Ei mennyt kunnolla viittä minuuttia kun jo katosi?
Aihe ei ollut uskonollinen vaan yhteiskunnallinen.
Joka kuuluu tänne.
Ollessani vkl Prismassa näin perheen jolla oli luullakseni kolmoset, niin saman kokoisia ikä n 3 vuotta.
Poika mennä liihoitteli sortsit jalassa. Kaksi tyttöä oli puettu pitkiin housuihin tai sukkiin. Pitkähiainen paita. Huivi molemmilla. Miten jo noin pienestä lapsesta pakkokasvatetaan peittämään oma kehonsa mutta poikalasta ei: Minä vaan kysyn.
Vuosia sitten päiväkodissa mamu eräs isä nosti hirvittävän metelin siitä että poikansa 5v joutui nukkumaan tytön alapuolella kerrossängyssä. Tyttö oli vuoden vanhempi ja alkuperäiskansaa.
Kelasin tällä ketjun kahteen kertaan. Ans kattoo nyt miten kauan tämä saa olla.
maagikko

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ota otsake muistiin niin hakuohjelmalla löytyy nopsaan / tai on poistettu
Eräässä uskonnossa naiset ei minkään arvoisia. Asia vääristää koko ihmisen elämän. Naiset tekee kaikki työt. Ukot sotii, ryyppää , raiskaa.
Tapahtui mitä tahansa, nainen on syyllinen ja seuraa kansan juhlat kun hänet kivitetään hengiltä.
Tätä kokoomus ajaa suomeen.
Poistetut viestit löytyy haulla.
Millä haulla ne löytyvät?