kauanko kestää??

Itse olen eronnut syyskuun alussa. Tilanne perheessämme (melkein 20 v naimisissa) meni liian ahdistavaksi, joten jätin eropaperit. Meillä oli pitkälle jo ero työstetty ennen eropapereiden jättämistä, koska tilanteemme kotona vaihteli epätoivoisuudesta lähes normaalin parisuhteen merkit täyttäväksi tasaiseksi arjeksi. Mitään hohdokasta en koskaan kyllä kokenut, koska viihtyvyyteni oli itsestäni kiinni, siihen ei mieheni panostanut.
Kuitenkin uskoisin eroprosessin kestävän vuosia, joiltakin osin koko loppuelämän. Minulla ainakin ahdistusvaiheet menevät aina ohi ja ruokailua en ole ollenkaan lopettanut ja unenpäästäkin olen saanut kiinni.

Kannattaa hakea apua perheneuvolan työntekijöiltä tai paikallisesta mielenterveystoimistosta. Sinne ehdottomasti päivystysajalla (ilman ajanvarausta) voi mennä juttelemaan. Saat tarvittaessa nukahtamislääkettä ja keskusteluapua. Älä jää yksin. Päivä kerrallaan kohti valoa. Jokainen päivä on lähempänä selviytymistäsi. Voimia.

yli 6kk on siitä kun pommi putosi. Pahin unettomuus ja ruokahaluttomuus sekä fyysinen pahoinvointi kesti muutaman kuukauden, mutta osittain jatkuu yhä. Paino on tippunut jo 15kg jos vielä tippuu ei ole kuin nahka ja luut jäljellä. Olen kuitenkin käynyt läpi kovaa itsetutkiskelua miksi näin kävi mitä minä tein väärin olisinko voinut toimia jossain kohtaa jotenkin eritavalla... Eli minusta tuntuu että sanonta mitä ei tapa vahvistaa pitää paikkaansa. Vaikka vieläkin vähintää viikottain itkettää mihin soppaa mies on minut jättänyt, niin tuntuu että kyllä minä selviän vaikka pienten lasten yh-äitinä onkin raskasta kun on vielä raskas työ ja kaikki avioeroon liittyvät ongelmat sekä se että eron jälkeen lapset ei ole juuri kahta viikkoa pidempään ole yhteenmenoon terveinä olleet. Aika kuluu lapset kasvavat ja minä näytän paremmalta kuin koskaan ennen, uskon että kyllä elämä jatkuu ja aurinko paistaa vielä joskus...

ja asuin samankaton alla miehen kanssa n.14v:tta, jota palvoin ja rakastin...Aina ajattelin että tämä on se todellinen rakkaustarina,joka kestää niin myötä kuin vastamäessä...kunnes huomasin huijaaavani vain iteäni ja lastamme.
Merkithän aviomieheni käytöksestä minua kohtaan olivat jo kauvan luettavissa,olisihan minun pitänyt tajuta...mutta minä suljin silmäni, salaa toivoin jotta kaikki korjaantuu kunhan jaksan vain antaa anteeksi ...vaan eipäs voinutkaan korjaantua,sillä pettämistä en todellakaan voinut antaa anteeksi vaikka yritin ,yritin todella ja pitkään!

Lopulta sain voimaa sanoa miehelleni; valikoi perhe tai se toinen elämä! (lue nainen)
No hän valikoi sen toisen ja minä jäin loukattuna ja sydän säpäleeksi särkyneenä.... nuolemaan haavojani.
Yksin niin katkerasti itkien kaikki yöt tyynyäni puristaen,minä hyviä aikoja haikein mielin muistellen, pitkän aikaa murehtien.... mitä olimme voineet tehdä toisin jotta liittomme olisi kestänyt ? Kunnes tajusin eihän avioliittoa yksi ihminen voi koossa pitää aina tarvitaan kaksi ...(äläkää käsittäköö jotta syyttäisin erosta pelkästään ex:ni ,tiedän kyllä olen itsekin omalla tvalla syyllinen eroomme,sillä ei meistä kukaan ole virheetön!)

Vaan kiitos ystävien ja läheisten, kun he tukivat ja auttoivat pahimman yli...
Sain jutella ja jankatakin samoja katkeruuden /pettymyksen tunteitani ....aikani niitä setvittyäni huomasin ...olevani kiinnostunut jopa itsestänikin :)
Niin ja mikä mielenkiinntoista huomasinpas ympärilläni olevan miehiäkin! ;)

Ja suurin kiitokseni tietysti kuuluu lapselleni ,hänestä sain voimaa jaksaa taistella välillä niin rankan arjen keskellä sinnikkäästi eteen päin!:)

Uskokaa vaan, kyllä sitä voimaa löytyy... kun vain jaksaa olla rehellinen itselleen, käsitellä asiat loppuun ja katsoa valoisin mielin eteen päin.

(Toisilla toipumiseen menee aikaa kuukausia ja toisilla jopa useita vuosia.On vain suotava se ajan kulua ja haavojen parantua kaikessa rauhassa!Ennenkuin alkaa haaveilemaankaan uudesta suhteesta.)

Nyt viikko sitten sain postin mukana eropäätöksen lopullisen ja voi poijat tuo tunne ,vapaus virallisesti .....olen vapaa nainen!

Voimia kaikkille teille, joilla on taival alkuvaiheessa -tai muuten eron surutyö keskeneräinen.

Muistakaa ottaa aikaa itsellenne ja pyytäkää apua reilusti läheisiltänne, jotta jaksatte myös lastenne kanssa.
Aurinkoista syksyä kaikille toivotellen!

T:Eronnut..... ja nyt hupsusti ihastunut nainen :)

Kyyneleitä riittää edelleen, vaikka on jo viisi kk. mennyt..Harkinta-aika on lopuillaan ja näin se menee,ero tulee.Välillä on huomattavasti helpompaa mut ei tarvitse paljoa satuttaa niin on alku pisteessä.Minulle jäi erosta ja entisestä elämästä käteen kolme lasta ja sohva.Menetin kotini,työpaikkani..Onneksi naapurini ovat pitäneet yhteyttä etten vielä heitäkin.Hankalaa vaan mennä kun kohta ex mieheni kulkee tämän uuden kans siellä kuin mitään ei olis tapahtunukkaan..No ehkä minuakin vie tämä uusi elämäni mukanaan jonkun verran,aloitin opiskelun uuteen ammattiin.Se olikin pelastukseni,lisänä yksi mukava mies..Kerrottakoon että olen pari kertaa yrittänyt itselleni jotain,mutta aina on ystävät pelastanut.Sekin tietenkin harmittaa,et mahan mää olla jo riesa niillekin..Muuta neuvoa en voi antaa ku liikkeelle..väsytä fyysisesti itseäsi niin toivottavasti et jaksa ajatella niin paljoa.Ja muutenkin, vaikka kuinka tympii ja masentaa niin pakota itsesi tekemään jotain.
VOIMIA SINULLE..Ja ps.elin minäkin n.kaksi kk kahvilla ja tupakalla.Tein kyllä muksuille jotenkin ruuan mutten saattanut itse ajatellakaan sitä.Laihduin kk 10kg ja loput kolme seuraavassa kuussa.Jäljellä oli luut ja nahka..Nyt sen opiskelun myötä on paino ihan normalisoitunut ja ainakin on saanu ihan oikeasti syyn välillä nauraa,niin ja oon 28v. olin 10v naimisissa,14 yhteistä vuotta..

Kyllä se tuska lähtee, mutta aikanaan...

Juup. 10v yhdessä ja ero. 5v kulunut ja olo on noin puolet helpompi. Samalla kulmalla kun mennään niin 10v erosta vaikeutta on enää neljännes ja se lienee jo siedettävä olotila.

Uuteen liittoon tuskin ryhdyn ennen kuin eläköidyn sillä seuraavasta erosta en selviäisi kuin vasta miinuksella (haudassa).

Tiedän miltä sinusta nyt tuntuu..........Minä olin exän kans yhdessä 21 v. ja heinäkuussa tuli lopullinen ero.Vuosi sitten tähän aikaan elämäni pysähtyi.......Hänellä oli ollut nainen jo neljä vuotta.Laihduin monta kiloa,en saanut syötyä juuri mitään.....en nukkunut,tuntui et tähänkö kaikki jäi.Onneksi menin heti jutteleen perheneuvolaan ja kyllä se siitä lähti..Usko minua, aika auttaa ja muista että et ole yksin,meitä on tosi paljon.Halaan sinua ja tiedän että toivut,ystävä rakas, elämä jatkuu vaik tuntuis pahalta.Aina voi itkeä se helpottaa,ja silti valoa näkyy edessäpäin.