Sinä kaunis kaupantyttö

kyräilyyn kyllästyny

Tänään katselit minua ja himmailin ohitsesi. Olen sinua 2x vanhempi vaikka näyttäsinkin sopivalta juuri sinulle. Näen ilmeestäsi, että olet epävarma ja nuori parikymppinen. Minä en ole, olen itsevarma ja ympäristöni tiedostava ihminen.

Lakkaa tuijottamasta ja hakemasta silmäkontaktia, jätä minut vaan kertakaikkiaan rauhaan. Älä sano edes päivää.

Ikäero on liian suuri yleensä aina. Siisti paperilappu missä on nimesi ja puhelinnumerosi kelpaa, lisäksi tieto siitä, että olet terve. Muutahan en miehenä tarvitse tietää. Silloin valinta on minun otanko yhteyttä vai en. Jos en ota, ei tartte koittaa muutenkaan aina sitä vaivaannuttavaa päivän toivotusta edes hakea. Minä en sitä tule sanomaan sinulle ja se siitä. Koska ystävällisyys tulkitaan iskuyritykseksi tai kiinnostukseksi.

Syy on yksinkertainen, olen elämässäni joutunut jo sen päivää, ihastumis ja kieltäytymis prosessin käymään satoja kertoja eri työmailla, kaupoissa, kouluissa jne. Ei vaan kiinnosta katsoa pettyviä naamoja ja lapsellisia esiinmarsseja sen jälkeen. Puhumattakaan kaupassa asioimisen vaivaannuttavaa ilmapiiriä hipoen. Sillä se on hyvin häiritsevää.

Kaupassa minä olen asiakas ja jos kysyn jotain, tarvitsen sitä tietoa.

Kaupassa sinä olet myyjä ja pysyt myyjän ominaisuudessa.

Pahimmillaan on käynyt niin, etten saa palvelua ollenkaan ja joudun vaihtamaan kauppaa huonontuneen ilmapiirin vuoksi. Nyt kuitenkin tilanne on se, että haluan asioida kaupassanne ilman mitään häiriöitä. Tarvittaessa päädyt esimiehesi juttusille jos et ratkaise tilannetta järkevämmällä tavalla käyttäytyen.

7

526

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyräilyyn kyllästyny

      Ja tämä lähti kyseiseen kauppaan myös mailitse ja ihan nimellä varustettuna.

    • Tais unohtua

      Lääkkeet.

      • ei tainnu unohtua

        mulla, nelikympisellä miehellä, aivan vastaavia kokemuksia.
        Luulen, että parikymppiset tytöt kun on siinä parinmuodostusvaiheessa ja ajatukset siinä lähes jatkuvasti, ei riitä ymmärrys että kauppa ei ole deittibaari. Että miehet eivät käy siellä heidän takiaan, vaikka käyttäytyisivät avoimesti hyväntuulisesti. Sitä maitotölkkiä sieltä oltiin hakemassa,
        Toinen ääripää asiassa on se, että sellaiset tytöt joiden silmää sä et miellytä, ei meinaa tulla kassalle palvelemaan, kun siellä on "vaan tollanen setä". Tämä kuultu eräässä tilanteessa tytön työtoverilta myöhemmin.
        Parhaita myyjiä onkin naiset joilla on ikää pari vuotta vaihdevuosien päälle.
        Ammattitaitoista ja järkevää toimintaa ja jotenkin järkevämpi ajatuksenjuoksu. Näin koen.

      • onko pakko?
        ei tainnu unohtua kirjoitti:

        Mun mielestä on ärsyttävää pakonomaiset ja tyhjänpäiväiset tervehdykset. Ne ei johda mihinkään, niistä ei kukaan koostu mitään, ei olla aidosti iloisia jos joku tulee kassalle tms. Sellasessa kohtaa missä joku on selvästi ohjeistettu moikkaamaan on vastareaktioni puhumattomuus. Se on kiusallista sille toiselle osapuolelle, mutta ihan syystäkin.

        Olen miehenä tottunut niihin omassa työyhteisössä missä on eri firmojen edustajia ja eri firmojen työntekijöitä, konsultteja jne. Eräskin tyttö tuli aina samaan aikaan syömään. Moi, moli moi , no heii , moi moi moi ..... loputonta moimottelua vaikka mitään asiaa ei ole edes. Sitte kun näkee ravintolassa, moi, moi moi... kaupassa moi moi moi, keskustassa moi moi moi, koin kanssa tulee vastaan moimoimoi. Jossainvaiheessa lopetin moimottelun. En sanonut kelleen mitään. Yksinkertaisesti siitä syystä, etten kokenut sen johtavan mihinkään. Ei siitä ollut mitään etuakaan. En kyllä pönkitä kenenkään itsetuntoa tai ota auton kyytiini ketään muita kuin naisystävän korkeintaan. Juoppokuskinne, ilmaset taksinne, itsekkään toimintaanne, saatte hakea orjanne muualta.

        Onneksi on työkavereita jotka juttelee muutakin. Noita moimoi vaan tyttöjä on nähty.

      • ei ole pakko
        onko pakko? kirjoitti:

        Olet sivistymätön ja outo. Sellaisiinkin myyjä osaa suhtautua ymmärtäväisesti.

    • työ on työtä

      Olen kaupan kassa. Työtäni (saan siitä palkkaa) on ottaa katsekontakti, hymyillä ja olla valmis sosiaalisiin tilanteisiin. Jos tervehdyksenä takaisin on muovikassi, murahdus, mulkaisu, hiljaisuus, sininen L&M. En jaksa hiiltyä. Teen työtäni ja olen yhtä ystävällinen kaikille. Reppania on nämä miehet jotka kuvittelee olevansa jotenkin erikoisia ja tervehdyksen/hymyn olevan aina iskuyritys.

      Jos saan komealta mieheltä hymyn ja jutellaan niitä näitä, en silti vaihda numeroa tai kuvittele mitään. Enkä todellakaan mieti että se haluaa mun kanssa jotain enemmän.

      Ja voihan niitä mies reppania jos en tunne niitä yli innokkaita asiakkaita vapaa ajalla, kun en jaksa enää hymyillä ja leikkiä ystävällistä.

      • Aito myyjä

        Miten niin aina, kyllä sen näkee ainakin minun kohdalla ihmiset kuin vain minä millä päällä kassa tai ylipäätään kaupassa työntekijä on. Tuleeko hei muodon vuoksi vai tarkotuksella, hymyilläänkö tekohymyä vai aitoa, ollaanko aitoja vai teeskennelläänkö. Älä aliarvioi asiakkaitasi koskaan, myyjiä siellä ja varsinkin niitä oikeita käy paljon kaupoissa missä olette asiakaspalvelijoina, ette myyjiä! Myyjän ja asiakaspalvelijan ero on siinä, että kassalla oleva henkilö ei pysty päättämään myynnistään mihin hintaan tahansa, minä pystyn vaikka asiakkaalta puuttuisi tonni. Itkekää te vain niitten puuttuvien 10 senttisten perään ja kattokaa välillä peiliin niin ei tartte reppanaksi haukkua. Bemari on perseeni alla, ilmankos kanalaumaa kiinnostaa! Naiseni valitsen mielummin muualta kuin ATM osastolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe