tuntuu että mun mies vihaa mua pinnan alla. Kaikki mitä mä sanon on väärin.
Tähän mennessä olen oppinut että pääsen vähimmällä olemalla kaikesta samaa mieltä. Jos en haluaisi miehen taas lähtevän kavereiden kanssa ulos, harrastamaan, reissuun tai haluaisin hänen tekevän minulle joskus jotain (heräävän lapsen kanssa, järjestävän kahdenkeskistä aikaa, viedä meidät jonnekin) niin saan vain huutoa että mikään ei riitä ja olen hullu sekopää joka haluaa hänelle pahaa. siksi en enää uskalla sanoa mitään, vaan annan miehen tehdä mitä tekee ja ovella vilkutan hymyillen perään. Yritän vaan tehdä hänet onnelliseksi ettei hän jättäisi mua.
Mutta välillä hän näkee naamastani että joku ärsyttää, ja kun yirtän antaa asian olla niin ei kelpaa vaan hän vaatii että kerron mikä ärsyttää. Sitten kun kerron mistä olen mieleni pahoitttanut tai minkä asian toivoisin olevan toisin niin alkaa huuto että taas jotain sekopäistä juonittelua että pilaisin hänen päivänsä. Mustelmankin olen häneltä saanut. Ja haukkuja.
En jaksa enää. Itsetunto on nollassa, lapsi alkaa reagoida tähän huutoon, pelkään miestäni, en uskalla puhua mistään vaan yritän aina teeskennellä olevani samaa mieltä ja tyytyväinen kaikkeen mitä hän tekee. Jos hän ilmottaisi lähtevänsä kanarialle viikoksi ensi kuussa, en uskaltaisi muuta kun hymyillä ja toivottaa hyvää matkaa. Sairasta, eikö? Täällä mä hoidan lapsen raskaana, kodin, pyykit, ruuat kaupasta ja kokkaamisen, kaiken..... lämmitän miehelle ruokaa mikrossa kun hän pyytää. Teen hänelle kaiken kuin pienelle lapselle. Ja sitten hymyilen päälle.
Tottakai tällaiseen jamaan vaaditaan kaksi, mutta mä en enää tiedä miten tästä pääse pois kun ei voi edes tunteistaan puhua, olla rehellinen tai avoin kun saa pelätä huutoa.
Mitä mä teen? Ei mulla oo paikkaa mihin mennä, meillä on toinen lapsi tulossa... tuntuu että oon niin surullinen että pelkään sen jo vaikuttavan tähän sikiöön. Ystävät on kutakuinkin jäänyt perheen perustamisen jälkeen enkä haluaisi äitini puoleen kääntyä, kun en halua miestäni nolata kuitenkaan....
Oon aivan helvetin yksin.
saisko jostain perheneuvolasta apua?
Tähän mennessä olen oppinut että pääsen vähimmällä olemalla kaikesta samaa mieltä. Jos en haluaisi miehen taas lähtevän kavereiden kanssa ulos, harrastamaan, reissuun tai haluaisin hänen tekevän minulle joskus jotain (heräävän lapsen kanssa, järjestävän kahdenkeskistä aikaa, viedä meidät jonnekin) niin saan vain huutoa että mikään ei riitä ja olen hullu sekopää joka haluaa hänelle pahaa. siksi en enää uskalla sanoa mitään, vaan annan miehen tehdä mitä tekee ja ovella vilkutan hymyillen perään. Yritän vaan tehdä hänet onnelliseksi ettei hän jättäisi mua.
Mutta välillä hän näkee naamastani että joku ärsyttää, ja kun yirtän antaa asian olla niin ei kelpaa vaan hän vaatii että kerron mikä ärsyttää. Sitten kun kerron mistä olen mieleni pahoitttanut tai minkä asian toivoisin olevan toisin niin alkaa huuto että taas jotain sekopäistä juonittelua että pilaisin hänen päivänsä. Mustelmankin olen häneltä saanut. Ja haukkuja.
En jaksa enää. Itsetunto on nollassa, lapsi alkaa reagoida tähän huutoon, pelkään miestäni, en uskalla puhua mistään vaan yritän aina teeskennellä olevani samaa mieltä ja tyytyväinen kaikkeen mitä hän tekee. Jos hän ilmottaisi lähtevänsä kanarialle viikoksi ensi kuussa, en uskaltaisi muuta kun hymyillä ja toivottaa hyvää matkaa. Sairasta, eikö? Täällä mä hoidan lapsen raskaana, kodin, pyykit, ruuat kaupasta ja kokkaamisen, kaiken..... lämmitän miehelle ruokaa mikrossa kun hän pyytää. Teen hänelle kaiken kuin pienelle lapselle. Ja sitten hymyilen päälle.
Tottakai tällaiseen jamaan vaaditaan kaksi, mutta mä en enää tiedä miten tästä pääse pois kun ei voi edes tunteistaan puhua, olla rehellinen tai avoin kun saa pelätä huutoa.
Mitä mä teen? Ei mulla oo paikkaa mihin mennä, meillä on toinen lapsi tulossa... tuntuu että oon niin surullinen että pelkään sen jo vaikuttavan tähän sikiöön. Ystävät on kutakuinkin jäänyt perheen perustamisen jälkeen enkä haluaisi äitini puoleen kääntyä, kun en halua miestäni nolata kuitenkaan....
Oon aivan helvetin yksin.
saisko jostain perheneuvolasta apua?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oman mielen terveytesi takia, ota yhteyttä ensin äitisi. Mikäli hänen luoksee voisit muuttaa lapsesi sekä tulevan vauvasi kanssa, olisi hyvä alkuun. Kuitenkin oma asunto lasten kanssa hyvä asia. Rakkaus on rakkautta mieheesi, jonka älä anna muuttua vihaksi. Näin käy helposti väkivallan tullessa elämään. Muuta pois pikaisesti yhteisestä asunnosta.f
Hei nimimerkki, väsynyt.
Kuvaava tuo sinun nimimerkkisi, varmasti tuollainen elämäntilanne väsyttää, huh huh. Ei kenenkään kuuluisi joutua pelkäämään kotonaan, eikä lapsesi kuuluisi joutua kuuntelemaan jatkuvia riitoja. Niinpä toivon, että mahdollisimman pian ja toivottavasti heti alat puolustamaan itseäsi ja lastasi sekä odottamaasi lasta. Teitä ei saa kohdella noin. Kyllä, perheneuvolasta saa apua, ota sellaiseen rohkeasti ja pian yhteyttä. Seurakunnan perhetyöntekijä on toinen taho, jota voit yrittää. Voit mennä itseksesi ellei mies lähde mukaan. Ammatti-ihmisen kanssa keskustelu on hyödyllistä vaikka menisit yksin. Hän osaa kysyä, tukea ja antaa vinkkejä kuinka eteenpäin ja mitä tuollaisessa kriisissä kannattaa tehdä.
Miehelläsi lienee joku oma ongelma, joka voi liittyä kovin moneen asiaan, työhön, isyyteen, parisuhteeseenne ym ym. Koska hän ei puhu ja kerro, joudut vain arvailemaan. Hänen käytöksensä sinua kohtaan on jokatapauksessa väärin ja kyllä hän sen varmaan itsekin tietää. Fyysistä vakivaltaa ei kannata katsoa eikä sallia yhtään, henkinenkin väkivalta on tottakai väärin. Voisit hyvin pyytää äidiltäsi apua, vanhemmat ovat sitä(kin) varten.
Tsemppiä ja voimia,
Pirkko-pappi
Kuuleppa nyt,sää lähdet nyt ja oot loppuraskautesi rauhassa jonkun muun nurkissa.Mitä teet tollasella äijällä jätä se kotiin,mukä mölsä.Mustelmiakin..??Ei tuo nyt oikein taida onnistua ja lasten takia sä joudut alistumaan miehen menoille,aika perseestä.Voi olla että juntti ukkos ei sitä tajua mut luulenpa et yhtä paljon sitä vituttaa sun ärsyyntymises lisäks ettei se hänenkään naama taida suhun enää tehä vaikutusta,srhän vois periaattees vaikka kulkea vieraissa jos ei kertan piittaa miltä sinusta tuntuu et menee ja huutaa ja muuta ja pelkäät.Sanon vaan että aika helvetin ootte saanu aikaseks ja mitä muuta sä voit tehä kun nyt vaan lähtee jos tilanne sitten rauhottuu ja saat vauvan ainakin laskettuun asti pidettyä sisällä,kauhee stressihän sullakin on varmasti.Entä jos et nyt piittaa vaan vaadit päästä jonkun luo,ja jos et muualle niin kunnan kautta..sanot että teillä on pahoja riitoja ja olet raskaana et jaksa,saatat saada jonkun asumisjakson ilmaiseksi ja saatte kaikki rauhan vähäksi aikaa.Mieti.Sinuna lähtisin ja paskat välittäisin ukosta tossa tilanteessa.
Onhan tuo hirveä tilanne.
Kaikki riitelevät joskus, mutta riidellä voi rakentavastikin iskemärrä arkoihin paikkoihin ja olla menettämättä malttiaan. Se onkin taitolaji.
Itse yritin elää suhteessa, jossa ei saanut olla eri mieltä. Aivan rauhallinenkin itseä vaivaavien asioiden ottaminen esiin oli riidanhaastoa, tai riitely.
Yritin siihen sopeutua, mutta aloin oireilla henkisesti. En pystynyt alkamaan aivan toisen kynnysmatoksi.
Niinpä lähdin.
Saat apua vaikka mistä kun tietää mistä hakea.
ensi-ja turvakotiin voi mennä lapsien kanssa, varmaa löytyy tietoa netistä oman paikka kunnansivulta.
nyssykät mukaan ja sinne.
Tiedän että yksin lähteminen(lapsien kanssa) on raskasta mutta jos soitat sinne voisi olla helpompaa.
jos vaikka mies järkiintyisi kun menet ottamaan etäisyyttä.
https://ensijaturvakotienliitto-fi.directo.fi/tyomuodot/vakivaltatyo/
puhelinnumeroita
https://ensijaturvakotienliitto-fi.directo.fi/liitto/haetko-apua/
no mutta perheneuvolastakin saa apua mutta jos ei mies suotu itse osallistumaan ei siitä apua ole.