suhde kumppanin vanhempiin

Appivanhempani tuskin osasivat odottaa suomalaista miniää. He eivät asuneet Suomessa, joten mieheni sai seurustella kanssani vapaasti. Hän kertoi minusta vanhemmilleen vasta, kun oli suhteellisen varma avioliitosta.

Appivanhemmat hyväksyivät minut, anoppi oli suorastaan ylpeä. Osasin kieltä, osasin käyttäytyä enkä odottanut erityiskohtelua. Lomamatkoilla miehen synnyinmaassa riitoja ei tullut, koska kunnioituksesta vanhempia kohtaan minä joustin erinäisissä asioissa. En olisi halunnut asua vakituisesti appivanhempieni kanssa. He olivat niin eri maailmasta ikänsä ja taustojensa puolesta, etten voinut odottaa heidän ymmärtävän kaikkea.

Miehen sisarukset puolisoineen olivat liikuttavan huolehtivaisia. Kahden kesken kyselivät, kohteleeko mies minua hyvin, miten raha-asiat, ryyppääkö mies, onko ongelmia jne.

Appivanhemmat rakastivat mua aidosti, mieheni ei rakastanut koskaan. Olivat onnelliset kun sellaisen minin saivat mutta ihmettelivät miten kestän miestäni. En kestänyt loputtomiin, en ole heidänkään kanssa tekemisissä eron jälkeen, vaikka heistä pidän, en halunnut tuoda heillekin sitä tuskaa mitä koin itse erossa.

itse olen seurustellut useamman vuoden juutalaisen miehen kanssa. mies tulee kohtalaisen modernista perheestä mutta varmasti, jos perhe saisi listata täydellisen miniän yhtenä listauksena olisi juutalainen nainen.

hänen isoisänsä on sanonut miehelleni että toivoisi minun kääntyvän juutalaiseksi mutta hän ei koskaan sanoisi sitä minulle suoraan eikä muutkaan hänen perheessä sanoisi tätä minulle.

mieheni äiti ei ole vuosikymmeniin käynyt synagogassa ja mieheni on ateisti, silti heille perinne on tärkeää. hänen äitinsä pitää minusta todella paljon ja arvostaa, että opiskelen hepreaa, hän aina haluaa, että minäkin matkustan heitä tapaamaan ja aina, kun käyn israelissa hän ostaa minulle ihan älyttömän kasan lahjoja, viimeksi hän osti minulle myös lentoliput.

tulen heidän kanssaan hyvin toimeen mutta erimielisyyksiä varmasti tulisi toisinaan jos asuisimme samassa maassa, kaikki hänen perheessään ovat aika vahvoja persoonia ja perheen asioihin puututaan ihan eritavoin kuin Suomessa.

Olen tämän reilun 14 vuoden aikana tavannut edesmenneen appiukkoni kerran, häissämme. Oli oikein sympaattisen ja ystävällisen oloinen herrasmies aivan kuin vaimoni on häntä kuvaillutkin. Anopin olen nähnyt lisäksi kun hän kävi Suomessa 10 vuotta sitten. Unelma anoppi: asuu 8000 kilometrin päässä eikä puhu sanaakaan suomea eikä englantia. ;-)