Kootut stereotypiat

zkelvin

Eräät henkilöt ahkerasti esittävät omia - tietysti älyttömän oikeaan osuvia - käsityksiään eri kansallisuuksista. Minusta olisi mukava kerätä sellainen stereotypialuettelo, josta sitten näkyisi tämän palstan keskustelun hedelmät. Voin vaikka ihan itse aloittaa niistä, jotka minulle ovat läheisimpiä:

samoalaiset - läskejä transvestiittejä
suomalaiset - alkoholisoituneita persjalkaisia jurottajia

30

4645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Stereotypia

      zkelvin =
      Ylipainoinen wannabe-hevipimu, jolla on pitkät, ohuet hiukset, liian kireät farkut, huono iho ja pyöreät rillit. ;)

      Suhun tais oikeasti kolahtaa tuo "läski transu" -juttu. Sen verran pahasti nää sun jutut alkaa pimahtelemaan... ;) Älä nyt noin, eihän siinä ole mitään häpeämistä jos aviomies haluaa silloin tällöin lainata sulta vaatteita.

      • zkelvin

        Taitaa ihan pirusti harmittaa se, ettette pärjää minulle väittelyssä. Tämähän on mennyt meikäläiselle ihan 6-0 koko ajan.

        Kyllä minä tulkitsen tuon henkilökohtaisuuksiin menemisen siten, että vastaajilta on loppuneet sekä äly että argumentit.

        Ainoa mikä minua oikeasti harmittaa, on se uskomaton toisten ihmisten kunnioituksen ja edes alkeellisten käytöstapojen puute. Kuvitteletteko te ihan tosissanne, että jonkun nettinobodyjen lausunnot minuun sattuisivat?

      • Monolähetys

        Mua naurattaa täällä ihan hitosti. Sitä Samoaa ei olisi ehkä kannattanut mainita. Toivotaan, että se samoalainen on esim. sun irkkikaveri tai joku vastaava, jota sinä nyt pidät jo poikaystävänäsi.

        Samoalainen transsu, buahahaha.

      • Hehe
        zkelvin kirjoitti:

        Taitaa ihan pirusti harmittaa se, ettette pärjää minulle väittelyssä. Tämähän on mennyt meikäläiselle ihan 6-0 koko ajan.

        Kyllä minä tulkitsen tuon henkilökohtaisuuksiin menemisen siten, että vastaajilta on loppuneet sekä äly että argumentit.

        Ainoa mikä minua oikeasti harmittaa, on se uskomaton toisten ihmisten kunnioituksen ja edes alkeellisten käytöstapojen puute. Kuvitteletteko te ihan tosissanne, että jonkun nettinobodyjen lausunnot minuun sattuisivat?

        Nyt alkaa mennä jo surulliseksi... Pitäisköhän lopettaa zkelvinin kiusaaminen, sillä alkaa oikeasti mennä hermot ja mielenterveys... Ja se näkee harhoja. ;)

      • Monolähetys
        Hehe kirjoitti:

        Nyt alkaa mennä jo surulliseksi... Pitäisköhän lopettaa zkelvinin kiusaaminen, sillä alkaa oikeasti mennä hermot ja mielenterveys... Ja se näkee harhoja. ;)

        No olihan Sadeyekin käynyt avautumassa puoli kaksi yöllä :D Postinjakajako se on vai menettikö vain yöunensa tämän takia.

        ZKelvin on kyllä symppis. Siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että sen suuri rakkaus onkin kaislahameessa talsiva ihrakeiju, niin se repes ihan täysin ja aloitti tuon uhoamisen :)

      • zkelvin
        Monolähetys kirjoitti:

        Teillähän on ihan kerho. Olen kyllä tosi imarreltu saamastani huomiosta.

      • Monolähetys
        zkelvin kirjoitti:

        Teillähän on ihan kerho. Olen kyllä tosi imarreltu saamastani huomiosta.

        No on syytäkin olla, jos jutut "miehestäsi" pitävät paikkaansa.

      • Role reversal
        Monolähetys kirjoitti:

        No on syytäkin olla, jos jutut "miehestäsi" pitävät paikkaansa.

        Niitten perheessä on roolit kääntyneet, zkelvin harrastaa tappelua (www.htbc.fi) ja mies kokkailee kotona mömmöjä hame päällä. :-D

      • zkelvin
        Monolähetys kirjoitti:

        No on syytäkin olla, jos jutut "miehestäsi" pitävät paikkaansa.

        Oletko kuullut jotain juttuja? Kuuletko ääniä?

      • Monolähetys
        zkelvin kirjoitti:

        Oletko kuullut jotain juttuja? Kuuletko ääniä?

        Ei, olen lukenut juttuja. Lähinnä siitä, että miehesi on Samoalta, jossa osa poikalapsista kasvatetaan tytöiksi. Joku jopa epäili, että oma miehesi olisi sellainen.

      • zkelvin
        Monolähetys kirjoitti:

        Ei, olen lukenut juttuja. Lähinnä siitä, että miehesi on Samoalta, jossa osa poikalapsista kasvatetaan tytöiksi. Joku jopa epäili, että oma miehesi olisi sellainen.

        kaikkea, mitä netissä tai lehdissä kirjoitetaan. Se, että joku epäilee siippani olevan fa'afafine, kertoo lähinnä siitä, miten vähän he aiheesta ymmärtävät. Netissä on muutama hyvä site, josta lukea vaikka Samoasta, jos se sattuu kiinnostamaan, mutten usko, että se ketään oikeasti kiinnostaa.

        Sitä paitsi mielestäni on aika kummaa, että toistat jonkun sellaisen mielipiteitä, joka ei mitenkään voi tietää asian oikeaa laitaa.

        Toistan? Sinähän siihen transsuasiaan takerruit niin paljon, että perustit oikein ketjun sille. Siitä voi vain päätellä, että asia on sinulle tärkeä.

      • zkelvin
        Monolähetys kirjoitti:

        Toistan? Sinähän siihen transsuasiaan takerruit niin paljon, että perustit oikein ketjun sille. Siitä voi vain päätellä, että asia on sinulle tärkeä.

        Tai sitten vaan tajutonta. Minua ainakin huvitti suunnattomasti tuo noin vuorokaudessa syntynyt yleistys. Ilmeisesti ihmiset on vaan pakko saada tungetuksi jonkinlaiseen lokeroon. Ihan yhtä lailla täällä on syntynyt vastaavanlaisia stereotypioita muistakin kansallisuuksista.

        Ja hei - aika pitkään tämä yksi lattaotsa jaksoi tuota transuasiaa heittää, ennen kuin puutuin siihen mitenkään. Mutta ehkäpä tuo sinun ja muiden intellektuellien transu-pakkomielle kertoo tietynlaisesta turvattomuudesta oman seksuaalisuuden alueella.

        Älä nyt omaa kotitranssuasi meille sysää.

      • Minä
        Monolähetys kirjoitti:

        Älä nyt omaa kotitranssuasi meille sysää.

        Alle 18-vuotiailta pitäisi nettiin pääsy kieltää !
        Pätee myös henkisesti alaikäisiin. Ei tarvinne yksilöidä ketä kaikkia tarkoitan. Vanhemmat valvokaa lapsianne !

      • Sadeye
        Monolähetys kirjoitti:

        No olihan Sadeyekin käynyt avautumassa puoli kaksi yöllä :D Postinjakajako se on vai menettikö vain yöunensa tämän takia.

        ZKelvin on kyllä symppis. Siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että sen suuri rakkaus onkin kaislahameessa talsiva ihrakeiju, niin se repes ihan täysin ja aloitti tuon uhoamisen :)

        En asu Suomessa, joten -2h Suomen ajasta pois. Mutta onhan se myohaista sekin " myonnan " Anyway lapset taytyy hoitaa illalla jne, joten paras aika omille puuhille on klo. 21 jalk.

    • Poika-18
    • Sadeye

      On olemassa lahjakkaita kirjoittajia, ja se ei valttamatta tarkoita sita, etta pilkut, pisteet ja yhdyssanat olisivat oikein. On olemassa lahjakkaita muusikoita, ilman, etta he osaisivat lukea nuoteista. Kuvataiteilijoita, jotka eivat ole suorittaneet kuvataide akatemiaa jne.

      Jos mina en osaa kirjoittaa suomea niin eihan se ole kenenkaan teidan ongelma. Olen kuitenkin parjannyt Suomessa suomen kielella ja tulen parjaamaan vastaisuudessakin. Minun itsetuntoani taman palstan kirjoittajat eivat voi madaltaa. Tiedan keta olen, missa asun ja mitka ovat elamani arvot, joten alkaa te huoliko minun suomen kielen taidoistani.

      Ja tata palstaa ei voi hyvalla omalla tunnollakaan sanoa " sivistyneeksi " ketaan korkeastikoulutettu ei viitsi kirjoitella herjaavia kommentteja paivasta paivaan. En voi edes kuvitella, etta oma mieheni notkuisi paivittain netissa kirjoittaen potaskaa kuten eraat " mies puoliset " taalla tekevat.

      No jokaisella on harrastuksensa ja huvinsa. Mutta turha todistella taalla palstoilla kuinka fiksuja te olette. Me kaikki kirjoittelemme nimimerkkien takana, joten kaikki on mahdollista tai mahdotonta. Emme tunne toisiamme. Kannattaa elvistella jossakin muualla kuin netissa, siita saattaa olla elamassa enemman hyotya.

      Toki on mukavaa etta palstalla riittaa mielenkintoa, eli ulkomaalaisuus koetaan mielenkiintoisena asiana. Zkelvinin kirjoituksia luen mielellani ja hanen vastauksiaan myos. Han pysyy aina asialinjalla, ja hanen kirjoituksien sisalto on erinomainen.

      t: vinkuintiaanin vaimo( voi kun itkettaa ... )

      • karpalo

        Kannattaa elvistella jossakin muualla kuin netissa, siita saattaa olla elamassa enemman hyotya.
        ---
        Tämä saattaa tosin olla muutamille hiukan ongelmallista. Ja ei, en viittaa lainaamani tekstin kirjoittajaan.

      • jesusch

        "Tiedan keta olen"

        "ketaan korkeastikoulutettu ei viitsi kirjoitella herjaavia kommentteja "

        Mikä ihmeen "ketään"?

        Jälkimmäiseen kommenttiin sinulla sitä paitsi tuskin on omakohtaista kokemusta.

      • utelias
        karpalo kirjoitti:

        Kannattaa elvistella jossakin muualla kuin netissa, siita saattaa olla elamassa enemman hyotya.
        ---
        Tämä saattaa tosin olla muutamille hiukan ongelmallista. Ja ei, en viittaa lainaamani tekstin kirjoittajaan.

        Niin, ajattelin vaan et ois tosi mielenkiintoista jos kaikki ilmoittais ikänsä siihen nimimerkin perään, niin vois sitten suhteuttaa sen kirjoituksen sen mukaan.Se vois selittää paljon...

      • Sadeye
        jesusch kirjoitti:

        "Tiedan keta olen"

        "ketaan korkeastikoulutettu ei viitsi kirjoitella herjaavia kommentteja "

        Mikä ihmeen "ketään"?

        Jälkimmäiseen kommenttiin sinulla sitä paitsi tuskin on omakohtaista kokemusta.

        Olen ollut n. 20 vuotta ulkosuomalainen eli asunnut poissa Suomesta, joten kai se on jattanyt jalkensa. Ei kannata vetaa sita hernetta nenaan ihan joka asiasta. Jos kuitenkin ymmarsit lukemasi niin ala urputa silloin turhasta.

        Esim: Englannissa opiskelee englannin kielta tuhansia ulkomaalaisia vuosittain, mutta ketaan ei noyryyteta sen takia jos ei osaa puhua tai kirjoittaa sujuvaa englantia.
        Opettajat yliopistoissa opettavat ESL- ohjelmissa ja hekin ymmartavat mita ulkomaalaiset opiskelijat yrittavat sanoa tai kirjoittaa. Joten onko suomalaisen vaikea ymmartaa suomen kielta, jos siella esiintyy muutama vaara sana tai pilkku on vaarassa kohtaa. Luulen, etta kyse on ainoastaan sivistyksen tasosta" Eli ymmartaa mita haluaa ja loput jaa ymmartamatta "

      • jesusch
        Sadeye kirjoitti:

        englannin kielen opiskelu on eri asia kuin suomi äidinkielenä.

        ihmettelen myös, miten voit ottaa kantaa suomalaiseen ulkomaalaiskeskusteluun, jos et ole täällä 20 vuoteen asunut. ei täällä silloin vielä ollut kuin pari hassua Turkin poikaa.

        Kylla mina olen Suomessa asunnut, mutta ns. oppivelvollisuutta en ole suorittanut kokonaisuudessaan Suomessa. Olen siis tullut ja mennyt. Se ei ole hyva asia, mutta ihmiset eivat voi vaikuttaa elamaansa varsinkaan lapsena. Itse asiassa luulen, etta juuri taman ulkosuomalaisuuden takia olen oppinut hyvaksymaan eri kulttuureja ja ymmartamaan myos ulkomaalaisia ihmisia Suomessa.

        Nyt olen asunnut viimeiset 4.5 vuotta pois Suomesta. Ennen Englantiin muuttoani asuin Suomessa 4 vuotta koska opiskelin siella ja lahiomaiseni asuvat Suomessa.

        Voin mielestani ottaa kantaa keskusteluihin, koska olen Suomen kansalainen. Kayn saannollisesti Suomessa ja naiden matkojen yhteydessa en ole koskaan joutunut yhdenkaan turkkilaisen tai afrikkalaisen raiskaamaksi.

        Ja tama palstahan on tarkoitettu-
        Ihmisille joilla on parisuhde ulkomaalaisen kanssa, tai rakas asuu ulkomailla jne. Ei tama tietaakseni ole solvaamis palsta- vai olenko ymmartanyt lukemanikin vaarin ?

        Itse en ole taalla puollustelemassa ulkomaalaista miestani tai itseani. En koe sita aiheellisena. Mina elan omaa elamaani ja jos sinua hairitsee mieheni ja lapseni niin en voi auttaa asiassa. Miksi minua ei hairitse sinun elamasi tai edes sinun kirjoituksesi ?

    • zkelvin

      Tämä keskustelu karkasi käsistä ennen kuin se kunnolla ehti alkaakaan. Tietyllä tavalla voisi sanoa, että tapa, millä tässä väännettiin kättä keskustelun aloituksen kannalta täysin epäolennaisista asioista, todisti hyvin pitkälle sen, mitä tuossa aloituksessani hainkin. Minusta on ollut mielenkiintoista seurata, kuinka sen jälkeen, kun kävi ilmi, mistä päin maailmaa mieheni on kotoisin, hänellekin rakennettiin samanlainen tyypittävä lokero kuin täällä on useimmille muillekin kansalaisuuksille tehty.

      Mistä tämä sitten johtuu? En tiedä. Joidenkin mielestä monimutkaisia ja ennen kaikkea uusia ja tuntemattomia asioita ja tilanteita on helpompi käsitellä, kun monimutkaiseen ilmiöön lyödään yksinkertainen leima. Ihminen on tietysti aika monimutkainen olento, mutta luulisi, että helpoimmin tuntemattoman ilmiön kanssa pääsee sinuiksi tutustumalla siihen.

      Täällä on tiettyjä kirjoittajia, joiden tarkoituksena näyttäisi olevan todellisen asian hukuttaminen yleiseen puupan jauhantaan. Se on harmillista, koska olisi oikeasti mukavaa vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia niiden ihmisten kanssa, jotka elävät kulttuurien sekamelskassa. Kun nyt olen muutaman kirjoittajan kanssa harrastanut "kuka pissii pisimälle" -kilpaa ja provosoitunut milloin mistäkin, olen tullut siihen tulokseen, että kukaan ei noista ikuisesti jatkuvista sinäpäseikunsinäpäs -ketjuista kostu yhtään mitään. Yritän siis kasvaa aikuisemmaksi ja jättää tuollaiset omaan arvoonsa. Mutta kiitos silti teillekin, trollipojut, olette olleet hyvä harjoitus.

      • monolähetys

        Zkelvin poistuu voittajana lavalta. Oman käsityksensä mukaan.

        Minulle taas jäi Zkelvin-showsta mieleen kaislahameinen mies, lihapullalounaat ja uhoaminen thai boxingilla. Hauskinta jutussa on se, että kyseinen bimbo jaksaa vielä syytellä keskustelukumppaneita trollauksesta thai boxing -jutun jälkeen :)

        Myös yksi uusi yhteinen piirre näille etelän tuliaisen kanssa seurusteleville löytyi: kaikkien on ollut pakko mainita näissä keskusteluissa miehensä kotimaa, ihonväri tms. vaikka sitä ei olisi erikseen kysytty. Itse miehen henkisistä ominaisuuksista ollaankin sitten oltu hiljempaa.

      • joo
        monolähetys kirjoitti:

        Zkelvinin ukon kansallisuutta tivattiin vaikka kuinka pitkään. Sitten kun se selvisi, alkoi nää kaislahamejutut. Kukaan ei kysynyt mitään hepun henkisistä ominaisuuksista. Muutenkin näytti omat jutut voittavan tarjolla olleen faktan.

        Ei sullakaan hyvin mene.

      • monolähetys
        joo kirjoitti:

        Zkelvinin ukon kansallisuutta tivattiin vaikka kuinka pitkään. Sitten kun se selvisi, alkoi nää kaislahamejutut. Kukaan ei kysynyt mitään hepun henkisistä ominaisuuksista. Muutenkin näytti omat jutut voittavan tarjolla olleen faktan.

        Ei sullakaan hyvin mene.

        kakkaatko sinä pöksyihis, jos nyt pyydän sitä kymmenen kertaa?

      • voi olla
        monolähetys kirjoitti:

        kakkaatko sinä pöksyihis, jos nyt pyydän sitä kymmenen kertaa?

        no kannattaahan sun aina yrittää.

      • zkelvin
        monolähetys kirjoitti:

        Zkelvin poistuu voittajana lavalta. Oman käsityksensä mukaan.

        Minulle taas jäi Zkelvin-showsta mieleen kaislahameinen mies, lihapullalounaat ja uhoaminen thai boxingilla. Hauskinta jutussa on se, että kyseinen bimbo jaksaa vielä syytellä keskustelukumppaneita trollauksesta thai boxing -jutun jälkeen :)

        Myös yksi uusi yhteinen piirre näille etelän tuliaisen kanssa seurusteleville löytyi: kaikkien on ollut pakko mainita näissä keskusteluissa miehensä kotimaa, ihonväri tms. vaikka sitä ei olisi erikseen kysytty. Itse miehen henkisistä ominaisuuksista ollaankin sitten oltu hiljempaa.

        En minulla nyt mikään voittajaolo ole. Siitä ei ole kysymys. Olisiko mitenkään liikaa vaadittu, että lukisit nämä tekstit ihan sellaisinaan yrittämättä lisätä niihin omia tarinoitasi.

        Hyvä, että edes jotain jäi mieleesi. Saavutus sekin. Mitä tulee mieheni henkisiin ominaisuuksiin, niin koska olen sattunut valitsemaan hänet elämänkumppanikseni, niin tyhmemmänkin pitäisi ymmärtää, että hänen henkiset ominaisuutensa ovat mielestäni kaikin puolin kelpoisat. Ja ketään muutahan niiden ei tarvitse miellyttää.

        Niinkuin aikaisemminkin on taidettu useamman kerran kehottaa, eikö sinunkin kannattaisi siirtyä keskustelemaan jollekin sellaisella foorumille, missä olisi sinulle riittävän korkeatasoista keskustelua ja seuraa? Jos täällä jutut ovat bimbo-osastoa, niin luulisi, että näin vähäinen älyllinen haaste karkoittaisi sinut jonnekin, missä voisit todella osoittaa kykysi?

        Mitä thaikkuun tulee, niin kamppailulajit pitävät ihmisen vireänä - monellakin tavalla. Suosittelen sinullekin.

        Yritän tässä nyt sanoa, että tämä lapsellinen nipottaminen on turhaa. Voit sanoa luovuttajaksi, mutta tuskin tulen tällä palstalla enää pahemmin näkymään. Edellistä tekstiäni lainaten - tämä on ollut todella hyvä harjoitus.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7907
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      451
      2190
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      2092
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1668
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1224
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1205
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1075
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      829
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      724
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      715
    Aihe