Selvästi ajaa päälle tahalleen.

1187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Selvästi ei aja.

Äänestä

Miksi hän lähtee radalle pölväilemään kävelemällä, kun autoja tulee kohti?

Äänestä

Ajaahan se,ei tuosta ole epäilystä.

Äänestä
  • Ei ole epäilystäkään, että ei tee tahallaan.

    Äänestä

  • -o- kirjoitti:

    Ei ole epäilystäkään, että ei tee tahallaan.

    Aivan samoin kuin ei ole epäilystä oliko tahallisuus kyseessä Dianan kohdalla.

    Mitäs siis enää aikailemaan ?

    Äänestä

EI AJA TAHALLAAN PÄÄLLE.

Tuollaista kilpa-autoa ohjataan tehokkaimmin kaasupolkimella ja juuri siten kuljettaja yrittää väistää radalle tulleen kilpailijan! Olosuhteista johtuen (kaarre, tumma ajoasu) Tony ei ehdi väistämään Keviniä.

Äänestä

Veri kiehahti ja pisti lurun pohjaan.

Äänestä

No eipä tuo tahalliselta näytä, oli jäädä jo edellisenkin alle, joka kuitenkin onnistui hiljentämään ja väistämään.

Äänestä
  • Just noilla oli sopivasti riitaa.

    Äänestä

  • .0. kirjoitti:

    Just noilla oli sopivasti riitaa.

    Ei kilpa-ajaja aja tahallaan kesken kisan toisen kilpailijan päälle siitäkään syystä, että omakin kilpailu päättyisi siihen. Poikkeuksena voisi olla vain mestaruuden varmistaminen, kuten Sumacher teki aikoinaan.

    Äänestä

Ajanu tahallaan päälle, vaan tilanne tuli täysin yllättäen silmille !!!

Ei kilpa-ajajat oo tappajia, niillä on vain halu päästä kärkeen, ja maaliin asti , ja hämmästyttävän idioottimaisesti kaveri hamppasee autojen eteen, kun järkevä pyrkisi aidan yli turvaan !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


00.00 kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=qILmIyG6qno#t=38

http://www.mtv.fi/sport/muutlajit/uutiset.shtml/2014/08/1921692/nascar-mestarin-yliajama-20-vuotias-autourheilija-kuoli-usassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu