deepicks

Kaupungissa oli zombie-ote, kun jätin sen taakseni. Kello oli juuri siinä kohtaa, jossa kukaan ei enää ole kadulla hereillä, eikä kukaan ollut vielä ehtinyt uneen. Kuin jostain maagisesta sirkuksesta, jossa parodioidaan olemisemme sietämätöntä turhuutta. Ajaessani sen läpi, näin peruutuspeilistä sen jäävän kieppumaan kuin savu ilmavirtaan. Se pyörteili, hajosi ja kieppui, kunnes se oli poissa.

Oli huippukivaa ajaa tyhjällä moottoritiellä. Irrallisuus on kuin painottomuutta, täydellisyyttä. Ajan näennäisyydessä, ajattelin.

Saatuani auton pusikkoon parkkiin, köijäsin romuni vedenrajaan ja asetuin taloksi. Järvi oli uskomattoman kirkas, juuri sellainen, josta oli kerrottu. Vähäravinteinen vesi alustoineen ei antanut sijaa juuri millekään turhalle. Vasta viidessätoista metrissä oli niin suotuisat olosuhteet, että jokin minulle tuntemattomaksi jäänyt kasvilaji oli päättänyt asettua taloksi ja perustanut itselle sijan elää rauhallista mätäselämää. Muuten, kolme askelta rantaviivalta ja elämä oli päättynyt. Kaikki elämä.

Mitä suurempi ahven, sitä luottavaisempi se on. Söin sen lounaaksi. Mutta samaan hengenvetoon on todettava, että side mounting on se juttu. Siinä saattaa jäädä jopa henkiin, kun se tulee, se vääjäämätön malfunction. Hetken jo ajattelin näin, kun regulaattori täyttyi vedellä. Kaikkeen on ratkaisu. On vain ajateltava. Jos lopettaa ajattelun ja alkaa sooloilemaan, hukkuu.

(reps)

(reps)
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mjoo

Harppauskerros oli jo kuudessa metrissä. Eli aika matalalla ottaen huomioon, että järvi on hyvin syvä. Jonkin ihmeen kaavan mukaan olen ajatellut sen näin: Mitä syvempi makea vesi sitä matalampi harppi.

(reps)

Äänestä
  • vasta yhdeksän aikaan aamulla porukkaa alkoi hiippailla esiin koloistaan mönkkäreillä, perheautoilla ja enduroilla. Toiset tulivat aamukahville elävän tulen ääreen, toiset onkimaan. Mönkkärit menivät menojaan. Olen siinä uskossa, että mönkijää ei voi pysäyttää.

    (reps)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    vasta yhdeksän aikaan aamulla porukkaa alkoi hiippailla esiin koloistaan mönkkäreillä, perheautoilla ja enduroilla. Toiset tulivat aamukahville elävän tulen ääreen, toiset onkimaan. Mönkkärit menivät menojaan. Olen siinä uskossa, että mönkijää ei voi pysäyttää.

    (reps)

    Sukellus kuitenkin puhututtaa ihmisiä. Olen nähnyt matkani varrella kaikenlaista, mutta kaksi asiaa erottuu omaksi sukuhaarakseen elämän puussa, toinen on varusteet ja toinen kokemuksen laajuus.

    Yleensä on niin, että miehiä kiinnostaa paljonko tuo ja tuo tuossa maksaa ja että mihin näitä, tai tuota tuossa, käytetään. Sitten ovat tietenkin perusspeksit, syvyys ja kuolema, vakuutukset. Naiset taas löytävät veteen uponneet tavaransa vain keskustelemalla siitä kanssani.

    Sukelsimme harppauskerroxen alla taistelusukeltaja sotakoiran Mustin kanssa
    Falklandin rantatörmälle eliminoimaan argentinojen vartiomiehiä, jotka kopterilentäjä
    prinssi Andrew oli havainnut. Salaisella EHF-kanavalla kerroin löytäneeni luurankomeren"--pohjassa vaappuvia luurankoja, jonne Argentiinan marinerot
    ovat kadonneet ihmiset ja intiaanit jemmanneet. Paikan arvoitus selvisikin minulle pian. Rautarouva Tacher tiesi jo luurankojen alla sijatsevasta öljykentästä, jota ei argentiinoille luovuteta ..öljyä!!!111!!!...vähät yhdestä 900 merisotilasta
    Sheffieldin torpedoinnissa argentiinojen pikkuisen torpedoveneen iskussa..
    sota öljystä onkin kysymyksessä!!!111!!!

    Mustin kanssa kiipesimme jyrkkä kalliota ylös sahalaitainen sukeltajanpuukko hampaiden välissä valmiina eliminoimaan vartiomiehet äänettömästi
    olimme jo jyrkänteen reunalla, kun Mustin hermot pettivä nuuhkaistessa märkixeeni vuotanutta kauhun ruikulikakkaa..damned..keikka taas ketuille!!111!!!

    Äänestä

  • Nasu. kirjoitti:

    ...selviydyin tukalasta tilanteestani sankarina, karjalan karhukoira Mustin
    avulla taas jälleen kerran, pesin märrkärini housuosan Etelä-Atlannin raikkaassa vedessä ja jäin odottelemaan noutajaa..ei kultaista noutajaa, eikä Maroccon makaajaa..vaan hulikopteria!! näin Musti selvitti minulle...siinä rannalla

    Mustini kuuli jo kaukaa lähestyvän hulikopterin ja sanoi:WUF.se on Voice of American
    kopteri. Pilotti huusi:"Hellou Mr Johnny Hazard!!!111!!!.meillolis nyh uus keikka
    Pesrianlahdella, kommarit ovat hi-jakcäneet supertankkerin taas...

    Niin lähdin itään kohti auringon nousua ja uutta seikkailua

    (reps)

    Äänestä

Ooksä vähän hei hei :D

Äänestä
  • ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nasdaq kirjoitti:

Kaupungissa oli zombie-ote, kun jätin sen taakseni. Kello oli juuri siinä kohtaa, jossa kukaan ei enää ole kadulla hereillä, eikä kukaan ollut vielä ehtinyt uneen. Kuin jostain maagisesta sirkuksesta, jossa parodioidaan olemisemme sietämätöntä turhuutta. Ajaessani sen läpi, näin peruutuspeilistä sen jäävän kieppumaan kuin savu ilmavirtaan. Se pyörteili, hajosi ja kieppui, kunnes se oli poissa.

Oli huippukivaa ajaa tyhjällä moottoritiellä. Irrallisuus on kuin painottomuutta, täydellisyyttä. Ajan näennäisyydessä, ajattelin.

Saatuani auton pusikkoon parkkiin, köijäsin romuni vedenrajaan ja asetuin taloksi. Järvi oli uskomattoman kirkas, juuri sellainen, josta oli kerrottu. Vähäravinteinen vesi alustoineen ei antanut sijaa juuri millekään turhalle. Vasta viidessätoista metrissä oli niin suotuisat olosuhteet, että jokin minulle tuntemattomaksi jäänyt kasvilaji oli päättänyt asettua taloksi ja perustanut itselle sijan elää rauhallista mätäselämää. Muuten, kolme askelta rantaviivalta ja elämä oli päättynyt. Kaikki elämä.

Mitä suurempi ahven, sitä luottavaisempi se on. Söin sen lounaaksi. Mutta samaan hengenvetoon on todettava, että side mounting on se juttu. Siinä saattaa jäädä jopa henkiin, kun se tulee, se vääjäämätön malfunction. Hetken jo ajattelin näin, kun regulaattori täyttyi vedellä. Kaikkeen on ratkaisu. On vain ajateltava. Jos lopettaa ajattelun ja alkaa sooloilemaan, hukkuu.

(reps)

(reps)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu