Anteeksi, mutta mitä tarkoittaa?

Pitääkö kirjoitus ymmärtää siten, että kirjoittaja on ymmärrystä vailla oleva ihminen, jolla pahoja pakkomielteitä ja traumoja, sekä puute todellisuudentajusta tykkänään. Lisäksi nähtävästi näkee pikku-ukkoja, joille uhittelee.
En ole nähnyt tappouhkauksia, enkä muitakaan uhkauksia. Mutta mikäli niitä olisi, niin himppasen terveyttä ja poistuisin sivustolta, joka ei vastaa maailmankatsomustani.
Kannattaako laittaa jo ylläpidolle tietoa ko. tapauksesta?


Netpunk
10.8.2014 15:10
Vapaus uskoa
Kyllähän tuo minuakin koskee. On vain niin, ettei uskonnolliset mielipiteet (ei edes kristilliset) ole immuuneja kritiikille
Aika Matlock saa olla jos kirjoituksistani kehittää minulle syytteen. Siinä samalla menee palstan omistaja(Aller) ja palstan moderaattori syytettyjen penkille.
Koska te uskovaiset olette niin herkkähipiäsiä, ehdotan, että teet minusta rikosilmoituksen. Samalla minä tutkitutan tapuksen, jossa palstan kiintiöidiootti lateli minulle tappouhkauksia.
Ja sitten kiihotusta kansanryhmää vastaan: Kristityt ovat pari tuhatta vuotta olleet yhteiskuntien syöpäkasvaimia. Onneksi heistä ollaan pääsemässä eroon luonnollisen poistuman kautta ja käännytystyön epäonnistumisen takia.
P.S. Et vieläkään psyty vaientamaan minua!
16206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mikä motiivina? Kova on viha sisuksissa.
_______________________________
'Kristityt ovat pari tuhatta vuotta olleet yhteiskuntien syöpäkasvaimia. Onneksi heistä ollaan pääsemässä eroon luonnollisen poistuman kautta ja käännytystyön epäonnistumisen takia.
P.S. Et vieläkään psyty vaientamaan minua!'

Äänestä
  • You wish!

    Äänestä

Anti-teismiä tulee kannattaa, jotta ihmiskunnalla olisi prempi tulevaisuus.

Äänestä
  • Miksi olisi parempi tulevaisuus?

    Äänestä

  • Tuntuuko sinusta, että Raamatullinen ja profetallinen keskustelu tuli käydä sinun vihakirjoitustesi ehdoilla?
    Kuinka tulet noin suuren vihan kanssa toimeen itsesi kanssa. Toisten kanssa et tule toimeen lainkaan ja silti purat vihaasi uskoviin, jotka kirjoittavat Raamatun ja sääntöjenmukaisesti?

    Kirjoitat:
    'Kristityt ovat pari tuhatta vuotta olleet yhteiskuntien syöpäkasvaimia. Onneksi heistä ollaan pääsemässä eroon luonnollisen poistuman kautta ja käännytystyön epäonnistumisen takia.
    P.S. Et vieläkään psyty vaientamaan minua!'

    Ymmärrätkö nyt, että asenteellasi ei voi kirjoitella raamatullisella, profetallisella ja uskovien palstoilla. On niin patoutunutta vihaa kohderyhmää kohtaan, että sen purkamiseen tarvitset ammattiapua. Olen hoitaja ammatiltani.
    Vertaistukea saat täältä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/debate/2795

    Äänestä

  • Ei tule kannattaa muuta kuin Jeesusta Kristusta ja raamattua. Siihen meillä uskovilla on vapaus tälläkin palstalla. Riippumatta sinun sairauksistasi, patoutumistasi ja vihastasi kristittyjä kohtaan, tietenkin.

    Äänestä

  • Älä sanele kirjoitti:

    Ei tule kannattaa muuta kuin Jeesusta Kristusta ja raamattua. Siihen meillä uskovilla on vapaus tälläkin palstalla. Riippumatta sinun sairauksistasi, patoutumistasi ja vihastasi kristittyjä kohtaan, tietenkin.

    Älä sanele = nim. netpunkille tarkoitettu viesti.

    Äänestä

  • uusi.luomus kirjoitti:

    Miksi olisi parempi tulevaisuus?

    Mielikuvitusolentojen palvonnasta on koitunut monenlaista haittaa. Pärjäisimme paremmin, jos olisi noiden haittojen verran vähemmän ongelmia käsiteltävänä.

    Äänestä

"Kannattaako laittaa jo ylläpidolle tietoa ko. tapauksesta?"

Ei kannata. Tee vain heti rikosilmoitus. Niiden kymmenien täällä jo luvattujen atkoksi. Kyllä paikallinen poliisi on tyytyväinen sinuun kun marssit sinne oikomaan näitä suuuuuuuria vääryyksiä.

Äänestä

Onko sinullakin patoutunutta vihaa kristittyjä kohtaan. Ei ole poliisiasia, vaan psykiatrin vastaanotolle. Mennään yhdessä, Netpunk.
Kirjoitat:
Aika Matlock saa olla jos kirjoituksistani kehittää minulle syytteen. Siinä samalla menee palstan omistaja(Aller) ja palstan moderaattori syytettyjen penkille.
Koska te uskovaiset olette niin herkkähipiäsiä, ehdotan, että teet minusta rikosilmoituksen. Samalla minä tutkitutan tapuksen, jossa palstan kiintiöidiootti lateli minulle tappouhkauksia.
Ja sitten kiihotusta kansanryhmää vastaan: Kristityt ovat pari tuhatta vuotta olleet yhteiskuntien syöpäkasvaimia. Onneksi heistä ollaan pääsemässä eroon luonnollisen poistuman kautta ja käännytystyön epäonnistumisen takia.
P.S. Et vieläkään psyty vaientamaan minua!
234rtg

Tässä minun patoutumani.

'Ei kannata. Tee vain heti rikosilmoitus. Niiden kymmenien täällä jo luvattujen atkoksi. Kyllä paikallinen poliisi on tyytyväinen sinuun kun marssit sinne oikomaan näitä suuuuuuuria vääryyksiä.'
Multinikkeilyäkin harrastan.
23rft, 245rtf, 24rtfgb, 234rfg, 2345rtfg, 2rfgh ,2rtfg
,23rft, 245rtf, 24rtfgb, 234rfg, 2345rtfg, 2rfgh,23erfgv,234 rtfg,23rfhg , 2354rtfg.23rffg,234erdf,erttkl,234trg,23esfd,23rfgb,23erdf,234wertfg
234trggb,234rfd,23r4tfg,234erf,23wrefv,123erf,234rtgbn,,234rtgbn,23rfgvb23fghf,
23rfgbh, 23rtfgb,234rtgtg,1234rtfg

Äänestä

Hoitaja menee sinne hoitoon ihan itse uskonnon saastuttaman koppansa kanssa.

Äänestä

Uskonto ei ole kiellettyä, mutta vihakirjoitukset ovat.

Äänestä

Nimimerkki Netpunk ja moni muukin on Jumalan puhuttelussa. Älkää hämääntykö negatiivisista viesteistä. Usein juuri ne kaikkein kiivaimmat vastaväittäjät ja suoranaiset "häirikötkin" ovat todellisuudessa Jumalaa etsiviä ihmisiä.

Koitetaan suhtautua heihin ystävällisesti ja kaikella rakkaudella.

Äänestä
  • uusi.luomus sanoi :
    Nimimerkki Netpunk ja moni muukin on Jumalan puhuttelussa.
    ___________
    Suurin osa meistä uskovista on lähtöisin ateistisista ympyröistä eikä meidän
    pidä olla liian herkkähipiäisiä vaan keskustella rauhallisesti asioista jos
    sattuu huvittamaan.

    Eli puhuttelussa ovat.

    Äänestä

Silleenkö luulet?

Äänestä
  • Käy ulkona välillä. Ei tuo ole enää tervettä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vakava tapaus kirjoitti:

Pitääkö kirjoitus ymmärtää siten, että kirjoittaja on ymmärrystä vailla oleva ihminen, jolla pahoja pakkomielteitä ja traumoja, sekä puute todellisuudentajusta tykkänään. Lisäksi nähtävästi näkee pikku-ukkoja, joille uhittelee.
En ole nähnyt tappouhkauksia, enkä muitakaan uhkauksia. Mutta mikäli niitä olisi, niin himppasen terveyttä ja poistuisin sivustolta, joka ei vastaa maailmankatsomustani.
Kannattaako laittaa jo ylläpidolle tietoa ko. tapauksesta?


Netpunk
10.8.2014 15:10
Vapaus uskoa
Kyllähän tuo minuakin koskee. On vain niin, ettei uskonnolliset mielipiteet (ei edes kristilliset) ole immuuneja kritiikille
Aika Matlock saa olla jos kirjoituksistani kehittää minulle syytteen. Siinä samalla menee palstan omistaja(Aller) ja palstan moderaattori syytettyjen penkille.
Koska te uskovaiset olette niin herkkähipiäsiä, ehdotan, että teet minusta rikosilmoituksen. Samalla minä tutkitutan tapuksen, jossa palstan kiintiöidiootti lateli minulle tappouhkauksia.
Ja sitten kiihotusta kansanryhmää vastaan: Kristityt ovat pari tuhatta vuotta olleet yhteiskuntien syöpäkasvaimia. Onneksi heistä ollaan pääsemässä eroon luonnollisen poistuman kautta ja käännytystyön epäonnistumisen takia.
P.S. Et vieläkään psyty vaientamaan minua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu