Yhdessä kirjoituksessa kerrotaan, miten sisäministerimme painaa villaisella lahkopappien tekemiset. Yli-Mäyryn kaltaiset tyypit puuhastelvat ihmismielellä ja keräilevät omaisuuksia, särkevät perheitä ja tuhoavat ihmismieliä. Sen sijaan pikku varkaat pääsevät otsikoihin ja rangaistaan isoin äänin, vaikka todellisuudessa ed. mainittu vie varmasti enemmän pohjaa oikealta yhteiskunnalta, rehelliseltä ihmiseltä ja yhteiskuntaan syntyy sairaita ja sairautta enemmän ja hätää lisätään enemmän.
Suurempui rikos mielestäni on se, kun annetaan "lupa" tehdä ihmisen mielelle ihan mitä vaan,ihmisyydelle laitetaan jokin puoskarin tekemä mittari, lopuksi viedään identiteetti ja oma tahto ja vihoviimeksi vielä rahat.
Eikö tämä ole rikollista, jos mikä?
Missä on ihmisen mitta? Missä on se rajapyykki, mikä itselleni annettiin jo lapsuudessa verenperintönä ja itsestään selvyytenä, vaikka emme mihinkään kirkkokuntaan kuulunetkaan? Niitä ovat rehellisyys, toisen kunnioittaminen ja omista lapsista huolehtiminen.
Eikö tätä sisäministeriössä enää tunneta, vaan ihan kuin se olisi sallittua, että nämä lahkopapit/ saarnaajat saavat riehua ja repiä kuin elopellossa.He näyttävät sellaista toimintamallia, että kaikki perheen antama tuki ja turva olisi kuin lokaan heitettäviä arvoja ja kuitenkin se on varmasti yksi suurimmista yhteiskunnan tukipilareista.
Hyvä yhteiskunta syntyy ehyistä perheistä ja hyvistä ihmissuhteista. Sieltä se malli lähtee - kotoa!
Meillä on hienoja ihmisiä maamme johtavilla paikoilla, poliisiylijohtajaa myöten pitämässä kiinni yhteiskunnan moraalista, mutta ihan kuin jotkut lahkopiirit itsepintaisesti yrittäisivät pitää omaa moraliaan yllä yhteiskunnassamme, omia edustajiaan johtavissa asemissa ja tehdä ihan mitä sattuu ja nämä hihhulit saavat ikäänkuin siunauksen jatkaa tätä loputtomasti.
Olisi aika eroittaa uskonnot ja valtio toisistaan.Olisi myös aika hajoittaa nämä yhteiskunnan mätäpaiseet - kaikenmaailman lahkot. Niiden toiminta on tukittava ja käännettävä kikilla tasoilla.
Missä on moraali lahkolaiset? Olisiko aika pudottaa se pää ruohonjuuritasolle ja katsoa teidän sairaita moraalikäsityksiä?
Olisi kyllä aika tarkastaa mistä se teidän totuus koostuu!
UUT:n työ on hienoa, kun he tuovat esille kaiken tämän saastan ja toivonkin, että päättäjät tajuavat jo ryhtyä tekoihin, kun koko ajan näitä paljastuksia tulee esiin enemmän ja enemmän!
Kenellä on kanttia?
34
364
Vastaukset
- milloin apua
Ihme kyllä, että sitä kanttia ei näytä löytyvän mistään, koska kaikkihan nämä jatkaa lahkosaarnaajat ja lahkopapit ihan niinkuin ennenkin. Tavallinen ihminen olisi joutunut jo veroista ja rahan keruista kiipeliin kauan sitten, puhumattakaan terveyden vaarantamisesta.
Kuka uskaltaa kysyn vaan ja pelkääkö politikot oman maineensa ja aseman menettämistä, kun eivät ryhdy ajamaan näitä asioita?
Eipä näytä olevan kanttia. - uskomatonta1
kirjoitinkin tuonne Yli-Mäyryä käsittelevälle palstalle asiasta. Oma epäilykseni on, et eräs Suomalainen saarnamies on saanut poliittistavaltaa Suomessa hivenen liikaa.
Itse aloin kiinnostua asiasta, kun nykyinen sisäasiainministeri antoi lausunnon, et raamattu voi ylittää maallisen vallan ja tämän lausunnon jälkeen kirkosta erosi yli 700 ihmistä ja kyseinen ministeri oli, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Löysin kiinnostavia asioita, kun yhden illan Googlettelin ja yritin etsiä selitystä tämän ministerin puheille. Tulin siihen tulokseen, et tämä ministeri ei taida puhua aina omalla suullaan.
Kun googlaa EU- vaalit 2004, niin sieltä saattaa löytyä selityksiä. Eija-Riitta Korhola kertoo blogissaan, miksi loikkasi KD:stä Kokoomukseen. Tuolloinhan tämä saarnamies aiheutti Bjärne Kalliksen vaalitappion ja luopumisen puolueenpuheenjohtajuudesta. Kalliksen tilalle tuli Räsänen, Räsäsen ja tämän saarnamiehen väliltä löytyy helposti yhteyksiä.
Kun sitten muutama vuosi sitten tuli tuo poliisin tietovuoto jupakka, niin Räsänen antoi poliisiylijohtaja Paaterolle viikonlopun yli aikaa miettiä, et haluaako Paatero jatkaa virassaan? Pistää vaan vähän miettimään, mitä Räsänen on käskenyt Paateron viikolopun aikana miettimään?
Kun googlettaa" Mellerin- Suomen Kristillisdemokraatit- suomi24", niin asia rupeaa aukeamaan ja myös Korholan blogit asian tiimoilta kannattaa lukea.
Niiden perusteella en ihmettele yhtään, jos näiden saarnamiesten tekemisiin ei uskalleta puuttua. - Ryhmä 12
Millä oikeudella vapaassa Suomessa saa mellestää nämä puoskarit ja kukkoilijat ja millä oikeudella ne saa rahastaa ja kerätä hirveitä omaisuuksia VEROITTA?
Tämä kansa on ollut ylpeä vapaudestaan ja käsityksemme mukaan täällä pitäisi korruption olla vähäisempiä maailmassa. - MUTTA täällähän se näyttää oikein rehottavankin ja MISSÄ uskovaisten, lahkolaisten ja näiden hullujen saarnamiesten keskuudessa oikein pahimmillaan. Lahkolaisten keskuudessahan tämä rikollisuus näyttää oikein rehottavankin. Niitä ei saateta oikeuden eteen edes omien lastensa hyväksikäytöstä, ei varojen keruista omaan taskuihin, vaikka olisi pitänyt mennä hyväntekeväisyyteen ja niin edelleen jne....
On kai meillä vielä oikeita rehellisiäkin ihmisiä yhteiskunnan johdossa ja politikoissa - vai onko???
Tämä Yli-Mäyry loikkii kuin säikähtynyt arojänis pakoon jos siltä yrittää kysyä sen kammottavista terapioista ja jos päsee lähemmäksi niin se huutaa ja raivoaa kuin pahinkin katujätkä. Sillä ei ole minkäänlaista ihmisen kunnioittamista eikä alkeellisintakaan kielenkäyttöä.
Ja tämähän on vaan yksi kahjo näiden muiden kahjojen joukossa. Valituksethan näistä jumittuvat jonnekin paperipinoihin!
Miksi täällä saa rehottaa tällainen lahkolaisten oma maailma tavallisten rehellisten ihmisten keskuudessa, jotka varmasti annamme rauhan muille elää? Emme varasta toisten omaisuuksia, emmekä lapsia ja nuoria.
Minkä erikoisoikeuden he saavat elää kuin elopellossa, kun he julistautuvat uskovaisiksi? Millä oikeudella he erottavat omaiset toisistaan ja kieltävät jopa puhumasta omaisten kanssa?
Me olemme perään kuuluuttaneet tätä jo monta vuotta! Täällä on monta, liian monta hätää kärsivää vanhempaa ja vanhusta ja sairasta näiden lahkolaisten aikaansaanoksina!
Onko meidän sisäasianministeriössä omat lait lahkolaisille?
Eikö näiden puoskareiden toimintaan tosiaankaan anneta puuttua ja peliä vihelletä poikki?
KUKA OTTAA VASTUUN? KENELLÄ ON KANTTIA?- dfdxfdxfdx
"Eikö näiden puoskareiden toimintaan tosiaankaan anneta puuttua ja peliä vihelletä poikki?"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12420290 - Ryhmä 12
Täällä on myös ihan liian paljon kärsiviä lapsia, näiden lessupappien jäljiltä. Taas paljastui uusi törkeä pedofilitapaus. Täällä on myös liian paljon näiden samojen hrviöiden jäljiltä nuoria, joiden elämän on tällainen lahkopappi sekoittanut ja tietojemme mukaan kiristää vielä olemaan hiljaa, ettei asoanomaiselle satu sitä eikä tätä.
Huom! viranomaiset kuinka monen lapsen/ nuoren elämä pitää vielä tuhota, ennenkuin näille pirun puoskareille saadaan rajat, ennenkuin ne saatetaan vastuuseen, enenkuin ne saatetaan julkisesti tuomiolle?
Ei tavallisten perheiden vanhempia säästellä tippaakaan, jos jokin edellä mainituista tulisi esille. Se olisi tuomio samantien, MUTTA lahkopapit saa tässä yhteiskunnassa rötöstellä ja ovat rötöstelleet varmaan jo yli 100 vuotta ja kukaan ei laita heitä vastuuseen, heitä kohdellaan pumpulihansikkain.
Missä vika? Ei niillä voi olla eri tuomarit, eikä poliitikot voi tätä mädänneisyyttä piilotella enää loputtomiin. Jossakin on oltava raja!
Kuka uskaltaa lopultakin kantaa vastuun? - eräs Ryhmästä 12
Ryhmä 12 kirjoitti:
Täällä on myös ihan liian paljon kärsiviä lapsia, näiden lessupappien jäljiltä. Taas paljastui uusi törkeä pedofilitapaus. Täällä on myös liian paljon näiden samojen hrviöiden jäljiltä nuoria, joiden elämän on tällainen lahkopappi sekoittanut ja tietojemme mukaan kiristää vielä olemaan hiljaa, ettei asoanomaiselle satu sitä eikä tätä.
Huom! viranomaiset kuinka monen lapsen/ nuoren elämä pitää vielä tuhota, ennenkuin näille pirun puoskareille saadaan rajat, ennenkuin ne saatetaan vastuuseen, enenkuin ne saatetaan julkisesti tuomiolle?
Ei tavallisten perheiden vanhempia säästellä tippaakaan, jos jokin edellä mainituista tulisi esille. Se olisi tuomio samantien, MUTTA lahkopapit saa tässä yhteiskunnassa rötöstellä ja ovat rötöstelleet varmaan jo yli 100 vuotta ja kukaan ei laita heitä vastuuseen, heitä kohdellaan pumpulihansikkain.
Missä vika? Ei niillä voi olla eri tuomarit, eikä poliitikot voi tätä mädänneisyyttä piilotella enää loputtomiin. Jossakin on oltava raja!
Kuka uskaltaa lopultakin kantaa vastuun?Onko näillä lestadiolaisilla, jehovilla tai helluntalaisilla tai jollain perähikiän kuppikunnalla eri lait kuin meillä tavallisilla kansalaisilla, kun vaan ilmoittautuu uskovaiseksi? Riittääkö se, kun tekeytyy hurskaan näköiseksi ja toitottaa jumalansanaa, niin saa tehdä mitä lystää? Kerätä rahat, raiskata lapset, hajoittaa perheet ym. ym.
Koska se raja tulee vastaan täällä nk. `sivistyneessä´ Suomessa?
Onko päättäjät eksyksissä rahan vuoksi? - Mieletöntä!
dfdxfdxfdx kirjoitti:
"Eikö näiden puoskareiden toimintaan tosiaankaan anneta puuttua ja peliä vihelletä poikki?"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12420290Tätä sietää kysyä ja näyttää olevan niin, että mitä suurempi rötöstelijä sen vähemmän niiden toimintaan yritetään puuttua!
- gfhgfhgfhf
eräs Ryhmästä 12 kirjoitti:
Onko näillä lestadiolaisilla, jehovilla tai helluntalaisilla tai jollain perähikiän kuppikunnalla eri lait kuin meillä tavallisilla kansalaisilla, kun vaan ilmoittautuu uskovaiseksi? Riittääkö se, kun tekeytyy hurskaan näköiseksi ja toitottaa jumalansanaa, niin saa tehdä mitä lystää? Kerätä rahat, raiskata lapset, hajoittaa perheet ym. ym.
Koska se raja tulee vastaan täällä nk. `sivistyneessä´ Suomessa?
Onko päättäjät eksyksissä rahan vuoksi?Tekeytyy Virallisen näköiseksi ja toitottaa Virallista sanaa, niin saa tehdä mitä lystää...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12438829 - Virallinen?
gfhgfhgfhf kirjoitti:
Tekeytyy Virallisen näköiseksi ja toitottaa Virallista sanaa, niin saa tehdä mitä lystää...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12438829Mikähän se on se virallinen sana?
Minä kysyn: missä on laki ja oikeus, kun nämä lahkopapit tekevät mitä haluaa?
- lopettakaa tällainen
Otsikoissa aina välistä vilahtaa, että joku lahkon johtaja on jäänyt kiinni tästä ja toinen tuosta ja hetken päästä ne on esillä saarnamassa ihan niinkuin ennenkin ja keräämässä varoja ja jotkut tekevät sitä taitavast piilossa isolta yleisöltä.
Mikään ei näytä muuttuvan!- onko näin?
Näitä lahkopappien uhreja näyttää siis olevan kaikesta päätellen paljon ja miten ne voi saada ihmisestä niin hirveän yliotteen, että ne vie nämä nuoret mukanaan ja tuhoavat kokonaisia perheitä?
Ihmetellä sopii, että eikö muka laki ja oikeus yllä näihin puoskareihin ja niiden valta vaan jatkuu ?
Eikö virkavalta aio puuttua vai onko totta että ministerimme suojelevat näitä puoskareita ihan vaan saadakseen vaalirahoitusta ja pysyäkseen vallakahvassa kiinni? - jhgfgfhg
onko näin? kirjoitti:
Näitä lahkopappien uhreja näyttää siis olevan kaikesta päätellen paljon ja miten ne voi saada ihmisestä niin hirveän yliotteen, että ne vie nämä nuoret mukanaan ja tuhoavat kokonaisia perheitä?
Ihmetellä sopii, että eikö muka laki ja oikeus yllä näihin puoskareihin ja niiden valta vaan jatkuu ?
Eikö virkavalta aio puuttua vai onko totta että ministerimme suojelevat näitä puoskareita ihan vaan saadakseen vaalirahoitusta ja pysyäkseen vallakahvassa kiinni?"Lahkopappien uhreja näyttää siis olevan kaikesta päätellen paljon"
"miten ne voi saada ihmisestä niin hirveän yliotteen, että ne vie nämä nuoret mukanaan ja tuhoavat kokonaisia perheitä?"
MItenkö?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12420290 - aivopesu
jhgfgfhg kirjoitti:
"Lahkopappien uhreja näyttää siis olevan kaikesta päätellen paljon"
"miten ne voi saada ihmisestä niin hirveän yliotteen, että ne vie nämä nuoret mukanaan ja tuhoavat kokonaisia perheitä?"
MItenkö?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12420290Ne taitaa jonkin aivopesumetodin, eihän se muuten onnistu. Kukaan tervepäinen ei usko sitä hölynpölyä, mitä tämä vankilapappikin suustaan suoltaa.
- uskomatonta1
Kyllä se syy tälle välinpitämättömyydelle taitaa löytyä hakukoneen mukaan tuolta ministeriöstä. Kun vajaa vuosi sitten Räsänen sanoi, että uskonto voi mennä lain yläpuolelle tietyissä tilanteissa, niin asiasta nousi kohu. Räsänen selitti, että jos laki määrää tappamaan jonkun, niin uskonnon takia siitä voi kieltäytyä. Räsänenhän puhuu täyttä päjunköyttä. Eikös tuon asian voi ajatella myös käänteisesti, että jos laki kieltää tappamasta, niin uskonnon varjolla voi silloin tappaa???
Sirkka- Liisa Anttila vaati jyrkästi Räsäsen erottamista. Vastaus Räsäsen puolustajilta oli, et Anttila ei ymmärrä tarpeeksi kristillisyyttä. Itse myös epäilen. että Anttila oli tavallaan uhrattu vaatimaan Räsäsen eroa, sillä Anttila tuskin enää ehdokkaaksi seuraaviin vaaleihin lähtee, sillä alkaahan Anttila ikääntymään.
Se, miksi Anttila olisi laitettu eroa vaatimaan selittyy kyllä helposti, kun googlettelee, millä tavalla Kallis ajettiin pois puheenjohtajan pallilta ja kuinka kova luu tämä Räsästä suojeleva saarnamies on.
Eikö se kerro jo saarnamiehestä jotain, jos Eija-Riitta Korholakin lähti puolueesta tämän saarnamiehen takia. - Lopettettava heti
Enpä olisi uskonut, että Suomessa näillä lahkolaisilla on näin suuri valta ja niiden avulla pidetään epäpäteviä ja lahkoontuneita ministereitä /kansanedustajia vallassa!
Ennenkuulumatonta.- uskomatonta1
Kyllähän mulla kävi mielessä heti, kun kuulin tämän Rädynkin ammatin, et onkohan tämäkin tätä samaa puljua. Ainakin yhtä härski taitaa olla, kun tämä Mellerin poppoo.Tosiaan, kun pastori Seppo Juntunen julkaisi jutun Kirkko ja kaupunki lehdessä Mellerin uhreista, niin Juntusen auton renkaat on puhkottu 16 kertaa sen jälkeen, et huh huh
- Uskonnon uhri
" Moni jehovan todistaja (tyttö) on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi ilman että rikolliset olisi joutuneet kärsimään jne...
Näin taas kerran kerrotaan näillä sivuilla ja tulee taas ilmi näiden lahkolaisten hirmuteot ja ei näytä olevan näille loppua.
Kuka näihin uskaltaa ottaa kantaa ja tehdä näistä lopun vai onko niin että näihin ei todella anneta puuttua?
Kuka suojelee ja ketä ja miksi? Onko niin, että raiskaajat saavat kulkea vapaalla jalalla kun vaan rahaa tulee ja vallassa pysytään? - Miksei puututa?
Onko kyseessä kuitenkin välinpitämättömyys? Ei kuulu mulle periaate ja ei kosketa näihin iljetyksiin niin eivät pääse ainakaan meihin käsiksi: - Näinkö tämä menee?
- Ryhmä 12
Tämä maailma näyttää olevan tällä hetkellä juuri sellainen, että kun en puutu tähän niin saan pysyä suojassa ja rauhassa. Mutta muistakaa se voi jonain päivänä olla teidän lapsenne, kun joutuu tällaisen puoskarin käsiin!
- Pallo 19
Yli-Mäyry kyllä auttaa ihmistä, ei kerää omaisuutta vaan on avulias, ei tuomitse, ei katso ylen, ei alenna. Ei revi irti vaan suojelee.
- itse Yli-Mäyrykö
millä tavalla, kun kaikki viittaa aivan muuhun? Itsekös vastailet tähän
- Ryhmä 12
itse Yli-Mäyrykö kirjoitti:
millä tavalla, kun kaikki viittaa aivan muuhun? Itsekös vastailet tähän
Niin ja johan täällä kirjoitettiin, että kysyy kuitilla vai ilman. Antaakohan se sitä apua ja suojelusta enemmän jos jättää kuitin pyytämättä?
Tuleeko alennuksen tila jos haluaakin maksaa veron? - uskomatonta1
Ryhmä 12 kirjoitti:
Niin ja johan täällä kirjoitettiin, että kysyy kuitilla vai ilman. Antaakohan se sitä apua ja suojelusta enemmän jos jättää kuitin pyytämättä?
Tuleeko alennuksen tila jos haluaakin maksaa veron?Pallo 19 yksi kysymys. Onko Yli- mäyry koskaan kehoittanut sinua tuomaan ketään kaveriasi vastaanotolleen? Tarkoitan lähinnä sitä, ettei Yli- mäyry vaan käyttäisi sinua tai joitain muita avun saaneita ns. sisään heittäjänä. Lähes kaikissa lahkoissahan on nämä houkuttelijat ja sitten kun menet heidän tilaisuuteen, niin todennäköisesti joudut käännyttäjän kanssa juttusille. Monta kertaa nämä käännytykset ovat etukäteen suunniteltuja juttuja.
Asiassa on myös se puoli, että ehkä näillä puoskareilla on sellaisia asiakkaita, et puoskarille ei ole mitään hyötyä asiakkaasta tai sitten puoskari huomaa, et uhri on niin hyvin suojautunut, et uhriin ei pääse käsiksi ja puoskari tyytyy pelkästään auttamaan.
Tuolla ylempänä ihmeteltiin, miksi ministerit ei puutu näihin puoskareihin. Onhan selvää, et siinä voi olla poliittinen ura vaarassa ja nämä puoskarithan on mestareita mielen käsittelyssä ja kääntämään asiat omaksi edukseen, niin mikäpä niitä estää kääntämästä myös ministereiden päätä. Onhan hyvä esim tuo Meller vs Kallis. Kalliksella ei tainnut siinä "kamppailussa olla mitään mahdollisuutta, ainakin siltä tuo googlen perusteella vaikuttaa.
Esim juuri Mellerillä on hyvät kansainväliset suhteet joilla hän voi vaikuttaa asioihin. Mellerhän on ollut Jenkeissä opiskelemassa juuri näitä hurmosliikkeeseen liittyviä touhuja ja on siellä luonut kansainväliset suhteet.
Näillä puoskareillahan on myös tapana etsiä uhristaan tietoa etukäteen ja sitten he käyttävät näitä tietoja uhriaan vastaan, jos tarve vaatii, eli aika kovaa kieroilua harrastavat myös kiristyksen sektorilla. - Puoskari se on
Ryhmä 12 kirjoitti:
Niin ja johan täällä kirjoitettiin, että kysyy kuitilla vai ilman. Antaakohan se sitä apua ja suojelusta enemmän jos jättää kuitin pyytämättä?
Tuleeko alennuksen tila jos haluaakin maksaa veron?Näinpä se vaatii maksun ilman kuittia ja kehuu samaan hengenvetoon, että hän on kuuluisa terapeutti ja osaava ja sitten vielä, että teen halvemmalla kuin muut.
Voi tehdä kun ei maksa veroja tuloistaan, tottakai.
Oikeat terveydenhoitajat eivät päästele tällaisia sammakoita suustaan. Tämä on täydellinen puoskari. - ryhdynkö huijariksi?
Puoskari se on kirjoitti:
Näinpä se vaatii maksun ilman kuittia ja kehuu samaan hengenvetoon, että hän on kuuluisa terapeutti ja osaava ja sitten vielä, että teen halvemmalla kuin muut.
Voi tehdä kun ei maksa veroja tuloistaan, tottakai.
Oikeat terveydenhoitajat eivät päästele tällaisia sammakoita suustaan. Tämä on täydellinen puoskari.eipä sitten tarvitse koulutusta eikä mitään väliä, kun laittaa firman pystyyn ja eikun rahastamaan!
- rahrahrah
ryhdynkö huijariksi? kirjoitti:
eipä sitten tarvitse koulutusta eikä mitään väliä, kun laittaa firman pystyyn ja eikun rahastamaan!
kouluttautuminen hidastaa vaan turhaan rahastamista...
- tosi sairas ketku
Ryhmä 12 kirjoitti:
Niin ja johan täällä kirjoitettiin, että kysyy kuitilla vai ilman. Antaakohan se sitä apua ja suojelusta enemmän jos jättää kuitin pyytämättä?
Tuleeko alennuksen tila jos haluaakin maksaa veron?Eipä anna apua vaan uhkailee, jos yrittää lähteä pois hänen piiristään tai asianomainen aikoo kertoa tämän tekemisistä toisaalla!
Uhkaa järjestää elämään hankaluuksia ja kun on tarpeeksi kauan terapoinnissaan manipuloinut ja saanut ihmisen kauhun valtaan, niin yrittää kiristää vielä enemmän, että voi pitää pihdeissään.
Lähtökohtanahan on, että varsinkin nuoret naiset joutuvat tekemmään lupauksen, että vanhemmat ja suku on jätettävä, jos he eivät suostu hänen "seurakuntaansa".
Mielipuoli ja kaikkea muuta kuin pappi tämä tämä tyyppi on. - 5+5
tosi sairas ketku kirjoitti:
Eipä anna apua vaan uhkailee, jos yrittää lähteä pois hänen piiristään tai asianomainen aikoo kertoa tämän tekemisistä toisaalla!
Uhkaa järjestää elämään hankaluuksia ja kun on tarpeeksi kauan terapoinnissaan manipuloinut ja saanut ihmisen kauhun valtaan, niin yrittää kiristää vielä enemmän, että voi pitää pihdeissään.
Lähtökohtanahan on, että varsinkin nuoret naiset joutuvat tekemmään lupauksen, että vanhemmat ja suku on jätettävä, jos he eivät suostu hänen "seurakuntaansa".
Mielipuoli ja kaikkea muuta kuin pappi tämä tämä tyyppi on.Millaisiahan nuo uhkaukset mahtaa olla? Niin ja mitä tekee sen jälkeen, kun on erottanut perheestään ja mikä seurakunta?
- Hyvä poliisilaitos
Valoa tunnelin päässä näkyy, kun jo Jalovaaran rötöstelyt on tutkinnassa. Voi kunpa pian otettaisiin nämä Yli-Mäyry, Meller-poppoot vielä suurennuslasin alle.
Hieman alkaa jo toivoa olemaan, että elämme sittenkin oikeusvaltiossa.- Hyvä poliisi
Jospa nämä maalaisjärjellä varustetut poliisit uskaltavat lopettaa nämä henkisen väkivallan harjoittajien manipuloinnit. Joutuihan se Jalovaarakin jo putkaan asti! Hyvä!
- Näin toimii
"Onko Yli- mäyry koskaan kehoittanut sinua tuomaan ketään kaveriasi vastaanotolleen? Tarkoitan lähinnä sitä, ettei Yli- mäyry vaan käyttäisi sinua tai joitain muita avun saaneita ns. sisään heittäjänä...."
Näin hän juuri tekee, koska sillälailla se saa uusia asiakkaita ja voi rahastaa, kun ei uskalla julkisesti mainostaa. Pelkää että joutuu verottajan ym. kanssa tekemisiin. - rahan kerääjä
Näinpä juuri, ensin on otettu "hoitoon" yksi, minkä jälkeen tämä lähtee mainostamaan seuraavalle ja ketju jatkuu.... Oiva keino rahastaa humpuukkiterapialla ja saada nuoria kiikkiin.
Jälki on kamalaa, mitä on seurauksena mielenterveydelle tästä terapiasta. - peili
Enpä usko lahkosaarnajiin tehoavan mikään muu kuin se että ihmiset ymmärtävät hakeutua muihin piireihin, harrastuksiin ja yhdistyksiin.
Uutisia vaan lahkolaisista tarpeeksi paljon, niin iso osa ymmärtää pysyä erossa. Toisaalta aina joku heidän puheisiinsa lankeaa. Siitä tuskin päästään eroon.
Lahkon taakseen jättäminen on monen vuoden prosessi, mutta se voi pelastaa elämäsi.- totuus esiin
Minä olen täysin samaa mieltä. Avoimuus on paras lääke näitä aivopesun ja manipuloinnin ammattilaisia vastaan.
Jos eksyy johonkin tuollaiseen porukkaan, niin kannattaa vaikka yrittää googlettaa lisä tietoa porukasta ja jos mitään tietoa ei löydy, niin silloin kannattaa hankkiutua porukasta eroon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982