:
"Mies sinä olet viehättävä! Sinun teoillasi on merkitystä. Sinun ei tarvitse istua passiivisesti odottamassa että nainen tekee aloitteen treffeille, suutelemiseen tai seksiin. Myös sinä pystyt vaikuttamaan asioihin, eikä vain nainen. Monet naiset pitävät sinusta myös seksuaalisesti." - ----
Naturaalimpaa metodia suosivat pelimiehet kyllä tavallaan sanovat että "ole vaan kato oma itsesi", mutta monilla miehillä on se ongelma, että eivät oikein osaa tai uskalla olla itsejään jännittävässä tilanteessa uuden ihmisen kanssa ja sen sijaan alkavat esittämään jotain ylikorrektia tai jännittävät muuten niin ettei hommasta tulee mitään.
Mutta tottahan se on, että ei se ole kovin romanttista kun oikein ajattelee, että mies opettelee jotain iskutekniikoita netistä ja sitten lähestyy naista. Siitä puuttuu se kohtalonomaisen tarinan kaltaisuus, joka jossain ihan satunnaisessa pariutumisessa on. Tätä kohtalokasta kohtaamista joutuu vaan aika kauan odottelemaan, jos ei rohkeus riitä yhteenkään aloitteeseen. - Karumpi versio
Skahsk kirjoitti:
Pelimiesten tärkein viesti mielestäni:
"Mies sinä olet viehättävä! Sinun teoillasi on merkitystä. Sinun ei tarvitse istua passiivisesti odottamassa että nainen tekee aloitteen treffeille, suutelemiseen tai seksiin. Myös sinä pystyt vaikuttamaan asioihin, eikä vain nainen. Monet naiset pitävät sinusta myös seksuaalisesti.""Mies sinä pystyt saamaan ysin ja kympin naisia, vaikka olisit itse kutosen tai seiskan mies. Opettele vain nämä temput ja tekniikat, niin pääset toteuttamaan unelmaasi seksikkään alusvaatemallin kanssa!"
- Ex PUA
Karumpi versio kirjoitti:
"Mies sinä pystyt saamaan ysin ja kympin naisia, vaikka olisit itse kutosen tai seiskan mies. Opettele vain nämä temput ja tekniikat, niin pääset toteuttamaan unelmaasi seksikkään alusvaatemallin kanssa!"
Juuri näin se menee oikeasti. Myydään epätoivoisille miehille suuria mielikuvia, sillä kuten A. Hitler sanoi, toimii suuri kusetus paremmin kuin pieni.
Kannattaa kuunnella Roger A. Currien haastattelu, jossa se haastaa Kezia Noblen tämän markkinoinnista.
NAinen lopulta päätyy myöntämään, että se oili markkinointipuolen idea väittää että näillä opeilla saa naisen kuin naisen, sillä muuten se ei olisi ollut myyvää.
Täällä selvästi näkee että fanipojat ovat aivan ekstaasissa näistä lupauksista.
Pitää myöntää että itsekin tuli käytyä aika syvällä. - ----
Ex PUA kirjoitti:
Juuri näin se menee oikeasti. Myydään epätoivoisille miehille suuria mielikuvia, sillä kuten A. Hitler sanoi, toimii suuri kusetus paremmin kuin pieni.
Kannattaa kuunnella Roger A. Currien haastattelu, jossa se haastaa Kezia Noblen tämän markkinoinnista.
NAinen lopulta päätyy myöntämään, että se oili markkinointipuolen idea väittää että näillä opeilla saa naisen kuin naisen, sillä muuten se ei olisi ollut myyvää.
Täällä selvästi näkee että fanipojat ovat aivan ekstaasissa näistä lupauksista.
Pitää myöntää että itsekin tuli käytyä aika syvällä.Vaikuttaa vähän siltä, että sä olet käynyt siellä kaikkein fanaattisimmassa ääripäässä ja nyt omista kokemuksista viisastuneena yleistät kaikki pelimiesjutut tähän kaikkein fanaattisimpaan osaan. En minä ole ainakaan uskonut koskaan kenenkään väitteeseen, että jollain tekniikoilla saisi naisen kuin naisen.
- Ex PUA
---- kirjoitti:
Vaikuttaa vähän siltä, että sä olet käynyt siellä kaikkein fanaattisimmassa ääripäässä ja nyt omista kokemuksista viisastuneena yleistät kaikki pelimiesjutut tähän kaikkein fanaattisimpaan osaan. En minä ole ainakaan uskonut koskaan kenenkään väitteeseen, että jollain tekniikoilla saisi naisen kuin naisen.
Höpö höpö, sinä et voi tietää minun kokemustani, mutta silti puolustat PUA:a samalla tavoin kuin mitä feministit puolustavat feminismiä, jolloin kaikki on "ääripäitä" ja "yksittäistapauksia" vaikka me hyvin tiedämme että kultti on kultti.
Itse olen tutustunut suunnilleen kaikkiin, ainakaan vähänkään tunnetumpiin oppeihin, firmoihin ja suuntauksiin (ja kuten entinen playboy LA eli Stephen Nash sanoi, niin uutta materiaalia ei enää kirjoiteta, vaan kaikki on jo kirjoitettu ja lähinnä uudelleen aseteltu jälleen tarjolle ja myyntiin).
Olen myös testannut niitä. Joten voin hyvin sanoa niiden toimivuudesta oikeassa elämässä. Minulle ei riitä se mitä luvataan, vaan lähestymistapani on käytännöllinen.
Olen myös perehnyt paljon siihen mitä entisillä ohjaajilla, ja entisillä harjoittajilla sekä sitten vähän eettisimmillä pua-heeboilla on ollut asiasta sanottavaa.
Jos haluat, voin myös kertoa mikä sai minut avaamaan silmäni. - ----
Ex PUA kirjoitti:
Höpö höpö, sinä et voi tietää minun kokemustani, mutta silti puolustat PUA:a samalla tavoin kuin mitä feministit puolustavat feminismiä, jolloin kaikki on "ääripäitä" ja "yksittäistapauksia" vaikka me hyvin tiedämme että kultti on kultti.
Itse olen tutustunut suunnilleen kaikkiin, ainakaan vähänkään tunnetumpiin oppeihin, firmoihin ja suuntauksiin (ja kuten entinen playboy LA eli Stephen Nash sanoi, niin uutta materiaalia ei enää kirjoiteta, vaan kaikki on jo kirjoitettu ja lähinnä uudelleen aseteltu jälleen tarjolle ja myyntiin).
Olen myös testannut niitä. Joten voin hyvin sanoa niiden toimivuudesta oikeassa elämässä. Minulle ei riitä se mitä luvataan, vaan lähestymistapani on käytännöllinen.
Olen myös perehnyt paljon siihen mitä entisillä ohjaajilla, ja entisillä harjoittajilla sekä sitten vähän eettisimmillä pua-heeboilla on ollut asiasta sanottavaa.
Jos haluat, voin myös kertoa mikä sai minut avaamaan silmäni.Vaikutat aika kiihkomieliseltä, mutta kerro ihmeessä mikä avasi silmäsi. Ja btw, minä en kuulu mihinkään kulttiin, enkä palvo ketään guruja. Pua-jutuista suuressa osassa on kyse vain niiden asioiden joita luonnostaan hyvät naisten iskijät käyttää muutenkin, niiden asioiden teoreettisesta mallintamisesta. Iso osa on ihan perus psykologiaan perustuvaa. Totta kai sitä pitää osata soveltaa itselleen sopivaksi ja ymmärtää mistä kussakin "tempussa" on pohjimmiltaan kyse, eikä vain apinamaisesti tee jotain koska joku guru niin neuvoo (tämä on ilmeisesti se mitä sinä olet tehnyt). Tällöin tulokset on varmasti onnettomia, koska ei naiset niin tyhmiä ole, ettei ne huomaisi jos et aidosti tee jotain, vaan teet vain jotain temppua ymmärtämättä edes miksi teet sitä.
Ja totta kai tästä on tullut yksi teollisuudenhaara muiden self help-juttujen joukkoon ja varmasti kaikenlaista kusettajaa on liikenteessä. En epäile yhtään. Tässäkin tarvitaan kriittistä mieltä. Vaikuttaa oikeasti että olet hurahtanut tähän joskus oikein uskonnollisella kiihkolla ja nyt vastareaktio on yhtä voimakas. En ole muuten koskaan tuntenut tarvetta osallistua millekään ylihintaisille pua-kursseille, sillä materiaalia löytyy ilmaiseksikin netistä ja itse sitä joutuu testaamaan "kentällä", eikä siinä mitkään opettajat voi antaa kuin jotain tsemppausapua ja sellaisesta ei ehkä kannata tuhansia dollareita maksaa.
En edes pidä itseäni minään pelimiehenä varsinaisesti, mutta olen joitain näistä tekniikoista ja periaatteista soveltanut käyttööni kun olen yöelämässä lähestynyt naisia ja olen saanut tuloksia aikaan. - Tosgana
---- kirjoitti:
Vaikutat aika kiihkomieliseltä, mutta kerro ihmeessä mikä avasi silmäsi. Ja btw, minä en kuulu mihinkään kulttiin, enkä palvo ketään guruja. Pua-jutuista suuressa osassa on kyse vain niiden asioiden joita luonnostaan hyvät naisten iskijät käyttää muutenkin, niiden asioiden teoreettisesta mallintamisesta. Iso osa on ihan perus psykologiaan perustuvaa. Totta kai sitä pitää osata soveltaa itselleen sopivaksi ja ymmärtää mistä kussakin "tempussa" on pohjimmiltaan kyse, eikä vain apinamaisesti tee jotain koska joku guru niin neuvoo (tämä on ilmeisesti se mitä sinä olet tehnyt). Tällöin tulokset on varmasti onnettomia, koska ei naiset niin tyhmiä ole, ettei ne huomaisi jos et aidosti tee jotain, vaan teet vain jotain temppua ymmärtämättä edes miksi teet sitä.
Ja totta kai tästä on tullut yksi teollisuudenhaara muiden self help-juttujen joukkoon ja varmasti kaikenlaista kusettajaa on liikenteessä. En epäile yhtään. Tässäkin tarvitaan kriittistä mieltä. Vaikuttaa oikeasti että olet hurahtanut tähän joskus oikein uskonnollisella kiihkolla ja nyt vastareaktio on yhtä voimakas. En ole muuten koskaan tuntenut tarvetta osallistua millekään ylihintaisille pua-kursseille, sillä materiaalia löytyy ilmaiseksikin netistä ja itse sitä joutuu testaamaan "kentällä", eikä siinä mitkään opettajat voi antaa kuin jotain tsemppausapua ja sellaisesta ei ehkä kannata tuhansia dollareita maksaa.
En edes pidä itseäni minään pelimiehenä varsinaisesti, mutta olen joitain näistä tekniikoista ja periaatteista soveltanut käyttööni kun olen yöelämässä lähestynyt naisia ja olen saanut tuloksia aikaan.Neljän viivan miehen teksti voisi olla myös minun tarinani. Ajattelen samalla tavalla että vinkkejä etsitään, kuunnellaan ja kokeillaan avoimin mielin vailla kiihkoa sinne tai tänne.
- Tosgana
---- kirjoitti:
Naturaalimpaa metodia suosivat pelimiehet kyllä tavallaan sanovat että "ole vaan kato oma itsesi", mutta monilla miehillä on se ongelma, että eivät oikein osaa tai uskalla olla itsejään jännittävässä tilanteessa uuden ihmisen kanssa ja sen sijaan alkavat esittämään jotain ylikorrektia tai jännittävät muuten niin ettei hommasta tulee mitään.
Mutta tottahan se on, että ei se ole kovin romanttista kun oikein ajattelee, että mies opettelee jotain iskutekniikoita netistä ja sitten lähestyy naista. Siitä puuttuu se kohtalonomaisen tarinan kaltaisuus, joka jossain ihan satunnaisessa pariutumisessa on. Tätä kohtalokasta kohtaamista joutuu vaan aika kauan odottelemaan, jos ei rohkeus riitä yhteenkään aloitteeseen.Oma itsensä on myös vaarallisen lähellä sitä että käyttäytyy niinkuin aina on käyttäytynyt naisten seurassa, mikä tietenkin johtaa samoihin lopputuloksiin.
Toinen on se, että mies ei käyttäydy samoin mummolassa kuin kavereittensa kanssa. Kummassakin tapauksessa varmaan on oma itsensä kuitenkin. Miehet eivät vaan tiedä ja jännitykseltään huomaa, miten naisten seurassa sitten tulisi käyttäytyä.
Sosiaalisten taitojen kehittyminen tuntui ainakin itsestä aluksi juuri tuolta että romantiikka vähenee. Ei se mihinkään katoa kuitenkaan: Mies menee baariin. Nainen sattumalta samana iltana baariin. jne...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l4373163Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata822423Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1161878Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1951575- 271543
- 771522
- 1091475
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva201398Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411391- 801327