PUA-kultin alasmeno jatkuu.
Jos eilen näytin videon jossa PUA kertoo huijauksista ja huijareista, jotka itse on nähnyt omin silmin, niin tällä kertaa eräs toinen PUA kumoaa 8 "maagista" pua-oppia, joiden noudattamisella kultit lupaavat kenet tahansa naisen fanipojille.
Tämä sai aikaan hysteerisen reaktion ja defenssin fanipoijilta joiden koolaidin jakelu sissimarkkinoinnin muodossa vallan meni piloille.
Mielenkiintoista onkin, että nämä ohjeet ovat PUA-ohjeiksi myös erityisen vapaita assburgeroinnista, ehkä siksi että tässä kumotaan eikä anneta niitä.
https://www.youtube.com/watch?v=MXYw8WNYr3o
Kahdeksan kohtaa.
1. Älä käytä DHV:tä (demonstroi ylempää arvoa keksimällä valheellisia tarinoita itsestäsi ja saavutuksistasi, kerskailu kun toimii yleensä täysin päinvastaisella tavalla)
2. Tarinoiden kertoilu.
3. EI riikinkukkoilua (pukeutumista pelleksi, homoparaatin osallistujaksi yms.)
4. EI AMOGAAMista (eli riidanhaastamista toisen miehen kanssa jotta voisi tehdä vaikutuksen tämän lähettyvillä olevaan naiseen tai tämän vaimoon, äitiin, tyttöystävään)
5. Ei negaamista, eli sitä että loukataan naista jotta tämän itsetunto putoaisi, jotta tämä taas olisi helpompi saattaa seksuaalisen petoksen uhriksi.
6. 3 sekunnin sääntö. On joskus hyvä odottaa, sen sijaan että juokset kuin koiranpentu heti naisen luokse ja ryhdyt nylkyttämään tämän jalkaa karvainen silinterilakki päässäsi.
7. Saat tarjota drinkin.
8. Saat juoda alkoholia. Vaikka todelliset PUA:than eivät juo sillä heille naisten iskeminen ei ole hauskuutta, vaan kulttitoimintaa ja urheilua.
Fanipoikien raivokohtausta ja propagandavideoita odotellessa. :)
(Nämä ovat pääsääntöisesti kaikki Mystery methodin ohjeita, juuri sen mistä nämä huuruiset "heimopääliköt" jauhavat täällä).

Vastaukset 15
Vanhimmat
Eihän tässä PUA oppeja kumottu vaan Mystery method oppeja.
Kirjoitinkin että ne ovat pääsääntöisesti MM:n ohjeita, mutta kyseiset opit ovat kuitenkin pääasiassa vain kierrätetty eri pua-firmojen toimesta, ja asetettu myyntiin uusilla nimillä. Erityisen moni tuostakin listatasta, kuten fanipoikien parkuminen osoittaa tässäkin ketjussa.
Pakkomielteesi menee jo sairaalloisuuden puolelle.
En katsonut videota, mutta tuon sinun listasi perusteella tuossa ei mitään ihmeellistä ollut. Mystery ei kehota kerskumiseen, dhv:n pitää olla epäsuoraa oman arvon osoittamista. On muuten aikalailla pakollinen juttu miehille, jos haluaa naisen se, että näyttää oman arvonsa, eikä ole mikään säälittävä sylikoira tai itsetunnoton ruikuttaja. Nuo muutkin kohdat perustuu samanlaisiin vääristeltyihin tulkintoihin. "Pukeutuminen pelleksi/homoparaatin osallistujaksi". Juuri tämäntyyppisillä ad hominem heitoilla nämä pua-hate tyypit yleensä kritisoi. Täälläkin moni kieltäytyy katsomasta kulttijohtajamme videoita, koska hän kuulostaa aivan "hintiltä" tms. Tyypillisiä defenssejä. Hail RSD! Hail Mystery!
"Pakkomielteesi menee jo sairaalloisuuden puolelle."
Lisää projisointia fanipojalta, jonka elämän koko sisältö on pua-kulttien palvonta ja motto: "Hail RSD! Hail Mystery!"
Sitten seuraavaksi et edes uskaltanut katsoa videota, mutta arvostelet sen sisältöä silti. Taas yksi neitseellinen fanipoika jonka ajattelun hoitaa kultti, sillä jonain päivänä se voi menettää neitsyytensä, joko naiselle tai "gurulle". Jälkimmäinen on ehkä hieman tyydyttävämpää, eikös? ;O)
"Mystery ei kehota kerskumiseen, dhv:n pitää olla epäsuoraa oman arvon osoittamista"
Se on kerskumista. Mystery myös käyttää siitä nimeä "fine art of bragging" fanipoika. Hauska miten teidän tuntemus koko pua-pelleilyn sisällöstä on enempikin markkinointilauseiden toistelua kuin edes sen ymmärtämistä mitä nämä huijaukset oikeasti pitävät sisällään.
" On muuten aikalailla pakollinen juttu miehille, jos haluaa naisen se, että näyttää oman arvonsa, eikä ole mikään säälittävä sylikoira tai itsetunnoton ruikuttaja. "
Tyypillista kool aidi:a.
Katso video niin tiedät miksi.
"Nuo muutkin kohdat perustuu samanlaisiin vääristeltyihin tulkintoihin. "Pukeutuminen pelleksi/homoparaatin osallistujaksi". "
Sinä sopisit muutenkin homoparaatiin, sillä koko pua-rinkirunkkaus on lähempänä kimpassa suoritettua homoseksuaalisuutta kuin heteroseksuaalisen miehen kiinnostusta naista kohtaan.
On olemassa rutiineja joissa jopa teeskennellään olevansa homoja, ja mitä tulee vaatetukseen, niin tietämättömänä fanipoikana et joko myönnä tai ole oikeasti toinen vaikkapa seuraavasta kuvasta:
http://www.pualingo.com/wp-content/uploads/2010/01/mystery_method_neil_strauss_style_pua_peacocking.jpg
Kun taas tässä kuva fanipojasta riikinkukkoilemassa. Ettet vaan sinä siinä, taisit joutua hätyyttelemään naisia koko illan?
http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2008/04/25/article-1016901-0132F07000001005-574_224x497.jpg
Mystery ja Neil Stauss tuossa ylemmässä kuvassa aika hurjasti pukeutuneena!
Jos haluaa toisenlaisen kuvan Mysterystä, kannattaa hakea Vimeosta "The Pickup artist"- sarjan jaksoja. Löytyy portugaliksi tekstitettynä ainakin.
Niin tai tästä.
Tässä nähdään "heimopäällikkö" ja "yli-alfa" (sellaisia oppeja misery markkinoi).
Oikeana alfauroksena, työntämässä äpärälastaan kärryissä, samalla kun klubitipu toimii johtajana ja johtaa heitä eteenpäin, samalla puhaltaen savua "alfan" ja teidän märkien päiväunien kohteen naamaan.
http://www.datingskillsreview.com/images/profiles/Mystery-Erik-von-Markovik/mystery-erik-von-markovik-daughter-girlfriend2.jpg
Totuus ja imago ovat kaksi eri asiaa.
PS. Nyt he ovat jo eronneet ja misery hajoilee asiaa facebook:issaan, manaten naisia samaan tapaan kuin ätmit täällä. Se todistaa jotain siitä minkälaisia naisia pua-opit sinulle tuo ja miten tehokkaana sitä voi edes pitää "aikuisten oikeesti".
Nämä sun kirjoitukset paljastaa muuten aika paljon sinusta itsestäsi. Väität olleesi vuosia "syvällä" pua:ssa ja testailleesi MASSIIVISEN määrän tekniikoita, mutta silti tulkitset nuo perusjutut noin päin helvettiä. Ei ihmekään jos et ole poikuudestasi päässyt kun olet pukeutunut homoparaatilaiseksi ja yrittänyt loukata naisia.
Toisin kuin sinä, olen ottanut tästä asiasta selvää ja kokenut tuon pelimiespelleilyn käytännössä.
Tästä syystä voin myös kertoa suoraan ja ilman fanipoikien nörtteilyä mitä nuo ovat.
Se taas jos et saa viestiä huumorista erotettua, voi olla että PUA-altistus aiheutti sinulle assburgerin.
Käytätkö myös aliasta "Joku vaan"?
Minulle tässä viestiketjussa on kyse siitä että videolla joku PUA kumoaa toisten vastaavien argumentteja saadakseen väärän gurun opetuslapset kääntymään itsensä puoleen.
Edelleen tämänkin miehen tavoite on silti sama: opettaa miehet saamaan naisia!
Ja ehkä puppena et sitä tajua, niin kaksi vastakkaista opetusta eivät voi olla samaan aikaan totta.
Olet ollut liian paljon RSD:n rinkirunkkujen parissa. ;) Siellä opetuksilla yleensä ei ole päätä eikä häntää, mutta fanipojat uskovat kaiken!
Nyt olet haukkunut täällä kaikki jo homoiksi, kulttilaisiksi, fanipojiksi ja assburgereiksi. Mitähän seuraavaksi. Tuntuu olevan sulle jotenkin vaikea aihe, mutta yritä argumentoida vähän sivistyneemmin jos haluat uskottavuutta.
No huh huh.
Loukkaantunut fanipoika projisoi taas.
Tehän tässä hyökäätte henkilöäni vastaan, ja vain harva teistä osaa vastata argumentoiden takaisin kun esitän minkälainen petollisuutta ja ihmisten hyväksikäyttöä edistävä kultti teillä on.
Hitto! Just ostin sellaisen käheen silinterihatun ja nahkaliivit että tosi kuulina meen tällä viikolla radalle, tohon lähi bubiin nimittäin iskemään, ja nytkö tää setti ei toimikkaan?
Ajattelin että ees jonkun suht kepeen alle 50v muijan kanssa voi jo vihdoin olla sillai kun tässä ei muuten tuu kuin laaki handuun tietsikan äärellä. Tarjosin kerran taksit yhdelle muijalle mutta tää käski mun jäädä pois kyydistä ennen kuin oltiin sen kotona? Kai mä jatkan drinkkien ostelua kun naiset niitä niin kovasti odottavat saavan.
Parta mulla kasvaa huonosti niin en voi jännää parta-viritystä kasvattaa. Fuck!
Kyllä mä ihan tosissain uskon että Mysteryn Youtuube pätkillä mun flaksi lähtee nousuun, on tässä niin monta vuotta omana itsenä tullut vaan pakkeja toinen toistaan pahempia. Että haista vaan Aurajoki jos näitä oppeja meinaat lytätä!
Eihän se toimi, sillä unohdit ihan kokonaan hankkia sävytetyt hiihtolasit. Ilman niitä on aivan turha naisia yrittää.