Jos ennustaisin vaikka että ensiviikolla ryöstetään siwan kassa ja kuvaisin yksityiskohdittain kunka aion kassanpllimiskeikalla menetellä( fiktio)! Niin olisiko se ihan mahdotonta jos niin sitten toteutuisi? Sama raamatun ennustukset: esm siellä essealaiset kas kummaa vain hiukka ennen Jeesuksen tuloa ennustivat Jeesuksesta mutta feikkasivat ylöskirjoitetun olevan muka perimätietoa aikojen alusta!!! Totuushan on että Raamatun settejä kirjoitettiin vain hiukan enne Jeesusta kasaan !!!sitä ei sitä ennen ollut missään muodossa edes! Sama apokalypsissä: joo on ennustettu mutta kun pitäs toteutua niin äijät suunnittelevat sitäkin nyt hikipäässä jotta brändi on uskottava! Onko se ihan mahdotonta että ihmiset sitä ihan itse puuhaavat kun ovat olleet aina kelvompia kuin muut pitämään maailmaa käsissään.? Näin suurta määrää on kiusallista hallita enää valta lipsuupi pois juutaliselta eikä delegoiminen muillekaan takaa ettei joku kuse kintuille! Siispä suunnittelemaan ensin Nasa ja Nike ja muu kalusto holokaustin jälkeen ja äkkiä tutustumaan avaruuteen josko sueltä löytyisi Jumalan käyttöön järeää mötikkää? Sillähän se väki vähenisi jos sopiva kohta ja mitoitus onnaa?
Onko raamattu juutalaisten 2 leirin mielenhallintakirja?
Silmät auki
3171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olet selkeesti pohdiskelijatyyppi...:)
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1107266
EU tukimäärät:
Nyt ERV-Espanjaan 3700 miljoonaa euroa
- 1300 miljoonaa lahjoitus Kreikalle ja Portugalille
-Vakuuksia EU:lle 17000 miljoonaa euroa
Lisäksi
-EKP- Euroopan keskuspankille
-IMF- International Money Foundation eli Kansainväliselle Rahasäätiölle
___________________________
yhteensä 40000 miljoonaa euroa
=
40 000 000 000 euroa
HUOM
TÄMÄ VIESTI POISTUI KESKUSTELUSTA!!!! LEVITTÄKÄÄ TIETOA NOPEASTI!
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Pankkisysteemi on JUUTALAINEN KEKSINTÖ, eräs korruption muoto.
Juutalaiset keksivät ottaa lainasta korkoja, jne. ja siitä kehittyi pankkisysteemi,
joka nykyään hallitsee koko maailmaa ja syö jo Suomeakin, mm. huomisella
päätöksellä ajetaan jo liittovaltiota?, mm. Kumpula-Natri, Katainen, Modig ja
Haavisto puolusteli jo EU-liittovaltiota tänään keskusteluissa TVssä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paul_Wolfowitz
http://fi.wikipedia.org/wiki/James_Wolfensohn
Eurokriisi ja talouskriisi on vain pankkijuutalaisten sepityksiä, joilla
pankkijuutalaisten apurit kuten Katainen kerää rahat pois pikkumailta- ja
köyhdytetyt maat 'ratkaisuna' näille "kriiseille" liitetään EU-liittovaltioon,
(yhteiseen valuuttaan)- joka on kuin natsi-Saksa tai Neuvostoliitto?- kaikki
uudet poliisivaltio-ldaan kaikki hyväksymään
liittovaltio-EU.
thezog.wordpress.com/who-controls-the-economy/
_______
Juutalais-Katainen viemässä Suomen rahat juutalaiselle kansainväliselle
pjuutalainen Stubb tukee- Juutalais-SDP ja juutalais -
RKP tukee. Juutalainen Hanna Slipovits Kokoomuksessa. Suomen rikkain mies
Juutalainen Zapudowic. MTV3 juutalaisen Bonnier-suvun omistama äänitorvi Suomessa?
Juutalainen Halla-aho ja Ruohonen-Lerner vastapuolella valmiina johtamaan
vastapuolta juutalaisten haluamalla kahden-kokoomuksen politiikalla?
Avauskirjoituksessa väitetään valheellisesti että vanhan testamentin kirjoitukset ovat laadittu vain hieman ennen Jeesuksen aikaa. Mutta kyllä totuuden nimessä täytyy kertoa kaikki vanhan testamentin kirjoitukset ovat olleet Juutalaisten tutkittavana jo 4000 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Ja kuten tiedämme että vanhaa testamenttia täydennettiin mm. Psalmeilla, joissa David ilmoittaa tutkivansa vanhan testamentissa ilmoitettua Jumalan Lakia mielellään ja inspiroituna päivisin ja öisin, sekä kirjoittaneensa Pyhän Hengen vaikutuksesta varsin innoittavia uskonnollisia jakeita ja runoelma lisää vanhan testamentin kirjoituksiin.
On se noinkin, vaikka eihän tuossa koko totuus ole. Mutta ilmeisesti minunkin pitänee vaan uppoutua satuihin enemmän, jos yhteinäistämisteoriaa uskontojen välillä ei kerran saa esittää..
Se lääkitys?
Ei ole valhe voit katsoa James version kohdan essenes! Ja RAAMATTU KIRJOITETTIIN KIRJALLISEEN MUOTOON VASTA MUUTAMA SATA V ENNEN JEESUSTA! Sitä ennen oli vaan perimätieto ja hajanaisia lappuja! Tämä kirjuriporukka joutui pakenemaan luolistaan MAANJÄRISTYSTEN TAKIA! Mutta he PALASIVAT N 33 v ennen jjeesusta kumman sopivasti! Heidän oppinsakin olivat kumman samanlaiset ja ristiinnaulintapaikkakaan ei kaukana!
GUMRENIN KIRJAKÄÄRÖT todistavat tuonkin sepustuksesi valheeksi.
En nyt ulkoa muista miten vanhoja ne ovat ja en viitsi kaivaa tietoa - KAIVA SINÄ !
Joka tapauksessa VANHA TESTAMENTTI on kirjoitettu tuhansia vuosia ennen Kristuksen syntymää.
Ennen paperia oli papurus ja savitaulut jne !
Juuri qumran on se essealaisten luolasto! PUHUN JUURI HEISTÄ JAMES KINGIN RAAMATUSTA LÖYSIN TIETONI HEISTÄ!!! Siinä qumran kohdassa jopa KYSYTÄÄN OLIKO JEESUSKIN ESSEALAINEN ! Johannes kastaja oli ja JEESUS KUN OTTI HÄNELTÄ KASTEEN ... Raamatun tekstejä yhtenevää löytyy kyllä egyptil hautojen seinistä jopa sanatarkasti ja NE OLIVAT ENNEN KOKO JUUTALAISUUTTA ELI PÖLLITTY!
Kaivoinkin : The Essenes were a Jewish community of ascetics that lived primarily in three communities: Qumran at the Dead Sea, the Essene Quarter of Jerusalem (Mount Zion), and Damascus. They appear to have existed from approximately 200 B.C. until the destruction of their communities in Jerusalem and Qumran by the Roman armies in A.D. 68. During the first century there were three significant Jewish religious communities: the Pharisees, the Sadducees, and the Essenes. The Essenes established their religious community near the shores of the Dead Sea. Eli 200ekr-68 jkr ja välillä olivat poissa maanjäristyksen takia ja palasivat n 33 ekr!!! Muistaakseni 4 v olivat luolista pois!
Tarkoitat siis englantilaisen King James Raamatun tiedotteessa olevaa asiatietoa, jossa kerrotaan että vanhan testamentin kirjoitukset koottiin nykyiseen muotoonsa vasta hieman ennen Jeesuksen syntymää. Niin väitän että Juutalaisilla on ollut vanhan testamentin kaikki kirjoitukset tutkittavana erillisinä painoksina kuten kaikkein varhaisin Genesis (Mooseksen Laki) sekä kaikkien Profeettojen laatimat Pyhät kirjoitukset aina Hesekielistä Profeetta Samueliin asti joka kumosi Saulin kuninkuuden Jumalan tahdosta, ja asetti Davidin Israelin Kuninkaaksi.
Ei juutalaista tartte Isolla kirjaimella kirjuttaa.
Kyllä ja tietoa voi täydentää qumran luolasta kertovasta suomenkielisestä arkeologiteoksesta kuten minä tein ja parista muustakin!
Ne mitä ollaan löydetty on Nag Hammadin fileet ja se toinen ennen qumranin porukkaa ollut teos Egyptistä molemmat löydöt! Mutta teksti oli erilainen kuin qumranissa mm jälkimmäisessä oli Jeesuksen vaimosta Mariasta puhetta! Tästä tutkijat ovat päätelleen Raamatun tekstien syntyneen koottuina ja kasattuina varsinkin eri muotoisina alkaen suoriin lainoihin egyptin hautojen seiniltä!!! Tämäkään vanhempi ei ollut hirmu paljon aiempaa tekstiä ees kuin qumranin!
Niinhän se on, pitäisi alkaa syömään.
https://www.youtube.com/watch?v=LdEX_q31_-g
Juutalaisilla ei ole UUTTA TESTAMENTTIA !
Vanhan Testamentin mukaan Juutalaiset eivät saa ottaa lainaamastaan rahasta KORKOA !
PANKKILAITOS ON KRISTITTYJEN KEKSINTÖ !
TODELLA SAIRASTA JA SOKEAA JA TYHMÄÄ TUO JUUTALAISIIN KOHDISTUVA VIHA !
Jeesus oli juuralainen ja niin oli ut n kirjoittaneet essealaisetkin . Tieto ei ole vihaa! Valhetta voikin ja pitää taas asioina vihata! Israelissa elää tälläkin hetkellä pieni jäännös noita essealaisia ja he EIVÄT SAMOIN HYVÄKSY ILLENKAAN SITÄ MITÄ LOPUT JUUTALISET PUUHAAVAT !
Juutalaisessa Talmudissa on juutikin se kotiinpäin ottamisen opetuskuvio! Mutta KOETTAKAA TAJUTA ETTEI NÄILLÄ ELIITIN HUIPUILLA OLE USKONTOA TAI JUMALAA NE OVAT HEILLÄ VAAN VIRTUAALI JA ROOLINJAKOKÄYTÖSSÄ MUITA VARTEN ! Heille käy myös islam hindit ihan kaikki!!! Kaaban kivi on meteoriitti ja Jumalalta... Applet ovat täsmälleen sumer tabletin kopioita ja siri on applessa koska palestinian aluetta kutsuttiin syria palestineksi!
Johannes kastaja oli essealainen joka huuteli eliittinä jeesuksen tulevan . Ai mistä tiedän et eliittiä? No heinäsirkkoja ja metsähunajaa käytti vaan ylimystö ruokanaan :)!
eliitin huipun jumala on MAMMONA eli saatana !
Kyllä ja eliitillä on Kaaban meteoriittikivi yhtä korkeella pyramidien ja Raamatun ohella! Meteori oli Jumalan lähettämä!!! Hirvittää
Mihinkähän tuokin Kaaban meteori osui kun sai palvonnan osakseen ? Jospa ne taas käyttää mutta nyt itse meteoria??? Kaikki teknologia alkaa olla valmiina! Voi kun ihmiset tajuaisivat että islamit ja ählämit ovat näille vaan roolipeluutusta!!! Mitä enemmän turhat joukot puolin ja toisin suostuvat tappamaan sitä vähemmän tarvii isompia suunnitella! Mutta uskon että tauteja nigeri liberia labroissa suunnitellaan koska siellä turvallista mustilla testailla ja kokeilla levitystä! Loput voi muualla hallita! Ja uskon ettei kuuta turhaan tutkittu ensin ja kartoitettu kyllä nää suunnittelee apokalypsiä!! Niinhän ne sanovat. Tarkatkaa ajanmerkit kuusta ja auringista!
Nyt vielä nekin 4 verikuuta lähekkäin osuvat ja jo ebolaa pukkaa! Iskut näyttäisivät tapahtuvan kuun muodon näyttäessä NIKE BRÄNDIN LOGOLTA - nike commercial googletkaa ja kuvat!
Applen musta peili jota Kabbala käyttää kun kysytään tietoja? Applen siri israelin alueen nimi oli syriapalestine! St eve jobs on syrialainen ja Syriassa asuu isänsä biologinen ja nyt syriaa moukaroidaan ....applesta ollaan puraistu palanen kuin tottelematon Eva ja paratiisista tulee lähtö ellei tottele? Onko apple logo myös meteorin lohkaisema maapallo???
Käsitykseni mukaan hallitus tuki st eve jobsin nousuun kehittämään tämän teknologian juuri siksi että tuokin nytkin syria tulisi jobs käyttöön ja koko Lähinitä ja maapallo! En usko jobsin nousseen ollenkaan ilman apuja! Se on satu kuten jessestä! Ja satu orleansin neitseestä :) takana vedellään lankoja!!! NOKIA NOSTETTIIN TÄNNE MYÖS kun urkkimistehtävä loppu loppui Nokiakin ? Ja nyt on Ukraina seuraava ja Venäjän resurssit!
Raamatusta: ja peto saa sen kuvan symbolin omakseen ja kuva alkaa puhua mikä muu tämä on kuin applen koje? Ja se saa tulenkin lankeamaan taivaasta - haarp tai meteori? Jeesus näytetäänkö isona hologrammina pilvissä i Cloudissa? Pilvipalvelut! Laita se pilveen !
Ja huomatkaa kuinka IHMISKUNNAN ALKUASETELMAA RAAMATUSTA KERRATAAN : on applea jota puraistu on NIKE LOGO JOKA JAHVEN ALKUKIRJAIN MUTTA MYÖS SATURNUSKULTIN RENGAS! On ihmisja lapsiuhreja koska saturnus taivaanilmiönä aina uhraa lapsiaan ja on PILVESSÄ ASIOITA KUN JEESUKSEN TULEE SAAPUA PILVESSÄ! On myös KABBALASYMBOLIIKKAA MUSTA PEILI APPLE! On hologrammia ja on meteoritutkimusta samalla kun kaaban kiveä rollipeluutetaan !! Ja huolestuttavinta on että ihmiskunnan aloitukseen viitataan appleilla ja muulla kun nasa lähtee uutta asteroidia hilaamaan! Uusia ruttoja karkaa maailmalle ja kuu on kummallisesti asemissa!! Ihan sumeril tietojen ja kulttien mukaan mestattu kuun Jumalatar Dianan murha... Arkkienkeli Michael Jackonin kumma kuolema! Vatikaanin pedofiilit ja kadonneet lapset vaikka mistä...ilmastonmuutos ties miten tehtailtuna....
Jos ne pystyivät raakuuksiin Gaza ja Wtc ehkä Titanicin ja Estonian upotus Lindhin murha Ulvila Bostonin ja Oklahoman iskut ja Utoya niin mikseivät ne pysyisi Ebolaiskuun tai meteorilla populaa vähentämäänkin? Kaikki teknologia on valmiina!!!
Tv:stä tuli noin 4 viikkoa sitten hyvin mielenkiintoinen aivan tuore dokumentti ohjelma jossa kansainväliset Tutkijat olivat lähteneet selvittämään kuoleman mysteeriä kaiken sen raportoidun tiedon perusteella joka on virallisesti tallennettu niiden henkilöiden kertomana jotka ovat kokeneet hetkellisesti sydämen pysähtymisen ja ruumiista irtautumisen eli kliinisen kuoleman, ja kuitenkin elvytys toimien kautta palanneet takaisin kehoonsa. Niin on hyvin mielenkiintoista todeta että kaikkien henkilöiden kohdalla kertomukset ovat pääosiltaan saman kaltaisia. Ja eräskin vanhempi nainen kuvasi kuoleman jälkeistä tietoisuuttaan sanomattoman onnelliseksi olotilaksi jossa hän hahmotti kaukaisuuden ikuisuudessa olevan Jumaluuden valon joka on kaiken tieteen ja taiteen sekä musiikin sekä kaikkien aitojen uskontojen ja Saagojen ehtymätön kulppuava alkuperä. Ja tästä Jumaluuden keskuksesta virtaa jatkuvasti inspiraatiota ja innovaatioita ihmiskuntaan. Niin todellakin voidaan tämän henkilön kuoleman raja tapauksen tutkimuksesta todeta se tiedossani oleva seikka että Jumala antaa jatkuvasti ihmiskunnan käyttöön sopivassa määrin tiedettä ja taidetta sekä aina oikeaan aikaan eri kulttuureille ja aikakausille soveltuvaa Jumaluus oppia eli uskontoa (Relation=yhteyden mahdollisuuden Jumalaan) Ja näin todella on todettavissa koko ihmiskunnan historian ajan. Vai mitä.
Kyllä minäkin uskon jumalaan mutta ihmiset vaan tekevät hänestä kuvia joita ei pitäisi ja riitelevät :)
Olet huomaava, että eniten vihaavat uskovia juutalaiset ja monijumalaiset, ja olet myös huomaava, että eniten rakastavat uskovia ne, jotka sanovat itseään kristityiksi". Näin on siksi, että heidän joukossaan on pappeja ja munkkeja ja että kristityt eivät ole ylpeitä.
(Koraani 5:82).