Putinilla hyvä sydän pohjimmiltaan!

No niin hyvä Putin on kaunista mennäkin auttamaan ihmisiä hätäpaketilla! Kyllä nyt muita kismittää! Kyllä ne jaksaneetkin mollata kaduilta tiensä raivannutta sinnikästä kaveria! Tee enemmän tätä niin pilkkaajasi joutuvat häpeään!
1881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ai vielä enemmän...

- sekaantumisia toisten valtioiden sisäpolitiikkaan
- lahjontaa, kiristystä, vangitsemisia
- toisten valtioiden alueiden valloittamisia ja miehittämisiä
- terroristien aseistamista
- sotilaiden lähettämistä toisten maiden sotiin
- oman henkilökohtaisen omaisuuden kartuttamista valtavaksi
- vapaan lehdistön lakkauttamista

Siinä ei yksi "humanitäärinen kuljetus" auta, kun ensin on rakentanut ja aseistanut kriisin toisen osapuolen.

Äänestä
  • Saati sitten nämä ns. järjestetyt "ylläritarkastukset" firmoissa:
    -Venäjällä viranomaiset ovat tehneet tarkastuksen Valion tiloissa Pietarissa, kertoo nimetön viranomaislähde uutistoimisto Interfaxille.
    -Uutistoimiston lähteen mukaan tarkastus liittyy rikosasiaan. Tarkastuksia on viranomaisen mukaan tehty Valion tiloissa Pietarin Primorskin valtakadulla ja Sofiiskaja-kadulla.

    Uskomaton maa ja täysin häpeilemätön toimissaan omaan pussiin pelatessaan.
    Ja kohta saa laittaa Valio lapun luukulle Venäjällä jonkun häthätää tekaistun verukkeen myötä.
    Miten joku voi ylipäätänsä edes investoida tuollaiseen maahan, kysynpähän vaan?

    Äänestä

  • Olet erehtynyt!?
    Ketjun aihe ei suinkaan ole USAn presidentti Obama!

    Äänestä

Ei Putn ole hyvä sydäminen vaan vallanhaluinen kahjo, joka valtaa toisten alueita ja sotkeutuu toisten altioden elämään......etkö ole huomannut, että Putinista ei pidetä juuri edellämainitusta syystä!?Nyt putin aiheuttaa meillekin ongelmia .

Äänestä
  • Eu se ne pakotteet keksi?

    Äänestä

Kaiken tämän hirveyden keskellä muistaa Putin hädänalaisia,matkalla on elintarvikkeita, lääkkeitä, makuupusseja ja sähkögeneraattoreita.

Äänestä
  • No listan mukaan ainakin yhtä hyvä kuin netanjahu ja obama. Niillä on imelämpääkin kuten RAKKAUS POMMITUKSET JNE!

    Äänestä

Mitähän sitten tapahtuu,jos apua ei saada toimitettua perille??????

Äänestä

Aivan samoin oli Hitlerillä. Hän tuli panettelijoiden toimesta väärinymmärretyksi ja sen takia hänelle lankesi ns, hunon miehen maine. Hän halusi vain pitää maailman puhtaana. Mikä siinä oli niin pahaa.

Äänestä

Kyllä jotkut arvostivatkin Hitleriä:

TIME -lehti valitsi Hitlerin vuoden 1938 mieheksi ja vuonna 1939 Hitler oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, mutta sota esti palkinnon jaon silloin ja myöhemmin Norjan miehityksen aikanakaan palkintoa ei jaettu.

Äänestä
  • Tuo mitä puhut rauhasta on pelkkää ostettua mielikuvaa. Tuoko nykyinen riistokapitalismi mielestäsi maailmaan rauhan ja voidaanko tuo maailmaa riistävä väkivaltakoneisto kaataa ilman väkivaltaa ?

    Äänestä

  • räyhään rauhassa kirjoitti:

    Tuo mitä puhut rauhasta on pelkkää ostettua mielikuvaa. Tuoko nykyinen riistokapitalismi mielestäsi maailmaan rauhan ja voidaanko tuo maailmaa riistävä väkivaltakoneisto kaataa ilman väkivaltaa ?

    Stalin tapatti omiaan ja enemmän kui Hitler mut Putin ei oo kommari!

    Äänestä

  • Entäs tää kirjoitti:

    Stalin tapatti omiaan ja enemmän kui Hitler mut Putin ei oo kommari!

    Ohitit kysymykseni. Enkä missään väittänyt juutalaisten esittelemää kommunismia ratkaisuksi.

    Äänestä

  • Entäs tää kirjoitti:

    Stalin tapatti omiaan ja enemmän kui Hitler mut Putin ei oo kommari!

    Molemmat Sosialistisia eli juutal keksinnön kannattajia! Putin ei oo sosialistikaan,

    Äänestä

  • Entäs tää kirjoitti:

    Molemmat Sosialistisia eli juutal keksinnön kannattajia! Putin ei oo sosialistikaan,

    Onko Putin riistokapitalisti? Eikös hän laita niille juuri rotia?

    Äänestä

Ihanaa, että vihdoin Kokoomuslaisen politiikan hyväsydämisyys ymmärretään. Olen tietenkin itse aina tiennyt tämän. ❤

Äänestä

Hehe! Kuka vielä epäilee kenen aikaansaamaa koko Ukrainan kriisi on?

Kiovan hallinto haluaa nyt estää kokonaan punaisen ristin ja Venäjän 280 kuorma-auton avustusmateriaalit. Huomioidaan vielä, että Kiovan hallinto on Eu:n ja Usa:n rahoittama.

Kriisin ratkaisussa Venäjä on etuasemassa. Länsi ei edes halua tyynnyttää kriisiä vaan haluaa tuhota Venäjän talouden ja mahdin!

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=11436

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä juttu!! kirjoitti:

No niin hyvä Putin on kaunista mennäkin auttamaan ihmisiä hätäpaketilla! Kyllä nyt muita kismittää! Kyllä ne jaksaneetkin mollata kaduilta tiensä raivannutta sinnikästä kaveria! Tee enemmän tätä niin pilkkaajasi joutuvat häpeään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu