Viroon ollaan sitten siirtämässä panssarivaunuja

On taas miehitetty maa tuo surkea paskasakki Suomenlahden eteläpuolella. Tällä kertaa länsimaiset natsit veivät panssarit sinne ensin. Viron ulkoministeri vielä oikein käyttäytyy kuin kiimainen virolainen huora Obaman edessä.
69167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Huumori on hieno asia historiassakin.

Äänestä

Kyllä. Paskasakki osaa kirjoittaa, kansakoulu on käyty. Enkä ei ihan loppuun saakka, mutta silti!

Äänestä

Virolaisista on varmaan ihqu kivaa olla mahdollisessa sodassa Venäjän ja Naton taistelukenttänä. Mitähän Virosta jäisi jäljelle sen jälkeen, ei paljoakaan.

Ihan on kivaa kun täällä ei huristele amerikkalaisia tankkeja, on vain suomalaisia. Ei siis mennä Natoon.

Äänestä

Ikuinen orjakansa, joka nyt haastoi riittaa "itsenäisenä" 20 vuotta. Poistallattava sakki tasangolta.

Äänestä
  • Aloittajan haukkumisen kohteeksi tuli tällä kertaa kohteiksi virolaiset. Seuraavalla kerralla tulee pohjalaiset, sitten lappalaiset, norskit jne...
    Miljoona sille joka joskus löytää tältä kirjoituksen, joka olisi a) historia palstalle sopiva ja b) kirjoitus ilman tuota naurettavaa haukkumista. Yleensä hän on myös tutkinut kuvia ja sitten löytää pitkiä ihmisiä, pallopäisiä ihmisiä, lyhyitä ihmisiä...
    Kauheasti suoltaa pelkkää ripulia palstalle, vastenmielinen ja tyhmä vajakki. Yhden postin kun olet lukenut, olet lukenut kaikki. Naurettavilta on, että kuvittelee kaikki arvostelijat tai eri mieltä olevat vain muutamaksi eri henkilöksi.

    Äänestä

  • Taas sitä historiaa... kirjoitti:

    Aloittajan haukkumisen kohteeksi tuli tällä kertaa kohteiksi virolaiset. Seuraavalla kerralla tulee pohjalaiset, sitten lappalaiset, norskit jne...
    Miljoona sille joka joskus löytää tältä kirjoituksen, joka olisi a) historia palstalle sopiva ja b) kirjoitus ilman tuota naurettavaa haukkumista. Yleensä hän on myös tutkinut kuvia ja sitten löytää pitkiä ihmisiä, pallopäisiä ihmisiä, lyhyitä ihmisiä...
    Kauheasti suoltaa pelkkää ripulia palstalle, vastenmielinen ja tyhmä vajakki. Yhden postin kun olet lukenut, olet lukenut kaikki. Naurettavilta on, että kuvittelee kaikki arvostelijat tai eri mieltä olevat vain muutamaksi eri henkilöksi.

    Monta virolaista kakaraa olet raiskannut Tallinan reissullasi.

    Äänestä

  • On totuuden aika kirjoitti:

    Monta virolaista kakaraa olet raiskannut Tallinan reissullasi.

    Sinähän sitä salmonellan vaivaamaa anustasi tarjoillet sinne, mutta kun se rahakoirakin oksensi.

    Äänestä

  • ouuuuhhh uuuh kirjoitti:

    Sinähän sitä salmonellan vaivaamaa anustasi tarjoillet sinne, mutta kun se rahakoirakin oksensi.

    Silläkö nimellä kutsut sitä kakaraasi. Onko se sittenkin koira jonka persereiästä pidät.

    Äänestä

  • jaaah ah kirjoitti:

    Silläkö nimellä kutsut sitä kakaraasi. Onko se sittenkin koira jonka persereiästä pidät.

    Rahakoira kuuluu sun anuksesi myyntivarustukseen putinoffeille.

    Äänestä

Kai se on semmonen viesti näille venäläisille natseille.

Äänestä

Naton kyvystä puolustaa viroa.
Nämä toimet vievät lopullisesti Venäjän hyökkäysuhan pois.
Kyllä stallareita harmittaa, kuten avaus todistaa.

Obaman vierailu vielä varmistaa Viron turvallisuuden.

Äänestä
  • No mutta eikös yleensä itsenäinen vapaa maa hoida Ruotsin ja Suomen tavoin oman puolustuksensa.

    Äänestä

  • ei se toisalt koskaa kirjoitti:

    No mutta eikös yleensä itsenäinen vapaa maa hoida Ruotsin ja Suomen tavoin oman puolustuksensa.

    Hyvinhän se on sen hoitanut, ulkoistanut koko homman Natolle.

    Äänestä

  • niimpäniin kirjoitti:

    Hyvinhän se on sen hoitanut, ulkoistanut koko homman Natolle.

    viisaasti puolustusliittoon. Siinä mallia myös Ruotsille ja Suomelle.

    Äänestä

Eestin tolloja kuollut 18 USA:n Afganistanisodassa. Viisas heimoja kansa haa haa haaaaa...

Äänestä
  • Tukea USA:lle Afganistanissa on perusteltu juuri tällä. Ja nyt se kävi toteen.
    Tietysti Virolla on myös oat velvoitteet kuten kaikilla Naton jäsenmailla.

    Äänestä

  • "Eestin tolloja kuollut 18 USA:n Afganistanisodassa. "

    Paljon enemmän heitä kuoli Neuvostoliiton Afganistanin sodassa 1979-89!

    Ja Puna-armeijasta ylipäätään kaatui liki 20.000 miestä!

    Siinä tarkkispojalle selittämistä!

    Äänestä

  • Tarkkis tyrii kirjoitti:

    "Eestin tolloja kuollut 18 USA:n Afganistanisodassa. "

    Paljon enemmän heitä kuoli Neuvostoliiton Afganistanin sodassa 1979-89!

    Ja Puna-armeijasta ylipäätään kaatui liki 20.000 miestä!

    Siinä tarkkispojalle selittämistä!

    Virolaiset ovat siis aina kuuluneet häviäjiin. Hyvä ku pöhvel myönsit!

    Äänestä

  • HUUTONAURUA! kirjoitti:

    Virolaiset ovat siis aina kuuluneet häviäjiin. Hyvä ku pöhvel myönsit!

    Ei, mutta usein olleet uhreina!

    Nyt heillä on uusi ja valoisampi tulevaisuus vapaana Venäjästä!

    Äänestä

  • Tarkkis tyrii kirjoitti:

    Ei, mutta usein olleet uhreina!

    Nyt heillä on uusi ja valoisampi tulevaisuus vapaana Venäjästä!

    Vapaana imemään amerikkalaista kullia etelävietnamilaisten huorien tavoin. he he

    Äänestä

  • HUUTONAURUA! kirjoitti:

    Vapaana imemään amerikkalaista kullia etelävietnamilaisten huorien tavoin. he he

    Nyt pääsi vanha homo-tarkkis taas valloilleen?

    Tarkkispoika, joka taas levittelee homojuttujaan niitä asioita vastaan, joita hän inhoaa! Sellaisia ovat mm. seuraavat:
    - pohjalaiset
    - virolaiset
    - karjalaiset evakot
    - torjuntavoitot Neuvostoliitosta
    - Mannerheim
    - Suomen upseerit

    Näistä aiheista hän julkaisee trollin tasaisin väliajoin ja levittelee samalla omia homo-fantasioitaan!

    Äänestä

  • HUUTONAURUA! kirjoitti:

    Vapaana imemään amerikkalaista kullia etelävietnamilaisten huorien tavoin. he he

    Joko se pask*a lentää taas seinille? No siihenpähän tukehdut ilman narua, se lienee tavoitteesi.

    Äänestä

  • SLOBON PÄIVÄ Netti kirjoitti:

    Joko se pask*a lentää taas seinille? No siihenpähän tukehdut ilman narua, se lienee tavoitteesi.

    Sinun toimestasi! Ole ylpeä siitä!

    Äänestä

  • SLOBON PÄIVÄ Netti kirjoitti:

    Joko se pask*a lentää taas seinille? No siihenpähän tukehdut ilman narua, se lienee tavoitteesi.

    Sinun saastuttamassa slummissa sitä ei tarvitse heittää. Mökin rähjäsi haisee pahemmalle kuin Pirta top spa-hotelli.

    Äänestä

  • Homo-tarkkikselle! kirjoitti:

    Sinun toimestasi! Ole ylpeä siitä!

    Toimi ja runkkaa äitisiäsi

    Äänestä

  • Homo-tarkkikselle! kirjoitti:

    Sinun toimestasi! Ole ylpeä siitä!

    Slobo -tarkkis on ylpeä siitä, että paska lentää seinille ja tukehtuu siihen. No onhan siinä kun on puttiinin kanssa tekemisissä oman paskansa vahtimisessa työtä.

    Äänestä

  • ylpeä siitä kirjoitti:

    Slobo -tarkkis on ylpeä siitä, että paska lentää seinille ja tukehtuu siihen. No onhan siinä kun on puttiinin kanssa tekemisissä oman paskansa vahtimisessa työtä.

    Kovasti se tuntuu sinua kiinnostavan. Ehkä Anus Saakin voi vääntää oikein kunnon ripulit päällesi, kunhan maksat ryppyiselle huoralle tarpeeksi.

    Äänestä

Viroon viedään korkeintaan muutama kymmenen panssaria ja joitain satoja amerikkalaisia sotilaita. Tositilanteessa niistä ei ole mitään hyötyä. Armoton totuus on että NATO ei voi estää Baltian maiden miehitystä jos Venäjä sen tahtoo tehdä. Takaisinvaltaus on teoriassa mahdollista mutta kukaan Amerikan presidentti ei siihen ryhdy. Baltian maat luulevat että muut heidät pelastavat kun itse eivät pysty maataan puolustamaan. Maiden armeijat ovat vitsi.

Äänestä
  • Ja oikeastihan jo Krimin miehitys näytti Putinille minkälainen kansallinen itsemurha on lähteä diktaattorien tielle. Nyt yrittää sitten raukkamaisesti neuvotella ryssilleen Itä-Ukrainaan "humanitaarista apua".

    Äänestä

  • tarkkispoika höpisee kirjoitti:

    Ja oikeastihan jo Krimin miehitys näytti Putinille minkälainen kansallinen itsemurha on lähteä diktaattorien tielle. Nyt yrittää sitten raukkamaisesti neuvotella ryssilleen Itä-Ukrainaan "humanitaarista apua".

    on se mitä stallarit eivät voi myöntää.

    "Tositilanteessa niistä ei ole mitään hyötyä. Armoton totuus on että NATO ei voi estää Baltian maiden miehitystä jos Venäjä sen tahtoo tehdä."

    Armoton totuus on se, että Venäjä ei uskalla edes harkita mitään painostusta Naton esittämän päättäväisyyden edessä.
    Hyökkäys johtaisi sotaan, jonka Venäjä voi vain hävitä.
    Se jää stallarien märäksi uneksi.

    Krimin liittäminen Venäjään on tapahtunut tosiasia. Se on aivan varmaa ettei Venäjä tule Krimistä luopumaan eikä länsi voi sille yhtään mitään. Se siitä "kansallisesta itsemurhasta".

    Äänestä

  • Armoton totuus kirjoitti:

    Nato voittaa ydinsodan Venäjää vastaan ja edes sellaista harkitsee Baltian maiden takia? Ei todellakaan.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    Krimin liittäminen Venäjään on tapahtunut tosiasia. Se on aivan varmaa ettei Venäjä tule Krimistä luopumaan eikä länsi voi sille yhtään mitään. Se siitä "kansallisesta itsemurhasta".

    Putinin kehitysmaa on kuitenkin siihen asti eristyksissä kunnes Krim palautetaan oikeille omistajilleen.

    Äänestä

  • "Viroon viedään korkeintaan muutama kymmenen panssaria ja joitain satoja amerikkalaisia sotilaita. Tositilanteessa niistä ei ole mitään hyötyä. Armoton totuus on että NATO ei voi estää Baltian maiden miehitystä jos Venäjä sen tahtoo tehdä. "

    'Samanlainen armoton totuus on sekin, että tempun jälkeen Venäjä olisi itse maailmansodassa Naton kanssa ja se sota saattaa laajeta myös ydinsodaksi!

    Kunaan Venäjän presidentti ei moista riskiä ota... ei edes verenhimoisen tarkkispojan mielliksi!

    Joten haaveesi Viron 'vapauttamisesta' ovat vitsi!

    Äänestä

  • Tarkkispoika tyrii kirjoitti:

    "Viroon viedään korkeintaan muutama kymmenen panssaria ja joitain satoja amerikkalaisia sotilaita. Tositilanteessa niistä ei ole mitään hyötyä. Armoton totuus on että NATO ei voi estää Baltian maiden miehitystä jos Venäjä sen tahtoo tehdä. "

    'Samanlainen armoton totuus on sekin, että tempun jälkeen Venäjä olisi itse maailmansodassa Naton kanssa ja se sota saattaa laajeta myös ydinsodaksi!

    Kunaan Venäjän presidentti ei moista riskiä ota... ei edes verenhimoisen tarkkispojan mielliksi!

    Joten haaveesi Viron 'vapauttamisesta' ovat vitsi!

    Vanhuksista ei koskaan tiedä. Venäjää johtaa nykyään epävakaat vanhat ukkelit, kuten Kuuban kriisin aikoina.

    Äänestä

  • voi olla voi olla kirjoitti:

    Putinin kehitysmaa on kuitenkin siihen asti eristyksissä kunnes Krim palautetaan oikeille omistajilleen.

    "Putinin kehitysmaa on kuitenkin siihen asti eristyksissä kunnes Krim palautetaan oikeille omistajilleen."

    Kerro tuosta hirvittävästä eristyksestä, eivät saa lännestä juustoa ja makkaraa? Muuten kyllä kauppa käy aika normaalisti, pakotteet vaikuttavat vain pieneen osaan kaupasta.

    Krimi on ja pysyy osana Venäjää eikä sille EU, NATO eikä YK voi yhtään mitään.

    Venäläinen öljyyhtiö pyysi jo Venäjän valtiota apuun pyytämällä 31 miljardin euron lainaa, koska eivät saa enää kolmea kuukautta pitempiä lainoja lännestä.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    Nato voittaa ydinsodan Venäjää vastaan ja edes sellaista harkitsee Baltian maiden takia? Ei todellakaan.

    ei riitä edes tilanteen kiristämiseen Naton kanssa. Tappio on varma.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    "Putinin kehitysmaa on kuitenkin siihen asti eristyksissä kunnes Krim palautetaan oikeille omistajilleen."

    Kerro tuosta hirvittävästä eristyksestä, eivät saa lännestä juustoa ja makkaraa? Muuten kyllä kauppa käy aika normaalisti, pakotteet vaikuttavat vain pieneen osaan kaupasta.

    Krimi on ja pysyy osana Venäjää eikä sille EU, NATO eikä YK voi yhtään mitään.

    Ei taida paljoa Aeroflot Amerikkaan, Englantiin tai Saksaan lennellä.

    Äänestä

  • älähä sano kirjoitti:

    Vanhuksista ei koskaan tiedä. Venäjää johtaa nykyään epävakaat vanhat ukkelit, kuten Kuuban kriisin aikoina.

    -----Venäjää johtaa nykyään epävakaat vanhat ukkelit-----

    Ha haa, Putin on paljon sinua nuorempi ja jopa pitempikin vaikkei kovin pitkä olekaan.

    Äänestä

  • joopati-joo kirjoitti:

    -----Venäjää johtaa nykyään epävakaat vanhat ukkelit-----

    Ha haa, Putin on paljon sinua nuorempi ja jopa pitempikin vaikkei kovin pitkä olekaan.

    Sinähän se Vieno runkkasit nuorena tyttönä aina kun Hrutsev pötkötti marsalkkoineen mausoloimussa pahvista tehtyjä ohjuksia katsellessa, vai ekkö nää muista.

    Äänestä

  • joopati-joo kirjoitti:

    -----Venäjää johtaa nykyään epävakaat vanhat ukkelit-----

    Ha haa, Putin on paljon sinua nuorempi ja jopa pitempikin vaikkei kovin pitkä olekaan.

    EI kun vanhempi ja vain 170 cm!

    Tarkkispojalla ei oikein natsaa:-)

    Äänestä

  • Valetta taas! kirjoitti:

    EI kun vanhempi ja vain 170 cm!

    Tarkkispojalla ei oikein natsaa:-)

    Mikä on Putinin tunnuslause. Ei se ainakaan enää voi olla "meillä tuotetaan ohjuksia kuin makkaroita". Onko se taas se perinteinen munista hirttäminen, homotarkkis ja kääpiö kun on.

    Äänestä

hyökkäykseen? Äänislinna on taas pian yksi kaupungeistamme!

Äänestä
  • Onko Ilves mobilisoimassa sinua ja muita paskapoikia lähtöön. Eikös tämä vanha Viro homo sanonnut "valmistavansa Eestiä sotaan". hahahahah. Sen haluan kyllä nähdä miten kusessa Viron hotellit ovat, kun jouluna ammottavat tyhjyyttään.

    Äänestä

Putinille ei Krimi riittänytkään, vaan haluaa ensihätään osia Itä-Ukrainasta. Käytävä Transnistriaa Ukrainan läpi. USA taas tuo Abramsejaan siitä hyvästä Viroon ja Puolaan. Kehitteillä on kunnon skabat Euroopassa.

Äänestä
  • Kyllähän tuo nyt yrittää sopuratkaisu, mikäli ei sitten valehdellut enemmän kun Molotov ja Bobrikov yhteensä. Mitä helvettiä venäläisiä tankkeja edes on Ukrainan alueella, jos tarkoitus on kerta vain antaa "humanitaarista apua".

    Äänestä

Kehitteillä ei ole yhtään mitään ellei sitten Putler halua jäädä historiaan Venäjän viimeisenä presidenttinä!

Äänestä
  • Ihan samaa mieltä,kehitteillä on vain lännen medioitten hysterian lietsonta.Venäjä
    vain turvaa länsirajaansa.

    Äänestä

  • Bror-Erik kirjoitti:

    Ihan samaa mieltä,kehitteillä on vain lännen medioitten hysterian lietsonta.Venäjä
    vain turvaa länsirajaansa.

    Kannattaisi turvatessaan pysyä rajojensa sisällä !

    Äänestä

  • Venäjän tuho kirjoitti:

    Kannattaisi turvatessaan pysyä rajojensa sisällä !

    Pihkovassa on kullit kovana. Tunkeutuvat niillä kuulemma virolaisten persesilmään

    Äänestä

  • omien sanojensa muka kirjoitti:

    Pihkovassa on kullit kovana. Tunkeutuvat niillä kuulemma virolaisten persesilmään

    Tyypillistä tarkkispojan homosontaa!

    Äänestä

  • Tarkkis valehtelee! kirjoitti:

    Tyypillistä tarkkispojan homosontaa!

    Terävä luonnehdinta tarkkisipapalta!

    Äänestä

  • Somaa! kirjoitti:

    Terävä luonnehdinta tarkkisipapalta!

    Kun ite kehuu itteänsä niin saa kehuja. Ainoa tapa tarkkishomolle!

    Äänestä

USAn raskaan sotavoiman tulo noin lähelle Pietaria on raju juttu ja lisää merkittävällä tavalla sodan uhkaa Pohjolassa. Venäjälle nimittäin tuo juttu on härski uhka ja haaste sekä Venäjän avointa pilkkaamista. Entisessä maailmassa sodat syttyivät juuri tuollaisista, avoimista, provokaatioista ja siksipä niitä ei tehty jos ei haluttu sotaa.

Äänestä
  • Natoon kuuluvan Viron alueella.
    Siinä ei ole kyse mistään provokaatiosta. Nato vain osoittaa valmiuden puolustaa myös Viroa. Se on katkera pala palstan stallareille, jotka unelmoivat Venäjän hyökkäyksestä Viroon ja Suomeen.

    Äänestä

  • Jenkit toimivat kirjoitti:

    Natoon kuuluvan Viron alueella.
    Siinä ei ole kyse mistään provokaatiosta. Nato vain osoittaa valmiuden puolustaa myös Viroa. Se on katkera pala palstan stallareille, jotka unelmoivat Venäjän hyökkäyksestä Viroon ja Suomeen.

    Niinpä.
    Kyse ei ole mistään provokaatiosta,jonnekinhan ne panssarit on ajettava.
    Onneksi Virosta löytyi tilaa.

    Äänestä

  • Viro ei ole pohjoismaa.

    Äänestä

  • M.Etsäveli kirjoitti:

    Niinpä.
    Kyse ei ole mistään provokaatiosta,jonnekinhan ne panssarit on ajettava.
    Onneksi Virosta löytyi tilaa.

    Tyhmiä on helppo jymäyttää. Virolaiset eivät todellakaan ole mitään välkkyjä.

    Äänestä

Viro on kyllä Euroopan homeisin persereikä. Mitään ei ole saavuttanut ilmaiseksi saaduista miljardeista huolimatta. Moldovakin on useassa asiassa valovuosia edellä.

Äänestä
  • kehittynyt kauas NL:n orjuudesta.
    Se on mm. tietotekniikan käytössä maailman johtavia maita.

    Ei mikään ihme, että stallarit palstalla lykkivät valeitaan. Se todistaa juuri heitä kiukuttavasta kehityksestä.
    Pahinta on tietysti EU:n ja Naton jäsenyys.

    Äänestä

  • Viro on tosiaan kirjoitti:

    kehittynyt kauas NL:n orjuudesta.
    Se on mm. tietotekniikan käytössä maailman johtavia maita.

    Ei mikään ihme, että stallarit palstalla lykkivät valeitaan. Se todistaa juuri heitä kiukuttavasta kehityksestä.
    Pahinta on tietysti EU:n ja Naton jäsenyys.

    Viro on ennenkaikkea täys paska ja aivan saamaton! Ois sama jos Putin lähettäisi FSB:n tapporyhmät sinne riehumaan kesän 1940 esimerkin mukaisesti.

    Äänestä

Sanon virolaisille saman kuin sanoin heille 1991 Neuvostoliiton panssarivaunujen vyöryessä Tallinnan kaduille Moskovassa tapahtuneen vanhoillisten kaappausyritysten aikana: ei tätä panssareilla ratkaista.

Samassa tilanteessa Viron tuleva presidentti sanoi Suomesta käsin: "En ole vielä tavannut yhtään kenraalia, joka osaisi lypsää lehmää." Samaa hän tarkoitti kuin minäkin: kun kansa on päättänyt olla yhtenäisenä asiassaan, silloin on sama, lähettääkö miehittäjä sen kimppuun kymmenen, sata vaiko tuhat panssarivaunua. Ihmisten pään sisään, heidän vapaudenhaluaan nujertamaan ne eivät pääse.

Silloin puolustin virolaisia. Puolustan tavallaan nytkin. Muistutan, että pari panssarivaunua sinne tänne ei ratkaisen kansan kohtaloa.

Ei, vaikka ne olisivat ns. liittolaisten panssarivaunuja.

Ukrainan kriisi näyttää laukeamisen merkkejä. Ukrainan ja Venäjän johtajat ovat luvanneet tavata ja keskustella mm. keskinäisestä tulliliitosta. Talous voittaa asekalistelun.

Äänestä
  • Kyse oli lähinnä siitä ettei venäläisillä velliperseillä ja vätyksillä ole kykyä ilman komissaareja saattaa mitään loppuun. Strelkovhan pakottaa Itä-Ukrainan ryssät ampumaan omiaan kuolemanrangaistuksen uhalla. Tätä stalinilaista meningiä ne on sinne parkuneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Donetskin kansantasavallan jälkeen perustetaan Strelkovin kansantasavalta Narvaan, ihan varmasti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

On totuuden aika kirjoitti:

On taas miehitetty maa tuo surkea paskasakki Suomenlahden eteläpuolella. Tällä kertaa länsimaiset natsit veivät panssarit sinne ensin. Viron ulkoministeri vielä oikein käyttäytyy kuin kiimainen virolainen huora Obaman edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu