Moi, olen 33-vuotias mies, ollut kahdesti naimisissa ja nyt meni kolmas suhde, avoliitto. Kysyn näin miehenä naisilta, onko kiltti mies todellakin tylsä parin vuoden jälkeen? Olen mielestäni suhteellisen fiksu, sinkkuna ja normielämässä hyvän itsetunnon ja sosiaaliset taidot omaava, tulot hyvät ja tulevaisuuden kuviot selvillä. Kun olen suhteessa, panostan sataprosenttisesti toiseen ja yhteiseen hyvinvointiin niin arjessa, kuin romamttisemmissakin merkeissä. Menee valitettavasti usein niin, että tätä ruvetaan pitämään ensihuuman jälkeen itsestäänselvyytenä, ja tasapaino katoaa - aloitteet toisen osapuolen osalta vähenevät ja muutenkin viilenee.
Minä olen kohdannut saman tilanteen parissa suhteessa itsenikin kohdalla, mutta oppinut käsittelemään sitä - töitä pitää tehdä sen kemiallisen rakkauden loppumisen jälkeen, jotta homma toimisi. Toinen vaihtoehto on ruveta leikkimään, pitääkseen itsensä "mielenkiintoisena", tavoittelemisen arvoisena. Miksi? En itse kaipaa huomiota keneltäkään muilta naisilta, kuin omalta, mutta tuntuu siltä, että on pakko kohdella tätä vähän huonosti, rellestää, vähän flirttaillakin muille, elää ns. omaa elämää, vaikka ollaan suhteessa. Edelleen, miksi? Selittäkää hyvät naiset, miksi samassa miehessä pitäisi olla vähän isää, vähän isoveljeä, vähän ystävää, mutta näiden lisäksi kusipäätä? Pitääkö välillä satuttaa, jotta mielenkiinto säilyy? Täytyykö osoittaa olevansa mies sillä, että muillekin kelpaisi, jotta olisi taistelemisen, huomion ja hellyyden arvoinen? Haluan, että molemmat huolehtii toisistaan, mutta kynnysmatoksi en rupea.
Vai onko vain niin, ettei pohjalla ollut tarpeeksi syvää henkistä yhteyttä, joka pitäisi kasassa?
En halua aloittaa tässä mitään tappelua, ihan vain omia kokemuksianne kyselen, rehellisiä sellaisia.
Kiltin miehen syndrooma
12
1619
Vastaukset
- Vanha täti jo
"Miksi naiset rakastuvat renttuihin?" - Siksi, että renttu ei ole itsestäänselvyys.
Eli viittaan ap:hen, joka kerrot olevasi niin kunnollinen, niin kunnollinen. Se on hieno asia, mutta kun ottaa huomioon ikäsi, on kohderyhmäsi naisilla monesti vähän erilaiset odotukset miehen suhteen. Jos tähtäät tuonne 15-20 vuotta vanhempaan naiskuntaan, voit olla varma, että saat enemmän arvostusta ja rakkauttakin.
Jos et vanhemmista naisista välitä, on toinen toimiva vaihtoehto kääntyä katselemaan eronneita/petettyjä naisia. Eli tähtäät sellaiseen suuntaan, jossa todellakin tarvitaan turvallisuutta, tukea ja luotettavuutta. Se on sitä mitä sinä voit tarjota. Meneviä itsetietoisia uranaisia on turha kiltin miehen katsastella... Ehei.
Toisaalta on myös hyvä pohtia sitä, että minkälaiset ovat odotukset parisuhteelle? Odotatko sinä liikaa? Odottaako kumppani liikaa? Sen alkuhuuman jälkeen on edessä todellakin arkinen elämä. Kaikilla. Ja siitä rakastumisen huumasta eteenpäin mennäänkin sitten sillä, että h-a-l-u-t-a-a-n rakastaa. Se on tahdon asia, ei välttämättä tunteen. - mieti ensin näitä
Tuossa se taitaa se ongelma olla. Sä panostat sataprosenttisesti toiseen suhteessa ollessasi. Unohdatko itsesi kokonaan, tukahdutatko toisen liiallisella huomiolla? Unohdatko elää omaa elämääsi?
Mua kiinnostaisi myös tietää, millainen ihminen on kiltti?- naikkon32
Onko kiltti mies todellakin tylsä parin vuoden jälkeen?
Kyllä. Perin tylsä ja tossu. Ketään ei pitemmän päälle kiinnosta tollainen vällyttely.
Olen mielestäni suhteellisen fiksu, sinkkuna ja normielämässä hyvän itsetunnon ja sosiaaliset taidot omaava, tulot hyvät ja tulevaisuuden kuviot selvillä.
Just joo. Mielestäsi olet. Ehkäpä jonkun toisen mielestä näin ei ole, kun tossun kuvaa tulee pedaaliin. Jotenkin jää kuva kertomasta, että asiat ovat juuri päinvastoin.
Kun olen suhteessa, panostan sataprosenttisesti toiseen ja yhteiseen hyvinvointiin.
Liika on liikaa. Ketään ei lopun perin kiinnosta tollainen.
Tämä tarina on tosi.
T.N/32
- sellasta33
Liekö ongelmasi on siinä, ettet näe itsessäsi mitään vikapuolia. Siis eihän sinussa voi olla mitään vikaa! Tuollaisella periaatteella ei varmasti suhteet onnistu. Valehtelemalla itsellesi siitä, millainen olet suhteessa johtaa siihen, ettei mikään suhde tule koskaan sinulla kestämään.
Ja miten me täällä foorumeilla voidaan sinulle vastata missä ongelma? Mikset kysy noilta ex-vaimoiltasi ja ex-avoltasi. Nehän tietävät parhaiten mitä tapahtui. Täällä voidaan sanoa vaikka miljoona syytä erojen syille ja mielipiteitä onko kiltti hyvä vai huono asia.
Esim itseni mielestä kiltti mies on paljon parempi kuin renttu ja sellaisen kanssa suostun vain seurustelemaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinä ja minä sopisimme yhteen. Kiltti voi olla myös hyvin persoonallinen. Puuttuuko siis sinulta persoona, koska keskityt pelkästään "kiltteyteesi"
Puhumatta siitä, että sinä saatat kuvitella olevasi kiltti, mutta niin ei välttämättä ole muiden mielestä. - Eroamassa33v
Tähän vastaan kokemuksella ja odottavin mielin.
Kiltti mies on usein sellainen joka ei irstaile vaimon kanssa esim. yleisellä paikalla. Tai ylipäänsä koskaan. Melkein jokainen tasapainoinen, omillaan tarvittaessa toimeentuleva nainen kaipaa jotain "rikollisen" hyvää piristystä arkeen ja juhlaan. Jotain yllättävää pitää olla vuosissa. Ei aina samaa juttu. Kuten minä sain palan nominationiin joka vuosi synttäreillä ja jouluna :( ihan kiva, mutta parempi ois ollut ravintola iltakin kuin korun pala. Vaikka tunnin hieronta, omalta mieheltä. Jotain uutta eikä aina arvattavaa. Naistenpäivänä ei tarvi aina tuoda ruusua, se voi olla koru tai vaikka varattu matkakin. Kukkia voi lähettää,vaikka töihin pienestäkin syystä.
Olen juuri jättämässä ylikilttiä miestä, vanhempani sekoavat kun kuulevat ja ystävät puhuvat seläntakana varmasti, jotka eivät tiedä tosiasioita. Tämä minun ylikiltti mies on ennenkin seurustellut 8 vuotta ja nyt taas 8 vuotta ja homma alkaa oleen lusikoiden jakoa vaille valmis... miksi? Tämä mies on kaikille muille kiltti ja ihana. Todella hiljainen ja hyväksyvän oloinen. Ei korota ääntänsä.
Mutta minä joka asun hänen kanssaan 24/7 hän alistaa minua kokoajan ehkä tieten tahtoen tai tietämättään siitä edes itse. Pääosin hän tervehtii ja kertoo omat kuulumiset,joskus kysyy minunkin, harvoin kommentoi niihin enää näin vuosien päästä. En saisi tehdä mitään muuta kotona kuin ruokaa ja siivota, koska mies osaa kuulemma kaiken muun paremmin (mm. remontit). Samalla ottaa siitä kunnian, hän kun tekee kaiken!!!!!!!! Kun teen ruokaa, mies ei ikinä kunnioita ruoka aikoja, hänellä on aina jotain tärkeämpää autotallissa tullakseen syömään. Hän ei enää toisen seurustelu vuoden jälkeen lohduttanut suruissa, eikä kannustanut jos oli vaikeaa. Oman suhteen ongelmista hän ei ole juuri koskaan halunnut puhua vakavasti eikä leikilläänkään. 8 vuoden aikana hän on käynyt kanssani kodin ulkopuollella illanvietoissa 4 kertaa jos ekaa vuotta ei lasketa, jolloin lähti jokapaikkaan mihin pyysin. Eikä ihan heti uskoisi, että häpeää naamaani tai käytöstäni saatika kroppaani. Häntä ei vain kiinnosta kylillä liehuttelu ja minusta olisi kiva mennä joskus, piristykseksi.
Mikä hitto siinä on, että kiltit miehet ei halua puhua ja alkuun pitää esittää jotain muuta kuin on oikeasti? Tuhmat miehet puhuu ja vielä suoraan.
Sinä 33 joka taas olet eronnut. Katso itseäsi rehellisesti peilistä. Älä ole vässykkä ja tee kaikkea naistesi eteen. Älä myöskään ole liian arka tunteiden kanssa. Naiset tykkää flirttailla, jopa oman miehensä kanssa jos siitä on siihen. Harvasta miehestä on kehumaan naistansa ihmisten ilmoilla, saatika että puhuisi pikkutuhmia :) Kiltti mies on hyvä ja arvokas, mutta liian kiltti ei saa olla -pikkutuhma pitää olla. Ei tarvi pettää eikä jättää, jos molemmat huomioi toisiaan yleisesti. Toisena aikana voi toinen huomioida enempi ja päin vastoin. Joskus voi olla aikoja ku yhdessä huomioidaan toinen toista.
Mä oon tosi usein lämmittänyt sauna ja tehnyt ruuan kun mieheni tulee kotiin. Hän ei ole tehnyt sitä kuin pyynnöstä kerran ja oma-aloitteisesti kerran (kun tein kuukauden putkeen ylitöitä). Siinäkin ois toivonut jotain muutakin apua, mutta ei ole kuulemma kerinnyt. Meillä oli kämppä kaaoksessa kuukauden jälkeen ja tilasin siivoojan, josta sain järkyttävät huudot. No ohan se totta ne ylityörahat taisi mennä siihen, mutta minkäs teet ku mies ei auta mua koskaan, vaikka kiltti onkin kaikkien muiden ja itsensä mielestä.- 18+7
Aloittajalle. Pyörää ei tarvitse keksi jokaisen kiltin miehen kohdalla uudestaan. Lue Tony Dunderfeltin kirja Parisuhteen kemia.
Ja itseäni kiinnostaisi saada vastaus seuraaviin kysymyksiin: näiden kolmen puolison kohdalla, missä/miten tutustuitte? Tekikö aloitteen nainen vai mies? Mihin asioihin ihastuit hänessä? Mihin hän sinussa? Ovatko taustanne/perheolot kovin erilaisia?
Jokin yhtenäinen punainen lanka tähän syndroomaan varmaan on löydettävissä, vaikkapa pariterapeutille jutellen. Kun itse hahmottaa tilanteensa suhtkoht realistisesti, omaa käytöstä voi (työllä ja vaivalla) korjata. - raskas elämä takana
Täyttä asiaa.Tuli ihan oma eksä mieleen..miellyttäjä ja kiltti.Paitsi puolisolleen.Nyt yrittää egoilla nykyisen puolisonsa kanssa mun elämän päätöksistä.Mulla on hienot lapset,mutta harmi että ne on kiltin miehen kanssa,koska nyt hän miellyttää uutta puolisoaan lastemme kustannuksella.
Mutta oli se raskasta aikaa.Ei sitä voi edes tajuta miten raskasta on elää kiltin miehen kanssa.Se vie kaikki mehut kotona puolisoaan alistamalla.:( Nyt yritän toipua pikku hiljaa..
- miesvm-64
Olen itse joutunut seuraamaan läheltä yhtä pariskuntaa ja tämä "mies" on todella kiltti mies.
He eivät ole edes paljon haukuttu sisko ja veli pariskunta ajastusmaiilmalta vaan ennemmin kuin kaksi siskoa!
Mies nyökyttelee kaiken minkä tämä nainen sanoo ja muutenkin asennoituminen on nöyrää ja pyörii tämän naisen nais porukassa ?!
Tämä "mies" enemmänkin aiheuttaa huvittuneisuutta muittenkin miesten keskuudessa ja voi vaan kysyä mikä tätäkin pariskuntaa pitää yhdessä....ja mitä seksikin sitten näillä on että oikein pahaa tekee kun pistin mielikuvitukseni liikkeelle tässä asiassa...niin ei siinä varmaan heillä mitään mielikuvusta todellisuudessa ole!
Olkaa nyt miehet miehiä ja naiset naisia ja sehän meissä toisiimme vetää nämä fyysiset ja psyykkiset sukupuolierot eikä tätä jatkuvaa tasa-arvo hömpötystä.- vai joutunut seuraan
ton ikänen äijä ja askartelee toisten ihmisten asioilla.
Kyttää ja mielessään arvostelee ja mollaa toista.
Ja sitten vielä vaivaa niin paljon, että kirjottaa netissä... kirjotapa pappa vielä paikallislehden yleisönosastolle, mutta ole mies ja tee se omalla nimelläs.
- Jospa nyt....
Moro...
Vähän samaa ongelman kanssa itsekkin olen paininut. Naisilta tähän et vastausta saa. Olen myös kaksi kertaa eronnut, ja nyt ihan hyvässä suhteessa elelen. Ikää tuli juuri 50 täyteen.
Mä vähän luulen, että huomioiminen joka ilmeisesti on meille molemmille luonteenomaista, muuttuu itsestäänselvyydeksi jossainvaiheessa. Avuliaisuus, joka ensin on suhteessa naisen mielestä "hienoa" ja "ainutlaatuista" muuttuu meille taakaksi. Kun annat pikkusormen, ei pian käsi enää riitä. Ja vähän myöhemmin ei edes koko kroppa...
Seksin suhteen tietysti se arki ja väsymys tulee jossain vaiheessa vastaan. Aloiteen tekeminen on yleensä aktiivisemman osapuolen harteilla. Jos saa tarpeeksi seksiä, ei se sitä välttämättä halua yhtään enempää.
Mulle toisen eron jälkeen eräs nainen sanoi, jonka kanssa olemme olleet yhteydessä silloin tällöin noin niinku muutenvaan, käski minun lakata olemasta kiltti... En saatana lakkaa!! En se silloin ole minä. Mä pidän huolta ihmisistä jotka ovat itseäni lähellä siksi että mä haluan tehdä niin. Jos huolenpitoon kuuluu väkivalta ja vittumaisuus, niin sitten olen ollut väärässä koko elämäni.
Kiltit miehet ajautuvat jostain kumman syystä suhteisiin ns. vääränlaisten naisten kanssa. Sama taitaa päteä kiltteihin naisiin, jotka löytävät juopot ja väkivaltaiset miehet itselleen. Uuutta matoa koukkuun... Mä en lakkaa koskaan yrittämästä. Arpinen sydän kesää vaan paremnmin kolhuja :)- pikku vinkki
Huolenpitoon ei kuulu väkivalta ja vittumaisuus, tuohan on selvää jokaiselle. Kiltteinä itseään pitävät ihmiset eivät tajua, että voivat olla kilttinäkin avoimempia ja spontaaneja. Mä olen kiltti tyttö, mutta kukaan ei ole tylsäksi koskaan maininnut. Mikä taitaa olla teidän kiltteinä itseänne pitävien miesten ongelma.
Olkaa reippaampia, heti muuttuu asiat paremmaksi. Ei naista tarvitse koko ajan miellyttää ja passata. Joskus on hyvä sanoa oma mielipiteensä ja toimia vähän itsekkäästi, ei aina sen toisen tahdon mukaan. Jos tulee riitaa, niin hyvähän se vaan on. Puhdistaa ilmaa.
Mä pidän itseäni välillä oikeasti liian kilttinä. Koska mulla tuppaa menemään kiltteys toisesta ylihuolehtimisen puolelle. Ja eihän siitä kukaan tykkää pidemmän päälle. Mä olen tietoisesti opetellut olemaan vähän itsekkäämpi, tuijotellut välillä pelkkään omaan napaan. Kuitenkaan ketään loukkaamatta. Ei tylsimyksen kanssa kukaan jaksa vuosia seurustella.
Ei se sustakaan vähemmän kilttiä tee, jos joskus irrottaudut kaavoistasi, rohkaistut tekemään jotain kivaa, josta nautit. Jotain, jonka olet kokenut ennen, ettei se sulle sovi, koska olet liian kiltti. Lakkaa ajattelemasta, että mä olen niin kiltti ihminen, enhän mä voi muuta kuin miellyttää toisia ja olla tylsä.
- Niinpäniin
Aloittaja on vain ajautunut suhteeseen itselleen sopimattoman ihmisen kanssa. Kai oikea olisi se kiltti nainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851