Suomi laittoi venäjän seinäävasten!!
venäjä ruotuun NYT
971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ukrainan uusi presidentti Petro ”suklaakuningas” Porošenko on monessa rikosskandaalissa ryvettynyt juutalainen. Oligarkki Porošenko on ilmoittanut, että hänen valintansa myötä Ukraina jatkaa väliensä parantamista länttä kohti. Israel ja Yhdysvallat ovat olleet innoissaan rikolliskuninkaan valinnasta.
Porošenkon alkuperäinen nimi on Peter Waltzman. Waltzman vaihtoi nimensä ukrainalaisempaan helpottaakseen liiketoimiaan. Hän aloitti uransa pesemällä neuvostorahaa, ja tarina ”ahkerasta yksityisyrittäjä Porošenkosta” on myöhemmin sepitetty tarina. Etenemistä rikollisuralla helpotti se, että Petron isällä oli paljon kokemusta alamaailmassa toimimisesta. Isänsä ”yrityksessä” Porošenko osallistui esimerkiksi ryöstöihin, prostituutioon, asekauppaan ja huumebisnekseen. Häntä on syytetty lukemattomia kertoja kavalluksista, korruptiosta, poliitikkojen lahjonnasta ja verorikoksista. ”Ahkera juutalainen yksityisyrittäjä” on myös uhkaillut väkivallalla kilpailijoitaan.
http://www.magneettimedia.com/ukrainan-uusi-presidentti-on-juutalainen-ammattirikollinen/
__________________________
Todella huvittavaa mutta surullista.
Nyt ei sitten päästetä avustusrekkoja viemään apua janoa ja nälkää näkeville ihmisille,sekö on myös Suomen tahto.
_________________________________________
Toivottavasti passkasakki kuoli nälkään siellä!
– Niin sanotussa lännessä näitä perusteluita ei kuitenkaan kuultu – vaan meuhkattiin ainoastaan Venäjän painostuksesta. Sitäkin tietysti oli, mutta Moskova ei tainnut olla ihan ainoa osapuoli tässä pelissä, Eerola kirjoittaa.
Hänen mukaansa EU:n johto reagoi mielenosoituksiin sopimattomasti. Muun muassa EU:n ulkosuhteiden edustaja Catherina Ashton ilmoitti joulukuussa tukensa Ukrainan hallituksen vastaisille mielenosoituksille. Ashton oli ilahtunut ukrainalaisten eurooppalaisista pyrkimyksistä.
– Euroopan unionin, sen ulkopoliittisen edustajan paronitar Catherine Ashtonin ja monien suurten jäsenmaiden poliitikkojen reaktiot olivat yksinkertaisesti sopimattomia. Yksi toisensa perään läntiset poliitikot kävivät Kiovassa vannomassa tukeaan mielenosoittajille, joiden tavoite oli hallituksen kaataminen, Eerola kirjoittaa.
– Entäpä jos vaikka Madridissa pidettäisiin hallituksen vastainen protesti, jonne Venäjän ulkoministeri ja joukko venäläisiä kansanedustajia ryntäisi julistamaan, että he ovat mielenosoittajien puolella. Samalla he asettaisivat ehtoja ja takarajoja sille, miten Espanjan hallituksen pitää toimia. Tätä ei tietenkään kukaan hyväksyisi, hän jatkaa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/68514-erilainen-tulkinta-suomesta-eu-sossi-ukraina-pahasti
Venäjäällä on ne omat ruotunsa ja rotunsa ja geenivirheelliset venäläiskansat, joiden perimää tämä parikymmentä vuotta kestänyt kapitalismin ja oligarkien hallitsema aika pääsi vielä Coca-Colan ja Hampurilaisten avulla lopullisesti pilaamaan.
Se On Voi, Voi ... kun Pietarin limpun päälle ei ole enää voita.
Kyllä ME Suomessa naapuri tunnetaan ja nykyisin Se suoraan sanotaan, mitä ITÄ-Rajan takana puuhaillaan ja edelleen länteen rynnistetääna mihin NE muuten pyrkivät hallitsevien (toistaiseksi) R Y S S I E N n johdolla.
http://www.iltasanomat.fi/paakirjoitus/art-1288724577215.html
No NYT ovat ehkä vähemmän uskovaisia, eivätkä enää "porhalla" kommunismiin.. .sen kun saivat kerralla R Y S S I T T Y Ä ja eiköhän Se tämä uusi koheltaminen pääty taas samalla tavalla.
Venäjän laittoi suomen seinää vasten älkää leikkikö tulitikkujen kanssa voi tulla iso Palo
Haluan aseistaa Ukrainaa tosissaan ja lahjoittaa PANSSAREITA.
Suomen sankari esittää vaatimuksen Venäjälle,,,
Suomen Sauli on nyt hyvin hyvin vihainen. Ranska sen sijaan kavereeraa Venäjän kanssa hyvissä väleissä.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ranskasta_venajan_puolustusmessujen_virallinen_kumppani-24201
EIKÄ venäläisiä radioasemia Suomeen!!! Lähettäkööt potaskaansa sieltä omalta alueeltaan, josta sitä ei kukaan kuuntele....