valiolla

valiollekko?

Onko kukaan töissä, tai tietääkö suurinpiirtein valion palkkoja?siis ihan pakkaus tai mitä hommia siellä nyt on, ei ihan varmaan mihinkään labraan minusta ole sinne?koulutusta ei ole, mutta elintarvikealaa muuten. eli jos tietoa valion palkoista niin infoa tänne.

31

14277

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hannes

      En tiedä minkälainen palkka siellä on muta luulen että siellä saisi maitoa juoda. Onhan sekin palkan päälle laskettava. Jos työvuoronkin aikana joisi kolme litraa maitoa on se jo kolmatta euroa. Vuodessa se tekisi jo viitisensataa ja jos juustoja tai jugurtteja saa ahmittua tai kotiinviemiseksi edullisesti niin kyllä siitä saattaa elintarvike ja ravintomuodossa etuina saada jo kuukausipalkan verran vuodessa kun ahnaasti syö. Tietysti niine ehtoine ettei sitten kotona syö kaupan tuotteita vaan elelee työmaan eduilla niiltä osin.

      • meijeristi

        Valiolla on niin hyvä palkka, että pääsääntöisesti sinne otetaan töihin vain toinen toisensa sukulaisia. Säilyy siten rahat samalla suvulla. Edes koulutus tai työkokemus ei auta saamaan työpaikkaa, jos suhteita ei ole.


    • työssä ollut

      Valio on niin paljon lakkauttanut pieniä, että saaneeko palkta uusia, ennenkuin noista irtisanotuille on tarjottu töitä?

      Itse olen ollut joskus nuorena pikkumeijerissä kesätöissä, eri kuin valio.Työaikana sai syödä jäätelöä ja jugurttia niin paljon kuin halusi, kotiin ei kuitenkaan saanut viedä. Eipä tuota tehnyt kuitenkaan mieli, niiden valtavien pakkausten näkeminen riitti.

    • sulattelija

      Olin valion juustolassa töissä 70 luvun alussa. Sain silloin jotain 950-1000 markkaa kuussa bruttona ja se tuntui kovalta liksalta silloin ainakin minusta koska olin vasta 15 vuotias. Silloin pääsi duuniin noinkin nuorena ja olinkin siellä kait pari vuotta tehden myös iltavuoroja vaikka se ei ollutkaan aivan laillista siihenkään aikaan? Juustoa sai popsia mielinmäärin mutta ei sitä niin hirveesti kuitenkaan tullut mutusteltua, jostain syystä :) Luulen, että liksat ovat niistä ajoista hiukan kihahtaneet ylöspäin.

      • -------

        On varmaan joo. Eli kyllä sieltä varmaan enemmän saa kuin 150 - 200 euroa kuussa.
        Haloo.


    • Liner

      Itse olin vielä reilu vuosi sitten Valiolla varastomiehenä. Työ oli palkkaan nähden ihan ok, fyysistä ja rankkaakin paikoin, mutta ei minua haitannut. Siisti sisätyö kuitenkin. Enemmän rassasivat työmatkat, jotka poljin kesät talvet polkupyörällä. :P Peruspalkka oli suunnilleen 8e/h, mutta ehti nousta minullakin ainakin kerran tai pari, vaikka olin töissä vain n. 1,5 vuotta. Ei mitään isoja korotuksia, mutta kuitenkin. Opiskelijalle Valio oli oikein hyvä lisätulonlähde, vakityöksi suht rankka ja huonopalkkainen.

      Hassuna yksityiskohtana todettakoon, että nyt lähes vuosi Valiolla lopettamisen jälkeen olen ostanut jugurttia kerran tai kaksi. Ei ole enää jugurtti maistunut tauoilla vedettyjen purkkien jälkeen....

    • saapaskäsikoira

      Ketju on jo iät vanha, mutta itse etsin aiheesta tietoa myöskin, joten oletan että joku muukin joskus etsii.

      Tämänhetkinen kuukausipalkka kokoaikaiselle, jolla ei kokemus- tai koulutuslisiä, työehtosopimuksen 1-tason palkka on 1599 euroa.

      • saapaskäsikoira

        Niin ja siis työtehtävät ovat maidonjalostuksen teollisuudessa (ei esim. varastossa tai labrassa).


    • lisät

      Mitähän ilta- ja yölisät sit lienee?

    • Fakta

      Iltalisä 15% ja yölisä 30% tuntipalkan päälle.

    • lisät

      Kiitoksia!!

    • Näyttää_olevan

      pikkujohtajilla 157000euroa/vuosi, seuraavalla tasolla jo 300000euroa/vuosi. Tiukausta tilanteesta huolimatta (tai juurikin siitä ja irtisanomisista johtuen) on ollut varaa korottaa merkittävästi palkkoja vuodelle 2014

    • vakituisesti_valiolainen

      Valiolla on käytössä tuotepakkaajilla SEL palkkaryhmät 3-5 ja tuotevalmistajilla MVL meipake palkkaus kokemus- yms pisteytyksineen. Tuotevalmistajalla peruspalkka voi olla reilusti päälle 3000€/kk. Ilta- ja yölisät yms siihen päälle. Ja kaikilla hyvät työehdot. Eikä työ ole ollenkaan niin raskasta ja puuduttavaa kuin monessa muussa elintarviketeollisuudessa. Meijerissä ei työskennellä liukuhihnalla. Suosittelen! :)

    • varastossaliiankauan

      Varasto/pakkaus/kunnossapito noin 1600-2000 lisät ja ilmaiset tuotteet silloin tällöin.

    • MVL_ammattilainen

      Kunnossapito peruspalkka alkaen 3000€ ja siitä ylöspäin ja siihen tulee keskimäärin päälle 1500€ vuorolisiä keskeytymättömässä 3-vuorossa. Näin ainakin riksun Valiolla. Näin siis, MVL eli Meijerialan ammattilaisiin kuuluvilla kunnossapitäjillä niin tuotannossa kuin varastonkin puolella.

      • Meipake.juu

        Ei helvetti ole peruspalkka 3000 e. Muutama vuosi takaperin tarjottiin työsopimusta kunnossapitoon 2200 e/kk. Koulutusta ja kokemusta pitkästi. Vastavalmistuneen alkupalkkasuosituskin on yli tonnin korkerampi kuin Valion tarjoama palkka. Haastattelijat olivat ihan kujalla. Kertoivat mm että Valiolla on kauppa jossa saa käydä vain valiolaiset. Tosipuheissa kauppa on avoin kaikille. Juustoja 6,63 e/kg. Kaupassa tuplahinta. Sutta ja sekundaa kuuluu tulevan aika useasti. Perhe- ja henkilösuhteet ovat tärkein valintakriteeri, mutta kaikki sukulaiset eivät halua tulla talkoisiin.

        Meipake on oma lukunsa. Esimiesten perseennuolenta on palkanmaksun eräs kriteeri.


      • Valiolainen
        Meipake.juu kirjoitti:

        Ei helvetti ole peruspalkka 3000 e. Muutama vuosi takaperin tarjottiin työsopimusta kunnossapitoon 2200 e/kk. Koulutusta ja kokemusta pitkästi. Vastavalmistuneen alkupalkkasuosituskin on yli tonnin korkerampi kuin Valion tarjoama palkka. Haastattelijat olivat ihan kujalla. Kertoivat mm että Valiolla on kauppa jossa saa käydä vain valiolaiset. Tosipuheissa kauppa on avoin kaikille. Juustoja 6,63 e/kg. Kaupassa tuplahinta. Sutta ja sekundaa kuuluu tulevan aika useasti. Perhe- ja henkilösuhteet ovat tärkein valintakriteeri, mutta kaikki sukulaiset eivät halua tulla talkoisiin.

        Meipake on oma lukunsa. Esimiesten perseennuolenta on palkanmaksun eräs kriteeri.

        Kyllä muuten helvetti varmasti on. Varsinki MVL:n sopparilla yli 3000e, SEL:in sopparillaki pääsee kunnossapidossa yli 2500e peruspalkalle. Ja näihin tietenkin sitten vuorolisät päälle. Ammattimiehelle ammattimiehen palkka, suunsoittajalle suunsoittajan palkka.


    • pelleroinen

      Tehhäänkö valion varastolla nykyään nollatyösopimuksia?onko joku tehny sen ja miten toimi

    • JantunenH

      Millon Valio maksaa tulospalkkion työntekijöille viime vuodelta??

    • Xvaliolainen

      Huonot palkat ja ainakin Joensuun tehtaat tilat aivan homeessa. Jos homeeseen reagoi niin näille toimipaikoille ei ole mitään asiaa. Ihmettelen kuinka viranomaiset eivät reagoi asiaan?

    • Anonyymi

      Joo vanhempani ovat maitotilalla valiolla ja aivan paskaa palkkaa maksavat meilke maidosta

    • Anonyymi

      Kaikkein valioin Valiolla on sen ylipääjohtaja Veijo Valio, ja siksi Veijon palkka on ISO. Itse asiassa se on erittäin ISO ja se on sitä siksi koska muuten Veijo Valio voi lähteä ulkomaille töihin.

      Ja sitä että Veijo lähtisi ulkomaille töihin ei pidä päästää tapahtumaan sillä kukaan ei Valiolla tiedä paremmin kuin Veijo että miten maidosta saadaan juustoa ja jäätelöä ja Valion kuningastuotetta voita.

      Ja ennenkaikkea vain Veijolla on hallussaan se salainen tieto jonka avulla juuston myynnistä saadaan sitä suurempi hinta mitä vähemmin sen juuston valmistukseen on käytetty juuston pääraaka-ainetta eli maidon rasvaa.

      Niinpä jo yleinen vähärasvaisen juuston ystävien että sen myötä kansanterveyden etu vaatii sitä että Veijo Valio olisi siellä Valiolla tyytyväisenä töissä eikä lähtisi vaikkapa lehmipojaksi Utahiin tai postinjakajaksi Tangajiikkaan.

      Sen sijaan useimmilla ellei että peräti kaikilla Valion proletason työntekijöillä palkka on niin pieni että eväsleivissäänkin niillä on margariinia päällä kun voihin niillä proleilla ei ole varaa.

    • Anonyymi

      Valion pakkaajat tienaa vähemmän kuin pienempien meijereiden periaatteessa samaa työtä tekevät pakkaajat. Valmistajan palkat on kohdillaan, johtuen liiton mukaisesta palkkaussysteemistä, Meipakesta.

      Valiolle pääseminen on kuitenkin hankalaa, jos et ole lesta tai sukua jollekin Valiolaiselle.

    • Anonyymi

      Valio kusettaa palkoissa minkä kerkee. Ihan yhtä kurafirma kuin muutkin samanalan puljut.

      • Anonyymi

        Valio on hyvä työnantaja, palkka on työn vaativuuteen nähden kohdallansa. Duunarilla 40000-50000€/vuodessa. Parasta Valiossa on se, että se ei ole pörssiyhtiö. Sinua ottaa päähän, kun et ole päässyt Valiolle töihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valio on hyvä työnantaja, palkka on työn vaativuuteen nähden kohdallansa. Duunarilla 40000-50000€/vuodessa. Parasta Valiossa on se, että se ei ole pörssiyhtiö. Sinua ottaa päähän, kun et ole päässyt Valiolle töihin.

        Onko tuo varasto miehen palkka? Ja millä kokemuksella?🤥


    • Anonyymi

      Jos et ole sukua Valiolaiselle älä vaivaudu. Palkkoja ei makseta oikein, työhyvinvointi ei kiinnosta ketään ja työpaikkakiusaaminen on ainoa yhteinen harrastus

      • Anonyymi

        Kaikki työpaikat, jotka sijaitsee Pitäjänmäellä, paha työpaikkakiusaaminen ja kateus, ammattialasta ja työtehtävistä riippumatta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki työpaikat, jotka sijaitsee Pitäjänmäellä, paha työpaikkakiusaaminen ja kateus, ammattialasta ja työtehtävistä riippumatta.

        Kannattaa siis muuttaa Pitäjänmäeltä Seinäjoelle. Seinäjoella kaikki on suurta, syrän ja palkatkin.


      • Anonyymi

        Paljonko varastotyöstä maksetaan noin 9v kokemuksella


    • Anonyymi

      Kiinnostaisi myös..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7865
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2145
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      2048
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1630
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1187
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1055
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      824
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      705
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      679
    Aihe