Tel Aviviin matkalla olleen Hamasin ohjuksen lentosuunnan muuttuminen oli Israelin puolustusvoimien IDF:n ohjuspatterin komentajalle todistus Jumalan olemassaolosta.
Israelissa on iloittu tapauksesta, jossa Tel Avivin kaupunki kuin ihmeen kautta pelastui terroristijärjestö Hamasin raketti-iskulta.
Heinä-elokuun vaihteessa sattuneessa tapauksessa ohjuspuolustusjärjestelmä Iron Dome yritti kaksi kertaa ampua alas Gazasta laukaistun ohjuksen, mutta molemmat yritykset epäonnistuivat.
– [Järjestelmän laskelmien mukaan] ohjus olisi osunut joko Azrielin torneihin, Israelin puolustusvoimien tärkeään rakennukseen HaKiryaan tai keskeiselle Tel Avivin rautatieasemalle. Sadat olisivat voineet kuolla, kertoi torjuntaa yrittäneen ohjuspatterin komentaja Israel Todayn mukaan.
Kun ohjusiskun onnistumiseen oli enää noin neljä sekuntia, Iron Dome -järjestelmä ilmoitti yhtäkkiä havainneensa voimakkaan itätuulen nousevan ja ohjuksen lentoradan muuttuvan.
– Olimme kaikki ihmeissämme. Nousin ylös ja huusin, että Jumala on olemassa. Näin ihmeen omilla silmilläni. – – Näin Jumalan käden painavan ohjuksen mereen, komentaja kertoi.
– Olimme jo välittäneet hätätilaviranomaisille ohjeet keskittää resurssit kyseiselle alueelle, ja varoittaneet heitä suuresta kuolonuhrien määrästä.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/4807/jumalan_kasi_painoi_ohjuksen_mereen
AMEN!

Vastaukset 13
Vanhimmat
Aamen! Herra Israelin Jumala on kansansa suojana väittivät siihen ateistit ja muut vastustajat mitä vain! Kiitos Jumalalle tästä ihmeestä!
jumala käänsi juutalaisnaisen muslimiksi ja meni muslimimiehenkanssa naimisiin . myös suomessa on paljon tapauksia jossa helluntalisnainen jättää miehensä ja menee luterilaisen kanssa yhteen
Jumala oli varmaan kansansa suojana silloinkin kun heitä kipattiin miljoonittain joukkohautoihin. Pelastuneiden joukossa taas oli suuri joukko ateisteja.
Kuinkas tämän ilmiön selitätte?
Jumala oli varmasti heidän rinnallaan silloinkin!
Ja suojeli heitä heh heh heeee!!!!
Hahahahahaha ! ! !
Tälläkö tasolla usko on tänä päivänä? Näinkö epätoivosta?
Ateistin iltahuuto: eppäilen, ku apina geenini leppäilee. Onko tullut mieleen, että Holokaustin jälkeen syntyi jälleen Israel, joka oli noin 2000 vuotta poissa, joten Jumala todellakin oli heidän kanssaan.
Raamatun mukaan Jumala teki Holokaustin. Hes.5:11-13. Uskovien Raamatun tuntemus, hyvin heikko. Miekalla suojeli, heh heh.
Tuo kohta ei puhu koko holokaustista mitään vaan Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikaisista tapahtumista n. 580 ea. Taidat olla todellakin joku lahopää ateisti, joka tempoo jotain ameban loitsuja minne sattuu.
"Holokaustin jälkeen syntyi jälleen Israel, joka oli noin 2000 vuotta poissa, joten Jumala todellakin oli heidän kanssaan."
Juu juu, todellakin oli :-D
Sano nyt vielä että Jumala oli myös keskitysleireillä, koska siellä pelastui myös muutama ihminen. Unohdetaan ne 6 miljoonaa jotka kuoli ja kiitetään Jumalaa niistä muutamasta jotka pelastui (SE OLI IHME!!!)
Job 27:21
Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.
Uskonto on menny äärimmäisyyksiin islamissa no tulevaisuudessa kun ihmis mieli järkiintyy ja uskonnot ovat historiaa, et piti keksiä jotain mielen rauhoittamiseksi luultiin kun palvotaan keksittyjä jumalia ni elämä muuttuu auvoiseksi.
Palvotaan sellaista mitä ei ole kuin mielikuvituksessa.
Tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle! Ja juutaliset olivat ujuttaneet väkijoukkoon yllyttäjiä huutamaan Barabbasta!