Nuori seikkailija

homostelitte ja oli mukaa kivaa

Höymöy

Tarinoita selkäsaunasta Osa 2

Koska olin rengiksi lähtenyt, niin pitihän minun isännän nimi tietää, joten päätin esitellä itseni ja sain tietää, että istuin Lassen kyydissä.
– Kahteen pekkaanko me sitä heinää tehdään.
– Niinhän se on. Mulla on sellainen vanha paalaimenlousku, joka tekee 50 kiloisia paalia. Niitä me ajamme latoon.
Minua vähän huoletti tuo paalien paino, jos niitä pitää korkealle nostaa, niin saattaavat jäädä välille, joten sanoin:
– Minä en ole koskaan ennen ollut heinätöissä.
– Ei tuo niin ihmeellistä ole, toinen ajaa traktorilla ja toinen nostaa paaleja kyytiin.
– Onko niitä paaleja paljon?
– Eihän noita vielä ole yhtään, mutta kohta puoliin niitä on muutamia satoja.
– Taitaa olla rankka homma nostella satoja sellaisia?
– Siihen on olemassa sellainen tekniikka. Ne paalit on sidottu kahdella rautalangalla, kun niistä tarttuu
kiinni, repäisee ja polvella vielä auttaa, niin kyllä ne lavalle lentää.
– Kaikki rengitkö ovat jaksaneet heitellä niitä?
– Kerran oli yksi, joka ei jaksanut, sanoi Lasse ja naurahti itsekseen, mutta ei kuitenkaan antanut
minkäänlaista selitystä huvittuneisuudelleen.
Minulla paineet nousivat melkoisesti, koska tiesin, etten ainakaan salilla jaksa nostaa penkistä
viisikymppistä. Toivottavasti siellä pellolla vallitsee sellainen henki, että nousee. Lasse keskeytti ajatukseni
antamalla tilannetiedotuksen:
– Kylältä yksi Eila käy hoitamassa elukat, joten minä voin mennä paalaamaan ne heinät ennen kuin kaste
laskee ja kastelee ne. Tosin toinen puoli jää vielä levälleen, ne ovat vasta huomenna kuivia. Sinä voisitkin
lämmittää saunan sillä aikaa.
Oli hetken hiljaista, kumpikaan ei sanonut mitään. Lasse käänsi auton soratielle.
– Vai ei sinua ole koskaan piiskattu? kysyi hän yllättäen.
– Niinhän minä sanoin.
– Niinhän sinä sanoit, mutta onkos se totuus? Moni on saanut piiskasta valehtelunkin vuoksi.
Se kuulosti aivan selvältä uhkaukselta. On helkkarissa kummallinen äijä.
– Niin varmaan ennen vanhaan, mutta tuskin nykyisin.
– Ei ole kovinkaan pitkä aika, kun minä viimeisen valehtelijan piiskasin.
– Sä tarkoitat jotain itseruoskintaa? yritin vängätä asiaa väkisin normaalimpaan uomaan.
– En minä ruoskinut, koivuvitsaa vähän käytin.
– Mutta etkös sä asu yksi? heitin aika hölmön kysymyksen. Koska tuo piiskaushan oli voinut tapahtua
vaikka missä. Jos nyt mitään piiskausta oli edes ollut olemassa.
– Se oli se renki, joka on nyt siellä Kanadassa.
Tein johtopäätöksen, että Lassi nautti jollaintavalla, kun sai hämmennettyä minun ajatusmaailmaani.
Ilmeisesti hän oli huomannut minun häkeltyvän piiska-asioista. Ehkä ihmiselle kasvaa tuollainen kieroutunut
huumorintaju, kun hän elää paljon yksin.
– En minä sinua sen takia piiskaa, vaikka tuollaisen pienen valeen livautitkin, sulla on pätevä syy siihen?
– Ja mikähän tuo syy mahtaa olla?
– Et kehtaa tunnustaa kuinka on käynyt. Jos sua ei olisi koskaan piiskattu, niin sulla ei olisi minkäänlaisia
estoja puhua asiasta. Estoja on vain niillä, joita on piiskattu.
– No eihän siitä olisi mitään puhumistakaan, jos ei ole koskaan selkäänsä saanut. No onkos sua koskaan
piiskattu?
– Kysy vielä, meidän sukuhan on siitä tunnettua, että ukin isä piiskasi kaikki piiat ja rengit, saattoi siinä
mennä naapuritkin. Mutta hän olikin mahtavan talon isäntä ja omisti pitäjän parhaat rengit ja talo
vain vaurastui.
– Tuota kuviota minä en ymmärrä? Kuka sellaiseen taloon olisi halunnut töihin?
– Isoukki maksoi hyvää palkkaa palvelusväelle. Jos joku oli niin riski, että selvisi ilman selkäsaunaa ukon
kynsistä, niin hän sai tuplapalkan. Rengin pestiin ilmoittautui nuoria riskejä miehiä runsaan palkan toivossa,
mutta kenellekään ei tarvinnut koskaan tuplapalkkaa maksaa. Että sellaiset perinteet ovat tällä talolla,
tuumasi Lasse ja käänsi auton pientä rinnettä talon pihaan ja ajoi avoimesta ovesta auton suoraan talliin.
– Täytyy myöntää, että osaat tarinaa iskeä.
– Nytpä tiedät millaiseen taloon olet pestin saanut.

Vain kerran piiskattu Osa 3
Noustiin autosta ja astuttiin pihamaalle komean vanhan talon edustalle. Sen minä maalla kasvaneena ymmärsin, että täällä oli kaikki säntillisesti kohdallaan.
– Kuuluu Eila tulleen lypsylle, sanoi Lasse.
Erotin minäkin navetan suunnalta koneen hyrinää ja jotakin kolinaa. Talon nurkalla Lasse osoitti minulle polkua ja kertoi, että tuosta aittojen edestä lähtee tie rantasaunalle. Käyt pistämässä sen lämpiämään puoliseitsemältä ja puolen tunnin kuluttua lisäät, niin se on sopivasti valmis, kun minä saan paalauksen selväksi. Mennään sitten kylpemään. Mutta ensin me syödään jotakin.

Kun oli murkinoitu ja Lasse lähti hommiinsa, niin minä sain jäädä taloon yksin. Oli vielä toista tuntia ennen kuin tarvitsi lähteä saunalle. Eipä siinä mitään, minä aloin omatoimisesti tutkia taloa. Nurkkakamarin ikkunasta näin, että isäntä itse kiiti traktorinsa kanssa metsän reunassa pellolla niin että pölyvana nousi taivaalle. Ymmärsin minä sen, että haravakonetta siellä kiidätettiin. Mielenkiinnolla odotin miltä näyttää se 50 kilon paalain. Itseasiassa tiesin millaisia paalit ovat ja että niitä on monen kokoisia, mutta koskaan en ollut nähnyt itse konetta. Jotenkin on vaikea kuvitella, että kone pystyy tekemään solmun.

Siitä kamarista johti ovi seuraavaan huoneeseen, mutta se oli kiinni. Täytyy myöntää, että hieman jännitti
oven avaaminen. Varmaankin syyllisyys siitä, että olin luvattomalla asialla. Vaikka Lassi oli nyt kaukana, hän
saattaa kysyä, että olenko käynyt jo muissa huoneissa. Jos silloin valehtelen, hän vaistoaa sen ja kuinkas
sitten suu pannan. Joka tapauksessa päätin kurkata huoneeseen. Sieltä löytyi kuntosali. Tai oli siellä jonkin
verran painoja ja muita voimailuvälineitä. Huoneen seinällä oli kolmen nuoren miehen valokuvat, ikäin kuin
he olisivat menestyneitä urheilijoita ja tältä salilta lähtöisin. Voihan ne olla vaikka Lassen veljienkin kuvia,
minulla aina mielikuvitus laukkaa.

Huoneessa oli myös nostopenkki ja siinä painot valmiina. Kokeilin tankoa toisesta päästä, se painoi
melkoisesti ja mielenkiintoni syttyi, kuinkahan paljon tuossa oikein oi rautaa. Yritin nostaa koko satsia,
mutta en saanut sitä irti telineestä. Siinä oli ilmeisesti jonkin matkaa toistasataa kiloa. Tai mistä minä
tiedän, kun niissä levyissä ei lukenut mitään. Mutta painoi ne taatusti enemmän kuin 50 kiloa ¬¬–
toivottavasti. Kiersin koko talon, mutta minulle ei tullut selväksi, missä huoneessa minä nukuin tulevan
viikonlopun. Vain yksi talon kolmesta makuuhuoneesta oli varustettu vuoteella.

Lähdin hyvissä ajoin saunalle. Se löytyi pienen lammen rannalta metsän kätköistä. Lähin pelto juuri ja juuri
häämötti metsän läpi, muuten joka puolella oli tuuhea metsä. Ja sauna oli ainoa rakennus tuon
kirkassilmäisen kaunokaisen tietämillä. Otin uunista tuhkat, kannoin vedet ja virittelin tulet – kyllä minä
saunan osaan lämmittää, tuumailin itselleni.

Olin juuri lähdössä lisäämään saunalle toisen kerran puita kun Lasse kaasutteli traktorilla pihaan.
– Ei sinun kannata enää mennä, otetaan varusteet ja lähdetään kylpemään!
Saunalla oli kaikki valmiina, lauteella jopa kaksi täyttä pesuvadillista sopivan lämpöistä vettä. Vain kaksi
ukkoa puuttui enää lauteilta. Ensin sinne mennä jytyytti rotevatekoinen lihaksikas mies, niin että lauteet
natisivat ja huojuivat. Seuraavana nousi hoikka opiskelijapoika niin ketterästi, ettei rakenteista juuri
minkäänlaista ääntä lähtenyt. Lasse alkoi isännän elkein heitellä löylyä, hän oli ilmeisesti tottunut
kuumuuteen, minulle harvoin kylpevällä oli ihan olemista moisessa pätsissä. Minä puolestani tirkistelin
vaivihkaa häntä. Siinä oli erikoinen mies, runsaslihainen mutta kiinteä, missään kohdassa ei näkynyt
roikkuvan tai liikaa pullistuvan. Jos ylimääräistä rasvaa oli, niin ainakin se oli jakaantunut tasaisesti ympäri
kehoa. Verisuonia eikä jänteitä pahemmin näkynyt, vaan tasainen kaunis iho herätti huomioni.

Olisin onnellinen jos minullekin kehittyisi iän myötä tuollainen kroppa, mutta ei sellainen ole mahdollista,
minulla on erilaiset geenit. Helpommin minusta saisi Botswanaan antilooppeja juoksemalla metsästävän
riukukoiven kuin tuollaisen rotevan ukon.

Minua hävetti, että olin itkenyt. Sekin hävetti, että Lasse oli käsitellyt minua kuin pahaista pikkupoikaa. En ikimaailmassa olisi uskonut, että sellainen olisi mahdollista. Minussa täytyi olla jokin vika, että Lasse itsekseen pystyi tekemään minulle tuollaisen tempun.
Olin siirtynyt vessaan. Siellä yritin poistaa kasvoiltani itkemisen jälkiä. Mietin jo, että jään tänne niin pitkäksi aikaa, että isäntä menee nukkumaan ja sitten minä hiivin täältä maailmalle. Sellainen tietäisi kilometrien kävelymatkaa. Ymmärsinhän minä sen, että Lasse tuskin sellaista sallisi ja tässä talossa tehdään niin kuin hän määrää. Ja, jos ongelmia ilmenee, niin ovipielen raossa on piiska siltä varalta.
Ensimmäinen lohdullinen ajatus nousi mieleeni, kun muistin, että talossa oli rengit piiskattu jo neljän sukupolven ajan. Ilmeisesti minä en ollutkaan maailman vetelin kaveri. Tosin rengit taisivat olla sellaisia rippikouluikäisiä enimmäkseen. Sitä paitsi olisi Lasse ollut vaikeuksissa, jos en olisi antanut sen ottaa otetta minusta, minun olisi pitänyt nopein liikkein torjua sen hyökkäykset.
Kohta minua suututti kunnolla, että oli taipunut niin helpolla. Olen minä sen verran iso, että jos tosissani rupean kampoihin pistämään, niin en minä hänen polvellaan pysy.
Lopulta poistuin vessasta, mennäkseni tarkastamaan, kuinka riskin näköinen se vastapuoli oikeastaan oli.
Mitä minä näin: Päivän lehteä luki vaalea, siisti ja kiltin näköinen mies. Olisin varmasti kuvitellut äsken tapahtuneen kylvetykseni unennäöksi, mutta pakaroilla kirveli vielä tuntuvasti, että sellaiseen itsehuijaukseen ei ollut mahdollisuutta.
Kun Lasse havaitsi minut, hän taitteli lehden ja sanoi:
– Tulehan tänne istumaan, niin jutellaan…
Meinasin ensin kieltäytyä, mutta sitten tajusin, että kutsuja luulee minun aristavan pakaroitani. Ja kun sitten istuin, niin pidin naamani taatusti peruslukemilla vaikka kuinka kuumensi.
Kohta huomasin, että Lasse tarkkaan tietää miltä minusta tuntuu. Senkin hän tiesi, mikä tässä asiassa söi eniten nuortamiestä. Siksi hän osasi myös terapoida hyvin. Lopulta minä ymmärsin, että minulla oli uusi kaveri, joka oli mielettömän vahva ja jolta kurituksen saaminen ei ollut yhtään häpeällistä. Se oli vain sellaista leikkiä, jota tapahtui ystävysten kesken. Ja missä minulle vain tuli eteen tilanteita, jossa tarvitsin erityisen riskiä kaveria, niin hän mielellään auttaa kaveriaan.
– Ei tämä sen kummempaa ole, monet aikuiset näitä leikkivät, lopetti Lasse puheensa.
Sitten siirryimme keskustelemaan huomisen marssijärjestyksestä ja seuraavastakin viikonlopusta.
Illalla sain valita menenkö nukkumaan yläkertaan renkikamariin vai alakertaan siskonpetiin. Valitsin yläkerran, mutta yöllä käydessäni juomassa ja heittämässä kepillisen ryömin Lassen viereen. Halusin nähdä miltä minun uusi riski kaverini näyttää nukkuessaan.

Kiva, ja hieno juttu. Itse voin vain kuvitella tämän tarinan, ja se kutkuttaa mukavasti tuolla peräpäässä. Minun Pi... seistä molkottaa raappahousuissa.

Niinhän siinä kävi, että seuraavana viikonloppuna minä olin taas heinäkasakkana, koska olin antanut lupauksen tulostani, tosinlievän pakon edessä.
Lasse tuntui jo mukavan tutulta. Olin hyväksynyt hänen voimansa, eikä minua enää hävettänyt, vaikka olinkin saanut häneltä piiskaa. Moni muukin jätkä olisi joutunut selkäsaunaan taipumaan, jos Lasse olisi ruvennut sellaista antamaan. oikeastaan olin jo hieman ylpeä, että tuttavapiiriini kuului tuollainen voiman pesä. En tuntenut entuudestaan ketään, jolla olisi tuollainen kroppa ja vielä oikeasti voimaa.
Lasse oli luvannut, että ei piiskaisi minua enää ilman lupaa ja siitäpä sitten keskustelua käytiinkin saunan hämärässä. Oma esitykseni oli, että piiskaamisen vielä kesti, ei kai tuo ihan mahdoton häpeä ole jos kaverilta risua joskus saa. Mutta ei niin kovaa, itkeminen kyllä nolottaa edelleenkin. Huomasin olevani melko avoin puheissani. Tosin isäntä oli tarjoillut Vodkaa heinätöiden päättymisen kunniaksi.
– Joka miehen pystyy piiskaamaan niin, että se itkee. Jos irti ei pääse ja pakarat ovat liekeissä, niin kyllä ulina kuuluu jokaiselta, ei siinä mitään hävettävää ole. Mutta voin minä piiskata sinut vähän helläkätisemmin, kun sinä olet tuollainen vauhkon oloinen.
Nyt ei passannut vauhkoilla, mietin, vaikka tajusin antaneeni luvan seuraavaan piiskaamiseen. Vai olinko minä antanut? Mitä minä olin oikeastaan sanonut? Mielestäni minä vasta alustin aihetta ja kuvittelin päätöksen tehtävän hieman myöhemmin. Mutta Lasse taisi todellakin johtaa tätä taloa. Jos hän välttämättä haluaa minut piiskata, niin kaipa se ilo pitää hänelle suoda tai ehkä hän ottaa sen oikeuden väkisin. Tosin oli vaikea kuvitella, että hän sellaista tekisi, koska oli antanut lupauksensa minun koskemattomuudestani.
Kun siinä sitten lauantaiehtoota vietettiin ja kaikenlaista juteltiin, niin Lasse ilmoitti, että voitaisiin katsoa kuinka kovasti hän voi sitä piiskaa minulle antaa.
– Kai minulla on oikeus fyysisesti estää moinen tarpeeton kokeilu. Ettei kukaan sitten vedä hernettä nokkaansa, kun huomaa, kuinka homma menee läskiksi. Sellainen saattaa myöskin suututtaa.
– Toki, toki…
Lassea hymyilytti.
– Mikäs noin hauskaa on?
– Muistui vain mieleeni se renki, joka ei jaksanut nostaa sitä heinäpaalia.
– Mitä siitä? Se on sanottava, kerta aloitit!
– Enhän minä mitään aloittanut, hymyilin vain.
– Jos täällä ruvetaan vauhkoilemaan ja mieltä muuttamaan alvariinsa, niin minäkin voin perua sinulta lisenssin.
– Siinä kaverissa oli huvittavaa se, että hän oli loppuun asti varma, etten minä onnistu häntä piiskaamaan. Itseasiassa toista niin vähävoimaista tyyppiä en ole koskaan nähnyt. Nyt voitkin alkaa pistää fyysisesti kampoihin, koska seuraavana minä piiskaa sinut.
Minähän ryhdistäydyin heti ja asetuin kuin painija valmiiksi vastustajan hyökkäystä odottamaan. En tiedä huomasiko Lasse minun tekniikkani muuttuneen, mutta housuni minä menetin melko nopeassa tahdissa. Kohta olin tiukassa otteessa hänen polviensa päällä ja piiska lauloi. Ei siinä auttanut kiemurtelu ei sätkiminen, vitsa osui napakasti maaliin jokaisella iskulla, joita onneksi satoi harvakseltaan. Kun en enää jaksanut kiemurrella heittäydyin veltoksi, silloin piiskakin pysähtyi. Mutta jos aloin kiemurrella ryhtyi piiskakin heti töihin.
Kun minä sitten makasin kiltisti hiljaa Lassen sylissä, niin hän kysyi:
– Jokos se vauhko poika osaa olla kiltisti?
Pakko minun oli siihen vastata, että osaan minä. Toimitus oli ohi, eikä minua ollenkaan hävettänyt niin paljon kuin viikkoa aikaisemmin.

Sunnuntai-iltana Lasse heitti minut kaupunkiin. Matkalla hän kertoi, että Saku palaa kohta Kanadasta ja olisi tavattavissa tilalla parin viikon kuluttua. Minäkin voisin tulla silloin ja me voitas ruveta maalaamaan konevajaa porukalla.

Parin viikon kuluttua minulla oli kunnia tutustua Sakuun. Hänestä kai voisi sanoa, että siinä oli iso poika sekä fyysisesti että psyykkisesti. Hän oli minua pitempi ja jäntevä. Lisäksi häntä voi kuvailla touhukkaaksi ja äänekkääksi. Koko ajan hän oli liikkeessä kuin tuuliaispää, kertoi juttuja ja pilkkasi siinä ohimennen Lasseakin. Jos käveltiin tikapuiden alitse, hänen piti vetää leukoja, jätkä veti 16, sen jälkeen en kehdannut itse edes kokeilla. Päätin käydä joskus salaa kokeilemassa. Tosin olin aloittanut kuntoilun ajatuksella, että Lasse tulee yhden kerran yllättymään. Sen verran tiesin leuanvedosta, että se tuntui epämiellyttävältä ja jaksoin ehkä pari kolme maksimissaan viisi.
Jos Saku näki jonkin kappaleen maassa, niin hän potkaisi tai heitti sen menemään. Sellaisesta potkusta sukeutuikin ensimmäinen uhkaava keskustelu isännän ja Sakun välille. Renki näki maassa irtonaisen maalipurkin kannen, sellaisen kymppilitran sangosta. Tietenkin hän kokeili sen leijailuominaisuuksia ja komeasti se liiteli kauaksi kaurapeltoon.
– Peltoon et heittele tuollaisia! jyrähti Lasse. Käyt hakemassa sen heti pois, taikka minä taitan pajusta vitsan!
Saku lähti hakemaan kantta. Ja minä miettimään, että pelkäsikö se oikeasti piiskaa. Noin iso ja riskin näköinen kaveri, olisi luullut, että tohtii edes vähän pullikoida. Tuskin tuollaista kaveria enää niin vaan vitsalla piiskataan. Muistin kyllä, että Lasse väitti silloin, kun tapasimme ensimmäisen kerran, että hän oli piiskannut Kanadassa olevan renkinsä valehtelun vuoksi. Tuskin hänellä Kanadassa useampia renkejä on, joten tästä tyypistä isäntä oli puhunut.
Saku teki koko päivän kaikenlaista koiruutta, hän jopa pudotti tikkailla seistessään maalipensselin. Tähtäsi sillä Lassea päähän, mutta kohde sattui juuri silloin ottamaan askeleen ja suti suhahti ohi. En tiedä ymmärsikö kohde mikä rengillä oli ajatuksena. Mutta Saku alkoi mesoa:
– Helev.., varokaa, pensseli putosi.
Joka tapauksessa päivän kuluessa kaverukset olivat pari kertaa toisissaan kiinni ja siinä väännettiin aivan tosissaan. Kummallakin kertaa Sakun hartiat kastettiin. Sitä menoa oli ihan kiva katsella, se oli sellaista villiä ja vapaata meininkiä, jossa voima jylläsi. Samalla ymmärsin miksi Lasse sanoi minua sopuisaksi pojaksi. Kaipa se luuli, että minä ihan vapaaehtoisesti annoin sen pakarani suomia. Saku vaikutti oikealta luupäältä minuun verrattuna.
Tulihan se lopulta ilta. Kaksi meni karjanhoitoon ja minä lämmittämään saunaa, koska en lehmistä mitään ymmärtänyt. Kun kaikki oli valmiina kuulin juoksuaskelia rinteestä, Saku siellä päästätteli vapaalla tulemaan.
– Minne Lasse jäi?
– Sille tuli puhelu, saattaa viipyä jonkin aikaa. Mutta aloitetaan me, Lasse ei ole mikään kova kylpijä.
Pukuhuoneessa huomasin että Sakun pakaroissa oli selviä jälkiä. Ja minulta karkasi ihan vahingossa.
– Koska sut on piiskattu?
– Toissa päivänä!
– Saanko kysyä, että kuka?
– Saa kysyä ja minä saatan vastata, että Lasse!
– Milloinka sinä olet tullut tänne?
– Tiistaina tulin.
Sitten astui itse kiusaaja minuun ja lausuin ulos, mitä se minun sanottavakseni antoi:
– Olipa harmi, etten minä ollut näkemässä, kun sinua vingutettiin.
– No nähdäänhän tuo tänä iltana kuinka se tapahtuu.
– Ei ole mikään ihme jos taas koivu laulaa, olet sinä sen verran paljon tänään häiriköinyt.
– Kuules nyt, se olet sinä, joka saa saparolleen tänään!
– Ei pidä paikkaansa, etkä sinä pääsisi edes näkemään! aloin inttää.
– Lasse sanoi, että sinä saat tänään, Lasse sanoi niin. Ja arvaapas, mitä se sanoo, jos rupeat seurapiiriä läsnäoloa rajoittamaan?
– Meillä on sopimus.
– Joopa joo… Saku nyökytteli päätään ja jatkoi:
– Se nanoo: ” Piiskaa, Saku, sinä tämä poika silla aikaa, kun minä käyn navetassa.” Ja sieltä tultuaan se tarkastaa sun pakarasi, ja jos ei jälkiä näy kunnolla, niin se ottaa sut uuteen käsittelyyn. Niin se menee!
Silloin Lassin askeleet kuuluivat verannalta.

1 259 LUKUKERTAA seisoo ketjun alussa. Tarkoittaako tuo, että täällä on käyty 1259:ltä eri koneelta? Vai laskeeko kone kaikki kerrat, jos yksi käy esim. kymmenen kertaa. Vai olisiko ihan viisi kävijää, kun tuolla ensimmäisellä tarinalla on viisi tykkäystä.

Aneemista on touhu ollut, mutta joka tapauksessa järjestän niin, että ahkerin kommentoija tulee saamaan perinteisen selkäsauna ja itse saa valita annetaanko remmillä vai vitsalla. Piiskajaiset pidetän tämän kuun viimeinen väivä myöhemmin ilmoitettavassa pikassa.