kumppaniin sairaus ja halujen häviäminen

miten teillä ja miten selvittiin vai kiduttiiinko kauankin? erottiinko?
7160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ensin vaimon vakava sairaus säikäytti useammaksi kuukaudeksi.
Huoli ja tulevaisuuden suunnittelu olivat päällimmäisinä ajatuksissa.
Ero ei tullut mieleenkään

10-vuotta myöhemmin tuli minun revohkani joka kesti useita kuukausia.
Meno oli sellaista, etteivät intiimiasiat olleet minun ajatuksissani.
En tiedä kärsikö vaimoni miten pahasti.
Eipä tu ainakaan mitenkään viestittänyt sellaisesta.

Tämänkin jälkeen yhteiselo normalisoitui.

Nuo ajat ovat vain mennyttä painajaistta koska henkikin oli kyseessä.
Opimme arvostamaan jokaista normaalia elinpäivää.
Kyllähän tässä jossakin mielessä on loppukirin tuntua.

Äänestä

Hieno kirjoitus 70/66, elämässä kohdataan myös vaikeita asioita ja silloin pitää olla tukena eikä lähteä etsimään vierasta.
Puolisostaan välittävät ovatkin tukena, sairaudet koskevat molempia. Saattaa olla että läheisyyttä ei voi seksin merkeissä olla, kun sairaus estää.
Eikä ole suurinta rakkautta olla rinnalla myös näissä ikävissä asioissa.

Meillä on juuri nyt tällainen tilanne ja tänäänkin puolisoni todella yllätti minut, vei ulos kanssaan syömään.
Vastaavasti itse joudun olemaan hänen tukenaan vaikeassa sairaudessa, joka todella vaatii henkistä voimaa ja paljon.

Ei ole tullut mieleenikään lähteä, vaikka rankkaa on ollut.

Uskon meidän vielä selättävän nämä vaikeudet ja parempia päiviä koittavan, yritämme kyllä löytää iloa pienistä asioista ja yhdessä.

Äänestä

Mitäpä teidän mielestänne kannattaisi tehdä kun nuori nainen sairastuu ja sairaus vaikuttaa hänen haluihinsa. Naisella on rankkaa varsinkin henkisesti, ja hän ottaa raskaasti sen ettei hänen halunsa ole enää entisensä. Nainen asuu miehen kanssa joka on erittäin aktiivinen seksuaalisesti ja mies kärsii jos seksiä ei ole säännöllisesti. Tilanteesta ei voi tietää onko se ohimenevää, vai onko tauti tuonut mukanaan halujen vähenemisen lopullisesti. Seksiä kuitenkin on, mutta vähemmän kuin aiemmin. Mies ottaa usein puheeksi seksin vähyyden, eikä hänelle oikein riitä muu läheisyys (hieronta, sylikkäin olo jne). Nainen helpottaa välillä miehen oloa muuten kuin yhdynnällä mutta mies kaipaisi juuri yhdyntää. Nainen ahdistuu kun haluista puhutaan niin paljon, ja tämä aiheuttaa haluttomuutta lisää kun olo on riittämätön.

Kannattaisiko miehen lähteä "auvoisemmille vesille" ja etsiä uusi kumppani? Kummatkin ovat kuitenkin vielä suhteellisen nuoria (29/33) eikä suhdettakaan ole takana kovin montaa vuotta. Rakkautta on, mutta tilanne luo niin paljon tuskaa että miksi kummankin pitää kitua?

Äänestä
  • Ei kukaan voi puolestaso tommoista asiaa päättää. Tottakai naisesi loukkaantuu jos vain seksin vähyyden takia jätät hänet. Varsinkin kun naisesi on yrittänyt pitää sinut tyytyväisenä tyydyttäen tarpeitasi. Pidän sinua itsekkäänä miehenä jolle vain seksillä on merkitystä, sillä jos toista rakastaa pitäisi olla toisen tukena. Toisaalta, ihminen on itsekäs, ja kuka minä täällä ruudun toisella puolella olen sinua arvostelemaan? Ehdotan, että odotat ja olet tukena, jätät sitten vaikka vuoden päästä jos himot menee naisesi edelle. Anna hänen löytää joku oman arvoisensa, jos et kykene siihen seksinpuutteen takia.

    Äänestä

  • 18+1 kirjoitti:

    Ei kukaan voi puolestaso tommoista asiaa päättää. Tottakai naisesi loukkaantuu jos vain seksin vähyyden takia jätät hänet. Varsinkin kun naisesi on yrittänyt pitää sinut tyytyväisenä tyydyttäen tarpeitasi. Pidän sinua itsekkäänä miehenä jolle vain seksillä on merkitystä, sillä jos toista rakastaa pitäisi olla toisen tukena. Toisaalta, ihminen on itsekäs, ja kuka minä täällä ruudun toisella puolella olen sinua arvostelemaan? Ehdotan, että odotat ja olet tukena, jätät sitten vaikka vuoden päästä jos himot menee naisesi edelle. Anna hänen löytää joku oman arvoisensa, jos et kykene siihen seksinpuutteen takia.

    Minunkin mielestäni mies kuulostaa tuossa itsekkäältä, etenkin jos kyse on sairaudesta. Silti ihmettelen, että aina kun joku tuo esiin seksuaalisuuden merkityksen yhtenä isona ja tärkeänä elämän osa-alueena, niin joku tulee kommentoimaan että hän ajattelee VAIN seksiä. Minusta hyvässä parisuhteessa läheisyys, kumppanuus, luottamus, turvallisuus ja seksi jne ovat kaikki tärkeitä. Jos yksikin noista ensimmäisistä puuttuisi, niin jokainen vastaaja käskisi nostamaan kytkintä. Mutta auta armias jos se on seksielämä mistä kiikastaa, silloin käsketään vaan puremaan hammasta ja lopettamaan moinen itsekäs haihattelu.

    En mitenkään pahalla kommentoinut, olen vaan ennenkin huomannut tämän mielenkiintoisen ilmiön haluttomuuskeskusteluissa.

    Äänestä

  • Tällaisessa asiassa kummankin tulisi vain raa'asti miettiä mikä on sitä kaikkein tärkeintä. Jos miehelle se seksi on niin tärkeää ja nainen ei tautinsa takia siihen pysty niin paljoa kuin se mies haluaisi niin miehen pitää joko hyväksyä asia tai vaihtaa kumppania. Mun mielestä ainakaan se että koko ajan puhutaan asiasta ei auta. Varmastikaan... Kai se vaan muistuttaa sitä naista siitä että on sairas. Ja että sillä miehellä ei ole hyvä olo suhteessa?

    Äänestä

Tämä ei vastaa nyt ap. kysymykseen, mutta haluan vastata.

Itsellä on näkyvä "vika". Se tietenkin vei omaa mieltä suhteessa itseen alemma. En koskaan tapaa itsestäni tykkäävää ihmistä.

No, sit yks kaunis päivä tuli vastaan ihminen, joka oli kaikisa seitsemässä asiassa aivan erilainen kuin minä... hän ilmaisi tahtonsa liki ensimmäisellä kertaa kuin tapasime... Mutta halusin säästää hänet kaikelta, ja vaikenin itseni pois.....Kesti monta kuukautta ja en sanonut oikeastaan sanaakaan meistä parina.

Sen tiedän ettei kukaan ihminen maailmassa ole yksin sen takia ettei jollekkin kelpaisi. Sen vaan niin pienestä kiinni..... Minulla on sydämessä paikka ihmiselle, joka joskus sanoi välittävänsä minusta sellaisena kuin olen.

Nyt elämä on vienyt eteenpäin, ja olen huomannut, että säästin tuota ihmistä aika monelta asialta. Itsessä ei ole tapahtunut mitään uutta... vaaka näyttää enemmän ja vuosia on tullut lisää, mutta ympärilläni on paljon asioita jotka ei ole mennyt niinkuin strömsössä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kilpparipotilas kirjoitti:

miten teillä ja miten selvittiin vai kiduttiiinko kauankin? erottiinko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu