Nainen haluaa olla vain kavereita?? Miksi?

Tää on oma tarinansa tavallaan, ei yleistetä. Tapailin siis yhtä huikeaa, punatukkaista muijaa parisen kuukautta. Tultiin hyvin juttuun, loistavaa seksiä ja muuta mukavaa. Eräänä vkonloppuna naisella oli paha olla ja halusi jutella mutta en sinä hetkenä pystynyt soittamaan hänelle puhuakseni asiasta. Ja olinkin sit idiootti, en soittanut koko vkonloppuna. En vieläkään ymmärrä, miksi olin niin tyhmä. Juuro sillä hetkellä kun nainen minua kipeimmin tarvitsi, en ottanut häneen yhteyttä.

Vkonlopun jälkeen juttelimme, hän oli hermona ja en saanut mitenkään sovittua tai ratkaistia tilannetta. Nainen soitti ja sanoi, että haluaa olla vain kaveria. Tästä on nyt kulunut kolme kuukautta enkä saa asiaa millään pois mielestä. Nykyään emme ole enää edes yhteydessä, edellisestä viestistä jo 6 viikkoa. Yritän tässä ymmärtää että miksen saanut tilaisuutta edes korjata tyhmyyttäni. Haluan hänet takaisin mutta hän ei vastannut edellisiin viesteihini. Pidän häntä sinä ainoana oikeana. Olen treffaillut paljon viime aikoina, mutta en yhtään yhtä hyvää ja ainutlaatuista. Rakastan häntä yhä yli kaiken :/ Pitääkö munvain luovutluovuttaa ja antaa asian olla?
28188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ei niitä naisia enää takaisin saa kun tilanne on menetetty, se että sanotaan että voidaan olla kavereita on vaan sellainen "olit ihan mukava, mutta eipä kiinnosta".

Paras mitä voit tehdä on unohtaa koko jutun ja etsiä uutta naista.

Äänestä
  • Sitäpaitsi suomalaiset naiset jo 6viikon sisällä panevat uusia miehiä, ei hän sinua enää tarvitse, tai ota takaisin.

    Äänestä

Ala tapailla häntä kauniimpia naisia ja varmista että että hän näkee sinut kauniiden naisten seurassa.

Tällä tavoin häntä alkaa kaduttaa että dumppasi hyvän ja viehättävän miehen, ja hän alkaa haluta sinulta muutakin kuin kaveruutta.

Äänestä
  • toi mustasukkaiseksi tekeminen toimii aina. mutta vaan jos hän näkee sut niiden seurassa... jos hän näkee sut imuttelemassa tai sikemässä niitä, niinmenet "sika"- kategoriaan...

    naisena mun on aivan pakko myöntää, että jos näen eksäni jonkun hottiksen kanssa, niin koen eksänikin haluttavampana, se ei vain toimi jos näen sne jonkun vaatimattoman hiirulaisen kanssa, ei mitään mustasukkaisuutta...just se, että nainen on kauniimpi kuin minä saa sen kilpailuvietin esille.

    Äänestä

No miksi et soittanut silloin koko viikonlopun aikana? Mikä oli tärkeämpää silloin?
Ymmärrettävästi nainen on loukkaantunut, sun olis pitänyt osoittaa et hän on sulle tärkeä ja näin ei tapahtunut.
Hän tietty arveli, ettei ole tarpeeksi kiinnostava kun et sit soittanut.

Ehkä olis hyvä antaa tilanteen rauhoittua, älä kuitenkaan jätä yhteydenpitoa kokonaan, mutta pidä se neutraalilla tasolla. Älä kerjää tai painosta häntä puhumaan.
Ja jos sä todella haluat tänään yhden naisen ja tunnet jotain oikeasti häntä kohtaan, niin lopetat noi treffailut. En mäkään haluais olla missään tekemisissä tyypin kanssa joka suhtautuu muhun välinpitämättömästi ja alkaa heti treffailla uusia. Ei anna kovin hyvää viestiä...

Äänestä
  • No tämä on tosi henkilökohtainen asia. Menin siis vkoklopuksi porukoille ja heti kun olin kotona, puitiin läpi isoveljen peliriippuvaisuutta yms. Ja vkonlopun jälkeen yritin selittää tätä tilannetta naiselle, mutta hän sanoi, että hän ei kiinnosta minua tarpeeksi. Olisin voinut soittaa jossain välissä mutta mulla oli pientä stressiä perheen ongelmien parissa. Tässäkin on hieman tekoselityksen makua..Kiitos kaikille vastauksista!! :) Ja en pidä nyt yhteyttä, annan ajan vähän kulua. Treffailun suhteen - ehkä parempi pitää taukoa. En pysty antamaan kenellekään mitään juuri nyt

    Äänestä

  • ainakaan _loukkaantuisi_ tuollaisesta. Ilmeisesti ei ollut etukäteen sovittu, eikä ap rikkonut mitään sovittua tms.?

    Minä sain tuosta ap:n kertomasta kuvan, että juttu lopahti muutenkin. Oisko nainen halunnut päättää jutun jo silloin, kun ap ei ollut voinut soittaa? Itseäni ainakin ahdistaa juttujen lopetus todella paljon ja paljon mieluuummin vain "katoaisin". En niin kuitenkaan tee.

    Äänestä

Ei naisista tiedä.

Saattaa olla että nainen luuli sinun olevan välinpitämätön. Saattaa olla että kun taas puhuitte, vaikutit pelokkaalta kun et kyennyt heti auttamaan häntä -> nainen tulkitsi ettet ole alfamies. Saattaa olla että hän jätti sinut muista syistä.

Naisia on mahdotonta tulkita loogisesti, ellei ole taitava pelimies joka pystyy lukemaan naisen tunteita ja manipuloimaan naista juuri oikealla tavalla.

Äänestä

Kuullostaa kyllä vaikealta tapaukselta tämä nainen. Loukkaantui niin pahoin näköjään, että laittoi itse poikki. Luuli varmaankin, että sinä olisit halunnut laittaa poikki. Voi olla myöskin epävakaa persoonallisuus, osa heistä pelkää niin paljon jättämistä, että jättävät itse.

Äänestä
  • Sen piikkiin mä olenkin vähän laittanutkin - epävakaa persoonallisuus. Koska se on totta! Ja häntä on petetty ennemmin kolmisen kertaa, oisko siinäkin jotain vielä, miksi pelkäs sitoutua minun kanssa. Pelkäs että pettäisin myös (en tekisi sitä kenellekään ollessani suhteessa).

    Äänestä

  • JustMe7821 kirjoitti:

    Sen piikkiin mä olenkin vähän laittanutkin - epävakaa persoonallisuus. Koska se on totta! Ja häntä on petetty ennemmin kolmisen kertaa, oisko siinäkin jotain vielä, miksi pelkäs sitoutua minun kanssa. Pelkäs että pettäisin myös (en tekisi sitä kenellekään ollessani suhteessa).

    No sit pitäis olla vielä oikein extrahuomaavainen jos toista on petetty noin julmetusti. Luottamuksen rakentaminen kestää muutenkin, mut tuossa tapauksessa pidempään vielä. Sun käytös oli vähän kyllä tökeröä... Ja sanon vielä kerran, et noi treffailuhommelit ei kyllä sit olleet ihan sun eduksi nyt.
    Se ei riitä, että toiselle sanotaan olevansa uskollinen. Se pitää osoittaa.

    Keskity tosiaan nyt vaan teidän välien korjaamiseen ja unohda muut, kuten jo kirjoititkin.

    Äänestä

No jo on..Sinä et välittänyt tarpeeksi ja toinen tajusi sen heti alussa, mitä sitä sitten enää jauhamaan.

Äänestä

Monesti petetty nainen on muutenkin aika vaikea, ei varmasti helpolla miehiin luota. Sä torjuit pois kun sua eniten hän tarvitsi. Oikein teki, niin tekisin minäkin. Mies joka välittää voi löytää edes se 5 minuuttia soittaa ja kertoa miksi ei onnistunut ja voi olla lähellä. Mokasit koko jutun, eikä nainen ole dua varteen, hänen henkinen maailman tarvitsee parempaa miestö, johon voi luottaa ja uskoa.

Äänestä
  • Tiedän kyllä että mokasin. Haluan vaan korjata asian koska minä todella välitän hänestä. Mutta se on liki mahdotonta hänen aiempien kokemuksien vuoksi. Hän on ollut useamman kerran suhteessa, mutta pisin suhde on vain puoli vuotta. Kyllä tämänkin on jostain pakko kertoa. Mulla on vaan sellainen fiilis että hän jätti minulle jotain kertomatta tilanteestaan, eikä siitä halunnut avautua, koska pelkäs miten reagoisin ja pystyisinkö elämään sen kanssa. Ja kun en soittanut, loin hänelle sen mielikuvan että mua ei kiinnosta. Se ei ole niin! Eikä hän halunnut päättää suhdetta ennen vkonloppua vaan kertoa, miksi hänellä oli paha olla henkisesti.

    Äänestä

  • JustMe7821 kirjoitti:

    Tiedän kyllä että mokasin. Haluan vaan korjata asian koska minä todella välitän hänestä. Mutta se on liki mahdotonta hänen aiempien kokemuksien vuoksi. Hän on ollut useamman kerran suhteessa, mutta pisin suhde on vain puoli vuotta. Kyllä tämänkin on jostain pakko kertoa. Mulla on vaan sellainen fiilis että hän jätti minulle jotain kertomatta tilanteestaan, eikä siitä halunnut avautua, koska pelkäs miten reagoisin ja pystyisinkö elämään sen kanssa. Ja kun en soittanut, loin hänelle sen mielikuvan että mua ei kiinnosta. Se ei ole niin! Eikä hän halunnut päättää suhdetta ennen vkonloppua vaan kertoa, miksi hänellä oli paha olla henkisesti.

    Miksi haluat naista jota on monesti petetty (hanen sanojensa mukaan, jonka pitin suhde kesti vain sen puoli vuotta, joka ei luota miehiin mutta lähtee sekstailla helposti... Oletko nyt ihan perillä koko naisesta jos omien sanojen mukaan hän ei kerro ihan kaikkea. Oletko mahdollisesti ihastuksissaan luonut naisesta kuvan mikä ei kuitenkaan ole todellisuudessa totta...

    Äänestä

  • Ehkäpä kirjoitti:

    Olen miettinyt samaa - en ehkä tunne häntä tarpeeksi. En tiedä. Mulla kolme aiempaa suhdetta takana ja muita säätöjä, tämä nainen on ylivoimaisesti kaunein ja fiksuin tapaamistani. Ehkä siksi tavallaan roikun siinä ajatuksessa että saisin hänet takaisin vielä. Meillä oli pirun hauskaa niin kauan kun juttumme kesti.

    Äänestä

Toisen lohduttajan on nyt kiihkeässä seksisuhteessa tähän jännään mieheen. Siksi, et voi olla enää muuta kuin kaveri naiselle, eli naisen pahanolon viemäri.

Äänestä

Tuskinpa itse mokasit asiaa.

Nainen luultavasti tuumaili suhdettanne, ja totesi, ettei tykkää sinusta kylliksi. Niinpä hän antoi pakit, muttei tahtonut loukata liikaa sanomalla: ollaan vain kavereita.

Älä siis ruoski itseäsi. Tapauksesi on tuiki tavallinen.

Äänestä
  • Mutta miksi hän oli hermona? Luulen taas itse, että jotain kiinnostusta löytyi varmasti. Mutta mielestäni aloittajan kannattaa unohtaa koko nainen, hän kuullostaa niin vaikealta tapaukselta. Parisuhteessakin hän olisi varmasti tosi hankala ihminen. Jos aloittaja on vielä päässyt tapailemaan muita naisia, niin mielestäni kannattaa antaa jutun olla.

    Äänestä

  • ggffdg kirjoitti:

    Mutta miksi hän oli hermona? Luulen taas itse, että jotain kiinnostusta löytyi varmasti. Mutta mielestäni aloittajan kannattaa unohtaa koko nainen, hän kuullostaa niin vaikealta tapaukselta. Parisuhteessakin hän olisi varmasti tosi hankala ihminen. Jos aloittaja on vielä päässyt tapailemaan muita naisia, niin mielestäni kannattaa antaa jutun olla.

    Hän oli hermona varmaankin siksi, että oli tehnyt päätöksensä jättää aloittaja ja poti huonoa omaatuntoa asiasta.

    Äänestä

  • Hmmm.... kirjoitti:

    Hän oli hermona varmaankin siksi, että oli tehnyt päätöksensä jättää aloittaja ja poti huonoa omaatuntoa asiasta.

    Siis hän oli hermona koska en ottanut häneen yhteyttä koko vkonlopun aikana. Oli pettynyt mun toimintaan. Sehän meni riitelyksi kun yritin keskustella.

    Äänestä

  • Hmmm.... kirjoitti:

    Hän oli hermona varmaankin siksi, että oli tehnyt päätöksensä jättää aloittaja ja poti huonoa omaatuntoa asiasta.

    Tai no, ehkä näin saattoi ajatella.

    Tuntuu vain että jäi ihan liikaa avoimia kysymyksiä auki enkä saanut niihin tarvitsemiani vastauksia. Siksi en ole päässyt tästä vielä yli..

    Äänestä

  • JustMe7821 kirjoitti:

    Tai no, ehkä näin saattoi ajatella.

    Tuntuu vain että jäi ihan liikaa avoimia kysymyksiä auki enkä saanut niihin tarvitsemiani vastauksia. Siksi en ole päässyt tästä vielä yli..

    Jos luulet saavasi kattavan "eroraportin" kaikilta niiltä naisilta, joilta saat elämäsi aikana pakit.. Voi voi, paras unohtaa tälläiset pikku jutut. Naisen aivoituksista ei ota selvää, eikä niistä edes kannata olla kovin kiinnostuntut. Naisia tulee ja menee.

    Äänestä

  • miespanija kirjoitti:

    Niin, totta! Kaippa tää tästä, antaa ajan vielä kulua. Jos vaan keskittyis koulun lopettamiseen ja valmistumiseen. Treffailu ei oikein sovi tai en pysty siihen enää...

    Äänestä

  • JustMe7821 kirjoitti:

    Siis hän oli hermona koska en ottanut häneen yhteyttä koko vkonlopun aikana. Oli pettynyt mun toimintaan. Sehän meni riitelyksi kun yritin keskustella.

    Se, ettei asiaa saanut sovittua, vaikka yritit parhaasi, viittaa siihen, ettei nainen halunnut tehdä sovintoa. Eli saattoi olla jotain ajatusta suhteen päättämisestä jo naisen mielessä ennen riitaa. Toinen juttu on vielä se, että saatoit epäonnistua itse riitelemisessä. Olit ehkä liian tarvitseva ja naisen anteeksiannon saaminen oli sinulle kaikki kaikessa. Nainen huomasi tämän ja dumppasi sinut heikkoutesi tähden.

    Aika tutustua pelimiesoppeihin, vaikutat olevan aika tietämätön siitä, miten naisluonto toimii.

    Äänestä

  • wakeupcall kirjoitti:

    Öö okej! En koennut itseäni kyllä heikoksi riitelyn yhteydessä. En anonut anteeksiantoa vaan pyrin vain selittämään toimintaani ja sit toivoin että asia olisi saatu ratakaistua. Silloin kun hän jätti minut, hän sanoi ettei se johtunut vkonlopun toiminnastani. Hän siis soitti ja sanoi et parempi olla vain kavereita. En pysty kaikkea näin tekstillä ilmaisemaan. Hän sanoi useasti suhteemme aikana että minun on paljon helpompaa olla jonkun toisen kanssa. Tästä sain sellaisen kuvan että ehkä hän ei ollut sillä hetkellä valmis minkäänlaiseen parisuhteeseen. Ehkä. MUTTA KIITOS JOKAISELLE VASTAUKSISTA! Tämä on auttanut paljon käsittelemään tätä asiaa :))

    Äänestä

Mokasit.

Jos naisella on luottamusongelmia joista olet tietoinen, niin silloin täytyy olla erityisen suoraselkäinen ja rehellinen. Mulle nykyisin jo yksikin pieni moka tapailuvaiheessa tarkoittaa, että asia on siinä.

Maailmassa kun löytyy lopulta aina joku uusi mies, joka on kuitenkin sanansa mittainen ja sen haluaa osoittaa.

Aina täytyy luottaa siihen mitä mies TEKEE, ei siihen mitä mies SANOO.

Toivottavasti otit opiksesi, ja seuraavalla kerralla ymmärrät ihmissuhteissa vastuusi.

Äänestä
  • Joo, mä tiedän. Tämä oli ensimmäinen iso mokani suhteessa, muut ovat loppuneet kiinnostuksen puutteen yms. vuoksi. Teot ratkaisee, se on ihan totta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

JustMe7812 kirjoitti:

Tää on oma tarinansa tavallaan, ei yleistetä. Tapailin siis yhtä huikeaa, punatukkaista muijaa parisen kuukautta. Tultiin hyvin juttuun, loistavaa seksiä ja muuta mukavaa. Eräänä vkonloppuna naisella oli paha olla ja halusi jutella mutta en sinä hetkenä pystynyt soittamaan hänelle puhuakseni asiasta. Ja olinkin sit idiootti, en soittanut koko vkonloppuna. En vieläkään ymmärrä, miksi olin niin tyhmä. Juuro sillä hetkellä kun nainen minua kipeimmin tarvitsi, en ottanut häneen yhteyttä.

Vkonlopun jälkeen juttelimme, hän oli hermona ja en saanut mitenkään sovittua tai ratkaistia tilannetta. Nainen soitti ja sanoi, että haluaa olla vain kaveria. Tästä on nyt kulunut kolme kuukautta enkä saa asiaa millään pois mielestä. Nykyään emme ole enää edes yhteydessä, edellisestä viestistä jo 6 viikkoa. Yritän tässä ymmärtää että miksen saanut tilaisuutta edes korjata tyhmyyttäni. Haluan hänet takaisin mutta hän ei vastannut edellisiin viesteihini. Pidän häntä sinä ainoana oikeana. Olen treffaillut paljon viime aikoina, mutta en yhtään yhtä hyvää ja ainutlaatuista. Rakastan häntä yhä yli kaiken :/ Pitääkö munvain luovutluovuttaa ja antaa asian olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu