Tällaista voi vaan sattua!

Elokuussa 2012 menin lääkärille, ja valitin etten saa polveani suoristettua, ja polvi kipeytyy ja on turvoksissa. Otettiin MRI, jossa rustopinta hyvä ja ortopedi jopa onnitteli asiasta. Pieni nivelkierukan repeytä tuli tähystää. Samanaikaisesti mukaan tuli hirvittävät krampit lantiosta pakaran yli sääreen. Selkää ei sen enempää tutkittu, todettiin, että johtuu ontumisesta. Tähystyksen jälkeen polvi meni vielä tuplaten pahemmaksi. Selkkramppien saattelemana menin polvi koukussa töihin. Otettiin uusi MRI kesäkuussa 2013, jossa rusto olikin siten jo puhkikulunut ja ortopedi hämmästäli nivelrikon nopeaa etenemistä. Ortopedi esitti jo kesällä 2013 keinoniveltä vaihtoehtona. Uusi tähystys tehtiin syksyllä 2013, ja se olikin jo ihan turha. Tähystyksessä ortopedi arveli, että kyseessä on joku perinnöllinen juttu, kun on niin pahasti kulunut. Edelleen kärsin selkäkrampeista ja polven vajaaojennuksesta. Olen juossut fysioterapeutit, jäsenkorjaajat ja urheilujierojat läpi. Ja nyt siis joudun pakostakin menemään polven keinonivelleikkaukseen, mutta pelottaa todella palvjon kaiken kokemani jälkeen. Onko vastaavia polttavia lantiokipuja ja polven vajaaojennusta muilla? Suoristuuko polvi keinonivelleikkauksella? Mulle on esitetty osakeinoniveltä, koska vain polven sisäsyrjä on ilmeisesti kulunut. Pelkään vaan mahdottomasti, kun kaikki on mennyt pieleen tähänkin mennessä.
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mitä tehdä? kirjoitti:

Elokuussa 2012 menin lääkärille, ja valitin etten saa polveani suoristettua, ja polvi kipeytyy ja on turvoksissa. Otettiin MRI, jossa rustopinta hyvä ja ortopedi jopa onnitteli asiasta. Pieni nivelkierukan repeytä tuli tähystää. Samanaikaisesti mukaan tuli hirvittävät krampit lantiosta pakaran yli sääreen. Selkää ei sen enempää tutkittu, todettiin, että johtuu ontumisesta. Tähystyksen jälkeen polvi meni vielä tuplaten pahemmaksi. Selkkramppien saattelemana menin polvi koukussa töihin. Otettiin uusi MRI kesäkuussa 2013, jossa rusto olikin siten jo puhkikulunut ja ortopedi hämmästäli nivelrikon nopeaa etenemistä. Ortopedi esitti jo kesällä 2013 keinoniveltä vaihtoehtona. Uusi tähystys tehtiin syksyllä 2013, ja se olikin jo ihan turha. Tähystyksessä ortopedi arveli, että kyseessä on joku perinnöllinen juttu, kun on niin pahasti kulunut. Edelleen kärsin selkäkrampeista ja polven vajaaojennuksesta. Olen juossut fysioterapeutit, jäsenkorjaajat ja urheilujierojat läpi. Ja nyt siis joudun pakostakin menemään polven keinonivelleikkaukseen, mutta pelottaa todella palvjon kaiken kokemani jälkeen. Onko vastaavia polttavia lantiokipuja ja polven vajaaojennusta muilla? Suoristuuko polvi keinonivelleikkauksella? Mulle on esitetty osakeinoniveltä, koska vain polven sisäsyrjä on ilmeisesti kulunut. Pelkään vaan mahdottomasti, kun kaikki on mennyt pieleen tähänkin mennessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu