Alaston kesäpukeutuminen

miksi...

Olen pettynyt monien suomalaisten teinityttöjen järkyttävään ja mauttomaan tyyliin: napapaita ja alushousujen kokoiset farkkushortsit. Miksi? Kuuma keli ei ole selitys, jos kuumuus ainoastaan ratkaisee niin sama lähteä bikineissä keskustaan ja metroihin, siten on viileämpää. Teinit varmaan ajattelee että mitä enemmän paljasta pintaa niin sen parempi, siten saa ainakin huomiota. Huomion hakemisesta siinä kai on kysymys, kun miehet katsoo niin tuntee olevansa seksikäs ja haluttava. Ei ajatella sen olevan halventavaa. Olen surullinen että asia on näin ja kateellinen monille muille kulttuureille, joissa osataan pukeutua naisellisen kauniisti, esimerkiksi musliminaisten pitkä hame verrattuna vilkkuvaan pervakoon ja kalpeisiin, mustelmilla oleviin jalkoihin. Hyi että, intialaisetkin naisetkin on paljon kauniimmin laittautuvia ja arvokkaamman näköisiä, eivät seksistisen huomion kipeitä. Ääripäitä tulisi välttää, ei liian alastonta mutta en tarkoita että kaapukaan olisi hyvä ja pään peittäminen huivilla ellei ole uskonnollinen ihminen, tässä en kuitenkaan puhu uskonnollisesta pukeutumisesta tai tyylistä vaan ihan tavallisten ihmisten arviointikyvyn puutteellisuudesta. Olisi paljon miellyttävämpi kävellä kaupungilla niin, ettei tarvitsisi nähdä toisten intiimejä paikkoja mitkä vilkkuu siellä sun täällä ja rumaa tyyliä.

1

228

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fhqiwqidh

      Mitä tahansa mutta ei nakuilua kiitos, miksei mies saa näytellä paikkojaan ja naiset saa? Ehkä joku mies saa siitä iloa, mutta kaikki ei halua nähdä millaiset stringit jollain ohikulkijalla on. Ahdistavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      353
      1066
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      738
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      676
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      48
      571
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      471
    9. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      461
    10. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    Aihe